Kategoria: ajatelmat

Viime aikojen merkittävimmät päänvaivat

~ Saila ~ 2 kommenttia
gareth-harper-128701-unsplash
Kuva: Gareth Harper / Unsplash

Viime aikoina olen pohtinut syntyjä matalia ja syviä. Tässä niistä kooste:

  • Miksi Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet eivät ole pari?
  • Miksi Leonardo DiCaprio ei ole yrittänyt vokotella minua, kun ei ole pariutunut Katen kanssa?
  • Miksi ikkunat eivät pysy puhtaina itsekseen?
  • Miksi Timo Soini ei saa monoa, vaikka esiintyy pitkin maailmaa Suomen virallisen linjan vastaisesti, kun kymmenen vuotta sitten tuhmia tekstaillut ulkoministeri sai monoa nopeammin kuin ehti naputella oletko pitänyt puutarhasi kunnossa?
  • Miksi kesä ei kestä ikuisesti?
  • Miksi Helsingin katutyöt jatkuvat ikuisesti?
  • Miksi nuoret naiset vaativat itseltään niin paljon vaikka ovat ihan mahtavia muutenkin?
  • Miksi jotkut eivät laita roskia roskikseen?
  • Miksi reppuni pohja kului puhki?
  • Miksi abortinvastustajat eivät keskity kampanjoimaan ehkäisyn puolesta?
  • Miksi pasta, pizza ja sipsit eivät ole terveellistä superruokaa?
  • Miksi naisen pitää olla hyvä jätkä pärjätäkseen?
  • Miksi joskus on niin vaikeaa tehdä päätöksiä?
  • Miksi #ihmisroska-kohun yhteydessä ei ole kiinnitetty huomiota siihen, mitä tuollainen sana ja puhetapa kertovat arvoista?
  • Miksi hiekka eteisessä ärsyttää niin vietävästi, tai miksi sitä ylipäänsä on siellä, tai miksi mitään oikeastaan on missään?
  • Miksi nelosen ratikka on aina täynnä?
  • Miksi työelämässä käytetään sanoja, jotka eivät merkitse mitään? (Esimerkiksi: tahtotila, näköalapaikka, dynaaminen, fasilitoida & faktinen)
  • Miksi minulla on hiuksissa itsepäinen pyörre?

Mikä sinua askarruttaa?

5 syytä, miksi some pilaa elämäsi

~ Saila ~ 4 kommenttia
david-calderon-973728-unsplash
Kuva: David Calderón / Unsplash

Someton syyskuu on saanut monet pohtimaan suhdettaan sosiaaliseen mediaan. Kirjoitin aiemmin paitsijäämisen pelosta, ja postaukseen tulleiden reaktioiden perusteella some ansaitsee lisää kriittistä tarkastelua.

Moni tiedostaa, että sosiaalinen media on usein vain huippuhetkiä ja siloteltuja kuvia. Vaikka järjellä ymmärtää, että kuvien, blogipostausten ja statuspäivitysten takana ei ole koko totuus, saattaa silti tuntua toiselta. Sellaiselta, että muiden elämä on onnellisempaa ja upeampaa kuin oma. Sellaiselta, että jää itse paitsi jostakin merkittävästä.

Ärsyketulva vaikuttaa mieleen ja muokkaa maailmankuvaa. Kun todellisuuden näkee jatkuvasti tietynlaisena, voi alkaa tuntua, että elämän pitäisi olla pelkkiä luksuslaukkuja, kaukomatkoja ja laajoja ystäväpiirejä. Samalla unohtuu, että jokaista ihanaa hääpostausta kohden on joku, joka on juuri eronnut ja tuntee, että ei enää ikinä löydä ketään tai saa rakkautta osakseen. Jokaista vastasyntynyttä ihmettä kohden on joku, joka on juuri lopettanut lapsettomuushoidot tuloksettomina. Jokaista terveyttä hehkuvaa salikuvaa kohden on joku, jonka kotona kärsitään yhtä aikaa täistä, kihomadoista ja noroviruksesta.

On inhimillistä, että hyviä hetkiä halutaan jakaa. Teen niin itsekin. Minulle tulee omasta Instagram-feedistäni hyviä muistoja mieleen. Silti feedi muokkaa todellisuutta, esittää siitä vain yhden puolen. Pahimmillaan se vaikuttaa mieleen, ihan oikeasti. Kerron seuraavaksi, miten:

Some voi aiheuttaa masennusta

Pittsburghin yliopiston tutkimuksessa on löydetty yhteys nuorten aikuisten masennuksen ja sosiaalisen median käytön välillä. Mitä enemmän somessa viettää aikaa, sitä todennäköisempiä masennusoireet ovat. Syyn ja seurauksen suhde ei tutkimuksessa selvinnyt, mutta näyttäisi siltä, että toisten ihmisten menestyksen seuraaminen aiheuttaa kateutta, joka voi johtaa masennusoireisiin.

Some aiheuttaa riippuvuutta

Monet sovellukset on tarkoituksella tehty sellaisiksi, että niihin syntyy riippuvuus. Oletko joskus halunnut saavuttaa pelissä vielä yhden tason? Oletko kytännyt lukukuittauksia, keskustelukumppanin paikallaolotietoa tai tykkäys- ja reaktiomääriä? Juuri niin sinun on suunniteltukin tekevän, ja aivojesi mielihyväjärjestelmä aktivoituu tällaisista nopeista palkinnoista. Someriippuvuus aiheuttaa pahimmillaan ahdistusta, masennusta ja pakko-oireista puhelimen vilkuilun tarvetta.

Some vie aikaa ja tuhoaa keskittymiskyvyn

Sosiaalisessa mediassa voidaan viettää jopa tunteja päivässä. Se aika on poissa mielelle hyvää tekevistä asioista: liikunnasta, ulkoilusta, ihmisten näkemisestä kasvokkain. Aivojen tottuessa ärsykkeisiin ne myös janoavat niitä lisää. Kirjojen lukemiseen on vaikea keskittyä. Bussin odottaminen tuntuu tylsältä ilman puhelimen räpläystä. Tämä kaikki kuormittaa aivoja ja heikentää keskittymiskykyä: aivomme ovat kuitenkin vielä melko kivikautiset.

Some saa vertailemaan itseään muihin

Jokainen meistä on joskus vertaillut omaa elämää muiden elämään: matkustanko tarpeeksi? Onko minulla yhtä paljon hienoja vaatteita? Onko minulla vähemmän seuraajia ja tykkäyksiä kuin kaverillani? Olenko minä huonompi? Ja sellaisista ajatuksista tulee aika kurja fiilis: on tutkittu, että tunti somea päivässä tekee lapsista tyytymättömämpiä itseensä ja elämäänsä.

Some eristää kupliin

Algoritmit ohjaavat vahvasti sitä, mitä näemme sosiaalisessa mediassa. Sen sijaan, että some tarjoaisi alustan dialogille ja toisten ymmärtämiselle, se saattaakin vain vahvistaa vastakkainasetteluita. Pahimmillaan ihmiset elävät omissa kuplissaan, ja saavat niissä vain tietoa, joka vahvistaa omia käsityksiä entisestään. Se siitä tiedon valtatiestä.

Pelkkää paskaa tilalla?

Tästä kaikesta huolimatta minä pidän somesta. Se auttaa pitämään yhteyttä ystäviin eri aikavyöhykkeillä. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, itsensä ilmaisuun ja muistojen tallettamiseen. Hyvistä puolista huolimatta olen usein huomannut somen myös ahdistavan minua – luetelluista syistä. Siksi olen tietoisesti vähentänyt sen käyttöä ja keskittynyt olennaiseen; testasin esimerkiksi sometonta sunnuntaita, luovuin Jodelista ja olen vaientanut lähes kaikki notifikaatiot – suosittelen kokeilemaan viimeistä.

Mikä on sinun suhteesi someen?

Muiden elämä, miten se on niin paljon coolimpaa?

~ Saila ~ 12 kommenttia

flow-1Moni somenselaaja kärsii fomosta eli paitsijäämisen pelosta. Fomo saa muiden elämän näyttämään paljon omaa coolimmalta ja aiheuttaa ahdistusta siitä, että jää jotakin siistiä kokemusta vaille tai näkee hauskan viestin liian myöhään. Olen kunnon sosiaaliantropologina ja itseoppineena psykologina todennut, että fomo ei ole pelkkä fomo, vaan fomoja on useita erilaisia. Seuraavaksi jaan äärimmäisen tieteellisten tutkimusteni tulokset ja esittelen fomot tarkasti määriteltyinä:

Matkailu-fomo

kaikki muut reissaavat paratiisirannoilla ja kaupunkikohteissa, jotka ovat trendikkäitä, mutta eivät vielä liian suosittuja, eivät missaa lentojaan tai jonota turvatarkastuksissa, saavat nukuttua missä tahansa ja ystävystyvät kaikkien paikallisten kanssa

kun itse käyt Tallinnassa laivalla etkä puhu kenellekään.

Liikunta-fomo

kaikki muut kokeilevat ennakkoluulottomasti uusia lajeja, tekevät yhtäaikaisesti kahvakuula-, jooga- ja barretreenin, löytävät täydellisesti istuvia urheiluvaatteita, näyttävät superhyviltä somessa julkaistuissa treenikuvissaan ja venyvät spagaattiin

kun itse punoitat rankasti työmatkakävelyn jäljiltä.

Ruoka-fomo

kaikki muut juovat aamuapalaksi sirkkasmoothieta, osaavat nyhtis- ja härkisreseptejä, tekevät raakakakun käden käänteessä, kasvattavat itse omat sirkkansa, papunsa, yrttinsä, tomaattinsa, juustonsa ja pizzansa,

kun itse syöt banaaneja ja pakastepizzaa.

Festari-fomo

kaikki muut näkevät keikat alusta loppuun eturivistä, löytävät puhtaan bajamajan, saavat viinilasin kouraansa ilman jonottamista, tapaavat kaikki tutut ja saavat sen mukavimman säkkituolin istuttavakseen, näyttävät tyylikkäiltä, vaikka vettä sataisi 20 milliä tunnissa, ottavat laadukkaita valokuvia sekä päätyvät niille mielenkiintoisimmille jatkoille

kun itse juokset keikalta toiselle, jäät niin kauas päälavasta, että musiikki kuulostaa puurolta, jonotat kaikkialle, kävelet tuttujen ohi ja saat muistoksi huonoja kuvia. Joskus et saa edes lippua.

Kirja-fomo

kaikki muut ehtivät lukea koti- ja ulkomaiset uutuuskirjat, Tammen keltaisen kirjaston kokonaan, muut maailmankirjallisuuden klassikot, ja monet niistä vielä alkuperäiskielellä,

kun itse luet aika usein naistenlehtiä ja Hesarin kommenttipalstaa.

Ulkonäkö-fomo

kaikilla muilla on ekologisia, kotimaisten designereiden tekemiä, kestäviä vaatteita, tyylikäs kampaus, juuri oikeat, laadukkaat luonnonkosmetiikkatuotteet, jotka jättävät ihon kirkkaaksi ja pehmeäksi ja täydellinen niche-tuoksu,

kun itse tuskailet vaatekaappisi halpamuoti-laatukama -suhteen kanssa, leikkaat itse tukkasi, läiskit naamaasi mitä sattuu ja haiset pahalta.

Viikonloppu-fomo

kaikki muut käyvät minilomalla Berliinissä, valmistavat viikon ateriat valmiiksi pakkaseen, tapaavat ystäviään, järjestävät illalliskutsut, treenaavat, heräävät sunnuntaiaamuna joogaan ja brunssille, tekevät manikyyrin, siivoavat asunnon, viettävät kiireetöntä aikaa puolison ja lasten kanssa, rakentavat talon ja kirjoittavat sivutoimisesti kirjan,

kun itse vietit viikonlopun.

Kärsitkö sinä fomosta?

Koti asukkiaan opettaa

~ Saila ~ 4 kommenttia

kotiJoskus asioita oppii koulussa, töissä tai kokemalla. Minä olen oppinut asunnoltani, tuolta 30-luvun persoonalliselta leidiltä. Yhteistä taivaltamme on takana reilut pari vuotta, ja sen voin sanoa, että ne vuodet eivät olleet sellaisia kuin kuvittelin niiden olevan

mutta koskapa kuvitelmat tulevaisuudeksi muuttuisivat.

Ja jos on ollut kuvitelmia, niin opetuksia vasta onkin ollut;

aloitetaan hätävarjelun liioittelusta, logiikasta ja siitä, että joskus näppinsä polttaa liian helposti:

uuninluukkuani eivät pidättele lapsilukot tai hätävarjelu, kun taas paistinpannut ja pellit ovat varmassa tallessa uunin lukollisessa alalaatikossa

jatketaan kärsivällisyyteen

jota vaaditaan ruuanlaitossa, kun uuni ja lieden levyt eivät toimi yhtä aikaa – se on ominaisuus, ei vika

ja tilaan, joka on juuri sopiva

minulle, pianolle, kirjahyllylle ja sille oivallukselle, että ihminen tarvitsee instrumenttinsa luokseen, vaikka asuisi väliaikaisessa ja pienessä asunnossa.

Sitten ovat yllätykselliset mittasuhteet

kun korkeat huoneet opettivat, että voin tarvita keittiötikkaita pelkän tuolin sijasta ja että on olemassa mittakaavoja, mittasuhteita ja suhteellisuudentajua,

hullaantuvat kasvit

jotka kasvavat samana ryöppynä kuin yhtäkkiä selkään valuvat hiukseni

ja ajankulu.

Minä täytän tässä asunnossa 30, siltä se näyttää, vaikka syksyyn on vielä aikaa.

Joskus luulin, että 30-vuotiaana minulla olisi lapsi ja kaikki järjestyksessä, mutta olen alkanut miettiä, mikä se järjestys ylipäätään on, mitä siihen edes tarvitaan, että olisi ihmisenä valmis

kun koskaan ei ole.

On vain vähän enemmän oppinut, vähän pidemmälle kulkenut ja vähän enemmän kotona itsessään ja kodissaan.

Internet on pilalla

~ Saila ~ 8 kommenttia
rawpixel-600782-unsplash
Kuva: rawpixel / Unsplash

Olen tässä viime aikoina huomannut sellaisen valitettavan asian, että internet on pilalla. Silloin kun minä olin nuori, internet oli niin suuri ja tärkeä, että se kirjoitettiin Isolla Alkukirjaimella. Internet oli vakava paikka, jossa tehtiin tärkeitä asioita, kuten kirjoitettiin sähköposteja, haettiin hyödyllistä tietoa eikä missään nimessä paljastettu omaa nimeä; vaikka se oli vakava paikka oikeita asioita varten, se oli myös täynnä vaaroja ja epäilyttäviä ihmisiä.

Sen minä vaan sanon, että toista se on nykyään! Nykyään internet on:

  • Pop up -ikkunoita, jotka kertovat sinulle tietosuojastasi ja sivuston evästeiden käytöstä ja täyttävät koko ruudun siten, että joudut tuskasta hikoillen etsimään ruksia, jota ei ole mahdollista löytää.
  • Mainoksia, jotka toimivat yllä kuvatulla tavalla.
  • Sähköpostilaatikko, joka on täynnä ”tietosuojasi on meille tärkeää” -viestejä. En minä sitä sano, etteikö tietosuoja olisi tärkeä asia, mutta kyllä sen tiimoilta on minua spämmätty, ja siitä minä en sitten lainkaan pidä.
  • Facebook-algoritmejä, jotka hautaavat alleen kaiken mielenkiintoisen sisällön ja sen sijaan näyttävät aforismeja, raskaustestimainoksia ja omituisia uutisia.
  • Instagram-algoritmejä, jotka muuttivat kronologisen feedin sellaiseksi, että näet ikivanhoja postauksia, mutta missaat kavereidesi tuoreimmat. Pilalla. Niin pilalla.
  • Videoita, jotka lähtevät pyörimään satunnaisessa välilehdessä äänet täysillä ja saavat etsimään paniikissa oikeaa välilehteä hunnilauman vaientamiseksi.
  • Huonosti toimivia viranomaisten verkkopalveluita ja lomakkeita, jotka kadottavat tiedot juuri, kun olet painamassa ”lähetä” -nappia.
  • Turhautuneita bloggareita, jotka valittavat siitä, että internet on pilalla.
  • Pikaviestinten lukukuittauksia ja somepalveluiden tykkäyslukumääriä, joiden tuijottaminen aiheuttaa vakavaa riippuvuutta suurelle osalle väestöstä.
  • Pilalla. (Pelkkää paskaa tilalla – DJ Ibusal)
  • Täynnä meemejä, mutta niistä minä tykkään ihan yli 9000 prosenttia.

Kertokaa minulle, missä on nykyään se hyvä internet, johon kannattaa mennä! Tai mikä olisi uusi, cooli someappi?

Lue myös:

Some 1.0: Kiss FM:n chatistä IRC-galleriaan

Tekstariskandaali

Kootut eksistentiaaliset kysymykset ja muut ongelmat

~ Saila ~ 5 kommenttia
fabien-butazzi-267659-unsplash
Kuva: Fabien Butazzi / Unsplash

Viime aikoina olen kyseenalaistanut paljon, kysynyt loputtomia miksi-kysymyksiä ja lakannut pitkästä aikaa kynteni. Siitä kynsilakasta se ajatus sitten oikeastaan lähtikin, kaiken katoavaisuuden pohtiminen ja se, että

miksi

  • kynsilakka pysyy hyvänä niin vähän aikaa
  • keskustelufoorumit koukuttavat
  • kaupassa ajattelee selviävänsä ilman herkkuja
  • ja kotona kiroaa päätöksensä.
  • Keväät ovat nykyään niin kylmiä
  • Game of Thronesin uuteen kauteen on ikuisuus
  • teen jatkuvasti montaa asiaa
  • enkä sittenkään ole mielestäni saavuttanut mitään.
  • Nuorempana kaikki oli tosi noloa,
  • vaikka oikeastaan mikään ei ole
  • joskus on valtavan vaikea kirjoittaa,
  • kun se joskus on helpompaa kuin hengittää.
  • Laadukkaat vaatteet ovat kadonneet
  • asunnot maksavat enemmän kuin omaisuus
  • tulee parempi olo kun hylkää uutiset
  • vaikka siitä seuraakin turhautunut syyllisyys.
  • Hiukset ovat liian lyhyet tai liian pitkät
  • aikaa ei saa kiinni vaikka koko ajan tuntuu
  • että sitä on pian enemmän takana kuin edessä
  • ja että aamulla sateessa kastuneet lenkkarit ovat vielä iltapäivälläkin
    • ihan läpimärät.

Mikä sinua mietityttää? Jaa murheesi kommenttiboksissa!

Esikuvat esiin

~ Saila ~ 2 kommenttia

Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Canth on kiistatta yksi suurimmista esikuvistani, ja hän teki arvokasta työtä paitsi kirjailijana myös tyttöjen koulutusmahdollisuuksien edistäjänä ja suomenkielisen koulutuksen pioneerina. Canthista on kuitenkin vaikea kirjoittaa mitään, mitä ei olisi jo kirjoitettu. Siksi ajattelin nostaa esiin kaksi muuta esikuvaani, jotka ovat molemmat paitsi huippuja alallaan, pyrkivät myös synnyttämään keskustelua ja tekemään hyvää.bruce-christianson-558273-unsplashKuva: Bruce Christianson – Unsplash

Ashley Wagner – taitoluistelija, joka ei pyytele anteeksi

”Not enough girls are encouraged to unabashedly be themselves. You’re raised to always apologize for being wild. It’s time for young women to be taught that you can be yourself and not have to make any apologies for it.” – Ashley Wagner

Taitoluistelija Ashley Wagner on kolminkertainen USA:n mestari ja mm-hopeamitalisti. Näistä saavutuksista huolimatta olen pitkään ihaillut Wagneria aivan muista syistä: päättäväisyyden, sinnikkyyden, esiintymistaidon ja suorapuheisuuden vuoksi. Wagner ei pelkää esittää mielipiteitään ja on puhunut avoimesti urheilun aiheuttamista vammoista ja suhteesta kehoonsa.

Wagner osallistuu aktiivisesti keskusteluun mediassa ja on ahkera twiittaaja. Sotshin olympialaisten alla Wagner otti voimakkaasti kantaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta, eikä hän ole myöskään peitellyt mielipiteitään tuomaroinnista, jos on kokenut sen epäoikeudenmukaiseksi. Se on ihan tervetullutta tuulettamista elitistisessä arvostelulajissa, jossa liika kriittisyys saattaa kääntyä jopa haitaksi urheilijalle. Elitistisyydestä puheen ollen: Wagner on myös tehnyt hyväntekeväisyystyötä vähävaraisten luistelijoiden parissa.

Linda Fredriksson – ihan hiton kova saksofonisti

”Lapsena ajattelin, etten voi osata jotakin juttua sen takia, että olen tyttö, koska ei ollut esikuvia. Siinä mielessä sukupuolella on väliä. Mutta jos kuunnellaan musiikkia, sillä ei ole merkitystä, soittaako mies vai nainen. Tärkeintä on, miltä kuulostaa.” – Linda Fredriksson

Olen fanittanut Mopo-yhtyettä siitä asti, kun eksyin trion keikalle Flow-festivaaleilla. Vuosi taisi olla 2012, ja meno keikalla oli sopivassa suhteessa sekopäistä ja virtuoosimaista. Suurimman vaikutuksen minuun teki yhtyeen taitava ja karismaattinen saksofonisti Linda Fredriksson.

Soittamisen lisäksi Fredriksson on puhunut esikuvien merkityksestä ja käynyt opettamassa saksofonin soittoa tytöille Beninissä. Fredriksson haluaa edistää musiikkimaailman tasa-arvoa, ja hänen mukaansa musiikki kuuluu kaikille ja kaikkien soitettavaksi. Mitäpä siihen lisäämään.

Kuka on sinun esikuvasi? ❤