5 x kotimaiset kirjasuosikit

Välillä uusien kirjojen lukemisen sijaan tekee hyvää muistella vanhoja. Moni kirja kestää useamman lukukerran ja herättää eläviä muistoja mieleen – muistan vieläkin, kuinka intensiivisesti luin Täällä Pohjantähden alla -sarjan kakkososaa ja samalla menetin sen sisällissota- ja vankileirikuvausten takia yöuneni.

Oliko se vaikuttavaa kirjallisuutta? Kyllä vain. Joten, Täällä Pohjantähden alla ja muut vaikuttavat kotimaiset, olkaatten hyvät:

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Täällä Pohjantähden alla on aina ollut minulle se suurin suomalainen teos, jonka pariin myös palaan säännöllisesti. Se on sekä laadukas historiallinen romaani että tarkka ihmiskuvaus. Samalla se kertoo minulle omasta taustastani. Olen varttunut hämäläisellä maaseudulla, ja niin vaan moni asia romaanisarjan maailmassa tuntuu vieläkin kovin tutulta.5 kotimaista kirjaaLeena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Säädyllinen ainesosa oli parhaita vuonna 2016 lukemiani kirjoja. Se kuvaa vivahteikkaasti ja hienopiirteisesti sotien jälkeistä Suomea ja naisia sukupuoliroolien puristuksessa. Säädyllinen ainesosa jatkaa töölöläisten perhedraamojen kaanonia. Niiden äiti on Helvi Hämäläisen romaani Säädyllinen murhenäytelmä – ei huono kirja sekään.

Hannu Raittila: Ei minulta mitään puutu

Ei minulta mitään puutu käsittelee jatkuvan kasvun mahdottomuutta massiivisiksi paisuvien suviseurojen kautta. Kaikkien aikojen suurimpien suviseurojen keskelle rakentuu paitsi jättisuuri teltta, myös kokonainen pienoisyhteiskunta erilaisine ihmiskohtaloineen. Ironiastaan ja vedenpaisumuskertomuksestaan huolimatta teoksessa on myös lempeyttä.

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö

Monika Fagerholm taitaa sekä mystisen ja kiehtovan kielen että tarkkanäköisen naiskuvauksen. Amerikkalainen tyttö on kerroksellinen romaani paitsi eräältä  pikkupaikkakunnalta kuolleena löytyneestä amerikkalaisesta tytöstä että seudun muista tytöistä ja naisista kohtaloineen ja kasvukipuineen. Kirjan arvoituksellinen tunnelma jää resonoimaan mieleen pitkäksi aikaa.

Tove Jansson: Mikä tahansa Muumikirja

Minä olen monen ysärilapsen tavoin kasvanut Muumien parissa. Ensin oli tv-sarjat, elokuva ja sitten lopulta vähän vanhempana itse kirjat. Muumikirjat jaksavat viehättää kerta toisensa jälkeen, ja ne tarjoavat ajateltavaa isommalle ja pienemmälle lukijalle.  Taikatalvesta voit lukea kirjoituksen täältä.

Mitä kotimaisia suosikkeja sinulla on?

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Someton sunnuntai

Kirjoitin aiemmin tulevan vuoden visioinnista ja sanan valitsemisesta. Tämän vuoden sanani on rauha. Se on iso sana, jota voi soveltaa moniin asioihin. Rauhan voi tehdä itsensä ja muiden kanssa, mutta sitä voi pilkkoa pienempiinkin palasiin. Aloitan yksinkertaisesta: teen rauhan puhelimeni kanssa.

Hankin älypuhelimen myöhään, vasta vuoden 2014 lopussa. Yksi syy oli se, että minulla on tapana käyttää tavarat loppuun. Vanha Nokiani ei suostunut hajoamaan, joten eihän sitä voinut vaihtaa. Missasin samalla kaikki jännittävät WhatsApp-ryhmät ja Instagramin kuvafeedin. Toinen syy oli se, että en halunnut muuttua puhelinriippuvaiseksi ja keskittymiskyvyttömäksi, ihmiseksi, joka räplää puhelintaan aamupalapöydässä, vessassa ja bussissa.

someton-sunnuntai
Eräs sunnuntai Töölönlahdella

Älypuhelimesta tuli pian minulle tärkeä, enkä halua vähätellä sen merkitystä. Kirjoitan sinne talteen ideat, äänitän stemmat ja pidän sen avulla yhteyttä ystäviin eri puolella Suomea ja maailmaa. Tykkään Instagramista, rakastan Spotifyä, olen se nolo täti, joka snäppää.

Mutta samalla minusta on tullut aika riippuvainen. Puhelimen notifikaatiot katkaisevat tekemisen helposti, ja samalla ne ruokkivat aivojen palkitsemisjärjestelmää. Viestejä, reaktioita, kaikkea nopeatempoista ja hauskaa haluaa koko ajan enemmän.

Kun aivot tottuvat jatkuvaan ärsyketulvaan, on vaikea keskittyä hidastempoisempaan tekemiseen, kuten kirjan lukemiseen. Sitten alkaa käydä perinteisiä, niitä, että ottaa puhelimen käteensä katsoakseen kelloa, huomaa notifikaatiot, jää perkaamaan niitä, laittaa puhelimen pois ja tajuaa, ettei tiedä, mitä kello on.

Siinä ei ole järkeä.

Siksi olen alkanut tehdä pieniä muutoksia. Sunnuntaisin en avaa Facebookia, Instagramia tai Snapchattia. Bussissa luen kirjaa puhelimen selaamisen sijasta. En enää käytä puhelinta herätyskellona, joten sillä ei ole syytä olla sängyn vieressä.

Tuntuu hassulta, että sometonta päivää pitää erikseen viettää. Tuntuu hassulta, että se on ajatuksena vallankumouksellinen ja sellainen, että siitä pitää erikseen kirjoittaa. Someton päivä antaa minulle tilaa palautua, se tekee minusta fiksumman. Siksi siitä on hyvä kirjoittaa.

Rauhallista tiistaita ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Millaista on suomen kielen opiskelu yliopistossa?

Kevätlukukausi tarkoittaa yleensä kahta asiaa: ylioppilaskirjoituksia tai muita päättökokeita ja mikä-minusta-tulee-isona -miettimistä. Aikaisemmin kirjoitin, että minulla ei ollut nuorena selkeää uravalintaa mielessäni, siis sen lisäksi, että minä halusin kirjoittaa. Siksi hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta. Suomen kieltä luin sivuaineena, mutta kun olin suorittanut sekä kielestä että kirjallisuudesta perus- ja aineopinnot, vaihdoin pääaineekseni suomen kielen. Kielentutkimus tuntui enemmän omalta, ja halusin tehdä kandidaatintutkielmani suomen kielen puolelle. Se oli minulle hyvä valinta, ja osittain sen valinnan ansiosta olin opintojeni loppuvaiheessa töissä tutkimusavustajana suomen kielen oppiaineessa.suomen-kielen-opiskeluKun hain yliopistoon, minulla ei ollut kovin selkeää käsitystä yliopisto-opinnoista. Olin varttunut pienellä paikkakunnalla enkä tuntenut yliopistokoulutettuja. Päässäni oli vain visio sateisista mutta kauniista syyspäivistä, joina kävelisin keltaisissa kumisaappaissa kotiin kirjakassin kanssa, lukisin romaaneja punaisessa nojatuolissani ja tenttisin niitä. Samalla kirjoittaisin pari runokokoelmaa.

Kyllä minä tein noitakin asioita – tosin en julkaissut runokokoelmaa. Yliopisto-opinnot olivat paljon muutakin. Vaikka alma materissani Helsingin yliopistossa haetaan nykyään suomen kielen pääaineen sijasta kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelmaan, uskoisin, että oppiaineiden perussisältö on jokseenkin ennallaan.

Suomen kielen perusopinnot

Suomen kielen perusopinnoissa tutustutaan kielentutkimuksen perusteisiin ja perehdytään suomen kielen äänne- ja muoto-oppiin. Lisäksi opintoihin sisältyy vanhaa kunnon syntaksia sekä vuorovaikutuksen tutkimusta. Perusopinnoissa pohditaan kielen eri ilmiöitä ja rakennetaan pohjaa myöhemmille opinnoille.

Perusopinnot eivät ole pelkkää luennoilla istumista ja sen jälkeistä viinin juomista. Niissä täytyy pistää kädet saveen, taivuttaa sanoja, jäsentää lauseita ja analysoida keskusteluita. Jos luulit pääseväsi eroon läksyistä, erehdyit.

Suomen kielen aineopinnot & kandidaatintutkielma

Aineopinnoissa laajennetaan omaa osaamista. Aineopintoihin kuuluu mm. kursseja kielenhuollosta ja kirjasuomen kehityksestä. Lisäksi valitaan erikoisala, johon syvennytään tarkemmin. Erikoisaloja ovat esimerkiksi kirjoitettu kieli, kielen muoto- ja merkitysrakenteet sekä kielen kehitys ja vaihtelu.

Minä valitsin erikoisalaksi kielen kehityksen ja vaihtelun, johon myös sosiolingvistikka kuuluu. Sosiolingvistiikassa perehdytään kielen ja sitä ympäröivän sosiaalisen ympäristön suhteeseen. Esimerkkejä tästä ovat kielen käytön alueellinen ja sosiaalinen vaihtelu, kuten murteet, tai kielen ja identiteetin suhde.

Kandidaatintutkielmassani tutkin ulkomailla varttuneiden nuorten aikuisten kielellistä identiteettiä. Aineistoni keräsin lähetyslapsina varttuneilta nuorilta aikuisilta kyselytutkimuksena.

Kandiksi valmistuminen edellyttää valmiita sivuaineiden opintokokonaisuuksia sekä tiedekunnan yhteisten opintojen suorittamista. Yleensä ne ovat kieliopintoja, orientoivia opintoja ja vaikka atk-opintoja (hauskaa, mutta totta). Minä kiinnitin kandintutkintooni sivuaineiksi kotimaisen kirjallisuuden ja sukupuolentutkimuksen.

Suomen kielen syventävät opinnot & gradu

Syventävien opintojen vaiheessa tutustutaan omaan erikoisalaan perusteellisesti. Suurin ponnistus on tietenkin pro gradu -tutkielma. Gradussani hypin hieman sivupoluille aiemmin valitsemastani erikoisalasta ja laajensin sitä keskusteluntutkimuksen puolelle. Tutkin vuorovaikutusta kaksikielisessä luokkahuonetilanteessa ja käytin aineistonani paria itse videoimaani pätkää kaksikielisestä graduseminaaritilanteesta.

Maisterintutkinto koostuu oman pääaineen syventävistä opinnoista, gradusta sekä muista opinnoista, yleensä sivuaineesta. Maisteriin kiinnitin sivuaineeksi sosiologian.

Opintojeni loppuvaihetta johdatti kiihkeä haluni tietää, miten maailma ja asiat toimivat. Joskus pelkään, että en ehdi elämäni aikana selvittää sitä. Olin kiinnostunut oikeastaan kaikesta, siksi suoritin ylimääräisiä kursseja. Näitä ylimääräisiä opintojani ovat viestintä ja retket suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen ja pedagogisten opintojen puolelle. Kävin myös pari pohjoissaamen kurssia.suomen-kielen-opiskelu-2No kun sä opiskelet sitä äidinkieltä niin…

Suomen kieltä opiskellut saa usein törmätä mielikuvaan siitä, että opiskelu on pelkkää kielenhuollon pänttäämistä. Ei se ole. Kielenhuolto on vain yksi osa-alue fennistiikan kentällä.

Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, ja siksi opiskelin sosiologiaa, sukupuolentutkimusta ja viestintää. Minulle kieli on ensisijaisesti vuorovaikutuksen väline ja sidoksissa yhteiskuntaan. Murteet, äidinkielen tuntimäärät opetussuunnitelmissa ja työelämän kielivalinnat kertovat sekä kielen käyttäjistä että ympäröivästä yhteiskunnasta.

Äidinkieltä ei muuten opeteta huvin vuoksi koulussa. Äidinkielen opetus on tasa-arvoasia. Jokaisella on oikeus osata kieltä siten, että pystyy luovimaan yhteiskunnassa. Tekstitaitoja vaaditaan nykyään paljon: on työhakemuksia, Kelan lomakkeita ja sähköpostiviestejä, joita pitää pystyä kirjoittamaan ymmärrettävästi. On valeuutisia, jotka edellyttävät kriittistä lukutaitoa tai kryptisiä potilasohjeita, jotka pitäisi tajuta.

Äidinkieli on väline, jolla ilmaisemme itseämme. Se on väline, jolla kerromme tunteistamme, rakennamme yhteisymmärrystä ja koemme iloja ja suruja. Siksi se on mittaamattoman tärkeä asia.

Mikä suomen kielen maisterista tulee isona?

Lyhyt vastaus: vaikka mitä.

Pitkä vastaus: esimerkiksi äidinkielen opettaja, tiedottaja, toimittaja, sisältömarkkinoija, yrityksen viestintätyyppi, copywriter tai kielenhuoltaja. Sivuaineet, omat kiinnostuksenkohteet ja sattumat vaikuttavat urapolkuun.

Tällä hetkellä minä olen sisältömarkkinoija. Siihen vaikutti esimerkiksi kaupallisen alan työkokemus, kiinnostus kirjoittamiseen ja halu oppia uutta.

Minulle yliopisto-opintojen arvokkain oppi oli oppimaan oppiminen. Opin, miten hakea ja soveltaa tietoa ja miten omaksua laajoja kokonaisuuksia. Olen jatkanut opiskelua työn ohessa, suorittanut verkkokursseja ja lukenut kirjoja.

Montaa nykyisistä ammateista ei ollut olemassa 15 vuotta sitten. Siksi korkeakoulusta saa yhä harvemmin itselleen valmista ammattia tai suoraa urapolkua. Sen sijaan sieltä saa valmiuksia oppia uusia asioita.

Lopuksi kehuja

Lopuksi haluan kehua entistä opinahjoani. Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen henkilökunta on aivan mahtavaa, ammattitaitoista ja asialleen omistautunutta. Olen saanut sieltä sekä loistavaa opetusta että henkistä tukea opinnäytetöiden äärellä.

Muistan edelleen, kuinka valmistumisen kolkutellessa ovelle graduohjaajani lähetti minulle viestin, jossa kiitti yhteistyöstä ja kehui minua mukavaksi ihmiseksi, joka pärjäisi varmasti. Jestas, miten se lämmitti valmistumista kriiseilevän tulevan maisterin mieltä. Myös aiemmin hehkuttamani Gradutakuun taustalla on laitoksemme alumni.

Mitä sinä olet opiskellut ja millaista se oli?

Minä ja Netflix = yhdessä jälleen

Valoisina vuodenaikoina en juuri viihdy ruudun ääressä, mutta vuoden pimein jakso on poikkeus. Silloin minun ja Netflixin on-off -suhde pyörähtää on-asentoon. Viime viikkoina olen nolon jouluelokuvan (Christmas Inheritance) ja satunnaisen hömpän lisäksi katsonut myös jotain ihan kunnollista. Tässä kolme suosikkia, joista jokainen antaa ajattelemisen aihetta.netflix-jessica-jonesJessica Jones

Jessica Jones on film noir -henkistä rikosdraamaa, jossa päähenkilönä on Marvelin sarjakuvista tuttu supervahva Jessica Jones.

Jessican fyysinen vahvuus ei suojellut häntä tuhoisalta ja henkisesti musertavalta suhteelta mestarimanipuloija Kilgraven kanssa. Yrittäessään toipua traumaattisista tapahtumista, hyväksikäytöstä ja syyllisyydentunteistaan hän tasapainoilee taistelemisen ja pakenemisen välillä. Yrittääkö auttaa muita uhreja ja tuhota Kilgrave vai yrittääkö unohtaa ja paeta.

Jessica Jones ei ole perinteinen sankaritarina, vaan se on tarina vallankäytöstä, syyllisyydestä ja riippuvuuksista. Se nostaa esiin valtarakenteita ja käsittelee esimerkiksi raiskausta ja aborttia.

Jessica Jones kieltäytyy toistuvasti supersankarin viitasta, mutta antaa kasvot posttraumaattiselle oireilulle paremmin kuin populaarikulttuurissa hetkeen on annettu. Siinä on sankaritarinaa kerrakseen.

Black Mirror

Jos Jessica Jones ei päästä katsojaa helpolla, ei sitä tee scifisarja Black Mirrorkaan, josta julkaistiin juuri uusi kausi. Black Mirror käsittelee teknologian haittapuolia ja kehittelee dystooppisia visioita asioista, jotka ovat jo läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Kuten tykkäykset sosiaalisessa mediassa. Tai liian todellisiksi muuttuvat videopelit.

Jokainen jakso on itsenäinen, joten katselujärjestyksellä ei ole väliä. Jos haluat katsoa jotain positiivisempaa, valitse kolmannen tuotantokauden jakso San Junipero. Se on Black Mirrorin ehdoton jalokivi; visuaalisesti kaunis, kerronnaltaan viipyilevä ja Black Mirror -jaksoksi poikkeuksellisen kaunis ja toiveikas.

Cable Girls

Cable Girls sijoittuu 1920-luvun Madridiin. Sarjassa seurataan neljän eri taustoista tulevan naisen elämää ja työskentelyä puhelinyhtiössä. Vaatteet, meikit ja muut puitteet ovat ihanan 20-lukulaisia (meikkiksen suosikkivuosikymmen tyylin ja oikeastaan kaiken osalta), ja ihmissuhdedraamoissa löytyy.

Vaikka iloisella 20-luvulla ollaankin, yhtä juhlaa elämä ei ole. Siitä huolimatta, että päähenkilöt käyvät töissä, heillä on kovin vähän päätösvaltaa omaan elämäänsä. Töissäkäyntikään ei ole itsestäänselvyys, ja oikeudesta työntekoon joutuu väittelemään sekä isien että aviomiesten kanssa.

Mitä muuta mun pitäisi vielä katsoa Netflixistä ennen kevättä? Ilmianna hyvät jutut kommenttiboksissa 🙂

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa

Kun olin koulussa, minulla ei ollut unelmahommaa. Tunsin sen takia suurta tuskaa ja epävarmuutta. Moni asia kiinnosti ja pärjäsin kaikissa aineissa yhtä hyvin – paitsi kuvaamataidossa, koska no, jotkut eivät vain opi piirtämään. En koskaan tiennyt, mitä minusta tulisi isona. Joka kerta, kun joku kysyi haaveammattia tai tulevaisuudensuunnitelmia, ahdistuin. En minä tiedä, vastasin, vaikka oikeastaan tiesinkin. Minä halusin kirjoittaa, mutta en uskaltanut sanoa sitä ääneen. Se ei tuntunut oikealta työltä.unelmahommissaKunnes sitten kävi niin, että kirjoittamisestakin tuli oikea työ. Kukaan ei vain ollut keksinyt sisältömarkkinointia silloin, kun tuskailin ammatinvalintaa 9. luokalla. Bloggaamistakaan ei oikeastaan ollut silloin olemassa nykymuodossaan, eikä montaa muutakaan viimeisen 10 vuoden aikana syntynyttä työtä.

Työtehtävät ja -tavat ovatkin muuttuneet valtavasti. Harrastuksestaan voi tehdä työn ja töitä voi tehdä samalla, kun kiertää ympäri maailmaa. Satu Rämö ja Hanne Valtari antavat tästä paljon esimerkkejä kirjassaan Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät (2017).

Teos käsittelee nimensä mukaisesti unelmahommia ja sitä, miten niihin pääsee. Rämö on toimittaja, designkaupan pitäjä, matkailuyrittäjä ja ammattibloggaaja. Valtari on ammattibloggaaja, toimittaja ja tuottaja. Molemmat ovat onnistuneet kokoamaan erilaisista palasista itselleen unelmauran, ja unelmahommat joustavat siten, että niitä voi tehdä vaikka Balilta.

Olen printannut neljä erilaista käyntikorttia: yhtä jaan matkailuyhteyksissä, toista viestintä- ja toimittajakeikoilla, kolmas on blogilleni, ja neljäs kortti esittelee minut designkauppiaana. Tilaisuuden mukaan kaivan taskusta oikean kortin.

Miten unelmahommiin pääsee?

Unelmahommiin ei pääse tuosta vain. Uran alussa joutuu tekemään kompromisseja kartuttaakseen kokemustaan. Pitää tunnistaa omat erityistaitonsa ja vahvuutensa ja olla sitkeä. Vahvuuksien ja itselle merkityksellisten asioiden miettimistä varten kirjassa on pohdintatehtäviä.

Rämön ja Valtarin teksti on helppolukuista, ja se onnistuu tekemään yksityisestä yleistä.  Erityisesti minulle jäi mieleen Valtarin kuvaus epätoivostaan työvoimatoimiston tiskillä ja siitä, kuinka kirjoittamistyöt lähtivät sen jälkeen hiljalleen luistamaan. Unelmahommissa todella on inspiroiva ja valaa uskoa lukijaansa.

Teoksessa on kiitettävästi käytännön esimerkkejä oman työn hinnoittelusta, aikatauluttamisesta ja suunnittelusta. Ne ovat tervetulleita aikana, jona yrittäjyys ja projektityö lisääntyvät, mutta konkreettiset esimerkit vaikkapa siitä laskutuksesta puuttuvat.

Rämön ja Valtarin kuvaama työnteon tapa on elämäntapa, ja työn ja vapaa-ajan rajat häilyvät. Jos on unelmahommassaan ja kokee tekemisensä merkitykselliseksi, se ei haittaa. Unelmaduunarinkin pitää silti muistaa huolehtia jaksamisestaan.

Onko ok, jos ei ole unelmatyötä?

Haluan kehittää merkityksellisyyden ajatusta hieman pidemmälle. Merkityksellisyyden ei ole pakko löytyä työstä, eikä kaikilla ole uraan liittyviä tavoitteita tai unelmia. Kaikilla ei ole sellaisia unelmia, joita toteuttamalla voisi tulla taloudellisesti toimeen. (Omat tällaiset sivu-unelmat: runojen kirjoittaminen, opiskelu, metsässä hengailu ja kissanpentujen paijaaminen päivittäin.)

Jos työ on sinulle vain työtä ja unelmasi ovat jossain työn ulkopuolella, se on ihan ok. Siksi kannattaa pyrkiä löytämään hyvä kompromissi, jossa omalle unelmatekemiselle, kuten perheen kanssa ajan viettämiselle tai puutarhanhoidolle, on tarpeeksi aikaa.

Tärkeintä on, että oman tekemisensä kokee mielekkääksi ja merkitykselliseksi ja että elämässä on tilaa tekemiselle, jolla on väliä – oli se sitten työtä tai jotain muuta.

Hyvä kiertämään

Lopuksi haluan kertoa tarinan siitä, miten päädyin lukemaan Unelmahommissa-kirjaa. Sarkasmia ja shampanjaa -blogin Riina oli kirjoittanut teoksesta, ja minä syöksyin kommentoimaan postausta kiinnostuneena. Riina tarjoutui pistämään hyvän kiertämään ja lähetti kirjan minulle postissa. Samalla hän toisti kirjassakin esitettyä oppia verkostojen ja jakamisen tärkeydestä.

Muiden auttaminen auttaa itseäkin ja kaveria kannattaa aina jeesata, eikä verkoston vaikutusta voi vähätellä. Siksi minäkin pistän kirjan nyt kiertämään kaveriporukkaani.

Mikä sinun unelmahommasi on?

Sana, joka teki vuodesta 2017 erityisen

Vuodenvaihteella on maaginen aura, joka aiheuttaa tarvetta menneiden muistelulle, tulevaisuuden suunnittelulle ja ennen kaikkea tarvetta niille kuuluisille uudenvuodenlupauksille. Uudenvuodenlupaukset eivät kohdallani toimi, mutta tulevaisuuden visiointi ja sanat toimivat sitäkin paremmin.unravel-your-year-2018Viime vuonna tein alkuvuodesta Susannah Conwayn Unravel Your Year -työkirjaa. Sen voi ladata maksutta Susannahin verkkosivuilta (linkki yllä), ja se sisältää pohdintatehtäviä, joiden avulla voi sekä paketoida menneen vuoden että visioida tulevaa.

Viime vuonna täyttelin kirjaa löysin rantein usean päivän kuluessa ja lopulta valitsin vuodelle sanan. Se oli irtipäästäminen. En asettanut itselleni tarkkoja aikarajoja tai päämääriä, en mitään pakottavaa. Kirjoitin vain ylös asioita, joita haluaisin tulevalta.

Oudosti vuoden lopussa huomasin, että lähes jokainen kirjoittamani asia oli toteutunut. Siitä huolimatta, että en asettanut yhtäkään deadlinea. Olen ajatellut, että ne asiat ja muutokset olivat minussa jo. Niistä tuli totta, kun päästin ne ulos ja sanallistin ne.unravel-your-yearIrtipäästäminen oli sanana minulle helppo valinta, ja se tuntui koko vuoden ajan omalta. Irtipäästämistä on monenlaista. Voi päästää irti haitallisista uskomuksista tai huonosta ruokavaliosta, vääristä tavoitteista tai rumista kengistä. Jostakin pahasta tavasta, silmälaseista tai satuttavasta ihmissuhteesta. Voi muuttaa, vaihtaa työpaikkaa, värjätä hiuksensa tai vaikka vain vähän hellittää. Ihan mitä vain.

Tänään on uuden vuoden ja uuden sanan aika. Vuoden 2018 sanaksi valitsin rauhan. Vuoden ensimmäisen aamun minä aloitin joogalla, ja sitten vedin villasukat jalkaan ja väritin. Tästä se alkaa.

Ihanaa uutta vuotta ❤

Vuoden 2017 parhaat

Tein tässä erään loppuvuodelle tyypillisen toimenpiteen, joka kulkee myös nimellä vanhojen muisteleminen. Selailin Instagramia ja fiilistelin viime kesää, mietin kulunutta vuotta. Kuvavirtaan liittyi paljon hyviä muistoja. Iltoja auringonlaskujen äärellä, festareita, se hetki, kun kevät vihdoin koitti. Niiden innoittamana ajattelin listata muitakin vuoden parhaita juttuja.

Paras kirja

Luin tänä vuonna aika vähän. Se vähän harmittaa, mutta toisaalta se on antanut tilaa muille asioille, sillä niitä on tässä vuodessa riittänyt. Ehdottomasti inspiroivin kirja oli Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen 12 tarinaa kirjoittamisesta.nuuksioParas idea

Viikonlopun viettäminen yksin Nuuksiossa oli ehdottomasti parhaimpia ideoitani koko vuonna. Kun lähdin matkaan, minulla oli aika paljon huolia. Siksi olin epäillyt, onko tämä metsähomma yhtään järkevä. Se oli. Asiat asettuivat uomiinsa ja minä palasin kotiin seesteisenä.

Parhaat hetket

Se hetki, kun istuin ystäväni kanssa Kalliossa puistossa juomassa viiniä ja tajusin, että kyllä me sitten puhumme samaa kieltä.

Se hetki, kun istuin kalliolla ja katsoin loppukesän taivasta.

Se hetki, kun pystytin telttani Ilosaarirockin leirintäalueelle ja ajattelin, että pirskatti, kyllä sitä vaan näin vanhoilla päivilläänkin voi saada tällaista aikaiseksi. Viereinen telttakunta tuntui ajattelevan samaa, he kun olivat kiinnittäneet telttojensa väliin setämiesten kesäleiri -lakanan.

Paras juttu

Joko Lumenen meikkiadventtikalenteri tai nahkahousut. Kyllä sitä vaan ihminen voi repiä rajattomasti riemua siitä, että löytää luukuista kosmetiikkaa. Ja paljon.lumene-kalenteriParas biisi

Caribou – Odessa. Se hakkaa aivoissa loputtomasti. En saa siitä tarpeekseni. Se ärsyttää, ja sitten lopussa palkitsee ainoastaan loppuakseen sitten kesken.

Paras eikä-tässä-vielä-kaikki -juttu

Vuoden alussa minulla oli polkkatukka ja silmälasit. Nyt minulla on pitkät hiukset eikä silmälaseja. Vuoden teema oli muutenkin muutos ja jatkuva tietämys siitä, että tässä ei ole vielä kaikki.kitaraBlogin suosituimmat postaukset

Parhaat oivallukset

Se, että ruskea huulipuna on mahdollisuus, ei uhka. Sama pätee nahkahousuihin.

Se, että aina on hyvä idea järjestää juhlat.

Se, että asuu pienessä ja väliaikaisessa asunnossa, ei ole peruste pianottomuudelle.piano

Millainen vuosi sinulla oli?