Sain ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen teoksen 12 tarinaa kirjoittamisesta (2017), joka sisältää nimensä mukaisesti 12 keskustelua kirjoittamisen ammattilaisten kanssa. 12 erilaista kirjoittajaa poliitikosta kirjailijaan, tubettajista journalistiin. Vaikka genret ja ilmaisukanavat vaihtelevat, kaikkia haastateltuja yhdistää sama työväline, kirjoittaminen.
Tavoitteena on pikemminkin muuttaa kirjoittamisella omaa elämäänsä ja mahdollisesti tehdä samalla muiden elämästä parempaa. – Samuli Putro
En ole hetkeen lukenut mitään kirjaa tällaisella intohimolla. Ahmin siitä puolet eräänä varhaisena aamuna ennen töitä, puolet seuraavana päivänä. Teksti soljuu, käy syvällä, tarjoaa oivalluksia ja vertaistukea: joku muukin painiskelee joskus häpeän tai blokin kanssa, kävelee päämäärättä ja kärsii tylsyydestä.
Että joku muukin.
Vaikka jokaisen persoona, tyylilaji ja kanava vaikuttavat työtapoihin ja ajatuksiin siitä, mitä kirjoittaminen on, löysin kaikista jotakin samaistuttavaa. Samalla sain paljon uutta. Uusia tapoja ajatella, järjestelmällisyyttä, jota ihmetellä (itse kirjoitan kyllä säännöllisesti, mutta en mitenkään järjestelmällisesti).
Sitten nousi esiin teemoja, jotka erityisesti resonoivat. Ulkopuolisuuden tunteesta kertoivat monet, kuten räppäri Paperi T ja kirjailija Emmi Itäranta. Ulkopuolinen tarkkailija löytää paljon havaittavaa, paljon kirjoitettavaa.
Ulkopuolisuudesta huolimatta teksti on myös kädenojennus muille. Stand up -koomikko ja toimittaja Jukka Lindström ajatteli kirjoittamisen juuri kommunikaationa – niin minäkin sen koen; tapana jäsentää maailmaa, tapana kommunikoida ja luoda yhteyksiä, tapana olla.
Sitten on vielä uteliaisuus. Journalisti Reetta Räty puhui uteliaisuudestaan ja suuresta tarpeestaan ymmärtää, miten maailma toimii. Se minuakin on aina vaivannut, pelko siitä, että en vaan ehdi ymmärtää tätä kaikkea.
Kirjoittaminen on minulle tapa hallita ymmärtämättömyyteen liittyvää pelkoa ja silloin kun kirjoitan, minulla on olo, että tulen ymmärretyksi. – bloggaaja Eeva Kolu
Minä haluan vielä sanoa: tarinat ovat voimakkaita, formaatista riippumatta. Tarinoita on ollut aina, kertominen on osa ihmisyyttä. Me tarinallistamme itseämme, elämäämme, sukuhistoriaamme. Kirjoittamisella ja kerronnalla vaikutetaan, kosketetaan, ilahdutetaan, synnytetään merkityksiä ja rakennetaan siltoja – tai poltetaan niitä. Kynä on vahva, tämä kirja on vahva, tämä kirja on lohdullinen, innostava ja mielenkiintoinen.
Tartu siihen.
Myös Helmi Kekkonen, Bookishteapartyn Katri ja Kirjat kertovat -blogin Satu ovat kirjoittaneet kahdestatoista tarinasta.
Ps. meikkis scoretti tämän myötä vihdoin Lukuhaasteen ”tietokirja” -kohdan! Jes!
Tää kirja kiinnostelee sen verran paljon, että siihen on jossain vaiheessa tartuttava!
TykkääTykkää
Tää on kyllä tosi inspiroiva kirja 🙂
TykkääTykkää