Yö, jonka nukuin ulkona

Starttasin tämän vuoden retkeilykauden eilen, sopivasti #nukuyöulkona -tapahtuman kanssa kohdakkain. Pakkasin rinkan ja muonat, tarkistin, että muinaisen ja superpainavan telttani kaikki osat ovat tallessa ja kävelin bussipysäkille. Nuuksion kansallispuistossa on se hyvä puoli, että minun pitää vain kävellä bussipysäkille, ja sitten olenkin jo melkein perillä.

Hyppäsin pois Siikaniemessä, ja lähdin tarpomaan. Tauon jälkeen rinkan kanssa patikoiminen on aina aluksi tahmeaa, mutta pääsin rytmiin nopeasti. Sen jälkeen se oli vain menoa, kuuntelua, katselua. Ei kiirettä, ei tarkkoja suunnitelmia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmikulmalampi

Ensimmäisellä taukopaikallani ajattelin, että en edes tiedä, paljonko kello on. Muutenkin luonnossa aikaa mitataan kellon sijasta muilla ajanmääreillä: yksi niistä on se hetki, joka menee veden kiehahtamiseen, toinen on aika, joka menee riisin keittämiseen. Sitten on se hetki, kun linnut yön hämärimpänä tuokiona lakkaavat laulamasta, se hetki, jona ne aloittavat sen taas uudelleen.

Päätin leiriytyä Holma-Saarijärvellä. Pistin teltan pystyyn ja virittelin trangian illallisen laittamista varten. Yksinkertaisen ruuan laittamisesta ja syömisestä tulee maastossa melkoinen zen-kokemus. Ei ole muuta kuin ruuanlaitto, ei ole muuta kuin riisin ja tonnikalan syöminen – eikä mikään ole hetkeen maistunut riisiä ja tonnikalaa paremmalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kovan päivän ilta

Luonnossa perustarpeet näyttäytyvät selkeästi: minä tarvitsen vettä, ruokaa ja suojan. Juuri muuta ihminen ei selvitäkseen tarvitse. Kun niitä on rajallisesti, niistä tulee resursseja, joiden käyttämistä pitää todella miettiä: jos tarvitsen lisää vettä, joko otan sitä lammesta ja keitän tai patikoin muutaman kilometrin matkan kaivolle sitä hakemaan. On sekä huojentavaa että pysäyttävää ajatella välillä vain perusasioita, niitä, joilla oikeasti on eniten merkitystä. Minun murheeni kaupungissa ja arjessa ovat huomattavasti pienempiä, vaikka siellä ne tuntuisivatkin suurilta.

Koska olin liikkeellä yksin, olin etukäteen miettinyt, alkaisiko yksinäisyys jossain vaiheessa vaivata. Ei alkanut. Yksin luonnon keskellä tuntee olevansa osa jotain suurempaa ja merkityksellistä kokonaisuutta. Siellä näkee kaiken sen elämän, joka on ollut minua ennen ja joka jää olemaan minun jälkeeni. Puut, joiden juuret ovat olleet maassa aikoja ennen minua, linnut, jotka toivottavasti laulavat samoin vielä meidänkin jälkeemme. Niin väkevän olemassaolon kanssa ei ole yksin, niin väkevä oleminen tulee luo ja ottaa osakseen.

Holma-Saarijärvi

Holma-Saarijärvi aamuyöllä

Aamuyöstä sain vielä havahtua hetkeen, jona linnut olivat jo täysin hereillä. Usva tanssi veden pinnalla, aamurusko alkoi piirtyä taivaalle. Näky oli henkeäsalpaava, enkä olisi millään malttanut enää mennä takaisin nukkumaan. Nukuin kuitenkin vielä muutaman tunnin, heräsin sateen pehmeään ropinaan – se tuntui kovin lohdulliselta. Kun olin saanut aamuteen keitettyä, sade oli lakannut ja vedenpinta oli jälleen tyyni.

tyven

Tyven

Kotona keitin itselleni kahvit ja join ne oikein hitaasti ajatellen, miten outoa onkaan, että vettä saa hanasta, sähköä pistorasiasta ja että yleensä juon kahvini kiireellä. Vaikka kahvinjuonti, sehän on suuri ylellisyys, josta pitäisi nauttia rauhassa.

Nyt minulla on jälleen uusi tapa määritellä aikaa ja kiirettä, ainakin hetken.

Näin käyt festareilla

Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja festaripitoinen. Täydellisen festarikokemuksen saavuttaminen voi joskus olla pienestä kiinni – puuttuva pressu, ämpäri tai korvatulppa saattaa pilata koko viikonlopun. Näillä vinkeillä et kuitenkaan voi epäonnistua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Festivaalin valinta ja sovelias festivaalikäytös:

  • Jos et halua maksaa lipuista, hankkiudu festaritalkoisiin. Itse olen vuosien varrella päivystänyt järkkärikopilla, roudannut, siivonnut backstagea ja keräillyt roskia. Talkoolaisena saat yleensä ilmaiset liput, ilmaisen telttapaikan ja lämmintä ruokaa.
  • Pidätkö leirintäalue-elämästä? Valitse festari sen mukaan: Ilosaarirock oli vuosikausia kaveripiirini vakiofestari, koska leirintäalueen meininki on hyvä, ja koska se sijaitsee festarialueen kyljessä. Jos et pidä leirintäalueista, mene kaupunkifestareille.
  • Hanki hyvät korvatulpat ja käytä niitä. Kun sinulla on kunnolliset tulpat, sinun ei tarvitse repiä tulppia pois korvista kesken keikan ja huutaa kaikille kännissä vain muutaman hertsin tähden!!!!
  • Pidä huolta kaverista ja sopikaa jokin vakiopaikka tapaamista varten. Joltakulta teistä loppuu kuitenkin akku, ja/tai matkapuhelinverkko lakoaa suuren käytön vuoksi.

Leirintäalueella:

  • Ota mukaasi ämpäri. Sellainen tavallinen muoviämpäri, joita jaetaan joskus ilmaiseksi. Se on kevyt kantaa ja sitä voi käyttää joko tuolina tai jääkaappina: täytä se vesipisteeltä saatavalla kylmällä vedellä ja upota juomasi sinne. Naureskele sen jälkeen muille, jotka juovat lämmintä kaljaa.
  • Jos olette reissussa isin autolla ja jos parkkeeraatte sen koko viikonlopuksi johonkin, veivatkaa auton ikkunat kiinni. Viikonlopun aikana sataa kuitenkin.
  • Pese hampaasi – aamuyöllä vesipisteellä saattaa ajautua mitä hienoimpiin keskusteluihin.
  • Ystävysty telttanaapureidesi kanssa, koska saatat päätyä outoihin kitarajameihin, istumaan muovilaatikkoon tai vaikka samalle irkkikanavalle heidän kanssaan. Jaettu ilo on paras ilo.
  • Syö makkaraperunat aamukuudelta. Näin heräät uuteen festaripäivään hieman parempivointisena, eikä ruokakojullakaan ole jonoa.
  • Jos telttasi on surkea, jonkinlainen keräilyerä tai jos se on viimeksi ollut isoveljesi käytössä, ota mukaasi pyykkipoikia. Niillä voit kiinnittää telttakangasta teltan tukirakenteisiin tai kiinnittää sadekankaan, tai pressun, jos veljesi on hukannut sadekankaan, teltan päälle.
  • Ota mukaasi pressu.
  • Ota mukaasi kumisaappaat ja sadetakki. Tarvitset niitä kuitenkin. Tarvitset myös käsidesiä, aurinkorasvaa, vessapaperia ja kosteuspyyhkeitä. Hiustenkuivaajaa et tarvitse, mutta jos kuitenkin pakkaat sen mukaan, muista kiljaista että onks täällä sähköä, voiks täällä föönata.

Viimeisin ja tärkein pointti:

  • Jos mahdollista, yritä luistaa festareita seuraavan maanantaiaamun työvuorosta. Tarvitset maanantaita esimerkiksi kotiutumiseen, hiustesi takkujen selvittämiseen, märkien tavaroidesi kuivattamiseen ja puhdistamiseen sekä muuhun toipumiseen. Jos kuitenkin aiot mennä maanantaina töihin, juo 1,5 litran vichypullo ennen sitä. Tämä onnistuu esimerkiksi junamatkan aikana.

 

Hauskaa festarikautta!

Ps. nää kuvat on aivan irc-galleria -tasoa.

Ihmiset alkukesän yössä

Alkukesässä on aina jotakin erityistä, taianomaista. Alkukesä on vielä täynnä odotusta ja hiljaista tietämystä siitä, että jotain tapahtuu kohta kuitenkin.

Ja jotain tapahtuu. Nuput puhkeavat, lehtien väri syvenee. Yöt pitenevät ja lämpenevät, ja niinä valoisina öinä me voimme istua ulkona, puistoissa, kallioilla. Niillä on tilaa kuunnella ja nauraa, olla vain.

Kesäyö

Viime viikonloppuna oli ensimmäinen kesäyöksi laskettava yö. Valo oli viistoa ja viipyilevää, ilta oli lempeä ja linnut, ne lauloivat, tauotta ne lauloivat.

Kun istuimme vuoden ensimmäisessä suviyössä, ajattelin, että tähän minä kuulun. Tähän kesäyöhön, näiden ihmisten seuraan. Tähän viipyvään valoon ja tämän korkean taivaan alle.

Ja vaikka minä päätyisin maapallon toiselle laidalle, minun juureni olisivat tässä, syvällä meille yhteisen maaperän alla, jota kesäyön aurinko valaisee.

Minun kaupunkini

Muutama päivä sitten kävelin Sturenkatua pitkin, ilta-aurinko laski ja taivas oli korkea. Kaupunki oli minun, kaikki siinä oli omaa. Mäkelänkatu, Brahenkenttä, Diakoniapuiston bussipysäkki, jolla aikoinaan odotin vaihtobussia viikon jokaisena arkiaamuna.

ihminen kevätillassa

Bussipysäkki, jonka kupeeseen nousivat viime kevään ensimmäiset kukat kuin yllättäen, bussipysäkki, jolla vuosi sitten ihmettelin, miltä maa tuoksuukaan ensimmäisen kevätsateen jälkeen.

dsc_06351Sellaisina hetkinä tämä on minun maailmani ja minun kaupunkini. Hetkinä, joina rapistuneet julkisivut kohtaavat versovan kevään, joina aurinko laskee horisontin taa ja me katselemme sitä tuuletusparvekkeelta, joina ajattelen, että tänne minä päädyin, vaikka ei koskaan pitänyt.

Päätymiset, ne ovat välillä hyviä, välillä vielä parempia. Onnekkaita. Ehkä päädyn seuraavaksikin johonkin hyvään.

Irti

Talvella tein Susannah Conwayn Unravel your Year 2017 -työkirjaa. Vastasin siinä oleviin kysymyksiin viime vuoden opeista, tulevan vuoden toiveista, minusta itsestäni. Mietin kulunutta vuotta, väritin ja kirjoitin. Mietin hieman lisää.

Vuodelta 2016 jäi käteen paljon muutoksia, ehkä opetuksiakin. Vuodesta 2017 toivoin rauhallisempaa.

Vaikka työkirjaan kirjaamani asiat jäivätkin resonoimaan mieleen, piilotin sen täyttämisen jälkeen laatikkoon. En kiinnittänyt jääkaapin oveen itselleni muistilappuja tai laittanut seinälle motivaatiokuvaa. Pidän siitä, että voin unohtaa asiat hetkeksi ja sitten kun otan ne uudelleen esiin, muistaa ne jälleen. En halunnnut tehdä vuodesta suorittamista, vaikka olinkin listannut tavoitteita. Ajattelin, että ne tulevat luonnostaan, jos ne todella kumpuavat sisältä ja ovat minulle tärkeitä.

unravel your year

Joten viime yönä kaivoin työkirjan esille ja pidin välivuosikatsauksen. Kirjoittamani asiat tuntuivat samaan aikaan tutuilta ja kaukaisilta. Kummallista kyllä, osa niistä oli toteutunut, vaikka mielestäni en ole aktiivisesti pyrkinyt mitään kohti.

Siinä se taika olikin. Kirjoittamani asiat ovat olleet minussa jo, ja vuoden alussa minä sanoitin ne. Ne tulivat sisältä, kuten olin ajatellutkin.

Toivoin tältä vuodelta rauhaa, kirjoittamista, musiikkia ja liikuntaa. Tämän vuoden sanaksi valitsin sanan irtipäästäminen – kyllä, minä olen juuri niin ahne, että käytin yhdyssanaa. Mutta se on hyvä sana. Se toimii moneen: huonoihin tapoihin, ylitöihin, työhuoliin, täydellisyyden tavoitteluun. Se toimii pieniin asioihin, se toimii isoihin.

Pieniä asioita, niitä on jo kertynyt: juon nykyään paljon vähemmän kahvia. En käytä siinä enää maitoa. Peruin Netflix-tilaukseni. Luovuin kasasta vaatteita. Olen laulanut ja soittanut ihmisten kuullen, vaikka en mielestäni ihan täydellisesti osaisikaan.

Ne isot asiat, niissä on vielä työtä. Erityisesti kohdassa sano ei.

huhtikuun viimeinen ilta

Mutta en olettanutkaan olevani vielä valmis. Vuosi ei ole vielä edes puolessa, tämä tarina ei ole lopussa. Ja näissä epätäydellisissä kohdissa kehiin hyppäävät tukisanani, joita sain valita neljä. Ne sanat ovat rohkeus, rauha, itsearvostus ja hyväksyntä.

Jos minä en jotain saavuta, minä hyväksyn sen. Ja sitten päästän siitä irti.

Minä ja Girls

Girls alkoi vuonna 2012, ja silloin päädyin vahingossa katsomaan yhden jakson. Se oli niitä harvoja onnekkaita vahinkoja elämässä. Sen jälkeen olin heti koukussa. Vuonna 2012 olin kovin nuori, mutta niin olivat sarjan päähenkilötkin: neljä parikymppistä yliopiston jälkeen koittavan aikuisuuden kynnyksellä. Nyt katson Girlsin viimeistä tuotantokautta, ja jotenkin on sellainen olo, että ympyrä on sulkeutumassa. En tiedä, mikä ympyrä, mutta joku.

Että tämä on yhden ajan loppu, toisen alku.

Olen katsonut Girlsiä soluhuoneessani, meren yllä keikkuneessa yksiössäni, oikeassa kodissa ja nyt sinkkuboksissa. Vuodet ovat kuluneet, mutta minä olen katsonut Girlsiä.

Girlsin aikana olen valmistunut, vaihtanut työpaikkoja, eronnut, rakastunut. Niin ovat sarjan päähenkilötkin. Tyttöjen taipaleelle mahtuu tutkintoja ja kesken jätettyjä opintoja, kompurointia työelämässä, pari avioeroa ja raivokasta itsensä etsimistä. Muutama hermoromahdus, muutama väärä valinta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisille Girls on vain kokoelma itsekkäitä ja etuoikeutettuja päähenkilöitä ja myötähävettäviä seksikohtauksia. Minulle Girls on sukupolvikokemus, kasvukertomus ja vertaisryhmä. Se on ryhmä naisia, jotka hakevat paikkaansa epävarmassa työelämässä, jotka jakavat minun kokemukseni internetistä, lamasta, pätkätöistä ja perheen perustamisen vaikeudesta sekä seksuaalisesta ahdistelusta ja yhteiskunnan valtarakenteista. Se on ryhmä naisia, jotka uskaltavat nauraa itselleen ja näyttää heikkoutensa, jotka käyttäytyvät välillä aivan raivostuttavan irrationaalisesti ja lapsellisesti.

Koska sellaisia me ihmiset olemme.

Olen ärsyyntynyt sarjan jokaiseen hahmoon vuorotellen. En ole pitänyt läheskään jokaisesta jaksosta. Jotkut jaksoista, kuten seksuaalista ahdistelua ja sukupuolittuneita valta-asetelmia käsitellyt American Bitch, ovat jääneet resonoimaan pitkäksi aikaa. Myös keveämmät asiat resonoivat, kuten Jessan tyylitaju tai Hannahin kirjailijahaaveet. Tai ne useat rehelliset päiväkännit.

Kun Girls tämän kauden jälkeen päättyy, päästän siitä irti haikeana mutta tietäen, että näin sen pitikin mennä. Ihmiset varttuvat. Paikat löytyvät. Suhteet päättyvät, uudet alkavat. Tytöistä tulee niitä ihmisiä, joita heistä olikin tulossa.

Näin vuokraat vahingossa asunnon

Anna kirjoitti hetki sitten siitä, kuinka joskus kannattaa olla survomatta itseään muottiin. Kuinka joskus kannattaa tehdä vähän erilaisia valintoja, kuinka ne normaalit ja oikeina pidetyt valinnat ja asiat eivät välttämättä olekaan itselle niitä oikeita.

Itse havahduin omien valintojeni keskeltä reilu vuosi sitten.

Asuin oikeassa kodissa, olin valmistunut yliopistosta. Minulla oli työpaikka ja pitkä parisuhde, asiat olivat siten miten asioiden nyt pitää olla.

Olin rakentanut tietynlaista elämää, kerännyt omaisuutta sen tueksi. Tehnyt sellaisia asioita kuten hankkinut pesukoneen ja aaltomaljakon, ja silti tuntenut oloni jotenkin oudoksi, itseni jotenkin vääränlaiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJokin ei vain ollut hyvin. Ei tuntunut oikealta. Minä en osannut olla.

Eräänä keväisenä iltana toinen sanoi eihän sua mikään estä katselemasta asuntoja. Samana iltana sovin asuntonäyttöjä ja seuraavana päivänä kävin katsomassa nykyistä sinkkuboksiani. Asuntonäytön jälkeen matkustin bussilla kotiin vaalenvihreässä kevätillassa. Linnut lauloivat niin kovaa kuin linnut vain voivat keväisenä iltana laulaa, ja tihkusade täplitti uuden kaupunginosani katuja.

Oho, minä ajattelin. Vuokrasin vahingossa asunnon.

Vuokrasin asunnon hieman vahingossa, mutta myös siksi, että se tuntui oikealta. Se tuntui siltä, kuin olisin tullut kotiin. Näytti sellaiselta, johon pystyin kuvittelemaan itseni ja elämäni. Ja samalla olin säröillä ja täysin ehjä. Olin vanha minä ja uusi minä yhtä aikaa. Olin elossa, olin ilman huonekaluja.

Olin tehnyt valinnan, joka tuntui minulta.

Nyt minulla on huonekaluja, oikeastaan aika paljon. Enkä enää tunne olevani väärässä paikassa. Olen paikassa, jossa linnut laulavat vanhojen mäntyjen oksilla yhtä kovaa kuin viime keväänäkin.