Vuoden 2017 parhaat

Tein tässä erään loppuvuodelle tyypillisen toimenpiteen, joka kulkee myös nimellä vanhojen muisteleminen. Selailin Instagramia ja fiilistelin viime kesää, mietin kulunutta vuotta. Kuvavirtaan liittyi paljon hyviä muistoja. Iltoja auringonlaskujen äärellä, festareita, se hetki, kun kevät vihdoin koitti. Niiden innoittamana ajattelin listata muitakin vuoden parhaita juttuja.

Paras kirja

Luin tänä vuonna aika vähän. Se vähän harmittaa, mutta toisaalta se on antanut tilaa muille asioille, sillä niitä on tässä vuodessa riittänyt. Ehdottomasti inspiroivin kirja oli Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen 12 tarinaa kirjoittamisesta.nuuksioParas idea

Viikonlopun viettäminen yksin Nuuksiossa oli ehdottomasti parhaimpia ideoitani koko vuonna. Kun lähdin matkaan, minulla oli aika paljon huolia. Siksi olin epäillyt, onko tämä metsähomma yhtään järkevä. Se oli. Asiat asettuivat uomiinsa ja minä palasin kotiin seesteisenä.

Parhaat hetket

Se hetki, kun istuin ystäväni kanssa Kalliossa puistossa juomassa viiniä ja tajusin, että kyllä me sitten puhumme samaa kieltä.

Se hetki, kun istuin kalliolla ja katsoin loppukesän taivasta.

Se hetki, kun pystytin telttani Ilosaarirockin leirintäalueelle ja ajattelin, että pirskatti, kyllä sitä vaan näin vanhoilla päivilläänkin voi saada tällaista aikaiseksi. Viereinen telttakunta tuntui ajattelevan samaa, he kun olivat kiinnittäneet telttojensa väliin setämiesten kesäleiri -lakanan.

Paras juttu

Joko Lumenen meikkiadventtikalenteri tai nahkahousut. Kyllä sitä vaan ihminen voi repiä rajattomasti riemua siitä, että löytää luukuista kosmetiikkaa. Ja paljon.lumene-kalenteriParas biisi

Caribou – Odessa. Se hakkaa aivoissa loputtomasti. En saa siitä tarpeekseni. Se ärsyttää, ja sitten lopussa palkitsee ainoastaan loppuakseen sitten kesken.

Paras eikä-tässä-vielä-kaikki -juttu

Vuoden alussa minulla oli polkkatukka ja silmälasit. Nyt minulla on pitkät hiukset eikä silmälaseja. Vuoden teema oli muutenkin muutos ja jatkuva tietämys siitä, että tässä ei ole vielä kaikki.kitaraBlogin suosituimmat postaukset

Parhaat oivallukset

Se, että ruskea huulipuna on mahdollisuus, ei uhka. Sama pätee nahkahousuihin.

Se, että aina on hyvä idea järjestää juhlat.

Se, että asuu pienessä ja väliaikaisessa asunnossa, ei ole peruste pianottomuudelle.piano

Millainen vuosi sinulla oli?

4 vastausta artikkeliin “Vuoden 2017 parhaat

  1. Vuoden paras idea on ollut sinulla kyllä ihan mieletön! ❤ Itse nautin samaisista maisemista, en ihan yksin tosin, mutta telttailu noin rauhottavissa tunnelmissa oli kyllä parasta mitä viime vuonna tein.

    Omakin vuosi oli hieman kaksijakoinen, toisaalta alkuvuosi raskas ja vähän hämmentävän muistamattomuuden peitossa, mutta toisaalta jälkimmäinen puolisko oli taas yksi parhaita pitkään aikaan. Jospa tästä nyt alkaneesta tulisi tasaisesti jatkomoa tuolle jälkimmäiselle.

    Ihanaa uutta vuotta sinulle! ❤

    Tykkää

    1. Metsällä, ja luonnolla ylipäänsä, on kyllä aivan älyttömän rentouttava vaikutus.

      Mietin juuri, että oma vuosi tuntui jakautuvan kolmeksi erilliseksi vuodeksi: staattiseen alkuvuoteen, tapahtumarikkaaseen kesään ja syksyyn, joka rysäytti useita muutoksia eteen.

      Ihanaa uutta vuotta! ❤ Ja toivottavasti hyvä kausi jatkuu läpi vuoden!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s