Nainen ja ihminen

ashton-mullins-138190-unsplash
Kuva: Ashton Mullins / Unsplash

Kun minä täytin 30, kohtasin ajatuksen siitä, että parhaat vuoteni olisivat jo menneet. Se tuli minulle monesta lähteestä. Omasta päästäni, kulttuurista, otsikoista, jotka tarttuvat naisen ulkonäköön saavutusten sijaan.

Ajatukseni olivat jotain sen kaltaisia, että tämänikäiset naiset harrastaisivat lähinnä rapistumista, että heillä olisi kiire ryppy- ja selluliittivoideosastolle ja että heidän pitäisi kiinnittää huomiota laskevaan hedelmällisyyteensä, harmaantuviin hiuksiinsa, raskausarpiinsa, veltostuviin kudoksiinsa, siihen, että eivät ole haluttuja sinkkumarkkinoilla sekä siihen, että ovat työnantajille riski, koska hedelmällisyys (joka loppui oikeastaan eilen, mutta silti se on riski).

Tarkkailin noita ajatuksia aika huolella ja mietin, mistä ne kertovat. Nehän ovat ihan pimeitä eivätkä ne tule minulta itseltäni.

Jos vertaan itseäni 20- ja 30 -vuotiaana, ero on kuin yöllä ja päivällä, siten, että 30 on päivä. Olen rohkeampi, viisaampi, empaattisempi ja avarakatseisempi. Olen paremmassa kunnossa, iloisempi ja elän elämää, jota en olisi 20-vuotiaana uskaltanut elää. Ikä on tuonut viisautta ja rauhaa, jotka molemmat auttavat kyseenalaistamaan ulkonäkökeskeisiä ajatuksia ja viestejä, koska niitä täällä riittää.

Kulttuurissamme arvostetaan nuoruutta ja kauneutta niin paljon, että se muokkaa todellisuutta ja ajatuksiamme aivan nurinkurisiksi. Kun Viveca Lindfors voitti taitoluistelun EM-pronssia, teki Seiska artikkelin kärjellä tällaisia kuvia taitoluistelijakaunotar julkaisee somessa. (Ei, en linkkaa juttua, koska en halua sille klikkejä). Kun ranskalaiskirjailija Yann Moix markkinoi uutta kirjaansa, hän päätti herättää huomiota kertomalla, että ei pidä yli 50-vuotiaista naisista.

Kulttuurissamme nainen typistetään päivittäin pelkäksi ulkonäöksi. Objektiksi, jonka luonteella, lahjakkuudella tai saavutuksilla ei ole mitään väliä, koska huomio kiinnittyy kuitenkin pelkkään kuoreen. Siksi ei ole ihme, että minunkin päähäni välillä pälkähtää niitä turhia ajatuksia omasta rapistumisestani.

Olen miettinyt, kuinka olla sekä ihminen että nainen. Koska nainen kutistuu arvostelun ja katseen kohteeksi, jota ei arvoteta saavutusten tai älyn perusteella, nainen jää jotenkin puolikkaaksi. Joskus en sen vuoksi halunnut olla nainen ollenkaan. Nyt haluan, mutta samalla haluan olla ihminen, jolla on ajatuksia, tunteita, saavutuksia, kipuja ja suruja, ihminen, joka on osa muiden ihmisten verkkoa ja joka tulee nähdyksi ihmisenä ja lähimmäisenä, ei hyvänä perseenä tai naisena, joka alkoi juuri rapistua.

Lue myös:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Iso seuraajamäärä on turha mittari – miksi sillä on meille väliä?

eukalyptus
Kuva: Tim Wright / Unsplash

Netta kirjoitti joulukuussa hyvän tekstin eräästä somen lieveilmiöstä: ostetuista seuraajista. Siitä, että somettaja ostaa rahalla feikkikavereita, tykkääjiä tai seuraajia. Ajatus tuntuu absurdilta, mutta se on yhtä totta kuin se, että Teuvo Hakkarainen on kansanedustaja.

Tykkäysten ja seuraajien haaliminen on aika inhimillistä. Me ajattelemme ehkä, että mitä enemmän seuraajia tai tykkäyksiä on, sen pidetympiä, arvokkaampia ja parempia ihmisiä me olemme. Tykkääjä- ja seuraajamäärästä on tullut valheellinen tapa mitata omaa sosiaalista arvoaan, vaikka mittarina se kumisee tyhjyyttään. Somesta saadut reaktiot näkyvät myös vahvasti aivoissa. Siksi ostetut seuraajat saattavat houkutella.

Sisällöntuottajia ostetut seuraajat voivat houkutella taloudellisen hyödyn vuoksi, koska suuri seuraajamäärä poikii mukanaan kaupallisia yhteistöitä. Tilaajan kannalta niiden todellinen hyöty jää laihaksi, kun viesti ei tavoita oikeaa kohderyhmää. Koska kohderyhmä ei ole aito.

Seuraajien ostaminen voi tuntua viattomalta ja helpolta: kuka tahansa voi hankkia vain muutamalla klikkauksella ja vain muutamalla kympillä satoja tai tuhansia seuraajia lisää. Feikkiseuraajia ei oikeasti kiinnosta mikään, mitä teet, feikkiseuraajat eivät ole ystäviäsi. Yksinkertaisimmillaan ostetut tykkääjät ovat botteja.

Somealustojen havaitessa botit yhä paremmin, on ostettujen tykkäysten liiketoimintalogiikkaa ollut pakko muuttaa. Nyt tykkäyksiä tehtailevat oikeat ihmiset, jotka klikkailevat länsimaisia someprofiileita nälkäpalkalla ja huonoissa työoloissa.

Kyllä, aiemmin me nautimme halvoista Bangladeshissa tehdyistä t-paidoista, nykyään halvoista samassa paikassa tehtailluista tykkäyksistä. On uskomaton ajatus, että yksi paskatyön muoto on klikkailla tykkäyksiä Instagramiin.

Jokaisen vaikuttajamarkkinointia tekevän yrityksen on hyvä tietää, että sometykkääjien määrää kutsutaan myös vanity metricsiksi – turhamaiseksi mittariksi, joka näyttää hyvältä paperilla, mutta ei kerro markkinointiponnisteluiden onnistumisesta, viestin tavoitettavuudesta tai yleisön sitoutumisesta yhtään mitään.

Jokaisen ihmisen on hyvä tietää, että merkittävät ihmissuhteet ovat oikeassa maailmassa ja että merkityksellinen vuorovaikutus vaihtaa ajatuksia pelkkien tykkäysklikkien sijasta. Isolla seuraajamäärällä ei ole mitään muuta merkitystä kuin valheellinen egoboosti.

Juuh, tämä oli jälleen kerran sarjastamme Saila valittaa somesta somessa. Muut sarjan osat:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Kaipuun kaljakori kilisee

roman-kraft-60298-unsplash
Kuva: Roman Kraft / Unsplash

Marraskuu on kuukausi, johon on sisäänrakennettuna kaipaus. Siitä on tehty laulujakin, sellaisia, joissa lauletaan että voi yksinäisen miehen viedä marraskuu. (Viime marraskuu vei muuten meikäläiseltä kurkun). Ajattelin kantaa korteni kekoon ja yhtyä valitusvirsien kansanperinteeseen, koska ilman perinteiden ylläpitoa maailma menee kohti perikatoa, eikä kukaan kohta osaa sellaisia hyödyllisiä taitoja kuin tappeleminen naapurikyläläisten kanssa, kaskiviljely tai sananlaskujen hokeminen.

Aloin kansanperinteen hengessä pohtia, mitä kaipaan. Aluksi mieleen tuli ihan hassuja asioita, kuten modeemin ääni, levykeaseman raksutus tai tekstiviestin piippaus.

Menneisyyden ääniin liittyivät pianotunneilla hinkatut etydit, kikatus välitunnilla ja kaljatölkin sihahdus kesäisellä uimarannalla, sellaisella, jossa on vielä vähän viileää ja kosteaa, jossa tuoksuu alkukesä ja odotus.

Sitten aloin kaivata niitä hetkiä, kun yritin ensimmäisiä kertoja meikata tai nyppiä kulmakarvojani, kun mietin, mitä laitan päälleni ensimmäisenä koulupäivänä uudessa koulussa tai kun hain postilaatikosta hyväksymiskirjeen yliopistoon, aikaa, jolloin teki monta asiaa ensimmäistä kertaa: allekirjoitti vuokrasopimuksen, merkitsi kotikunnakseen Helsingin, meni ensimmäiseen baariin Kalliossa (Cafe Mascot, 2008), piti ensimmäistä kertaa ystävien vastasyntyneitä sylissään ja pudotti älypuhelimensa ensimmäistä kertaa asfalttiin.

Hetken kaipasin hetkiä soluhuoneessani, jossa olin aikuinen, mutta silti niin kovin nuori, josta lähdin festareille enkä jaksanut purkaa rinkkaani sen jälkeen viikkoon, koska menin suoraan leirintäalueelta iltavuoroon ja sen jälkeen aamuvuoroihin, sitä kevättä, jona istuin Vallilanlaaksossa kertomassa ystävälleni, mihin ja miksi muuttaisin ja kaikki oli niin vaaleanvihreää että se melkein sattui ja sitä hetkeä, kun kiipesin Saanatunturille enkä ajatellut huipulla mitään.

Viime aikoina kaipaus on muuttanut muotoaan sellaiseksi, että joskus se hymyilyttää. En kaipaa harhailevia vuosia tai epävarmaa nuoruutta, ainoastaan hetkiä tai ihmisiä sieltä ja täältä, mutta siten, että tiedän olevani nyt juuri oikeassa kohdassa aikaa.

Ei kuitenkaan haittaisi, jos menneisyyden talvet tulisivat takaisin, koska silloin aivan varmasti aamut olivat valoisia, hanget korkeita, lämpötilat sopivia ja öisin taivas tähtiä täynnä. Kyllä minä muistan. Ennen oli kaikki paremmin.

Nainen, tee neljä lasta isänmaalle ja lakkaa elämästä väärin

andressa-voltolini-202193-unsplash
Nainen, älä haaveile auringonlaskussa vaan elä oikein! Kuva: Andressa Voltolini / Unsplash

Noniin.

Nyt olemme vuoden päivät lukeneet uutisia alhaisesta syntyvyydestä, synnytystalkoista, heikkenevästä huoltosuhteesta ja siitä, että lykkääjän vauva maksoi 35 000 euroa. Lykkääjällä ei tässä journalismin kukkasessa tarkoiteta sitä, että nainen olisi poikkeuksellisen reippaasti lykännyt bebensä maailmaan vaan sitä, että hän oli tehnyt sillä tavalla väärin, että oli lykännyt lisääntymistä.

Lyhyesti sanottuna hän oli elänyt väärin. Viime aikojen uutisista sen on voinut lukea monta kertaa. Ihmiset elävät väärin, ja siksi niitä vauvoja ei tule.

Esimerkiksi minä, 30-vuotias korkeakoulutettu lapseton helsinkiläinen nainen elän niin monella tavalla virheellisesti ja yhteiskunnan kannalta turmiollisesti, että voin kertoa ihan kokemusasiantuntijana, millä tavalla eletään väärin. Kannattaa poimia nämä vinkit talteen!

Suurin virhe on se, että naiset eivät osallistu synnytystalkoisiin tekemällä kolmea lasta itselleen ja neljättä isänmaalle. Se on anteeksiantamatonta. Jotkut jopa kehtaavat olla tekemättä niitä ollenkaan tai lykätä lapsentekoa. Naiset kehtaavat opiskella, tehdä töitä, matkustella, harrastaa, käyttää ehkäisyä, etsiä vakaata parisuhdetta ja säästää omaa asuntoa varten. Naiset eivät näiltä nykymaailman hömpötyksiltä, kuten älypuhelimilta, vain ymmärrä yksinkertaisilla naisaivoillaan, että heidän ensisijainen roolinsa olisi olla kohtu, joka tuottaa uusia veronmaksajia.

Mutta arvatkaa mitä? Väärin eläminen ei korjaannu lisääntymällä. Lisääntymiseen ja perhe-elämään vasta sitä väärin elämistä sisältyykin!

Kun olet raskaana, olet sitä todennäköisesti väärin. Sitten sinä synnytät väärin, laitat vaipat väärin, ruokit lastasi väärin, tuijotat lastasi silmiin väärin, nukutat lastasi väärin, ymmärrät lapsentahtisuuden, kiintymyssuhdevanhemmuuden ja lapsen vessahätäviestinnän väärin ja teet muutenkin nämä 7 yleistä virhettä, joiden olemassaolosta et tiennyt mitään.

Lapsen kasvaessa teet ne kaikkein yleisimmät virheet päiväkodin aloittamisen, älypuhelimen, kurahousujen, Prisman, lapsen harrastusten, Vilma-viestinnän, kaverisynttäreiden, muovilelujen ja joululahjojen kanssa.

Heikoimpina hetkinäsi syötät lapsellesi valmisruokaa yhdellä kädellä ja sometat toisella. Ja sehän on siis väärin.

Entäs ne 7 yleistä virhettä, joille en linkittänyt lähdettä? Ne ovat samaa sarjaa kuin se, että olet aina käyttänyt mäkkärin ketsuppikuppia väärin, avannut oven väärin, keittänyt kahvisi väärin, hengittänyt ilmaa väärin tai tehnyt nämä 23 yleistä virhettä elämässäsi samalla, kun teit aivan kaiken väärin. Ne ovat niitä virheitä, joista media kertoo sinulle päivittäin.

Ja jos jostain syystä olet luullut, että olet selvinnyt elämästäsi suhteellisen mukavasti, lehdistö tai politiikan sedät kyllä kertovat sinulle, että olet aina tehnyt kaiken täysin päin persettä.

(Laitetaan tähän nyt vielä semmonen disclaimeri, että kyseessä on sit ihan vitsihuumorijuttu, ja että lisääntyminen tai lisääntymättömyys on todella henkilökohtainen, ja monesti myös aika kipeä asia. Siksi siitä ei jaksaisi ihan joka päivä lukea otsikoita. Peace.)

Taitoluistelija Gracie Goldin paluu osoittaa, että masennus ei määritä loppuelämää

masennus
Kuva: Leon Biss / Unsplash

Gracie Gold on kuin syntynyt tähdeksi: lahjakas ja kaunis luistelija saavutti vuonna 2012 junioreiden MM-kisoissa hopeaa. Juniorisarjojen menestyksen jälkeen 23-vuotiaalle Goldille on karttunut kaksi Yhdysvaltain mestaruutta, kaksi nelossijaa taitoluistelun MM-kisoissa ja kasa mitaleita kansainvälisistä kilpailuista. Menestyksen myötä Goldista tuli median ja yleisön lemmikki, Taylor Swiftin paras kaveri ja taitoluistelun suuri lupaus. Sitten hän romahti ja katosi kilpajäiltä.

Marraskuussa Gold palasi kilpailemaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Hän kertoi tauon johtuneen masennuksesta, ahdistuksesta ja syömishäiriöstä.

Goldin tarina osoittaa, että kuka vain voi sairastua masennukseen – jopa se kaikkein lahjakkain, menestynein ja kaunein. Masennus tai muut mielenterveyden ongelmat eivät katso ikää, sukupuolta tai sosiaalista asemaa, ja sairautena masennus on sangen yleinen. Esimerkiksi suomalaisista joka viides sairastuu siihen elämänsä aikana, ja lähes jokainen meistä kohtaa masennuksen joko itse tai lähipiirissään.

Gold on puhunut julkisuudessa mielenterveysongelmistaan, jotta niiden ympärillä edelleen vellova häpeä ja vaikenemisen kulttuuri hälvenisivät. Goldin lisäksi mielenterveysongelmistaan ja uupumuksestaan ovat viime aikoina kertoneet Kiira Korpi ja Ashley Wagner, jotka molemmat ovat menestyneitä urheilijoita. Sellaisia, joista ei voisi päätellä, millaisia taisteluita pään sisällä on käynnissä. Ne taistelut eivät näy ulospäin tai kerro heikkoudesta, huonoudesta tai ihmisarvosta. Ne kertovat ainoastaan sen, että joskus sitä vain sairastuu.

Viime viikonloppuna Gold näytti Moskovan GP-kilpailussa, että masennus ei määritä hänen luistelu-uraansa tai loppuelämäänsä. Kilpailudebyytti monituhatpäisen yleisön edessä vaati suurta rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lisäksi se osoitti, että urheilukilpailun tulos ei määritä ihmisarvoa tai onnellisuutta. Tauolta palannut Gold jäi viimeiseksi, mutta voiton sijaan tärkeintä kilpailussa olivat paluu, uudelleen yrittäminen ja toipuminen. Goldin omin sanointhe goal was just to show up and try to be brave.

Ja sitä Gold oli. Hän luisteli ja näytti, että toipuminen ja paluut ovat aina mahdollisia.

8 kertaa tuuheampi statement-teksti kosteusköyhästä ihosta ja muista kosmetiikan kukkasista

kosmetiikka
Kuva: ika dam / Unsplash

Olen syksyllä miettinyt aika paljon kuluttamista, yhtenä sen osana kosmetiikkaa. Kosmetiikka on siitä jännittävää, että se saa olon tuntumaan mukavalta ja huolitellulta, vaikka sen todellinen vaikutus ulkonäköön saattaa jäädä aika laihaksi – ainakin jos vertaa siihen, että kosmetiikkamainoksissa luvataan aina noin 80 % kauniimpaa, tuuheampaa ja kirkkaampaa ulkonäköä.

Vuosien varrella minua ovat kosmetiikassa huvittaneet mainosten yliampuvat lupaukset, sävyjen nimet ja numerot sekä se, että kosmetiikkatuotteita löytyy ihan joka lähtöön – joku on aivan varmasti kehittänyt rasvan nenäkarvoillekin.

Eräänä aamuna pohdin hartaasti, mihin kaikkia erilaisia rasvoja tarvitaan. Siis jalkarasvaa, käsirasvaa, vartalovoidetta, päivävoidetta, yövoidetta, jotain normaalia kosteusvoidetta, silmänympärysvoidetta, huulivoidetta, silmänalusvoidetta, kynsinauhavoidetta, seerumeita, tippoja, tehokosteuttajia ja öljyjä? Onko niiden erona  markkinointi, vai onko niillä jokin oikea tarkoitus?

Nyt joku tulee varmasti naljailemaan, että no, katsoisit silmäpussejasi ja aknearpiasi ennen kuin kerrot koko maailmalle, että et tiedä ihonhoitotuotteiden eroista ja tarkoituksesta. No, olen elämäni aikana testannut jos jonkinlaista naamiota, tehohoitoa ja rasvaa, ja lopputulos on ollut aina jotakuinkin sama kuin se, että hölväisin naamaani pelkkää Erioilia. Joko naamani on vääränlainen kosmetiikalle tai sitten ihon kuntoon vaikuttavat muut seikat kuin se, satuinko levittämään sille sata euroa maksanutta etanan limaa ja yksisarvisjauhetta sisältävää selektiivistä ökykreemiä vai jotakin halpistököttiä.

Kosmetiikkamaailmassa myös sanojen merkitykset venyvät helposti. Kuiva ja kosteusköyhä ovat yhtäkkiä eri asioita, vaikka sanatasolla ne tarkoittavat samaa – tai oikeastaan kosteusköyhä on vain huonompaa suomen kieltä oleva sana kuivalle. Hiukset voivat olla kuivat ja rasittuneet – ihan kuin ne kantaisivat koko maailman painoa ja rasittuisivat sitä kannatellessaan.

Muitakin kielikukkasia löytyy: kaikki on yhtäkkiä statement. On statement-meikki, statement-asuste ja statement-neule. Statementin merkitys ei ole aivan täysin avautunut, mutta havaintojeni mukaan kyse on näyttävästä tai huomiota kiinnittävästä asiasta, ja statement on katu-uskottava sana sille – ehkä se lisätään kohta Kielitoimiston sanakirjaan.

Sanojen ja rasvojen lisäksi ehdottomia suosikkejani ovat tieteelliset väittämät, kuten 8 kertaa tuuheammat ripset, 90 % kosteammat hiukset ja 38 % tuuheammat hiukset. Miten nämä on tutkittu? Mistä lähtötilanteesta? Voin vakuuttaa, että en ole itse koskaan kokenut saavani hiuksiani näyttämään yhtään enempää kuin 20 % tuuheammilta, mutta osallistun kyllä mielelläni tutkimukseen, jossa voin tuuhentaa niitä 38 %.

Yliampuvimmat väittämät jalostuvat käsittämättömiksi lauseiksi, kuten ihosolujen biologian 20-vuotisen tutkimuksen inspiroima. Öö, ok. Ottakaa rahani heti. Itsehän olen tutkinut omia ihosolujani noin 30 vuotta, ja todennut, että eivätpä ne juuri muutu, paitsi että vähän rypistyvät ja hankkivat ylleen lisää luomia.

Luulen, että teen sen väärin.

Mikä sinua mietityttää kosmetiikassa?

Viime aikojen merkittävimmät päänvaivat

gareth-harper-128701-unsplash
Kuva: Gareth Harper / Unsplash

Viime aikoina olen pohtinut syntyjä matalia ja syviä. Tässä niistä kooste:

  • Miksi Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet eivät ole pari?
  • Miksi Leonardo DiCaprio ei ole yrittänyt vokotella minua, kun ei ole pariutunut Katen kanssa?
  • Miksi ikkunat eivät pysy puhtaina itsekseen?
  • Miksi Timo Soini ei saa monoa, vaikka esiintyy pitkin maailmaa Suomen virallisen linjan vastaisesti, kun kymmenen vuotta sitten tuhmia tekstaillut ulkoministeri sai monoa nopeammin kuin ehti naputella oletko pitänyt puutarhasi kunnossa?
  • Miksi kesä ei kestä ikuisesti?
  • Miksi Helsingin katutyöt jatkuvat ikuisesti?
  • Miksi nuoret naiset vaativat itseltään niin paljon vaikka ovat ihan mahtavia muutenkin?
  • Miksi jotkut eivät laita roskia roskikseen?
  • Miksi reppuni pohja kului puhki?
  • Miksi abortinvastustajat eivät keskity kampanjoimaan ehkäisyn puolesta?
  • Miksi pasta, pizza ja sipsit eivät ole terveellistä superruokaa?
  • Miksi naisen pitää olla hyvä jätkä pärjätäkseen?
  • Miksi joskus on niin vaikeaa tehdä päätöksiä?
  • Miksi #ihmisroska-kohun yhteydessä ei ole kiinnitetty huomiota siihen, mitä tuollainen sana ja puhetapa kertovat arvoista?
  • Miksi hiekka eteisessä ärsyttää niin vietävästi, tai miksi sitä ylipäänsä on siellä, tai miksi mitään oikeastaan on missään?
  • Miksi nelosen ratikka on aina täynnä?
  • Miksi työelämässä käytetään sanoja, jotka eivät merkitse mitään? (Esimerkiksi: tahtotila, näköalapaikka, dynaaminen, fasilitoida & faktinen)
  • Miksi minulla on hiuksissa itsepäinen pyörre?

Mikä sinua askarruttaa?