Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Canth on kiistatta yksi suurimmista esikuvistani, ja hän teki arvokasta työtä paitsi kirjailijana myös tyttöjen koulutusmahdollisuuksien edistäjänä ja suomenkielisen koulutuksen pioneerina. Canthista on kuitenkin vaikea kirjoittaa mitään, mitä ei olisi jo kirjoitettu. Siksi ajattelin nostaa esiin kaksi muuta esikuvaani, jotka ovat molemmat paitsi huippuja alallaan, pyrkivät myös synnyttämään keskustelua ja tekemään hyvää.
Kuva: Bruce Christianson – Unsplash
Ashley Wagner – taitoluistelija, joka ei pyytele anteeksi
”Not enough girls are encouraged to unabashedly be themselves. You’re raised to always apologize for being wild. It’s time for young women to be taught that you can be yourself and not have to make any apologies for it.” – Ashley Wagner
Taitoluistelija Ashley Wagner on kolminkertainen USA:n mestari ja mm-hopeamitalisti. Näistä saavutuksista huolimatta olen pitkään ihaillut Wagneria aivan muista syistä: päättäväisyyden, sinnikkyyden, esiintymistaidon ja suorapuheisuuden vuoksi. Wagner ei pelkää esittää mielipiteitään ja on puhunut avoimesti urheilun aiheuttamista vammoista ja suhteesta kehoonsa.
Wagner osallistuu aktiivisesti keskusteluun mediassa ja on ahkera twiittaaja. Sotshin olympialaisten alla Wagner otti voimakkaasti kantaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta, eikä hän ole myöskään peitellyt mielipiteitään tuomaroinnista, jos on kokenut sen epäoikeudenmukaiseksi. Se on ihan tervetullutta tuulettamista elitistisessä arvostelulajissa, jossa liika kriittisyys saattaa kääntyä jopa haitaksi urheilijalle. Elitistisyydestä puheen ollen: Wagner on myös tehnyt hyväntekeväisyystyötä vähävaraisten luistelijoiden parissa.
Linda Fredriksson – ihan hiton kova saksofonisti
”Lapsena ajattelin, etten voi osata jotakin juttua sen takia, että olen tyttö, koska ei ollut esikuvia. Siinä mielessä sukupuolella on väliä. Mutta jos kuunnellaan musiikkia, sillä ei ole merkitystä, soittaako mies vai nainen. Tärkeintä on, miltä kuulostaa.” – Linda Fredriksson
Olen fanittanut Mopo-yhtyettä siitä asti, kun eksyin trion keikalle Flow-festivaaleilla. Vuosi taisi olla 2012, ja meno keikalla oli sopivassa suhteessa sekopäistä ja virtuoosimaista. Suurimman vaikutuksen minuun teki yhtyeen taitava ja karismaattinen saksofonisti Linda Fredriksson.
Soittamisen lisäksi Fredriksson on puhunut esikuvien merkityksestä ja käynyt opettamassa saksofonin soittoa tytöille Beninissä. Fredriksson haluaa edistää musiikkimaailman tasa-arvoa, ja hänen mukaansa musiikki kuuluu kaikille ja kaikkien soitettavaksi. Mitäpä siihen lisäämään.
Kuka on sinun esikuvasi? ❤
Laukkujeni pohjalla pyörii koruja ilman paria tai taustoja ilman korua. Parittomia koruja on laatikoissa ja taskunpohjalla. Yhden löysin juuri sänkyni alta.
Oivallus kumpusi influenssan muodossa saapuneesta mullistuksesta. Mullistus alkoi maanantaina rajulla yskällä ja muuttui nopeasti korkeaksi kuumeeksi. Arki meni ympäri, ja työjuttujen sijasta päivien ykkösprioriteetiksi nousi se, että saisin juotua ja syötyä jotain.
Olen viime aikoina tajunnut, että pelon kanssa voi opetella tasapainoilemaan. Kun ei pysty ihan täysin ilman pelkoa elämään, niin ainakin sitä voi sietää, sen kanssa voi olla. Eihän rohkeuskaan ole sitä, että ei pelkää mitään, vaan sitä, että tekee asioita peloista huolimatta.
Kollegoilta sain läksijäislahjaksi korun, jossa lukee sans peur – se tarkoittaa, että ilman pelkoa. Se on minulla ranteessa lähes joka päivä muistuttamassa sekä rakkaista ihmisistä että pelottomuudesta ja pelon sietämisestä.
