Ennen kuin kaikki muuttuu on viehättävä novellikokoelma elämän taitekohdista

ennen-kuin-kaikki-muuttuu

Joskus on vaikea kirjoittaa kirjasta, joka sanoo jo kaiken. Taina Latvalan novellikokoelma Ennen kuin kaikki muuttuu on juuri sellainen. Se kertoo paikkaansa etsivistä nuorista aikuisista niin kirkkaasti ja tiiviisti, että mitään ei jää puuttumaan.

Novellit tavoittavat aiheiltaan ja tunnelmaltaan elämän käännekohdat: ne hetket, joina rakastuu, muuttaa, menettää vanhempansa, katsoo, kun ystävä saa lapsen ja tai kun itse saa. Ne hetket, jotka ovat juuri ennen isoa muutosta tai ne hetket, joina tulevan muutoksen ensimmäisen kerran ymmärtää, hetket, joiden jälkeen kaikki on toisin.

Latvalan tekstissä on se hienous, että hän onnistuu upottamaan arkisiin tilanteisiin tarkkaa ihmiskuvausta ja teräviä havaintoja. Niiden ansiosta tekstit kasvavat arkitilanteita suuremmiksi, ne kasvavat välähdyksiksi ihmisyydestä ja varttumisesta.

Heillä oli nokkela kieli ja ironinen suhde elämään; mistään ei saanut innostua liikaa eikä ketään kehua erityisen lahjakkaaksi. He nauroivat samoissa kohdissa ja vakavoituivat yhtä aikaa, he olivat käyneet samaa taidelukiota Helsingissä ja kasvaneet kulttuurikotien kiihkeissä juhlissa. Hän oli muuttanut pääkaupunkiin vasta ylioppilaana ja oli siksi tavallaan jäljessä kaikesta.

Novellit sivuavat kipeitäkin teemoja. Yhtäkkiä vanhemman kuolema tai uusi ihmissuhde pakottavat kasvamaan, vaikka arki olisi edelleen ympärillä, vaikka maailma taustalla pyörisi aivan samoin kuin ennenkin.

Kokoelmana Ennen kuin kaikki muuttuu on melko yhtenäinen kokonaisuus, ja tekstit toimivat sekä itsenäisinä että osana kokonaisuutta. Mutta sitten kissan yksityisyydensuojan loukkaamisesta kertova novelli rikkoo harmonian. Yksittäisenä tarinana se on hieno ja varsin kafkamainen, mutta tyyliltään eroaa kokoelman muista teksteistä niin paljon, että se ei tunnu uppoavan niiden sekaan, se tekee kokonaisuuteen särön, joka jää mieleen.

Ennen kuin kaikki muuttuu on mainio kaveri pimeään loppuvuoden iltaan. Se kulkee keveästi ja kirkkaasti ja jättää jälkeensä ajatuksia. Suosittelen!

  • Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu (2015)
  • 191 s.
  • Otava

Kirjasto on kappale kauneinta Suomea

lysander-yuen-288916-unsplash
Kuva: Lysander Yuen / Unsplash

Juhlistin tänään itsenäisyyspäivää jonottamalla Oodiin, Helsingin uuteen keskustakirjastoon. Jonossa ehdin ajatella, kuinka hienoa on, että ihmiset jonottavat kirjastoon, kuinka hienoa on, että meille on rakennettu sellainen ja kuinka upea meidän kirjastolaitoksemme on. Kirjasto on valtava aarreaitta, jossa mahdollisuus uusien asioiden oppimiseen ja taiteen harrastamiseen nököttää kaikkien saatavilla ilman  käyttömaksuja.

Jonossa minulle tuli mieleen muisto siitä, kuinka opettajani vei luokkamme tutustumaan kirjastoon ensimmäisellä luokalla. Vaikka olin tottunut kirjastonkäyttäjä jo ennen kouluikää, pääsin siitä huolimatta ällistymään.

Retki alkoi sillä tavalla perinteisesti, että lauma ekaluokkalaisia parveili, säntäili ja lopulta rauhoittui kuuntelemaan, kun kirjastonjohtaja kertoi kirjastosta. Sitten hän kysyi meiltä, tiedämmekö, kuka kirjaston omistaa.

Aloimme vastailla. Vastausvaihtoehtoja olivat ainakin sinä, presidentti (muistaakseni oma vastaukseni), pääministeri tai ope. Kirjastonjohtaja hymyili ja pudotti pommin kertomalla, että me omistamme kirjaston. Me kaikki. Se on meitä varten.

Miten älytön ajatus, mietin. Kerroin siitä kotona.

Mutta sehän on älytön ajatus, älyttömän hieno ajatus! Että meillä on käytössämme paikka, jossa saamme lukea ja josta saamme haalia tietoa niin paljon kuin lystäämme. Että me elämme yhteiskunnassa, jossa tätä arvostetaan ja tuetaan. Että minä elän maassa, jossa olen saanut lukea ja opiskella ja sanoa ja kirjoittaa niin paljon kuin huvittaa, vaikka olen tyttö. Kaikkialla se ei ole mahdollista.

Kun vihdoin pääsin sisälle Oodiin, ihastelin, kuinka hieno kulttuuriteko on tehty. Kuinka hienoa on asua maassa, jossa tämä teko on tehty. Kuinka hienoa on, että meillä ja kirjoilla on tällainen koti.

Käy siis kirjastossa ja juhli suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä oikeuttasi lukea ja sanoa. Hyvää itsenäisyyspäivää! ❤

Näin jeesaat lähimmäistä joulukuussa

joulukuu
Kuva: Ian Schneider / Unsplash

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä, ja se on aurinkoinen. Joulukuun aurinko näyttää meille, että selvisimme marraskuusta, että päivät alkavat pian pidentyä.

Joulukuu jos mikä on oivallinen hetki rauhoittua ja pohtia sitä, pystyisikö valoaan jakamaan muille pimeyden keskellä. Sen voi tehdä monella tavalla. Ilmeisiä tapoja tietenkin ovat kirkasvalolampun hankkiminen kaverille, kuulumisten kysely ja ystävällisyys muille. Tai sitten muita voi auttaa seurakuntien tai järjestöjen kautta.

Auttaa voi ihan pienesti, esimerkiksi antamalla aikaansa vähävaraisia perheitä tukevan Hope Ry:n toimintaan. Suomen Punainen Risti puolestaan on kerännyt joulumuistion, johon on koottu vinkkejä lahjoituksiin, eettisiin lahjoihin ja muuhun vapaaehtoistoimintaan.

Jos haluat lahjoittaa joululahjan, voit tehdä sen esimerkiksi näin:

  • Helsingin (ja Espoon, Vantaan ja Kauniaisten) seurakunnat järjestävät jälleen Rakenna joulupuu -keräyksen. Keräyksessä lahjoja tai lahjakortteja kerätään vähävaraisille lapsille tai perheille, vanhuksille, yksinäisille ja muille, jotka muuten voisivat jäädä ilman lahjaa. Lahjatoiveiden tai -korttien arvo liikkuu 10 – 50 euron välillä. Etsi tarkemmat tiedot oman seurakuntasi keräyksestä täältä.
  • Pelastakaa Lapset Ry:n joulukeräyksessä voit lahjoittaa haluamasi summan, jolla tuetaan esimerkiksi lapsen harrastuksia tai opiskelua. Opiskelun tukemisella voi olla valtava merkitys nuoren tulevaisuudelle, koska on perheitä, jotka eivät ilman tukea pystyisi kustantamaan esimerkiksi lukiokirjoja. Lue lisää joulukeräyksestä täällä.
  • Nuorkauppakamarien järjestämässä Joulupuu-keräyksessä kerätään lahjoja lapsille, jotka ovat lastensuojelun piirissä, huostaanotettuina, sijaisperheessä tai lastenkodissa. Lahjat toimitetaan perille esimerkiksi kuntien ja sosiaalitoimistojen avulla. Tutustu keräykseen ja ohjeisiin täällä.

Valoisaa joulukuuta ❤

Kaipuun kaljakori kilisee

roman-kraft-60298-unsplash
Kuva: Roman Kraft / Unsplash

Marraskuu on kuukausi, johon on sisäänrakennettuna kaipaus. Siitä on tehty laulujakin, sellaisia, joissa lauletaan että voi yksinäisen miehen viedä marraskuu. (Viime marraskuu vei muuten meikäläiseltä kurkun). Ajattelin kantaa korteni kekoon ja yhtyä valitusvirsien kansanperinteeseen, koska ilman perinteiden ylläpitoa maailma menee kohti perikatoa, eikä kukaan kohta osaa sellaisia hyödyllisiä taitoja kuin tappeleminen naapurikyläläisten kanssa, kaskiviljely tai sananlaskujen hokeminen.

Aloin kansanperinteen hengessä pohtia, mitä kaipaan. Aluksi mieleen tuli ihan hassuja asioita, kuten modeemin ääni, levykeaseman raksutus tai tekstiviestin piippaus.

Menneisyyden ääniin liittyivät pianotunneilla hinkatut etydit, kikatus välitunnilla ja kaljatölkin sihahdus kesäisellä uimarannalla, sellaisella, jossa on vielä vähän viileää ja kosteaa, jossa tuoksuu alkukesä ja odotus.

Sitten aloin kaivata niitä hetkiä, kun yritin ensimmäisiä kertoja meikata tai nyppiä kulmakarvojani, kun mietin, mitä laitan päälleni ensimmäisenä koulupäivänä uudessa koulussa tai kun hain postilaatikosta hyväksymiskirjeen yliopistoon, aikaa, jolloin teki monta asiaa ensimmäistä kertaa: allekirjoitti vuokrasopimuksen, merkitsi kotikunnakseen Helsingin, meni ensimmäiseen baariin Kalliossa (Cafe Mascot, 2008), piti ensimmäistä kertaa ystävien vastasyntyneitä sylissään ja pudotti älypuhelimensa ensimmäistä kertaa asfalttiin.

Hetken kaipasin hetkiä soluhuoneessani, jossa olin aikuinen, mutta silti niin kovin nuori, josta lähdin festareille enkä jaksanut purkaa rinkkaani sen jälkeen viikkoon, koska menin suoraan leirintäalueelta iltavuoroon ja sen jälkeen aamuvuoroihin, sitä kevättä, jona istuin Vallilanlaaksossa kertomassa ystävälleni, mihin ja miksi muuttaisin ja kaikki oli niin vaaleanvihreää että se melkein sattui ja sitä hetkeä, kun kiipesin Saanatunturille enkä ajatellut huipulla mitään.

Viime aikoina kaipaus on muuttanut muotoaan sellaiseksi, että joskus se hymyilyttää. En kaipaa harhailevia vuosia tai epävarmaa nuoruutta, ainoastaan hetkiä tai ihmisiä sieltä ja täältä, mutta siten, että tiedän olevani nyt juuri oikeassa kohdassa aikaa.

Ei kuitenkaan haittaisi, jos menneisyyden talvet tulisivat takaisin, koska silloin aivan varmasti aamut olivat valoisia, hanget korkeita, lämpötilat sopivia ja öisin taivas tähtiä täynnä. Kyllä minä muistan. Ennen oli kaikki paremmin.

Nainen, tee neljä lasta isänmaalle ja lakkaa elämästä väärin

andressa-voltolini-202193-unsplash
Nainen, älä haaveile auringonlaskussa vaan elä oikein! Kuva: Andressa Voltolini / Unsplash

Noniin.

Nyt olemme vuoden päivät lukeneet uutisia alhaisesta syntyvyydestä, synnytystalkoista, heikkenevästä huoltosuhteesta ja siitä, että lykkääjän vauva maksoi 35 000 euroa. Lykkääjällä ei tässä journalismin kukkasessa tarkoiteta sitä, että nainen olisi poikkeuksellisen reippaasti lykännyt bebensä maailmaan vaan sitä, että hän oli tehnyt sillä tavalla väärin, että oli lykännyt lisääntymistä.

Lyhyesti sanottuna hän oli elänyt väärin. Viime aikojen uutisista sen on voinut lukea monta kertaa. Ihmiset elävät väärin, ja siksi niitä vauvoja ei tule.

Esimerkiksi minä, 30-vuotias korkeakoulutettu lapseton helsinkiläinen nainen elän niin monella tavalla virheellisesti ja yhteiskunnan kannalta turmiollisesti, että voin kertoa ihan kokemusasiantuntijana, millä tavalla eletään väärin. Kannattaa poimia nämä vinkit talteen!

Suurin virhe on se, että naiset eivät osallistu synnytystalkoisiin tekemällä kolmea lasta itselleen ja neljättä isänmaalle. Se on anteeksiantamatonta. Jotkut jopa kehtaavat olla tekemättä niitä ollenkaan tai lykätä lapsentekoa. Naiset kehtaavat opiskella, tehdä töitä, matkustella, harrastaa, käyttää ehkäisyä, etsiä vakaata parisuhdetta ja säästää omaa asuntoa varten. Naiset eivät näiltä nykymaailman hömpötyksiltä, kuten älypuhelimilta, vain ymmärrä yksinkertaisilla naisaivoillaan, että heidän ensisijainen roolinsa olisi olla kohtu, joka tuottaa uusia veronmaksajia.

Mutta arvatkaa mitä? Väärin eläminen ei korjaannu lisääntymällä. Lisääntymiseen ja perhe-elämään vasta sitä väärin elämistä sisältyykin!

Kun olet raskaana, olet sitä todennäköisesti väärin. Sitten sinä synnytät väärin, laitat vaipat väärin, ruokit lastasi väärin, tuijotat lastasi silmiin väärin, nukutat lastasi väärin, ymmärrät lapsentahtisuuden, kiintymyssuhdevanhemmuuden ja lapsen vessahätäviestinnän väärin ja teet muutenkin nämä 7 yleistä virhettä, joiden olemassaolosta et tiennyt mitään.

Lapsen kasvaessa teet ne kaikkein yleisimmät virheet päiväkodin aloittamisen, älypuhelimen, kurahousujen, Prisman, lapsen harrastusten, Vilma-viestinnän, kaverisynttäreiden, muovilelujen ja joululahjojen kanssa.

Heikoimpina hetkinäsi syötät lapsellesi valmisruokaa yhdellä kädellä ja sometat toisella. Ja sehän on siis väärin.

Entäs ne 7 yleistä virhettä, joille en linkittänyt lähdettä? Ne ovat samaa sarjaa kuin se, että olet aina käyttänyt mäkkärin ketsuppikuppia väärin, avannut oven väärin, keittänyt kahvisi väärin, hengittänyt ilmaa väärin tai tehnyt nämä 23 yleistä virhettä elämässäsi samalla, kun teit aivan kaiken väärin. Ne ovat niitä virheitä, joista media kertoo sinulle päivittäin.

Ja jos jostain syystä olet luullut, että olet selvinnyt elämästäsi suhteellisen mukavasti, lehdistö tai politiikan sedät kyllä kertovat sinulle, että olet aina tehnyt kaiken täysin päin persettä.

(Laitetaan tähän nyt vielä semmonen disclaimeri, että kyseessä on sit ihan vitsihuumorijuttu, ja että lisääntyminen tai lisääntymättömyys on todella henkilökohtainen, ja monesti myös aika kipeä asia. Siksi siitä ei jaksaisi ihan joka päivä lukea otsikoita. Peace.)

Taitoluistelija Gracie Goldin paluu osoittaa, että masennus ei määritä loppuelämää

masennus
Kuva: Leon Biss / Unsplash

Gracie Gold on kuin syntynyt tähdeksi: lahjakas ja kaunis luistelija saavutti vuonna 2012 junioreiden MM-kisoissa hopeaa. Juniorisarjojen menestyksen jälkeen 23-vuotiaalle Goldille on karttunut kaksi Yhdysvaltain mestaruutta, kaksi nelossijaa taitoluistelun MM-kisoissa ja kasa mitaleita kansainvälisistä kilpailuista. Menestyksen myötä Goldista tuli median ja yleisön lemmikki, Taylor Swiftin paras kaveri ja taitoluistelun suuri lupaus. Sitten hän romahti ja katosi kilpajäiltä.

Marraskuussa Gold palasi kilpailemaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Hän kertoi tauon johtuneen masennuksesta, ahdistuksesta ja syömishäiriöstä.

Goldin tarina osoittaa, että kuka vain voi sairastua masennukseen – jopa se kaikkein lahjakkain, menestynein ja kaunein. Masennus tai muut mielenterveyden ongelmat eivät katso ikää, sukupuolta tai sosiaalista asemaa, ja sairautena masennus on sangen yleinen. Esimerkiksi suomalaisista joka viides sairastuu siihen elämänsä aikana, ja lähes jokainen meistä kohtaa masennuksen joko itse tai lähipiirissään.

Gold on puhunut julkisuudessa mielenterveysongelmistaan, jotta niiden ympärillä edelleen vellova häpeä ja vaikenemisen kulttuuri hälvenisivät. Goldin lisäksi mielenterveysongelmistaan ja uupumuksestaan ovat viime aikoina kertoneet Kiira Korpi ja Ashley Wagner, jotka molemmat ovat menestyneitä urheilijoita. Sellaisia, joista ei voisi päätellä, millaisia taisteluita pään sisällä on käynnissä. Ne taistelut eivät näy ulospäin tai kerro heikkoudesta, huonoudesta tai ihmisarvosta. Ne kertovat ainoastaan sen, että joskus sitä vain sairastuu.

Viime viikonloppuna Gold näytti Moskovan GP-kilpailussa, että masennus ei määritä hänen luistelu-uraansa tai loppuelämäänsä. Kilpailudebyytti monituhatpäisen yleisön edessä vaati suurta rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lisäksi se osoitti, että urheilukilpailun tulos ei määritä ihmisarvoa tai onnellisuutta. Tauolta palannut Gold jäi viimeiseksi, mutta voiton sijaan tärkeintä kilpailussa olivat paluu, uudelleen yrittäminen ja toipuminen. Goldin omin sanointhe goal was just to show up and try to be brave.

Ja sitä Gold oli. Hän luisteli ja näytti, että toipuminen ja paluut ovat aina mahdollisia.

8 kertaa tuuheampi statement-teksti kosteusköyhästä ihosta ja muista kosmetiikan kukkasista

kosmetiikka
Kuva: ika dam / Unsplash

Olen syksyllä miettinyt aika paljon kuluttamista, yhtenä sen osana kosmetiikkaa. Kosmetiikka on siitä jännittävää, että se saa olon tuntumaan mukavalta ja huolitellulta, vaikka sen todellinen vaikutus ulkonäköön saattaa jäädä aika laihaksi – ainakin jos vertaa siihen, että kosmetiikkamainoksissa luvataan aina noin 80 % kauniimpaa, tuuheampaa ja kirkkaampaa ulkonäköä.

Vuosien varrella minua ovat kosmetiikassa huvittaneet mainosten yliampuvat lupaukset, sävyjen nimet ja numerot sekä se, että kosmetiikkatuotteita löytyy ihan joka lähtöön – joku on aivan varmasti kehittänyt rasvan nenäkarvoillekin.

Eräänä aamuna pohdin hartaasti, mihin kaikkia erilaisia rasvoja tarvitaan. Siis jalkarasvaa, käsirasvaa, vartalovoidetta, päivävoidetta, yövoidetta, jotain normaalia kosteusvoidetta, silmänympärysvoidetta, huulivoidetta, silmänalusvoidetta, kynsinauhavoidetta, seerumeita, tippoja, tehokosteuttajia ja öljyjä? Onko niiden erona  markkinointi, vai onko niillä jokin oikea tarkoitus?

Nyt joku tulee varmasti naljailemaan, että no, katsoisit silmäpussejasi ja aknearpiasi ennen kuin kerrot koko maailmalle, että et tiedä ihonhoitotuotteiden eroista ja tarkoituksesta. No, olen elämäni aikana testannut jos jonkinlaista naamiota, tehohoitoa ja rasvaa, ja lopputulos on ollut aina jotakuinkin sama kuin se, että hölväisin naamaani pelkkää Erioilia. Joko naamani on vääränlainen kosmetiikalle tai sitten ihon kuntoon vaikuttavat muut seikat kuin se, satuinko levittämään sille sata euroa maksanutta etanan limaa ja yksisarvisjauhetta sisältävää selektiivistä ökykreemiä vai jotakin halpistököttiä.

Kosmetiikkamaailmassa myös sanojen merkitykset venyvät helposti. Kuiva ja kosteusköyhä ovat yhtäkkiä eri asioita, vaikka sanatasolla ne tarkoittavat samaa – tai oikeastaan kosteusköyhä on vain huonompaa suomen kieltä oleva sana kuivalle. Hiukset voivat olla kuivat ja rasittuneet – ihan kuin ne kantaisivat koko maailman painoa ja rasittuisivat sitä kannatellessaan.

Muitakin kielikukkasia löytyy: kaikki on yhtäkkiä statement. On statement-meikki, statement-asuste ja statement-neule. Statementin merkitys ei ole aivan täysin avautunut, mutta havaintojeni mukaan kyse on näyttävästä tai huomiota kiinnittävästä asiasta, ja statement on katu-uskottava sana sille – ehkä se lisätään kohta Kielitoimiston sanakirjaan.

Sanojen ja rasvojen lisäksi ehdottomia suosikkejani ovat tieteelliset väittämät, kuten 8 kertaa tuuheammat ripset, 90 % kosteammat hiukset ja 38 % tuuheammat hiukset. Miten nämä on tutkittu? Mistä lähtötilanteesta? Voin vakuuttaa, että en ole itse koskaan kokenut saavani hiuksiani näyttämään yhtään enempää kuin 20 % tuuheammilta, mutta osallistun kyllä mielelläni tutkimukseen, jossa voin tuuhentaa niitä 38 %.

Yliampuvimmat väittämät jalostuvat käsittämättömiksi lauseiksi, kuten ihosolujen biologian 20-vuotisen tutkimuksen inspiroima. Öö, ok. Ottakaa rahani heti. Itsehän olen tutkinut omia ihosolujani noin 30 vuotta, ja todennut, että eivätpä ne juuri muutu, paitsi että vähän rypistyvät ja hankkivat ylleen lisää luomia.

Luulen, että teen sen väärin.

Mikä sinua mietityttää kosmetiikassa?