Kokeilin tipatonta tammikuuta – miten meni noin niinku omasta mielestä?

tipaton-tammikuu
Kuva: Scott Warman / Unsplash

Sain loppuvuodesta villin idean, että voisin kokeilla tipatonta tammikuuta. Nyt 75 % lukijoista ajattelee, että olen eeppinen ongelmakäyttäjä, joka kiertää Kallion baareja monta kertaa viikossa, kusee keskelle katua, könyää taksilla himaan ja kiskoo muutaman loiventavan ennen töihin menoa odottaakseen siellä koko päivän iltaa, jolloin pääsee vetämään uudestaan.

Sellaisesta ongelmakäytöstä ei ollut kyse. Kyse oli havainnosta, että tissuttelusta on tullut hyvin luontainen osa sosiaalista kanssakäymistä: Kun mennään afterworkeille, juodaan yhdet. Kun käydään keikalla, juodaan yhdet. Kun mennään syömään, juodaan yhdet. Kun juhlitaan jotain, juodaan yhdet. Kun tavataan ystäviä, juodaan yhdet. Kun on ollut rankka työviikko, juodaan yhdet.

Yksien juominen ei ole paljon, mutta se on tarpeetonta. Alkoholi on alkoholia, oli se sitten rajoitettu erä ybercoolia pienpanimo-olutta tai lasillinen laadukasta viiniä. Se on samaa alkoholia kuin Magyar, Gambina tai Valdemar, ja niitä kukaan ei pidä cooleina juomina. Paitsi ehkä ironisesti. (On minustakin Ilosaarirockissa otettu valokuva, jossa halaan Magyar-hanapakkausta, mutta se on kyllä aivan toinen tarina se.)

Siksi päätin altistaa itseni kuukauden kestävälle ihmiskokeelle. Miten se sitten meni?

Heti tammikuun alussa jouduin tiukkaan tilanteeseen: afterworkeille. Muut joivat olutta, minä join teetä. Sanoin, että en oo raskaana vaan tipattomalla. Tuntui vähän tylsältä ja tuntui siltä, että pitää perustella, miksi en juo sitä yhtä.

Joten minä perustelin, ja perusteleminen tuntui määrittelevän koko kuukautta. Vaikka sehän oli aivan hassua. Ongelma ja tarve perustelulle olivat täysin oman pääni sisällä.

Tammikuun aikana olin myös kahdesti syömässä siten, että muu pöytäseurue kiskoi alkudrinkit, ruokaviinin ja ehkä jotain jälkkäriksi. Minä, jälleen, en ole raskaana, mutta. Sitten kävin yhdellä keikalla, jolla join limsaa. Sitten olin perjantai-iltana ystävälläni, hän joi olutta, minä teetä.

Join tammikuussa enemmän teetä kuin koko viime vuonna yhteensä. Sen avulla selvisin tipattomasta, jonka ainoa vaikea asia oli, että koin tarpeelliseksi selittää valintaani. Yksien juomisesta on tullut niin luontainen osa kulttuuria, että kun sen yhden skippaa, tuntee itsensä heti selitysvelvolliseksi, vaikka eihän se niin ole. Ketään ei oikeasti kiinnosta, paitsi ehkä silloin, jos vedät niin pahat kännit, että oksennat ystäväsi merkkilaukkuun.

Sen yhden, sen voi joko juoda tai jättää väliin. Valinta on aina oma. Tänään minä ajattelin juoda ensimmäisen yhden tänä vuonna.

Mikä on sinun ja kaveripiirisi suhde alkoholiin?

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Keskinkertaisuus on parasta

andreas-weiland-252618-unsplash
Kuva: Andreas Weiland / Unsplash

Tuntuuko siltä, että nykyään pitäisi olla kaikessa paras? Pitäisi treenata ja syödä erinomaisesti, sisustaa koti erinomaisesti, edetä uralla erinomaisesti, olla erinomaisessa parisuhteessa ja kasvattaa lapset erinomaisesti sekä puhua kuutta kieltä — erinomaisesti.

Mutta tekeekö erinomaisuus onnelliseksi? Ei se tee.

Frank Martela kirjoitti taannoin mainion kolumnin erinomaisuuden terrorista harrastuksissa: lenkkeily ei yhtäkkiä riitä, vaan tavoitteena onkin alle neljän tunnin maraton. Bändissä soittaminen ei riitä, ellei faneja ole kolmella mantereella. Mikään keskinkertainen tai huvin vuoksi harrastelu ei riitä, vaan kaikessa on pyrittävä parhaaseen, ja lopulta kaikki tämä erinomaisuus dokumentoidaan sosiaaliseen mediaan.

Siitä voi tulla aika väsyttävää raatamista, jota ajaa tarve ulkoiseen palkkioon, kuten ihailuun, eikä enää sisäinen palo.

Tunnistin Martelan kuvauksesta nuoremman itseni. Olen aina harrastanut täysillä. Minulle ei ole ollut keskitasoa, on ollut pelkkä huippu tai ei mitään. En ole vain harrastanut täysillä, vaan olen tehnyt monta muutakin asiaa täysillä: tutkinut ruokavalioita täysillä tai kympin tyttöillyt ihan huolella vielä korkeakoulussa. Jälkikäteen arvioituna vitosrivin tavoittelu yliopistossa oli turhaa ja väsyttävää.

Erinomaisuuteen kätkeytyy toinenkin ansa. Paitsi, että sen tavoittelu jokaisella elämän osa-alueella väsyttää, se tuppaa aiheuttamaan myös sen, että mikään ei ikinä riitä. Hyvä arvosana ei tunnu hyvältä. Hyvä urheilusuoritus ei tunnu miltään. Onnistunut konsertti ei säväytä. Jos omanarvontunto on sidoksissa suorituksiin, ajautuu helposti kierteeseen, jossa mikään ei koskaan ole tarpeeksi ja jossa urheiluvammat lisääntyvät tehokkaammin kuin kanit keväällä.

Viime vuonna opettelin löytämään rauhan. Lopulta en löytänyt sitä joogasta tai metsästä vaan keskinkertaisuudesta. Siitä, että en pinnistele äärisuorituksiin harrastuksissa tai töissä ja siitä, että valitsen taisteluni ja jätän aikaa ihmisille. Se ei aina ole minulle helppoa, mutta se tekee onnelliseksi.

Keskinkertaisuus on hyvä. Kohtuullisuus on hyvä.

Opiskelun suhteen olen toivonut, että olisin kuullut tämän koulumenestykseen viittaavan vitsin vähän aiemmin:

Miksi kutsutaan lääkäriä, joka valmistuu ykkösen keskiarvolla?

Lääkäriksi.

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

5 uudenvuodenlupausta, jotka parantavat elämänlaatuasi

debby-hudson-616998-unsplash
Kuva: Debby Hudson / Unsplash

Moni lupaa uuden vuoden kunniaksi alkaa paremmaksi versioksi itsestään: hoikemmaksi, tehokkaammaksi ja huolitellummaksi. Sellaiseksi tyypiksi, jolla on aina täydellinen manikyyri, hoidetut nahkakengät eikä yhtäkään kaksihaaraista hiuksissaan. Usein kuitenkin käy niin, että tammikuun toisella viikolla löytää itsensä hotkimasta sormin kylmää noutoruokaa katsellen, kuinka kynsilakka rapisee hiutaleina nuudeleiden joukkoon.

Tämän kokemuksen välttämiseksi voi tehdä myös lempeitä ja helppoja lupauksia. Tässä viisi esimerkkiä niistä.

Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa

Kiitollisuuspäiväkirjan idea on simppeli: kirjoita joka päivä ylös asiat, joista olet kiitollinen. Kiitollisuus lisää kiitollisuutta, ja päivä päivältä opit näkemään enemmän hyviä asioita ympärilläsi. Se parantaa mielialaasi, elämänlaatuasi ja voi jopa auttaa elämään pidempään. Aika iisi lifehack.

Muista palauttava liikunta

Joskus haemme liikunnalla nopeita pikavoittoja. Aloitamme saliharrastuksen isoilla painoilla ja intoa puhkuen vain todetaksemme, että flunssa ja urheiluvammat pakottavat pitkälle, ja ehkä päättymättömälle, harjoitustauolle. Siksi kannattaa muistaa, että kävely, jooga ja pyöräily ovat hyviä liikuntamuotoja. Joogan kanssa pääset alkuun vaikka täällä.

Näe ystäviäsi säännöllisesti

Opiskelua, työtä tai muuta suorittamista merkityksellisempiä ovat läheiset ihmiset. Arjen kiireen takia heidän näkemisestään tulee karsittua, mutta rutiinit ja ennalta sovitut tapaamiset auttavat. Hyvissä ajoin kalenteriin sijoitettu tapaaminen pitää, ja väljä aika kalenterissa mahdollistaa spontaanit kahvittelut. Jos spontaaneille kahvitteluille ei liikene koskaan aikaa, kannattaa kalenteriaan tutkia kriittisesti.

Nuku hyvin

Hyvä uni on yksinkertainen, mutta välillä vaikeasti saavutettava lääke palautumiseen. Omaa unenlaatuani on kohentanut suunnattomasti magnesium, ja levitän sen ilosanomaa mielelläni. Muita keinoja hyvään uneen ovat säännöllinen vuorokausirytmi, liikunta päivän aikana, mobiililaitteiden käytön rajoittaminen iltaa kohden (tai sinivalosuodattimen käyttö, jolloin unirytmiä häiritsevä sininen valo näytöllä vähenee) ja tarpeeksi viileä ja pimeä makuuhuone.

Jeesaa toisia

Muiden auttaminen on monella tapaa hyvä juttu. Sillä tekee maailmasta ja jonkun toisen päivästä hieman paremman ja samalla saa vahingossa mielekästä sisältöä ja hyvää fiilistä itselleenkin. Vapaaehtoistyötä voi tehdä kansalaisjärjestöjen ja seurakuntien kautta, ja sen en tarvitse olla jättimäinen ponnistus. Muutamakin tunti riittää. Sopivia puuhia voit etsiä vaikka täältä.

Ja mitä itse lupasin vuodelle 2019? Sen, että kalenterini on tyhjempi. Tykkään tyhjästä kalenterista yhtä paljon kuin puhtaista lakanoista. Oletko sinä luvannut jotain?

Seuraa somessa, pysy kärryillä ❤

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Vuonna 2018 kiinnostivat opiskelu, fomo ja se, että naiset elävät väärin

Vuosikooste

Vuoden vaihtuessa ihminen alkaa hakea katharsista ja pohtia, mitä viime vuonna mahtoi tapahtua. Blogimaailmassa tätä puhdistavaa kertausta kutsutaan myös vuosikoosteeksi, joka luonnollisesti perustuu laajaan, mutta GDPR-ystävälliseen kävijädataan, tilastolliseen analyysiin, tähtitaivaan asentoon sekä vahvaan hiharavistus-musta tuntuu öbauttiarallaa tältä -datankäsittelyyn.

Viime vuonna suurinta suosiota saavuttivat opiskelua, fomoa, ympäristöä ja syntyvyyttä käsittelevät tekstit. Jos olet missannut jonkin teksteistä, ei muuta kuin kimppuun! Ihminen nimittäin on laumaeläin ja muut eivät voi olla koskaan väärässä, paitsi silloin, kun ne menevät jonottamaan ilmaisia ämpäreitä.

Millaista on suomen kielen opiskelu yliopistossa?

Silloin, kun menin yliopistoon, olin perheeni ensimmäinen. En tiennyt mitään opiskelusta, yliopistosta tai Helsingistä. Pelkkä opiskelupaikan saaminen oli pieni yllätys. Yliopisto-opinnot ovat välillä oletuksilla ja myyteillä kuorrutettu mysteeri, ja siksi päätin raottaa salaisuuksien verhoa ja paljastaa, millaista opiskelu oli. Lue lisää täältä.

Muiden elämä, miten se on niin paljon coolimpaa?

Yksi viime vuosien ilmiöistä on fomo, eli fear of missing out. Fomoa aiheuttaa erityisesti sosiaalinen media, josta saa helposti käsityksen, että kaikkien muiden elämä on valtavasti omaa elämää coolimpaa. Koska muut, ne tekevät manikyyrin, siivoavat asunnon, viettävät kiireetöntä aikaa puolison ja lasten kanssa, rakentavat talon ja kirjoittavat sivutoimisesti kirjan, kun sinä, öööö, hengaat. Lue lisää fomosta ja muiden coolista elämästä.

2 x ekopostaus

Vuosi 2018 muistetaan ilmastonmuutos-, merien mikromuovi- ja vaateteollisuusuutisista. Vuoden 2018 kruunasi pikamuodin valitseminen vuoden turhakkeeksi. Ehkä juuri ajankohtaisuutensa vuoksi suosituimpien postausten joukkoon nousivat vaateteollisuutta ja ekologista pukeutumista käsittelevä Miten olla trendin harjalla ja pelastaa maailma sekä ekokokeiluitani deodoranteista shampoottomuuteen kuvannut Kootut ekokokeiluni.

Nainen, tee neljä lasta isänmaalle ja lakkaa elämästä väärin

Kukaan ei varmasti missannut vuoden 2018 kiihkeää uutisointia syntyvyyden laskusta ja siitä, että meiltä loppuvat uudet veronmaksajat eli resurssit eli välineet yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen! Syntyvyyden laskuhan johtuu siitä, että naiset elävät väärin eivätkä osallistu synnytystalkoisiin ja siten pilaavat oikeastaan kaiken (toisin kuin Sipilä ja Rinne, jotka ovat jo hoitaneet osansa tässä lisääntymisessä, höhhöhhööö). Lue lisää väärin elävistä naisista täältä.

Vuoden parhaimmat lukukokemukset

Koska aloitin aikoinaan Kohtisuoran kirjablogina, haluan nostaa tähän muutamia vaikuttavia lukukokemuksia viime vuodelta. Ystävyydestä, kasvamisesta ja traumaattisista tapahtumista kertova Pieni elämä on väkevä ja vaikuttava teos, joka resonoi mielessä pitkään. Y-sukupolven ahdistusta riemastuttavasti käsittelevät Spleenish ja Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kannattaa laittaa korvan taakse, kuten myös viehättävä suku- ja kasvukertomus Ghana ikuisesti.

Kiitos kun olit mukana viime vuoden ja ihanaa vuotta 2019!

Seuraa somessa, pysy kärryillä ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Kasvanut, mutta ei valmis

vuosi-2018
Kuva: Jan’s Archive / Unsplash

Olen viime kuukausina ajatellut kasvamista. Ehkä siksi, että koen kasvaneeni, ehkä siksi, että täytin tämän vuoden aikana 30. Kasvaminen on harvoin suoraviivaista, järkevää tai sellaista, että se tulisi valmiiksi. Siihen kuuluu sivupolkuja, lähtöruutuun palaamisia ja hetkiä, joina on unohtanut jonkin vanhan opetuksen oppiakseen sen jälleen uudestaan.

Kulunut vuosi on kasvattanut ja samalla karsinut minusta viimeisetkin tyttöyden rippeet. Jos aloitin vuoden epävarmana ja hieman hukassa, lopetan sen kokeneempana, itsevarmempana ja tietoisena siitä, millainen olen ja mihin suuntaan haluan mennä.

Kasvaminen ei käynyt helpolla, mutta ei se koskaan käy. Tänä vuonna minua ovat haastaneet sekä työni että kehoni, olen sairastellut ja oppinut uusia asioita, sytyttänyt hautakynttilän, jota en olisi ollut valmis sytyttämään, laulanut paikoissa, joissa en olisi uskonut laulavani ja kipuillut, mihin suuntaan haluan elämässäni mennä. Samalla olen oppinut tuntemaan itseni ja ymmärtämään arvoni. Sen ansiosta minussa kypsyi syvä rauha ja luottamus elämään. Rauha, se oli sanani tälle vuodelle, ja sen minä todella sain.

Rauha tuli luokseni vasta sitten, kun en yrittänyt enää tavoitella sitä. Se tuli, kun olin oma itseni. Kun otin itseni, iloni ja suruni vastaan sellaisina kuin ne ovat. Hyväksyin, että ne kuuluvat elämään. Hyväksyin, että elämä ei ole valmista tai täydellistä, että minä en ole täydellinen, että muut eivät ole. Se esti vaatimasta liikoja, se teki olosta seesteisen.

Elämä ei tule koskaan olemaan täydellistä. Aina on jotakin. Tiskit tiskialtaassa, parisuhdekriisi, yt-neuvottelut, asfalttiin putoava puhelin, somekriisi, influenssa, rahapula tai kadonnut timanttikorvakoru. Mutta epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden hyväksyminen tekee olon aika tyyneksi. Koska keskeneräisyyttä, sitä on tarjolla yllin kyllin myös seuraaviksi vuosikymmeniksi. Keskeneräisyydestä huolimatta minä, muut ja elämä riittävät. Se on rauhoittava ajatus.

En ole vielä valinnut sanaa tulevalle vuodelle tai muutenkaan miettinyt tulevaa. Se tulee vastaan sitten, kun aika on oikea. Jos sinä haluat miettiä, löydät Susannah Conwayn työkirjan sitä varten täältä ihan ilmaiseksi.

Ps. miten sun vuosi meni noin niinku omasta mielestä? ❤

Joulusiivoukset, jotka räjäyttävät tajuntasi

joulusiivous
Kuva: Annie Spratt / Unsplash

Tänä vuonna rullannut joulukuu on ollut minulle elämäni kiireisin töiden, harrastusten ja elämäni ihmisten vuoksi. Tänään olen viettänyt paitsi talvipäivänseisausta myös ensimmäistä bookkaamatonta päivää ja tyhjää koti-iltaa aikoihin. Luonnollisesti siinä vaiheessa mieleeni hiipi tuo joulumurheiden klassikko, siivous. Koska liputan enemmän relaamisen kuin sykkimisen puolesta, päätin siivoamisen sijasta analysoida siivoustyyppejä äärimmäisen akateemisesti.

Tässä siis siivousten tieteellinen luokittelu, olkaa niin hyvät:

”Minä hinkkaan kylpyhuoneen saumat hammasharjalla ja siivoan pattereiden takaa, koska siellä on ällöä” -siivous

Tätä tehosiivousta kutsutaan myös joulusiivousten kruununjalokiveksi. Se alkaa tomerasti, kun ajattelet, mitä törkypesäkkeitä asunnossasi on. Kartoitat likaisia paikkoja ja huomaat asiat eri tavalla kuin ennen. Keksit, että lampunvarjostimet ovat pölyisiä, että lämmityspattereiden takaa ei ole siivottu koskaan, että hattuhylly pitäisi jynssätä ja että pölyt pitäisi pyyhkiä myös kiuaskivistä.

Hiljalleen siivous muuttuu kohti hikistä epätoivoa ja tunnetta siitä, että et saa mitään valmiiksi. Mutta kynsinauhat, ne menevät rikki. Ja ehkä perhesuhteet.

”Minä laitan nämä jutut pois näkyvistä” -siivous

Juttujen ja asioiden siirtäminen johonkin muualle on helppo tapa siivota kaaosta väliaikaisesti ja samalla aiheuttaa sitä lisää tulevaisuuteen. Nimensä mukaisesti tässä siivouksen alatyypissä tunget asiat pois näkyviltä esimerkiksi muovikasseihin, jotka viet vintille. Johtoajatuksena on ”kyllä minä muistan, että laitoin siihen yhteen kassiin puukon, talvitakin, hajuvesipakkauksen ja ylimääräisen juustohöylän”.

Voin kertoa, että et varmasti muista.

”Minä heitän turhat tavarat roskiin, koska sitten on raikasta ja avaraa” -siivous

Konmari-tyyppinen karsimissiivous saa alkunsa siitä, että olet tuntenut olosi tunkkaiseksi ja sellaiseksi, että jokin muutos pitäisi tehdä. Lopulta valaistut ja ymmärrät, että vanhat, rikkinäiset ja tarpeettomat tavarat häiritsevät oloasi ja ajatuksiasi ja estävät sinua tulemasta ihmiseksi, joka sinusta pitäisi tulla.

Valaistumisen johdosta aloitat vimmaisen karsimisen ja heivaat farkut, t-paidat, juustohöylät, muovikipot ja kosteusvoiteet. Ihailet tyhjää ja avaraa asuntoasi ja annat mielesi levätä. Mielenrauhasi loppuu siinä vaiheessa, kun tajuat heittäneesi viinipullonavaajasi pois, koska se ei ilmennä uutta, terveellistä sinua. Lähdet kauppaan ja ostat kaikki tarvitsemasi tavarat uudelleen.

Digiklassikko eli Facebook-kaverilistan siivous

Siivous ei aina ole tavaroiden raivaamista ja tahrojen jynssäämistä, vaan nykyään voit tehdä kaikenlaisia digisiivouksia, kuten appien tai kaverilistan siivouksia. Ainoa oikea tapa siivota Faceook-kaverilistaa on ilmoittaa siitä dramaattisella statuspäivityksellä, jossa uhkaat poistaa kavereista jokaisen, joka ei viiden minuutin sisällä kommentoi päivitystäsi.

Kun lista on tällä metodilla siivottu täysin, voitkin aloittaa uuden vuoden lähettämällä ihmisille kaveripyyntöjä.

Puhelimen yhteystietolistan siivous

Digiaikana myös puhelimen yhteystiedoissa saattaa roikkua kaikenlaisia menneisyyden haamuja. Exiä, ikäviä Tinderistä tarttuneita viestittelykumppaneita tai vanhoja pomoja, joille haluat antaa välitöntä palautetta aamuyöllä taksijonossa. Ongelmaan on onneksi yksinkertainen ratkaisu: ei yhteystietoja, ei huolia.

Yksittäisen deletoimisen lisäksi yhteystietojen hävittäminen onnistuu tosi hyvin myös niin, että tuhoat puhelimesi etkä ole muistanut synkata yhteystietoja pilveen. Koska et synkkaa mitään pilveen. Koska tietoturva.

Elämäntapojen siivous ja uutena, parempana sinänä eläminen

Kaikkien siivouksien klassikko on vanha kunnon elämäntaparemontti. Sen seurauksena juot kolmen päivän ajan pelkkää vihermehua ja joogaat samalla kun kuuntelet meditointiappia, hoet voimalauseita, visioit tulevaisuuttasi ja heräät joka aamu viideltä aloittamaan uutta, parempaa elämääsi.

Sitten alatkin olla niin heikko ja pahoinvoiva, että tilaat Woltista pizzan, nepalilaista ja puolentoista litran pullon Pepsiä ja jatkat elämääsi kuten ennenkin.

Rauhallista joulua ❤ Se saapuu, vaikka et siivoaisi tai pingottaisi yhtään, ja sen aikana on täysin ok maata sohvalla ja juoda viiniä. Niin aion tehdä itse.

Kirjasto on kappale kauneinta Suomea

lysander-yuen-288916-unsplash
Kuva: Lysander Yuen / Unsplash

Juhlistin tänään itsenäisyyspäivää jonottamalla Oodiin, Helsingin uuteen keskustakirjastoon. Jonossa ehdin ajatella, kuinka hienoa on, että ihmiset jonottavat kirjastoon, kuinka hienoa on, että meille on rakennettu sellainen ja kuinka upea meidän kirjastolaitoksemme on. Kirjasto on valtava aarreaitta, jossa mahdollisuus uusien asioiden oppimiseen ja taiteen harrastamiseen nököttää kaikkien saatavilla ilman  käyttömaksuja.

Jonossa minulle tuli mieleen muisto siitä, kuinka opettajani vei luokkamme tutustumaan kirjastoon ensimmäisellä luokalla. Vaikka olin tottunut kirjastonkäyttäjä jo ennen kouluikää, pääsin siitä huolimatta ällistymään.

Retki alkoi sillä tavalla perinteisesti, että lauma ekaluokkalaisia parveili, säntäili ja lopulta rauhoittui kuuntelemaan, kun kirjastonjohtaja kertoi kirjastosta. Sitten hän kysyi meiltä, tiedämmekö, kuka kirjaston omistaa.

Aloimme vastailla. Vastausvaihtoehtoja olivat ainakin sinä, presidentti (muistaakseni oma vastaukseni), pääministeri tai ope. Kirjastonjohtaja hymyili ja pudotti pommin kertomalla, että me omistamme kirjaston. Me kaikki. Se on meitä varten.

Miten älytön ajatus, mietin. Kerroin siitä kotona.

Mutta sehän on älytön ajatus, älyttömän hieno ajatus! Että meillä on käytössämme paikka, jossa saamme lukea ja josta saamme haalia tietoa niin paljon kuin lystäämme. Että me elämme yhteiskunnassa, jossa tätä arvostetaan ja tuetaan. Että minä elän maassa, jossa olen saanut lukea ja opiskella ja sanoa ja kirjoittaa niin paljon kuin huvittaa, vaikka olen tyttö. Kaikkialla se ei ole mahdollista.

Kun vihdoin pääsin sisälle Oodiin, ihastelin, kuinka hieno kulttuuriteko on tehty. Kuinka hienoa on asua maassa, jossa tämä teko on tehty. Kuinka hienoa on, että meillä ja kirjoilla on tällainen koti.

Käy siis kirjastossa ja juhli suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä oikeuttasi lukea ja sanoa. Hyvää itsenäisyyspäivää! ❤