Kirjasto on kappale kauneinta Suomea

lysander-yuen-288916-unsplash
Kuva: Lysander Yuen / Unsplash

Juhlistin tänään itsenäisyyspäivää jonottamalla Oodiin, Helsingin uuteen keskustakirjastoon. Jonossa ehdin ajatella, kuinka hienoa on, että ihmiset jonottavat kirjastoon, kuinka hienoa on, että meille on rakennettu sellainen ja kuinka upea meidän kirjastolaitoksemme on. Kirjasto on valtava aarreaitta, jossa mahdollisuus uusien asioiden oppimiseen ja taiteen harrastamiseen nököttää kaikkien saatavilla ilman  käyttömaksuja.

Jonossa minulle tuli mieleen muisto siitä, kuinka opettajani vei luokkamme tutustumaan kirjastoon ensimmäisellä luokalla. Vaikka olin tottunut kirjastonkäyttäjä jo ennen kouluikää, pääsin siitä huolimatta ällistymään.

Retki alkoi sillä tavalla perinteisesti, että lauma ekaluokkalaisia parveili, säntäili ja lopulta rauhoittui kuuntelemaan, kun kirjastonjohtaja kertoi kirjastosta. Sitten hän kysyi meiltä, tiedämmekö, kuka kirjaston omistaa.

Aloimme vastailla. Vastausvaihtoehtoja olivat ainakin sinä, presidentti (muistaakseni oma vastaukseni), pääministeri tai ope. Kirjastonjohtaja hymyili ja pudotti pommin kertomalla, että me omistamme kirjaston. Me kaikki. Se on meitä varten.

Miten älytön ajatus, mietin. Kerroin siitä kotona.

Mutta sehän on älytön ajatus, älyttömän hieno ajatus! Että meillä on käytössämme paikka, jossa saamme lukea ja josta saamme haalia tietoa niin paljon kuin lystäämme. Että me elämme yhteiskunnassa, jossa tätä arvostetaan ja tuetaan. Että minä elän maassa, jossa olen saanut lukea ja opiskella ja sanoa ja kirjoittaa niin paljon kuin huvittaa, vaikka olen tyttö. Kaikkialla se ei ole mahdollista.

Kun vihdoin pääsin sisälle Oodiin, ihastelin, kuinka hieno kulttuuriteko on tehty. Kuinka hienoa on asua maassa, jossa tämä teko on tehty. Kuinka hienoa on, että meillä ja kirjoilla on tällainen koti.

Käy siis kirjastossa ja juhli suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä oikeuttasi lukea ja sanoa. Hyvää itsenäisyyspäivää! ❤

Näin jeesaat lähimmäistä joulukuussa

joulukuu
Kuva: Ian Schneider / Unsplash

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä, ja se on aurinkoinen. Joulukuun aurinko näyttää meille, että selvisimme marraskuusta, että päivät alkavat pian pidentyä.

Joulukuu jos mikä on oivallinen hetki rauhoittua ja pohtia sitä, pystyisikö valoaan jakamaan muille pimeyden keskellä. Sen voi tehdä monella tavalla. Ilmeisiä tapoja tietenkin ovat kirkasvalolampun hankkiminen kaverille, kuulumisten kysely ja ystävällisyys muille. Tai sitten muita voi auttaa seurakuntien tai järjestöjen kautta.

Auttaa voi ihan pienesti, esimerkiksi antamalla aikaansa vähävaraisia perheitä tukevan Hope Ry:n toimintaan. Suomen Punainen Risti puolestaan on kerännyt joulumuistion, johon on koottu vinkkejä lahjoituksiin, eettisiin lahjoihin ja muuhun vapaaehtoistoimintaan.

Jos haluat lahjoittaa joululahjan, voit tehdä sen esimerkiksi näin:

  • Helsingin (ja Espoon, Vantaan ja Kauniaisten) seurakunnat järjestävät jälleen Rakenna joulupuu -keräyksen. Keräyksessä lahjoja tai lahjakortteja kerätään vähävaraisille lapsille tai perheille, vanhuksille, yksinäisille ja muille, jotka muuten voisivat jäädä ilman lahjaa. Lahjatoiveiden tai -korttien arvo liikkuu 10 – 50 euron välillä. Etsi tarkemmat tiedot oman seurakuntasi keräyksestä täältä.
  • Pelastakaa Lapset Ry:n joulukeräyksessä voit lahjoittaa haluamasi summan, jolla tuetaan esimerkiksi lapsen harrastuksia tai opiskelua. Opiskelun tukemisella voi olla valtava merkitys nuoren tulevaisuudelle, koska on perheitä, jotka eivät ilman tukea pystyisi kustantamaan esimerkiksi lukiokirjoja. Lue lisää joulukeräyksestä täällä.
  • Nuorkauppakamarien järjestämässä Joulupuu-keräyksessä kerätään lahjoja lapsille, jotka ovat lastensuojelun piirissä, huostaanotettuina, sijaisperheessä tai lastenkodissa. Lahjat toimitetaan perille esimerkiksi kuntien ja sosiaalitoimistojen avulla. Tutustu keräykseen ja ohjeisiin täällä.

Valoisaa joulukuuta ❤

Puhelin hajosi, mielenrauha palasi

älypuhelin
Kuva: Chad Madden / Unsplash

Puhelimeni oli jo pitkään vedellyt viimeisiään: akunkesto oli vähentynyt, käyttöjärjestelmä hidastunut, näyttöön ilmestynyt kolhuja ja säröjä. Uutta en silti kiirehtinyt ostamaan: en siksi, että minua ärsyttää hajoileva elektroniikka, en siksi, että haluan käyttää laitteet loppuun.

Sitten kävi juuri niin, että laite veti viimeisen henkäyksensä hieman hankalalla hetkellä: perjantai-iltana Tampereella, kaupungissa, jossa en asu, paikassa, jossa oli vielä paljon sovittavaa aikataulujen suhteen. Taustalla oli ilotulitus, minua nauratti.

Onneksi työpuhelimella hoituivat kriittisimmät asioiden selvittelyt, mutta ilman kaikkia tyypillisiä sovelluksia jäin suunnittelemattomalle, mutta yllättävän helpottavalle hetkelliselle somepaastolle. Se tuntui vapauttavalta.

Kun otin uuden puhelimeni käyttöön, huomasin, että ainoat pimennon aikana todella kaipaamani sovellukset olivat Telegram ja Whatsapp. Asensin ne. Puhelin tuntui ihanan tyhjältä. Mietin, mitä teen kaikilla laitteen ominaisuuksilla. Parantavatko ne elämänlaatuani vai tekevätkö ne minusta keskittymiskyvyttömän ja addiktoituneen? Mietin, haluanko Facebookin, Snapchatin, Jodelin, Twitterin ja Niilon kaljat takaisin puhelimeeni.

En halunnut.

Instagramin taidan lopulta haluta, vaikka algoritmit ja botit ovat hyvää vauhtia pilaamassa senkin.

Julkisen somen hylkääminen tai sen käytön vähentäminen sekä pikaviestimien suosiminen ovat osa laajempaa trendiä – enkä tarkoita tässä nyt trendien perässä juoksemista vaan sitä, että tästä ilmiöstä keskustellaan nyt paljon: puhutaan puhelinten ja sosiaalisen median addiktoivuudesta, algoritmien vaikutuksesta käytökseemme ja keskittymiskykymme katoamisesta. Markkinoijat puhuvat yhä enemmän dark socialin, eli esimerkiksi pikaviestinten ja emailin, merkityksestä julkisen somen sijaan. Hesarissa julkaistu Addiktion algoritmi puolestaan valotti sosiaalisen median ongelmia – suosittelen lämpimästi lukemaan sen.

Minulle puhelimen hajoaminen oli luonteva paikka karsia lopultakin appeja, joita olin ajatellut karsia jo pitkään. Mikä on sinun suhteesi puhelimeesi, someen ja appeihin?

Koti asukkiaan opettaa

kotiJoskus asioita oppii koulussa, töissä tai kokemalla. Minä olen oppinut asunnoltani, tuolta 30-luvun persoonalliselta leidiltä. Yhteistä taivaltamme on takana reilut pari vuotta, ja sen voin sanoa, että ne vuodet eivät olleet sellaisia kuin kuvittelin niiden olevan

mutta koskapa kuvitelmat tulevaisuudeksi muuttuisivat.

Ja jos on ollut kuvitelmia, niin opetuksia vasta onkin ollut;

aloitetaan hätävarjelun liioittelusta, logiikasta ja siitä, että joskus näppinsä polttaa liian helposti:

uuninluukkuani eivät pidättele lapsilukot tai hätävarjelu, kun taas paistinpannut ja pellit ovat varmassa tallessa uunin lukollisessa alalaatikossa

jatketaan kärsivällisyyteen

jota vaaditaan ruuanlaitossa, kun uuni ja lieden levyt eivät toimi yhtä aikaa – se on ominaisuus, ei vika

ja tilaan, joka on juuri sopiva

minulle, pianolle, kirjahyllylle ja sille oivallukselle, että ihminen tarvitsee instrumenttinsa luokseen, vaikka asuisi väliaikaisessa ja pienessä asunnossa.

Sitten ovat yllätykselliset mittasuhteet

kun korkeat huoneet opettivat, että voin tarvita keittiötikkaita pelkän tuolin sijasta ja että on olemassa mittakaavoja, mittasuhteita ja suhteellisuudentajua,

hullaantuvat kasvit

jotka kasvavat samana ryöppynä kuin yhtäkkiä selkään valuvat hiukseni

ja ajankulu.

Minä täytän tässä asunnossa 30, siltä se näyttää, vaikka syksyyn on vielä aikaa.

Joskus luulin, että 30-vuotiaana minulla olisi lapsi ja kaikki järjestyksessä, mutta olen alkanut miettiä, mikä se järjestys ylipäätään on, mitä siihen edes tarvitaan, että olisi ihmisenä valmis

kun koskaan ei ole.

On vain vähän enemmän oppinut, vähän pidemmälle kulkenut ja vähän enemmän kotona itsessään ja kodissaan.

12 kysymystä kesästä

Näissä neliöissä -blogissa meikkistä odotti vallan ihana kesähaaste! Sen myötä paljastan teille sekä kesämieltymykseni että sen, mitä tapahtui rehtorin autolle erään vesilahtelaisen peruskoulun pihalla 1990-luvulla.

Eli ei muuta kuin KUUMAT KESÄPALJASTUKSET LADIES & GENTLEMENkallvik-kesä1. Lippis vai lierihattu?

Saako valita molemmat?  Uskon näyttäväni lierihatussa paremmalta, mutta lippiksen käyttäminen on helpompaa. Lippis ei esim. lennä päästä yhtä helposti.

2. Pehmis vai jäätelöpallo?

Jäätelöpallo! Pehmis sulaa aivan liian äkkiä, siksi syön niitä talvisin. Aina on oikea vuodenaika jäätelölle.

3. Herneet vai mansikat?

Mansikat. En juuri välitä herneistä.

4. Palju vai järvivesi?

Olen varttunut kahden järven välissä, joten järveä luontevampaa lillumispaikkaa ei ole.

5. Grilliherkut vai kesäkeitto?

Grilliherkut! Kesäkeitosta muuten sen verran, että ala-asteella sitä sattui olemaan kerran ruokana koulussa. Rohkeimmat kippasivat keitot ikkunasta ulos, ja ne laskeutuivat sulavasti ikkunan alla parkissa olleen rehtorin auton tuulilasille.

6. Mökki vai teltta?

Teltta! Meikäläisen vaellusinnosta on muuten kirjoitettu pari postaustakin (esim. 1, esim. 2).syreenit-kesä7. Varjo vai auringonpaiste?

Auringonpaiste. Kärsin niin paljon pimeästä talvesta, että otan vahinkoa takaisin kesällä kaikin voimin.

8. Kesäsade vai kesätuuli?

Kesäsade. Ei ole parempaa kuin maan tuoksu sateen jälkeen.

9. Lavatanssit vai festarit?

Festarit.

10. Roadtrip vai riippukeinu?

Riippukeinu. Kymmenen vuotta sitten olisin vastannut toisin.

11. Hiirenkorvat vai syreenintuoksu?

Tämä on paha! Hiirenkorvat edustavat minulle kevättä ja toivoa, mutta syreenintuoksu on älyttömän kaunis ja kertoo siitä, että kesä on kohta täysi. Valitsen silti hiirenkorvat, koska ilman toivoa olisi vaikea elää.

12. Mato-onki vai golfmaila?

Apua ei kumpikaan! Pelkään matoja ja kaloja enkä ole erityisen hyvä golfaamaan. Valitsen Kanadan.kukkakimppu-kesä

Haastan Sarkasmia ja shampanjaa -blogin Riinan sekä La La Liljan Piian, ja oikeastaan kaikki muutkin kesähaastetta janoavat ❤

Ps. jes, kesä on ihan parhautta!

Sittenkin ainutkertainen kevät

Vielä hetki sitten ajattelin, että nyt alan olla siinä iässä, jossa kaikki asiat ovat uusintoja. Että keväät, työpäivät, kesälomat, ilot, surut, ihan kaikki asiat elämässä kieppuisivat vuodesta toiseen vastaan samanlaisina, mutta koko ajan kiihtyvällä vauhdilla ja aina hieman entistä laimeampina.IMG_0963Kun kevät vihdoin tuli, ymmärsin, että ainutkertainen se jälleen on. Ja valoisampi, valoisampi kuin koko huikea viime kesä yhteensä oli. Välillä on ollut lähes vaikeaa kestää kaikkea heräävää elämää, yökaudet laulavia lintuja ja yhtäkkiä joka puolelle kukkaan puhjennutta maailmaa, jota olen ihastellut maleksimalla puistoissa ja metsissä ihan loputtomiin.

Maleksinta, kävellyt työmatkat, ulkonasyödyt lounaat ja uimarannoilla notkutut vapaahetket ovat onnistuneet huijaamaan aivoni täyteen kesälomafiilikseen – vaikka on jumankekka vasta toukokuu. Miettikää, toukokuu!alppiruusupuisto_kesäToukokuuta on kevätvyöryn lisäksi leimannut valmistautuminen kuoromme konserttiin Musiikkitalolla. Vaikka talvi ei tuntunut kuluvan, äkkiä konserttipäivä ja sen huikea lataus olivatkin jo käsillä, ympärillään Musiikkitalon pehmeänkirkas akustiikka. Musiikkitalo todella on musiikin koti, ja jos saisin valita, en missään muualla laulaisikaan.

Kevättä, konsertin puitteita tai musiikkia enemmän vaikutuin kuitenkin upeasta yleisöstä. Tuskin enää koskaan saan kokea, kuinka loppuunmyyty Musiikkitalo taputtaa seisten. Vaikka yleensä löydän sanoja helposti, tätä kokemusta en osaa sanoittaa. Viimeiset nuotit lauloin kyyneleet poskilla ja tunsin syvää kiitollisuutta yleisöstä, kuorosta, siitä, että sain kokea tuon hetken. Siitä, että niitä ainutkertaisia kokemuksia on silti olemassa ja edessä, vaikka ehdin jo uskoa elämän tarjoavan vain laimeita uusintoja.

Mitä teille kuuluu? ❤

Näin otat kesäpäivistä kaiken irti

kallvikKesä vyöryi päälle niin nopeasti, että suurin osa ei ehtinyt pikajärjestää itselleen kesälomaa tai millään tavalla varautua vuodenajan äkilliseen vaihtumiseen. Moni tuijottelee nyt päivät pitkät kaihoisasti toimiston ikkunasta ulkona olevaa kesää ja miettii, miten siitä saisi edes murusen itselleen.

Minulle Suomen kesässä on läsnä aina pieni kauhu siitä, että se menee pois. Koska tahansa voi sataa rakeita tai tulla viileämpi jakso, jonka jälkeen ei enää lämpenekään. Siksi yritän repiä kauniista päivistä aivan kaiken irti, vaikka en olisi vielä kesälomallakaan.  Tähän tapaan:

Kävele työmatkat tai osa matkasta

Päivään tulee heti lisää tunteja, kun ulkoilemaan pääsee ensimmäiseksi aamulla tai suoraan töistä. Siksi kävelen usein työmatkani ja kuljen töissä repun kanssa. Se on paljon laukkua kätevämpi, ja sinne saa tungettua lenkkarit, vaihtopaidan ja kaikkea muutakin sälää, kuten meikäläisen tapauksessa vanhoja kuitteja ja jätskipapereita (eivät liity ulkoiluun). Minkä tyylikkyydessä häviää, sen ulkoilun määrässä voittaa.

Syö lounas ulkona

Heti kun aurinko vähän näyttäytyy, jokaisen lounaspaikan terassi on aivan varmasti täynnä sinua nopeammin paikalle ehtineitä lounastajia. Onneksi eväät ja niiden syöminen läheisessä puistossa on täysin pätevä, ja yleensä myös melko rentouttava, vaihtoehto.

Pidä etäpäivä puistossa tai parvekkeella

Läppäri, puhelin hotspotiksi ja hyvä puistonpenkki. Johan syntyy tekstiä tai juttuja ja asioita.

Ota vapaalla kaikki irti uimarannoista, puistoista, parvekkeestasi tai kaverisi äidin siirtolapuutarhapalstasta

Valoisalla ja lämpimällä jaksaa töiden jälkeen kummasti suunnata muualle kuin peiton alle Netflixin ääreen. Lisäksi kaupungeissa on ihan älyttömästi aarteita, joihin kannattaa tutustua. Esimerkiksi Helsingissä on juuri kukkaan puhjennut Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Suomenlinna tai Kallahdenniemen uimaranta, jossa kahlattavaa riittää metrikaupalla – postauksen kuva on otettu sieltä.

Nuku vähemmän, koska kämpässäsi on kuitenkin niin kuuma, ettet saa unta

Mutta koska on valoisaa, lämmintä, lehtiä puissa ja muutenkin pelkkää kesää, se ei haittaa – jääpähän enemmän aikaa fiilistellä kesää ❤