Tampereelta moro

tampereelta-moroKäväisin viikonloppuna Tampereella, ja löysin itsestäni lisää tamperelaisuutta – siis sen lisäksi, että se on painettu syntymätodistukseeni kaupungiksi, ja sen lisäksi, että siellä on minun ihmisiäni ja minun kieleni.

Heti saavuttuani menin rautatieaseman k-kauppaan ostamaan evästä – kassamyyjä tervehti moro.

Kävelin nuoruuteni katuja, nautin Helsinkiä hitaammasta rytmistä ja pysähdyin kioskille ostamaan kortin – myyjä tervehti moro.

Sitten huomasin sanovani bussikuskille moro.

Bussin ikkunasta katsoin tuttuja kaupunginosia ja mietin, kuinka 10 vuotta sitten oli ihan normaalia kävellä keskustan baareista Nekalaan tai vaikka Hervantaankin, jotta ei tarvitsisi maksaa bussissa yölisää.

(Silloin ylipäätään oli normaalia juhlia koko yö, käyttää matalavyötäröisiä farkkuja ja liittymäpakettina tekstariliittymää.)

Paluumatkalla kohti rautatieasemaa minua 10 vuotta nuorempi haalarikansa soitti kaiuttimistaan Eppu Normaalia ja minä lauloin heidän mukanaan

missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet

oletko muistanut kuinka silloin rakastin sua

Aurinko paistoi viistosti. Oli melkein kevät.

Petri Tamminen: Suomen historia

Petri Tamminen haastatteli Suomen historia -romaania varten yli viittäsataa ihmistä ja rakensi tarinoista kokonaisuuden, joka on samalla sekä absurdi että järkeenkäypä läpileikkaus Suomen historiasta. Kerronta alkaa itsenäistymisvuodesta ja päättyy vuoteen 2016, ja matkan varrelle mahtuvat niin sodat, Armi Kuusela, maaltamuutto kuin matkapuhelimetkin.petri-tamminen-suomen-historiaParhaimmillaan tarinoissa onnistutaan kiteyttämään yhteen virkkeeseen koko maailma, ja tiivis ilmaisu osuu suoraan ytimeen, kuten näissä vuoden 1941 kertomuksissa:

Isä käveli maantiellä kirkolle päin, kääntyi vielä mutkassa ja heilautti kättään. Heitä jäi kotiin Savitaipaleen Monolan kylään äiti ja isoäiti ja neljä lasta. Ennen lähtöään aamuyön tunteina isä oli ajanut heinät alaniityn saarekkeilta aina maantienvieren pelloille asti.

Kamala sotia, kun on talvi ja kylmä, mutta oli sekin, että sotahommiin vaikka oli heinänkorjuuaika.

Siitä huolimatta, että tarinat eivät liity toisiinsa, teos on eheä; se on kansakunnan historia, jolla on yhtä monta kokijaa kuin kansalaistakin. Vuosikymmenten kuluessa Suomi jälleenrakentuu ja vaurastuu. Pinnalle pulpahtelee sellaisia asioita kuin kouluterveydenhuolto, lastenkasvatus, urheilumenestys, Kekkonen ja Mobira Talkman. 1990-luvulla kärsitään lamasta mutta myös eurooppalaistutaan kovaa vauhtia.

Osallistuin vaalivalvojaisiin, joissa maisteltiin samalla viinejä. Tuntui että yhdessä yössä Suomesta tuli osa Eurooppaa. Minä sitten innostuin siitä niin, että rupesin pitämään oikein viinipäiväkirjaa, ostin aina viikonlopuksi uuden jännittävän viinin. Aika pian se harrastus kyllä lopahti. Kun myöhemmin selailin sitä viinipäiväkirjaa, ne minun muistiinpanot oli hirmu lyhyitä ja joka toinen päättyi: ”Yllättävän hyvä valkkari.”

Vaikka kertomuksista hyvä kokonaisuus muodostuukin, ovat ne keskenään epätasaisia. Osa liikuttaa syvästi ja kestää monta lukukertaa, osasta ei jää sen kummempaa muistijälkeä. Silti jokin pienin yhteinen jaettava säilyy läpi teoksen, ja Tammisen vähäeleinen ja suoraan ytimeen osuva ilmaisutapa tukee eheän vaikutelman muodostumista.

Kaikesta hauskasta ja liikuttavasta huolimatta itselleni eniten ajattelemisen aihetta antoi 1950-luvun näkövinkkelistä sanottu kommentti, joka muistuttaa siitä, että elämä on pohjimmiltaan aika simppeliä – huolimatta siitä, että nykyään on aikaa kelailla kaiken maailman tasoja.

Se näin jälkeen päin tuntuu kaikkein köyhimmältä ja kummalliseltakin, että ei ollut erikseen sisäistä ja ulkoista todellisuutta. Maailma oli justiin se, mitä ikkunasta näkyy. Ei puhuttu läsnäolon voimasta tai henkisyyteen heräämisestä, ainakaan meidän kylällä. Herättiin navettaan ja mennä pöhkötettiin. Tavallaan sitä on ikäväkin. Nyt kun kaikessa on tasoja.

Toisten muistojen lukemisessa, ja vuorovaikutuksessa yleisestikin, parasta onkin se, että niistä saa aina jotakin ajattelemisen aihetta.

  • Petri Tamminen: Suomen historia (2017)
  • 157 sivua
  • Kustannusosakeyhtiö Otava

Näin valmistaudut pääsykokeisiin

Kevät tuo mukanaan kaikkea hauskaa, kuten katupölyn, pussikaljasäät ja pääsykokeet. Sinä keväänä, jona hain yliopistoon, minulla ei ollut harmaintakaan hajua siitä, mitä edessä olisi. Riivin tietoa monesta eri lähteestä. Silloin paperiset hakuoppaat olivat vielä yksi merkittävimmistä tietolähteistä. Nykyään niiden sijasta tietoa saa riipiä yliopiston verkkosivuilta, mikä ei välttämättä ole yhtään sen helpompaa (t. nimim. löysin-sieltä-aikoinaan-kolmet-erilaiset-ohjeet-gradun-palauttamiselle -girl -88).

Siksi koostinkin kaikki pro tippini yhteen postaukseen jälkipolvien huviksi ja hyödyksi. Tässä siis the kaikki-mitä-sinun-pitää-tietää-pääsykokeisiin-lukemisesta -postaus. Syvin rintaääneni resonoi humanistisissa ja valtiotieteellisissä oppiaineissa, mutta neuvot on tehty sovellettaviksi: ottakaa, soveltakaa ja täyttäkää oppilaitokset!

pääsykokeet
Kuva: Sharon McCutcheon, Unsplash

Tee lukusuunnitelma

Ennen luku-urakan aloittamista kannattaa selata läpi koko pääsykoemateriaali ja muodostaa kokonaiskuva sen sisällöstä. Kokonaiskuvan avulla on helpompi tehdä lukusuunnitelma, joka kannattaa laatia selkeiden ja mitattavien tavoitteiden pohjalta.

Tavoitteita on kätevintä sitoa aikaan; esimerkiksi siten, että asettaa jokaiselle viikolle tavoitteeksi käydä läpi tietyt kokonaisuudet tai luvut. Viikkotavoitteita voi pilkkoa vielä päivittäisiin tavoitteisiin, jotka helpottavat oman edistymisen seuraamista ja aikataulussa pysymistä.

  • Esimerkki: asetat viikon tavoitteeksi lukea 100 sivua pääsykoekirjaa. Pilkot tavoitteen päiväkohtaisiin osiin, mikä tarkoittaa 20 sivun opiskelua päivässä, jos opiskelet vain arkipäivisin.

Lue laadukkaasti

Pääsykokeisiin pitää lukea paljon. Määrä ei kuitenkaan korvaa laatua. On fiksumpaa lukea laadukkaasti viisi tuntia kuin 10 tuntia siten, että keskittyminen katkeilee ja luetusta ei jää mitään päähän.

Miten sitten voi opiskella laadukkaasti? Siten, että tietoa tulee lukiessa myös jäsennettyä ja käsiteltyä sen sijaan, että tekstiä vain lukisi läpi ajattelematta sitä sen syvällisemmin.

  • Esimerkki: selaa aluksi kokonaisuus läpi. Lue sisällysluettelot, otsikot, väliotsikot tiivistelmät ja kuvatekstit ja pyri muodostamaan niiden perusteella kokonaiskuva aiheesta. Se luo hyvän pohjan syvällisemmälle lukemiselle. Pohjustuksen jälkeen voit lukea tekstin läpi ja jäsentää luettua siten, miten sinulle parhaiten sopii. Itse tein paljon muistiinpanoja lukiessani, koska käsin kirjoittaminen toimii minulle varsin hyvin. Joku toinen piirtää kaavioita tai kuvia, kolmas merkkaa väreillä tekstiin tärkeitä kohtia. Urakan päätteeksi on hyvä käydä vielä omat muistiinpanot ja merkinnät läpi ja arvioida, oletko saanut tarpeeksi hyvän kuvan aiheesta vai jäikö jokin vielä epäselväksi ja vaatii kertaamista.

Tutustu vanhoihin pääsykoetehtäviin

Oppilaitokset julkaisevat verkkosivuillaan vanhoja valintakoetehtäviä ja välillä jopa mallivastauksia. Molempiin kannattaa ehdottomasti tutustua ja tehtäviä kannattaa tehdä harjoitukseksi.

Vanhoissa kokeissa huomiota kannattaa kiinnittää esimerkiksi siihen, mitä ja miten on kysytty: onko vaadittu tarkkaa muistamista vai kykyä soveltaa opittua? Ovatko tehtävät monivalintatehtäviä, ongelmanratkaisutehtäviä vai esseetehtäviä? Entä onko kokeissa käytetty aineistoja, kuten tekstejä, tilastoja tai kuvia, joita on pitänyt analysoida pääsykoemateriaalin pohjalta?

Kun pääset selville, mitä asioita pääsykokeessa tyypillisesti mitataan ja millaista osaamista kokeet vaativat, voit huomioida sen myös valmistautuessasi kokeisiin.

Kiinnitä huomiota tieteenalan keskeisiin käsitteisiin ja teorioihin

Kiinnitä lukiessasi erityistä huomiota käsitteisiin ja teorioihin, joita tekstissä vilisee. Pohdi, miten niitä tieteenalalla käytetään ja miten voisit itse käyttää niitä valintakoevastauksissasi.

Jos pyrit opiskelemaan esimerkiksi suomen kieltä, varmista, että osaat vanhat kunnon kielioppitermit (subjekti, predikaatti, objekti ja kaikki niiden kaverit) ja että osaat jäsentää lauseen. Jos pyrit esimerkiksi yhteiskuntatieteelliselle alalle, seuraa aktiivisesti myös uutisia – on ihan mahdollista, että pääsykokeissa pääsee analysoimaan tai soveltamaan jotakin ajankohtaista asiaa.

  • Esimerkki: kun hain opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta, valintakoekirjoja oli kolme: yksi romaani ja kaksi teoriakirjaa, joista toinen käsitteli lyriikan teoriaa, toinen proosan. Etukäteen oli tiedossa, että kokeessa olisi ainakin kysymys romaanista ja jonkinlainen runoanalyysitehtävä. Romaania lukiessani mietin, mikä teoksesta tekee erityisen ja mitä siitä voitaisiin kysyä. Toisen lukukerran jälkeen teoksen monikerroksellinen kerrontaratkaisu alkoi hahmottua, ja kun erilaisista kertomisen teorioista löpistiin myös teoriakirjassa ummet ja lammet, kokeilin harjoituksen vuoksi analysoida romaanin kertojia teoriakirjan tarjoamilla välineillä. Arvatkaa, mitä pääsykokeessa kysyttiin romaanista? Käskettiin analysoida sen kerrontaratkaisua.

Kertaa fiksusti

Viimeisinä päivinä ennen pääsykoetta ei kannata enää opiskella uusia asioita. Ne päivät on hyvä varata opitun kertaamiselle, hyville yöunille ja vaikkapa harjoitustehtävien tekemiselle.

  • Esimerkki: olin tiivistänyt tärkeimmät muistiinpanoni muutamaan sivuun. Luin nämä sivut vielä matkalla kokeisiin sen sijaan, että olisin paniikissa plarannut Runousopin perusteita eestaas.

Relaa

Olin pääsykokeiden aikoihin valtavan stressaantunut, ja koko maailma tuntui olevan kiinni siitä, pääsenkö yliopistoon. Perheessäni ei ollut silloin muita yliopistokoulutettuja eikä sitä kuuluisaa hiljaista tietoa tai muuta jeesiä aiheesta – en edes tiennyt, kuinka pelottava yliopiston iso luentosali, jossa koe pidettiin, voisi olla.

Niinpä palloilin koko kevään ympäriinsä kireänä kuin viulun kieli ja luin hulluna – lukeminen oli minulle vähän kuin treeniohjelman noudattaminen: kurinalaista ja aikaan sidottua, mutta ei kovinkaan hauskaa. Pingottamisesta huolimatta pääsin sisään, mutta jälkikäteen ajateltuna se olisi onnistunut vähäisemmälläkin stressaamisella. Pidä siis huoli ulkoilusta, riittävästä nukkumisesta, positiivisista ajatuksista ja syömisestä. Levänneet aivot jaksavat oppia paremmin ja positiivinen mieliala ihan tutkitustikin parantaa oppimistuloksia.

Unohdinko jonkin killerin pääsykoevinkin? Jaa omasi kommenttiboksissa ❤

Kootut ekokokeiluni

Muoviton maaliskuu herätti minut jälleen miettimään kulutustottumuksiani erityisesti siksi, että tunsin monta pistoa sydämessäni: kyllä, olen ostanut elämäni aikana ihan liian monta take away -kahvia, liian monta pullovettä ja liian monta muovikassia. Olen ostanut tekokuituisia vaatteita, syönyt lihaa ja tehnyt typeriä heräteostoksia.vaatekaappi2Vuosien varrella olen tehnyt myös mitä erinäisimpiä ekokokeiluja, joista osa on toiminut ja osa ei. Johtoajatuksenani on ollut, että meidän vastuullamme on jättää seuraaville sukupolville maailma, jossa on hyvä elää. Välillä tajuntaan hiipii kyyninen ajatus siitä, mitä merkitystä yhden ihmisen valinnoilla on. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että jokaisella valinnalla on merkitystä ja kuinka meille tarjottuihin tuotteisiin, kuten niihin pullovesiin, on hyvä suhtautua kriittisesti – ilman kriittisyyttä mikään ei ainakaan muutu.

Kokosinkin huviksi, hyödyksi ja inspiraationlähteeksi omia kulutuskokeilujani vuosien varrelta. Kuulisin myös mielelläni muiden kokemuksia ja ekologisia life hackeja – niillä kun parhaimmillaan voi parantaa sekä maailmaa että omaa oloaan.

Kookosöljy deodoranttina

Kookosöljyn toimivuudesta deodoranttina on huhuttu netissä jo joitakin vuosia. Tehon on arveltu perustuvan kookosöljyn antibakteerisiin ominaisuuksiin. Niinpä minäkin kokeilin deodorantin korvaamista kookosöljyllä erään kesäloman ajan. Valitettavasti se ei toiminut tarpeeksi hyvin, ja siirryin käyttämään normideodoranttia palatessani loman jälkeen töihin.

Otan mielelläni vastaan vinkkejä toimivista ja ekologisista deodoranteista. Tuntuu vähän hölmöltä hölvätä kainaloon kerros muoviin pakattuja myrkkyjä, mutta toistaiseksi en ole löytänyt toimivampaa ratkaisua: arvostan aika korkealle sen, että ihmiset eivät kaikkoa luotani nenäänsä pidellen.

Shampoottomuus- ja palasaippuakokeilut

Opiskeluaikoina kärsin todella pahasta atooppisesta ihottumasta, joka innoitti tekemään erilaisia kokeiluja kosmetiikan kanssa. Hiusten peseminen pelkällä vedellä tai vaihtoehtoisesti soodaliuoksella oli näistä yksi. Kokeilu teki todella hyvää päänahalle, ja kampaajakin kehui päänahan kuntoa erikseen.

Lopulta kuitenkin vastaan tuli tilaisuuksia, joihin halusin laittaa hiukseni vähän hienommin muotoilutuotteiden avulla. Hiuslaatuni on erityisen itsepäinen, ja muotoilutuotteet näissä tapauksissa ovat todella tarpeen. Muotoilutuotteiden käyttäminen ja niiden poistaminen johtivat hiljalleen takaisin shampoon käyttöön, mutta onnekseni pystyn pitämään pesuvälin aika pitkänä, joten shampoopulloja ei tarvitse ostella kovin usein.

Kun nykyinen shampoopullo kuluu loppuun, ajattelin siirtyä takaisin palasaippuaan, jota käytin jossain vaiheessa. Pakkauksettomuus on palasaippuan etu, mutta se on ollut myös sen haitta, enkä aikoinaan halunnut kuljettaa saippuapalaa mukanani esimerkiksi kuntosalille. #mukavuudenhalu

Pesupähkinät ja biohajoavat siivousaineet

Olen suosinut pyykinpesussa vuositolkulla pesupähkinöitä. Pesupähkinät sisältävät saponiinia, joka liukenee veteen ja toimii pesuaineliuoksena. Käytetyt pesupähkinät voi nakata biojätteen sekaan, joten kyseessä on täysin biohajoava vaihtoehto, joka ei turhaan kuormita vesistöjä.

Pesupähkinöiden tahranpoistokyky ei ole kovin hyvä, joten vaikeissa tahroissa tai todella likaisessa pyykissä olen käyttänyt lisäksi sappisaippuapalaa, jolla olen hangannut tahraa ennen vaatteen nakkaamista pesuun. Kaapeissani on varalla myös ”tavallista pesuainetta”, tosin ympäristöystävällistä sellaista.

Myös muissa siivousaineissa suosin ympäristöystävällisiä ja biohajoavia vaihtoehtoja. Ihan hyvin toimivat.

Laitteiden ja vaatteiden käyttäminen loppuun

Lapsuudenkodissani opetettiin, että uutta ei osteta ennen kuin vanha on rikki. Minulle tämä oppi on ollut todella arvokas, vaikka toisinaan se on tarkoittanut sitä, että minulla on ollut melkoisen noloja laitteita ja vaatteita.

Tässä kooste noloista esimerkeistä (toim. huom. enää ei nolota samoin kuin teininä):

Minulla oli vielä yläasteella c-kasettimalliset korvalappustereot, kun kaikilla muilla oli minidiscejä, cd-soittimia ja kehityksen huippuna mp3-soittimia. Äänittelin c-kasetteja hartaasti, ja se jos mikä opetti arvostamaan sekä huolella tehtyä soittolistaa että mahdollisuutta kuunnella musiikkia missä vain.

Käytin myös noloa kännykkää vuoteen 2015 saakka. Kyllähän te tiedätte nämä vanhat nokialaiset näppäinpuhelimet, jotka eivät hajoa sitten millään. Ja kun nokialainen ei hajonnut, ei minulla ollut tarpeeksi perusteltua tarvetta älypuhelimelle.

Aina välillä tuskailen myös sitä, että kaikilla muilla on tosi hienoja ja cooleja vaatteita. Sitten löydän itseni vaatekaupasta käymässä itseni kanssa väittelyä siitä, onko uusi paita tarpeellinen, kun ehjiä paitoja on ihan tarpeeksi kotona.

Kyllä minä silti vaatteita ostelen, älkää luulko mitään muuta! Ostaessani suosin luonnonmateriaaleja ja vaatteita, jotka vaikuttavat sellaisilta, että niillä on pitkä elinkaari. Mielestäni parasta vaatteissa on tarina, joka vaatteen ympärille vuosien varrella ehtii muodostua. Näistä tarinoista voisin kirjoittaakin ihan oman postauksen joskus.

Mitä ekovinkkejä sinulla on? Ilmianna parhaat ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Esikuvat esiin

Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Canth on kiistatta yksi suurimmista esikuvistani, ja hän teki arvokasta työtä paitsi kirjailijana myös tyttöjen koulutusmahdollisuuksien edistäjänä ja suomenkielisen koulutuksen pioneerina. Canthista on kuitenkin vaikea kirjoittaa mitään, mitä ei olisi jo kirjoitettu. Siksi ajattelin nostaa esiin kaksi muuta esikuvaani, jotka ovat molemmat paitsi huippuja alallaan, pyrkivät myös synnyttämään keskustelua ja tekemään hyvää.bruce-christianson-558273-unsplashKuva: Bruce Christianson – Unsplash

Ashley Wagner – taitoluistelija, joka ei pyytele anteeksi

”Not enough girls are encouraged to unabashedly be themselves. You’re raised to always apologize for being wild. It’s time for young women to be taught that you can be yourself and not have to make any apologies for it.” – Ashley Wagner

Taitoluistelija Ashley Wagner on kolminkertainen USA:n mestari ja mm-hopeamitalisti. Näistä saavutuksista huolimatta olen pitkään ihaillut Wagneria aivan muista syistä: päättäväisyyden, sinnikkyyden, esiintymistaidon ja suorapuheisuuden vuoksi. Wagner ei pelkää esittää mielipiteitään ja on puhunut avoimesti urheilun aiheuttamista vammoista ja suhteesta kehoonsa.

Wagner osallistuu aktiivisesti keskusteluun mediassa ja on ahkera twiittaaja. Sotshin olympialaisten alla Wagner otti voimakkaasti kantaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta, eikä hän ole myöskään peitellyt mielipiteitään tuomaroinnista, jos on kokenut sen epäoikeudenmukaiseksi. Se on ihan tervetullutta tuulettamista elitistisessä arvostelulajissa, jossa liika kriittisyys saattaa kääntyä jopa haitaksi urheilijalle. Elitistisyydestä puheen ollen: Wagner on myös tehnyt hyväntekeväisyystyötä vähävaraisten luistelijoiden parissa.

Linda Fredriksson – ihan hiton kova saksofonisti

”Lapsena ajattelin, etten voi osata jotakin juttua sen takia, että olen tyttö, koska ei ollut esikuvia. Siinä mielessä sukupuolella on väliä. Mutta jos kuunnellaan musiikkia, sillä ei ole merkitystä, soittaako mies vai nainen. Tärkeintä on, miltä kuulostaa.”Linda Fredriksson

Olen fanittanut Mopo-yhtyettä siitä asti, kun eksyin trion keikalle Flow-festivaaleilla. Vuosi taisi olla 2012, ja meno keikalla oli sopivassa suhteessa sekopäistä ja virtuoosimaista. Suurimman vaikutuksen minuun teki yhtyeen taitava ja karismaattinen saksofonisti Linda Fredriksson.

Soittamisen lisäksi Fredriksson on puhunut esikuvien merkityksestä ja käynyt opettamassa saksofonin soittoa tytöille Beninissä. Fredriksson haluaa edistää musiikkimaailman tasa-arvoa, ja hänen mukaansa musiikki kuuluu kaikille ja kaikkien soitettavaksi. Mitäpä siihen lisäämään.

Kuka on sinun esikuvasi? ❤

Ulla Donner: Spleenish

Sarjakuvat ja sarjakuvaromaanit ovat minulle melko vieras genre. Ehkä juuri siitä syystä vuoden 2015 (hehheh) lukuhaasteessa on vielä sarjakuva-albumin tai -romaanin kohta täyttämättä – vaan eipä ole enää!

Bongasin Ulla Donnerin Spleenish -sarjakuvaromaanin (2017) Lauran blogista, ja kun Laura vielä mainitsi tekstissään sanat sukupolvikokemus, itseironia ja y-sukupolvi, ajattelin tässä olevan se sarjakuvaromaani, johon kannattaa tarttua. Ja niinhän tässä olikin.ulla-donner-spleenishSpleenishin päähenkilö ymmärtää muiden nuorten ja lupaavien keskellä, että oma parasta ennen -päivämäärä on mennyttä. Hänellä ei ole työn alla poikkitaiteellisia prokkiksia, pikku videoduunia, ruokablogia, seuraavaa sukupolviromaania eikä mitään muutakaan. Taidenäyttelyt ja kotibileet alkavat vaikuttaa kaoottisilta ja tyhjänpäiväisiltä, sosiaaliset tilanteet välteltäviltä. Päähenkilö menettää drivensä ja vetäytyy kotiin ja yrittää ymmärtää ongelmaansa.

Miten y-sukupolven edustaja sitten ratkaisee ongelmansa? Menemällä Googleen. Niinpä hän menee Googleen – ja tekee sen monesti. Alkaa matka kohti hyvää elämää, tai ainakin yrittämistä, vaikka oikeasti huvittaisi vain maata kotona ja selata internetiä.ulla-donner-spleenish-2Spleenish on ironinen tutkielma y-sukupolven ongelmista: mitä tehdä, kun ahdistaa, vaikka kaikki on hyvin? Miten jatkaa suorittamista, jos sai burnoutin tiistaina, miten sulattaa se, että uniikista lumihiutaleesta tulikin aikuisena ihan tavallinen hiutale? Mikä estää tulemasta mahdollisuuksien ihmiseksi? Mukana pyörivät kaikki tämän vuosikymmenen klassikot: Tinder, Fafa’s, gluteeni, dinnerit, vasemmiston haasteet, älypuhelimella roikkuminen, 10 000 tunnin sääntö ja fitness.

Naurattaa.

Teoksen voimakas puna-valkoinen visuaalinen ilme jakaa varmasti mielipiteitä, mutta minuun se iski. Samoin kuvakerronta onnistuu hyvin: bileistä ja näyttelyistä kertovat sivut ovat kaoottisen täynnä tekstiä ja kuvaa, kun taas välillä lähes tyhjät sivut ja aukeamat kertovat pysähtyneisyydestä ja ahdistuksesta. Teoksen rytmi ja rakenne ovatkin varsin onnistuneita, ja kuvakerronnasta ja tekstistä tulee eheä kokonaisuus, joka samalla naurattaa että vetää vakavaksi.

Olen Donnerin kanssa samaa ikäluokkaa ja varmasti myös saman koulutetun kaupunkilaisen punaviherkuplan sisällä. Siksi teos puhuttelee, osuu lähelle. Kohderyhmän ulkopuolisia se tuskin ravistelee samalla tavalla.

Mutta tiedoksi y-sukupolven edustajille: tässä olisi teille tällainen sukupolvikokemus tutustuttavaksi.

  • Ulla Donner: Spleenish (2017)
  • Suomentanut: Sinna Virtanen
  • Schildts & Söderströms

 

Kaikki, mitä oikeasti opin yliopistossa

Muutaman yleishyödyllisen yliopistokirjoituksen* jälkeen ajattelin kirjoittaa niistä aivan toisella tavalla hyödyllisistä käytännön opeista ja pro tipeistä, joita taipaleeni Helsingin yliopistossa minulle opetti. Usein nimittäin opiskeluiden suurin hyöty ei ole pääaineesta karttunut substanssiosaaminen, vaan se kaikki muu – esim. tietämys siitä, mihin naistenvessaan on vähiten jonoa luentojen välissä.helsingin-yliopisto

Tässä siis tarjolla se yliopistomaailman hiljainen tieto:

  • Jos luentoja on klo 10-14, niiden välissä olevien akateemisten varttien (11:45 – 12:15) välissä on mahdotonta ehtiä syömään Unicafessa, koska kaikki muutkin yrittävät tismalleen samaa. Siksi luennolta pitää osata lähteä aikaisemmin, jotta voi kiilata itsensä hyviin asemiin jonossa. On myös mahdollista ottaa riski myöhästyä seuraavalta luennolta, mutta itse olen kerran saanut tällaisen riskinoton vuoksi legendaarisen jos tänne tulee myöhässä ei tartte tulla ollenkaan -kommentin luennoitsijalta. Kyllä muuten kuumotti fuksin poskia.
  • Yliopistolla suunnistaminen on taiteenlaji – Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhan puolen salit on numeroitu roomalaisin numeroin ja uuden puolen arabialaisin. Jos nyt satut ihmettelemään luentosalien PR SL XII ja PR SL 12 eroa – jonain kiireisenä aamuna varmasti ihmettelet.
  • Myös yliopiston verkkosivuilla suunnistaminen on oma lajinsa. Jos tarvitset jotain tietoa, et varmasti löydä sitä etusivulta tai mistään muualtakaan, paitsi ihan totaalisella tuurilla tai hyvin tarkalla Google-haulla.
  • Yliopiston vessanseinät ovat täysin pätevä keskustelufoorumi, oli aiheena sitten lisääntyminen, lapsettomuus, politiikka, kuukuppi tai Maija Vilkkumaan sanoitukset.
  • Usein päärakennuksen uuden puolen viidennen kerroksen vessoihin ei ole pitkiä jonoja. Ehkä se johtuu siitä, että hisseistä vain yksi menee viidenteen kerrokseen saakka.
  • Valmistumisessa vaikeinta ovat paperityöt: opintokokonaisuuslomakkeet, kaavakkeet ja todistuspyyntölomakkeet, joita täyttäessä tulee hiki ja jotka pyörivät erilaisissa opintotoimistoissa ja kanslioissa hyväksyttävinä ikuisesti.
  • Aleksandriassa on valtavan hyvä tehdä esseitä perjantai-iltana, koska silloin siellä ei ole lähes ketään.
  • Unisport on yksi parhaista jutuista maailmassa. Menkää Unisportin tanssitunneille!
  • Kaikkialla on koko ajan remontti. Esimerkkejä omina opiskeluaikoinani remontoiduista kohteista: opiskelijakirjasto, YTHS:n Töölön toimipiste ja jotkin käyttäytymistieteellisen tilat.
  • Käsin täytettävä tenttikuori on ainoa oikea tapa ilmoittautua tenttiin. Jos ne sattuvat loppumaan, siitä seuraa koko tiedekunnan kattava kriisi, joka uhkaa estää ilmoittautumisen kesätentteihin. Olen kuullut huhua, että nykyään tentti-ilmoittautumisen voi hoitaa sähköisesti! Se tuntuu vähän väärältä.
  • On täysin mahdollista kirjoittaa essee kolmessa tunnissa ja 55 minuutissa siten, että herää aamulla kuudelta, aloittaa heti kirjoittamisen ja palauttaa tuotoksen kello 9.55, kun deadline on kello 10.
  • Helsingin yliopiston päärakennuksen uuden puolen neljännen kerroksen naistenvessasta on tosi hyvä näköala.

Mitä sinä opit koulussa?

*Ne hyödylliset yliopistokirjoitukset suomen kielen opiskelusta sekä kirjallisuuden opiskelusta antavat myös jotain vinkkejä, jotka eivät tosin ole yhtä hyödyllisiä kuin nämä.