Kaipuun kaljakori kilisee

roman-kraft-60298-unsplash
Kuva: Roman Kraft / Unsplash

Marraskuu on kuukausi, johon on sisäänrakennettuna kaipaus. Siitä on tehty laulujakin, sellaisia, joissa lauletaan että voi yksinäisen miehen viedä marraskuu. (Viime marraskuu vei muuten meikäläiseltä kurkun). Ajattelin kantaa korteni kekoon ja yhtyä valitusvirsien kansanperinteeseen, koska ilman perinteiden ylläpitoa maailma menee kohti perikatoa, eikä kukaan kohta osaa sellaisia hyödyllisiä taitoja kuin tappeleminen naapurikyläläisten kanssa, kaskiviljely tai sananlaskujen hokeminen.

Aloin kansanperinteen hengessä pohtia, mitä kaipaan. Aluksi mieleen tuli ihan hassuja asioita, kuten modeemin ääni, levykeaseman raksutus tai tekstiviestin piippaus.

Menneisyyden ääniin liittyivät pianotunneilla hinkatut etydit, kikatus välitunnilla ja kaljatölkin sihahdus kesäisellä uimarannalla, sellaisella, jossa on vielä vähän viileää ja kosteaa, jossa tuoksuu alkukesä ja odotus.

Sitten aloin kaivata niitä hetkiä, kun yritin ensimmäisiä kertoja meikata tai nyppiä kulmakarvojani, kun mietin, mitä laitan päälleni ensimmäisenä koulupäivänä uudessa koulussa tai kun hain postilaatikosta hyväksymiskirjeen yliopistoon, aikaa, jolloin teki monta asiaa ensimmäistä kertaa: allekirjoitti vuokrasopimuksen, merkitsi kotikunnakseen Helsingin, meni ensimmäiseen baariin Kalliossa (Cafe Mascot, 2008), piti ensimmäistä kertaa ystävien vastasyntyneitä sylissään ja pudotti älypuhelimensa ensimmäistä kertaa asfalttiin.

Hetken kaipasin hetkiä soluhuoneessani, jossa olin aikuinen, mutta silti niin kovin nuori, josta lähdin festareille enkä jaksanut purkaa rinkkaani sen jälkeen viikkoon, koska menin suoraan leirintäalueelta iltavuoroon ja sen jälkeen aamuvuoroihin, sitä kevättä, jona istuin Vallilanlaaksossa kertomassa ystävälleni, mihin ja miksi muuttaisin ja kaikki oli niin vaaleanvihreää että se melkein sattui ja sitä hetkeä, kun kiipesin Saanatunturille enkä ajatellut huipulla mitään.

Viime aikoina kaipaus on muuttanut muotoaan sellaiseksi, että joskus se hymyilyttää. En kaipaa harhailevia vuosia tai epävarmaa nuoruutta, ainoastaan hetkiä tai ihmisiä sieltä ja täältä, mutta siten, että tiedän olevani nyt juuri oikeassa kohdassa aikaa.

Ei kuitenkaan haittaisi, jos menneisyyden talvet tulisivat takaisin, koska silloin aivan varmasti aamut olivat valoisia, hanget korkeita, lämpötilat sopivia ja öisin taivas tähtiä täynnä. Kyllä minä muistan. Ennen oli kaikki paremmin.

Nainen, tee neljä lasta isänmaalle ja lakkaa elämästä väärin

andressa-voltolini-202193-unsplash
Nainen, älä haaveile auringonlaskussa vaan elä oikein! Kuva: Andressa Voltolini / Unsplash

Noniin.

Nyt olemme vuoden päivät lukeneet uutisia alhaisesta syntyvyydestä, synnytystalkoista, heikkenevästä huoltosuhteesta ja siitä, että lykkääjän vauva maksoi 35 000 euroa. Lykkääjällä ei tässä journalismin kukkasessa tarkoiteta sitä, että nainen olisi poikkeuksellisen reippaasti lykännyt bebensä maailmaan vaan sitä, että hän oli tehnyt sillä tavalla väärin, että oli lykännyt lisääntymistä.

Lyhyesti sanottuna hän oli elänyt väärin. Viime aikojen uutisista sen on voinut lukea monta kertaa. Ihmiset elävät väärin, ja siksi niitä vauvoja ei tule.

Esimerkiksi minä, 30-vuotias korkeakoulutettu lapseton helsinkiläinen nainen elän niin monella tavalla virheellisesti ja yhteiskunnan kannalta turmiollisesti, että voin kertoa ihan kokemusasiantuntijana, millä tavalla eletään väärin. Kannattaa poimia nämä vinkit talteen!

Suurin virhe on se, että naiset eivät osallistu synnytystalkoisiin tekemällä kolmea lasta itselleen ja neljättä isänmaalle. Se on anteeksiantamatonta. Jotkut jopa kehtaavat olla tekemättä niitä ollenkaan tai lykätä lapsentekoa. Naiset kehtaavat opiskella, tehdä töitä, matkustella, harrastaa, käyttää ehkäisyä, etsiä vakaata parisuhdetta ja säästää omaa asuntoa varten. Naiset eivät näiltä nykymaailman hömpötyksiltä, kuten älypuhelimilta, vain ymmärrä yksinkertaisilla naisaivoillaan, että heidän ensisijainen roolinsa olisi olla kohtu, joka tuottaa uusia veronmaksajia.

Mutta arvatkaa mitä? Väärin eläminen ei korjaannu lisääntymällä. Lisääntymiseen ja perhe-elämään vasta sitä väärin elämistä sisältyykin!

Kun olet raskaana, olet sitä todennäköisesti väärin. Sitten sinä synnytät väärin, laitat vaipat väärin, ruokit lastasi väärin, tuijotat lastasi silmiin väärin, nukutat lastasi väärin, ymmärrät lapsentahtisuuden, kiintymyssuhdevanhemmuuden ja lapsen vessahätäviestinnän väärin ja teet muutenkin nämä 7 yleistä virhettä, joiden olemassaolosta et tiennyt mitään.

Lapsen kasvaessa teet ne kaikkein yleisimmät virheet päiväkodin aloittamisen, älypuhelimen, kurahousujen, Prisman, lapsen harrastusten, Vilma-viestinnän, kaverisynttäreiden, muovilelujen ja joululahjojen kanssa.

Heikoimpina hetkinäsi syötät lapsellesi valmisruokaa yhdellä kädellä ja sometat toisella. Ja sehän on siis väärin.

Entäs ne 7 yleistä virhettä, joille en linkittänyt lähdettä? Ne ovat samaa sarjaa kuin se, että olet aina käyttänyt mäkkärin ketsuppikuppia väärin, avannut oven väärin, keittänyt kahvisi väärin, hengittänyt ilmaa väärin tai tehnyt nämä 23 yleistä virhettä elämässäsi samalla, kun teit aivan kaiken väärin. Ne ovat niitä virheitä, joista media kertoo sinulle päivittäin.

Ja jos jostain syystä olet luullut, että olet selvinnyt elämästäsi suhteellisen mukavasti, lehdistö tai politiikan sedät kyllä kertovat sinulle, että olet aina tehnyt kaiken täysin päin persettä.

(Laitetaan tähän nyt vielä semmonen disclaimeri, että kyseessä on sit ihan vitsihuumorijuttu, ja että lisääntyminen tai lisääntymättömyys on todella henkilökohtainen, ja monesti myös aika kipeä asia. Siksi siitä ei jaksaisi ihan joka päivä lukea otsikoita. Peace.)

Taitoluistelija Gracie Goldin paluu osoittaa, että masennus ei määritä loppuelämää

masennus
Kuva: Leon Biss / Unsplash

Gracie Gold on kuin syntynyt tähdeksi: lahjakas ja kaunis luistelija saavutti vuonna 2012 junioreiden MM-kisoissa hopeaa. Juniorisarjojen menestyksen jälkeen 23-vuotiaalle Goldille on karttunut kaksi Yhdysvaltain mestaruutta, kaksi nelossijaa taitoluistelun MM-kisoissa ja kasa mitaleita kansainvälisistä kilpailuista. Menestyksen myötä Goldista tuli median ja yleisön lemmikki, Taylor Swiftin paras kaveri ja taitoluistelun suuri lupaus. Sitten hän romahti ja katosi kilpajäiltä.

Marraskuussa Gold palasi kilpailemaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Hän kertoi tauon johtuneen masennuksesta, ahdistuksesta ja syömishäiriöstä.

Goldin tarina osoittaa, että kuka vain voi sairastua masennukseen – jopa se kaikkein lahjakkain, menestynein ja kaunein. Masennus tai muut mielenterveyden ongelmat eivät katso ikää, sukupuolta tai sosiaalista asemaa, ja sairautena masennus on sangen yleinen. Esimerkiksi suomalaisista joka viides sairastuu siihen elämänsä aikana, ja lähes jokainen meistä kohtaa masennuksen joko itse tai lähipiirissään.

Gold on puhunut julkisuudessa mielenterveysongelmistaan, jotta niiden ympärillä edelleen vellova häpeä ja vaikenemisen kulttuuri hälvenisivät. Goldin lisäksi mielenterveysongelmistaan ja uupumuksestaan ovat viime aikoina kertoneet Kiira Korpi ja Ashley Wagner, jotka molemmat ovat menestyneitä urheilijoita. Sellaisia, joista ei voisi päätellä, millaisia taisteluita pään sisällä on käynnissä. Ne taistelut eivät näy ulospäin tai kerro heikkoudesta, huonoudesta tai ihmisarvosta. Ne kertovat ainoastaan sen, että joskus sitä vain sairastuu.

Viime viikonloppuna Gold näytti Moskovan GP-kilpailussa, että masennus ei määritä hänen luistelu-uraansa tai loppuelämäänsä. Kilpailudebyytti monituhatpäisen yleisön edessä vaati suurta rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lisäksi se osoitti, että urheilukilpailun tulos ei määritä ihmisarvoa tai onnellisuutta. Tauolta palannut Gold jäi viimeiseksi, mutta voiton sijaan tärkeintä kilpailussa olivat paluu, uudelleen yrittäminen ja toipuminen. Goldin omin sanointhe goal was just to show up and try to be brave.

Ja sitä Gold oli. Hän luisteli ja näytti, että toipuminen ja paluut ovat aina mahdollisia.

8 kertaa tuuheampi statement-teksti kosteusköyhästä ihosta ja muista kosmetiikan kukkasista

kosmetiikka
Kuva: ika dam / Unsplash

Olen syksyllä miettinyt aika paljon kuluttamista, yhtenä sen osana kosmetiikkaa. Kosmetiikka on siitä jännittävää, että se saa olon tuntumaan mukavalta ja huolitellulta, vaikka sen todellinen vaikutus ulkonäköön saattaa jäädä aika laihaksi – ainakin jos vertaa siihen, että kosmetiikkamainoksissa luvataan aina noin 80 % kauniimpaa, tuuheampaa ja kirkkaampaa ulkonäköä.

Vuosien varrella minua ovat kosmetiikassa huvittaneet mainosten yliampuvat lupaukset, sävyjen nimet ja numerot sekä se, että kosmetiikkatuotteita löytyy ihan joka lähtöön – joku on aivan varmasti kehittänyt rasvan nenäkarvoillekin.

Eräänä aamuna pohdin hartaasti, mihin kaikkia erilaisia rasvoja tarvitaan. Siis jalkarasvaa, käsirasvaa, vartalovoidetta, päivävoidetta, yövoidetta, jotain normaalia kosteusvoidetta, silmänympärysvoidetta, huulivoidetta, silmänalusvoidetta, kynsinauhavoidetta, seerumeita, tippoja, tehokosteuttajia ja öljyjä? Onko niiden erona  markkinointi, vai onko niillä jokin oikea tarkoitus?

Nyt joku tulee varmasti naljailemaan, että no, katsoisit silmäpussejasi ja aknearpiasi ennen kuin kerrot koko maailmalle, että et tiedä ihonhoitotuotteiden eroista ja tarkoituksesta. No, olen elämäni aikana testannut jos jonkinlaista naamiota, tehohoitoa ja rasvaa, ja lopputulos on ollut aina jotakuinkin sama kuin se, että hölväisin naamaani pelkkää Erioilia. Joko naamani on vääränlainen kosmetiikalle tai sitten ihon kuntoon vaikuttavat muut seikat kuin se, satuinko levittämään sille sata euroa maksanutta etanan limaa ja yksisarvisjauhetta sisältävää selektiivistä ökykreemiä vai jotakin halpistököttiä.

Kosmetiikkamaailmassa myös sanojen merkitykset venyvät helposti. Kuiva ja kosteusköyhä ovat yhtäkkiä eri asioita, vaikka sanatasolla ne tarkoittavat samaa – tai oikeastaan kosteusköyhä on vain huonompaa suomen kieltä oleva sana kuivalle. Hiukset voivat olla kuivat ja rasittuneet – ihan kuin ne kantaisivat koko maailman painoa ja rasittuisivat sitä kannatellessaan.

Muitakin kielikukkasia löytyy: kaikki on yhtäkkiä statement. On statement-meikki, statement-asuste ja statement-neule. Statementin merkitys ei ole aivan täysin avautunut, mutta havaintojeni mukaan kyse on näyttävästä tai huomiota kiinnittävästä asiasta, ja statement on katu-uskottava sana sille – ehkä se lisätään kohta Kielitoimiston sanakirjaan.

Sanojen ja rasvojen lisäksi ehdottomia suosikkejani ovat tieteelliset väittämät, kuten 8 kertaa tuuheammat ripset, 90 % kosteammat hiukset ja 38 % tuuheammat hiukset. Miten nämä on tutkittu? Mistä lähtötilanteesta? Voin vakuuttaa, että en ole itse koskaan kokenut saavani hiuksiani näyttämään yhtään enempää kuin 20 % tuuheammilta, mutta osallistun kyllä mielelläni tutkimukseen, jossa voin tuuhentaa niitä 38 %.

Yliampuvimmat väittämät jalostuvat käsittämättömiksi lauseiksi, kuten ihosolujen biologian 20-vuotisen tutkimuksen inspiroima. Öö, ok. Ottakaa rahani heti. Itsehän olen tutkinut omia ihosolujani noin 30 vuotta, ja todennut, että eivätpä ne juuri muutu, paitsi että vähän rypistyvät ja hankkivat ylleen lisää luomia.

Luulen, että teen sen väärin.

Mikä sinua mietityttää kosmetiikassa?

Viime aikojen merkittävimmät päänvaivat

gareth-harper-128701-unsplash
Kuva: Gareth Harper / Unsplash

Viime aikoina olen pohtinut syntyjä matalia ja syviä. Tässä niistä kooste:

  • Miksi Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet eivät ole pari?
  • Miksi Leonardo DiCaprio ei ole yrittänyt vokotella minua, kun ei ole pariutunut Katen kanssa?
  • Miksi ikkunat eivät pysy puhtaina itsekseen?
  • Miksi Timo Soini ei saa monoa, vaikka esiintyy pitkin maailmaa Suomen virallisen linjan vastaisesti, kun kymmenen vuotta sitten tuhmia tekstaillut ulkoministeri sai monoa nopeammin kuin ehti naputella oletko pitänyt puutarhasi kunnossa?
  • Miksi kesä ei kestä ikuisesti?
  • Miksi Helsingin katutyöt jatkuvat ikuisesti?
  • Miksi nuoret naiset vaativat itseltään niin paljon vaikka ovat ihan mahtavia muutenkin?
  • Miksi jotkut eivät laita roskia roskikseen?
  • Miksi reppuni pohja kului puhki?
  • Miksi abortinvastustajat eivät keskity kampanjoimaan ehkäisyn puolesta?
  • Miksi pasta, pizza ja sipsit eivät ole terveellistä superruokaa?
  • Miksi naisen pitää olla hyvä jätkä pärjätäkseen?
  • Miksi joskus on niin vaikeaa tehdä päätöksiä?
  • Miksi #ihmisroska-kohun yhteydessä ei ole kiinnitetty huomiota siihen, mitä tuollainen sana ja puhetapa kertovat arvoista?
  • Miksi hiekka eteisessä ärsyttää niin vietävästi, tai miksi sitä ylipäänsä on siellä, tai miksi mitään oikeastaan on missään?
  • Miksi nelosen ratikka on aina täynnä?
  • Miksi työelämässä käytetään sanoja, jotka eivät merkitse mitään? (Esimerkiksi: tahtotila, näköalapaikka, dynaaminen, fasilitoida & faktinen)
  • Miksi minulla on hiuksissa itsepäinen pyörre?

Mikä sinua askarruttaa?

5 syytä, miksi some pilaa elämäsi

david-calderon-973728-unsplash
Kuva: David Calderón / Unsplash

Someton syyskuu on saanut monet pohtimaan suhdettaan sosiaaliseen mediaan. Kirjoitin aiemmin paitsijäämisen pelosta, ja postaukseen tulleiden reaktioiden perusteella some ansaitsee lisää kriittistä tarkastelua.

Moni tiedostaa, että sosiaalinen media on usein vain huippuhetkiä ja siloteltuja kuvia. Vaikka järjellä ymmärtää, että kuvien, blogipostausten ja statuspäivitysten takana ei ole koko totuus, saattaa silti tuntua toiselta. Sellaiselta, että muiden elämä on onnellisempaa ja upeampaa kuin oma. Sellaiselta, että jää itse paitsi jostakin merkittävästä.

Ärsyketulva vaikuttaa mieleen ja muokkaa maailmankuvaa. Kun todellisuuden näkee jatkuvasti tietynlaisena, voi alkaa tuntua, että elämän pitäisi olla pelkkiä luksuslaukkuja, kaukomatkoja ja laajoja ystäväpiirejä. Samalla unohtuu, että jokaista ihanaa hääpostausta kohden on joku, joka on juuri eronnut ja tuntee, että ei enää ikinä löydä ketään tai saa rakkautta osakseen. Jokaista vastasyntynyttä ihmettä kohden on joku, joka on juuri lopettanut lapsettomuushoidot tuloksettomina. Jokaista terveyttä hehkuvaa salikuvaa kohden on joku, jonka kotona kärsitään yhtä aikaa täistä, kihomadoista ja noroviruksesta.

On inhimillistä, että hyviä hetkiä halutaan jakaa. Teen niin itsekin. Minulle tulee omasta Instagram-feedistäni hyviä muistoja mieleen. Silti feedi muokkaa todellisuutta, esittää siitä vain yhden puolen. Pahimmillaan se vaikuttaa mieleen, ihan oikeasti. Kerron seuraavaksi, miten:

Some voi aiheuttaa masennusta

Pittsburghin yliopiston tutkimuksessa on löydetty yhteys nuorten aikuisten masennuksen ja sosiaalisen median käytön välillä. Mitä enemmän somessa viettää aikaa, sitä todennäköisempiä masennusoireet ovat. Syyn ja seurauksen suhde ei tutkimuksessa selvinnyt, mutta näyttäisi siltä, että toisten ihmisten menestyksen seuraaminen aiheuttaa kateutta, joka voi johtaa masennusoireisiin.

Some aiheuttaa riippuvuutta

Monet sovellukset on tarkoituksella tehty sellaisiksi, että niihin syntyy riippuvuus. Oletko joskus halunnut saavuttaa pelissä vielä yhden tason? Oletko kytännyt lukukuittauksia, keskustelukumppanin paikallaolotietoa tai tykkäys- ja reaktiomääriä? Juuri niin sinun on suunniteltukin tekevän, ja aivojesi mielihyväjärjestelmä aktivoituu tällaisista nopeista palkinnoista. Someriippuvuus aiheuttaa pahimmillaan ahdistusta, masennusta ja pakko-oireista puhelimen vilkuilun tarvetta.

Some vie aikaa ja tuhoaa keskittymiskyvyn

Sosiaalisessa mediassa voidaan viettää jopa tunteja päivässä. Se aika on poissa mielelle hyvää tekevistä asioista: liikunnasta, ulkoilusta, ihmisten näkemisestä kasvokkain. Aivojen tottuessa ärsykkeisiin ne myös janoavat niitä lisää. Kirjojen lukemiseen on vaikea keskittyä. Bussin odottaminen tuntuu tylsältä ilman puhelimen räpläystä. Tämä kaikki kuormittaa aivoja ja heikentää keskittymiskykyä: aivomme ovat kuitenkin vielä melko kivikautiset.

Some saa vertailemaan itseään muihin

Jokainen meistä on joskus vertaillut omaa elämää muiden elämään: matkustanko tarpeeksi? Onko minulla yhtä paljon hienoja vaatteita? Onko minulla vähemmän seuraajia ja tykkäyksiä kuin kaverillani? Olenko minä huonompi? Ja sellaisista ajatuksista tulee aika kurja fiilis: on tutkittu, että tunti somea päivässä tekee lapsista tyytymättömämpiä itseensä ja elämäänsä.

Some eristää kupliin

Algoritmit ohjaavat vahvasti sitä, mitä näemme sosiaalisessa mediassa. Sen sijaan, että some tarjoaisi alustan dialogille ja toisten ymmärtämiselle, se saattaakin vain vahvistaa vastakkainasetteluita. Pahimmillaan ihmiset elävät omissa kuplissaan, ja saavat niissä vain tietoa, joka vahvistaa omia käsityksiä entisestään. Se siitä tiedon valtatiestä.

Pelkkää paskaa tilalla?

Tästä kaikesta huolimatta minä pidän somesta. Se auttaa pitämään yhteyttä ystäviin eri aikavyöhykkeillä. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, itsensä ilmaisuun ja muistojen tallettamiseen. Hyvistä puolista huolimatta olen usein huomannut somen myös ahdistavan minua – luetelluista syistä. Siksi olen tietoisesti vähentänyt sen käyttöä ja keskittynyt olennaiseen; testasin esimerkiksi sometonta sunnuntaita, luovuin Jodelista ja olen vaientanut lähes kaikki notifikaatiot – suosittelen kokeilemaan viimeistä.

Mikä on sinun suhteesi someen?

Muiden elämä, miten se on niin paljon coolimpaa?

flow-1Moni somenselaaja kärsii fomosta eli paitsijäämisen pelosta. Fomo saa muiden elämän näyttämään paljon omaa coolimmalta ja aiheuttaa ahdistusta siitä, että jää jotakin siistiä kokemusta vaille tai näkee hauskan viestin liian myöhään. Olen kunnon sosiaaliantropologina ja itseoppineena psykologina todennut, että fomo ei ole pelkkä fomo, vaan fomoja on useita erilaisia. Seuraavaksi jaan äärimmäisen tieteellisten tutkimusteni tulokset ja esittelen fomot tarkasti määriteltyinä:

Matkailu-fomo

kaikki muut reissaavat paratiisirannoilla ja kaupunkikohteissa, jotka ovat trendikkäitä, mutta eivät vielä liian suosittuja, eivät missaa lentojaan tai jonota turvatarkastuksissa, saavat nukuttua missä tahansa ja ystävystyvät kaikkien paikallisten kanssa

kun itse käyt Tallinnassa laivalla etkä puhu kenellekään.

Liikunta-fomo

kaikki muut kokeilevat ennakkoluulottomasti uusia lajeja, tekevät yhtäaikaisesti kahvakuula-, jooga- ja barretreenin, löytävät täydellisesti istuvia urheiluvaatteita, näyttävät superhyviltä somessa julkaistuissa treenikuvissaan ja venyvät spagaattiin

kun itse punoitat rankasti työmatkakävelyn jäljiltä.

Ruoka-fomo

kaikki muut juovat aamuapalaksi sirkkasmoothieta, osaavat nyhtis- ja härkisreseptejä, tekevät raakakakun käden käänteessä, kasvattavat itse omat sirkkansa, papunsa, yrttinsä, tomaattinsa, juustonsa ja pizzansa,

kun itse syöt banaaneja ja pakastepizzaa.

Festari-fomo

kaikki muut näkevät keikat alusta loppuun eturivistä, löytävät puhtaan bajamajan, saavat viinilasin kouraansa ilman jonottamista, tapaavat kaikki tutut ja saavat sen mukavimman säkkituolin istuttavakseen, näyttävät tyylikkäiltä, vaikka vettä sataisi 20 milliä tunnissa, ottavat laadukkaita valokuvia sekä päätyvät niille mielenkiintoisimmille jatkoille

kun itse juokset keikalta toiselle, jäät niin kauas päälavasta, että musiikki kuulostaa puurolta, jonotat kaikkialle, kävelet tuttujen ohi ja saat muistoksi huonoja kuvia. Joskus et saa edes lippua.

Kirja-fomo

kaikki muut ehtivät lukea koti- ja ulkomaiset uutuuskirjat, Tammen keltaisen kirjaston kokonaan, muut maailmankirjallisuuden klassikot, ja monet niistä vielä alkuperäiskielellä,

kun itse luet aika usein naistenlehtiä ja Hesarin kommenttipalstaa.

Ulkonäkö-fomo

kaikilla muilla on ekologisia, kotimaisten designereiden tekemiä, kestäviä vaatteita, tyylikäs kampaus, juuri oikeat, laadukkaat luonnonkosmetiikkatuotteet, jotka jättävät ihon kirkkaaksi ja pehmeäksi ja täydellinen niche-tuoksu,

kun itse tuskailet vaatekaappisi halpamuoti-laatukama -suhteen kanssa, leikkaat itse tukkasi, läiskit naamaasi mitä sattuu ja haiset pahalta.

Viikonloppu-fomo

kaikki muut käyvät minilomalla Berliinissä, valmistavat viikon ateriat valmiiksi pakkaseen, tapaavat ystäviään, järjestävät illalliskutsut, treenaavat, heräävät sunnuntaiaamuna joogaan ja brunssille, tekevät manikyyrin, siivoavat asunnon, viettävät kiireetöntä aikaa puolison ja lasten kanssa, rakentavat talon ja kirjoittavat sivutoimisesti kirjan,

kun itse vietit viikonlopun.

Kärsitkö sinä fomosta?