Saara Turusen Järjettömiä asioita on järjetön romaani rakkaudesta

Olen suuri Saara Turusen fani. Pidin sekä Rakkaudenhirviöstä että Sivuhenkilöstä, erityisesti siitä, kuinka teräviä havaintoja niissä tehdään sekä yhteiskunnasta että ihmisistä. Siksi tartuin innolla Turusen uusimpaan teokseen. Kuuntelin sen äänikirjana, ja se virtasi keväisten metsien ja jokien seurana kevyenä, mutta osittain aika järjettömänä seuralaisena.

Järjetöntä ambivalenssia

Järjettömiä asioita on rakkausromaani. Se kertoo Barcelonaan vaihtoon lähtevästä nuoresta naisesta, joka tapaa vaihtovuoden aikana miehensä ja venyttää siksi aikaansa maassa mahdollisimman pitkäksi. Kun paluun hetki vihdoin koittaa, alkaa vuosia kestävä, järjetön etäsuhde.

Hetkittäin tuntuu, ettei kumpikaan osapuolista halua olla suhteessa. Välimatka on pitkä, elämät omissa maissa erillisiä. Mies ei viihdy Suomessa. Nainen ei mielellään puhu miehestään kotimaassaan tai esittele häntä tuttavilleen.

Silti he jatkavat.

Koko asetelma, koko suhde vaikuttaa järjettömältä. Oleminen on alusta asti ambivalenttia, ja ambivalenssi värittää myös lukijan suhtautumista kirjaan: välillä teos on ihana ja terävä, välillä miettii, kauanko tämä tuskastuttava vellominen jatkuu.

Järjettömiä asioita on rakkaustarinana poikkeava. Se ei ole samankaltainen suurten tunteiden rakkaustarina kuin ne, joihin olemme populaarikulttuurissa tottuneet. Teoksessa ei ole Titanicin, Romeon ja Julian tai teoksessakin mainittujen Cherbourgin sateenvarjojen kaltaista hullaantumista, tragediaa tai draaman kaarta.

Se on vain kokoelma hetkiä kaukosuhteesta ja havaintoja ihmisistä. Arkisuus ja suurten kertomusten kiertäminen tekee teoksesta jopa anarkistisen arkisen.

Järjetöntä norminvastaisuutta

Vuosia jatkuva etäsuhde haastaa ympäristönsä ja sen normit. Suhde, jossa ei asuta yhdessä, olla naimisissa tai hankita lapsia, hämmentää muita, ja no, vaikuttaa järjettömältä.

Normien tarkastelu ja haastaminen on ehdoton suosikkiasiani teoksessa.

Mutta en pidä siitä, että elämäntilanteeni saa minut näyttämään epäilyttävältä. Ja ehkä kaikkein häiritsevintä on se, että ihmiset haluavat esittää siitä mielipiteitään. No, missä te nyt olette ajatelleet sitten asua, kyselevät kanssaeläjät ja näyttävät epäluuloisilta, kun vastaan, että minä täällä ja mieheni omassa kaupungissaan. Seuraavaksi kysytään, aikoisimmeko mennä naimisiin ja entä sitten, jos saisimme lapsia, mitä silloin tekisimme, enkä osaa vastata. Ja niinpä kyselijät tarjoavat erilaisia ratkaisuja, joiden on kai tarkoitus olla avuksi.

Eri maissa asuminen ja vuosien etäsuhde haastaa normien lisäksi myös suhteen osapuolet. He ovat aina väärissä paikoissa, kaukana toistensa arjesta. Kun toisen perheessä tapahtuu tragedia, toinen on muualla, pätkivien whatsapp-puheluiden päässä.

Muoto ja merkitys haastavat lukijan

Järjettömiä asioita on rakkaustarinana vaikea. Jos sen merkitys haastaa perinteiset rakkaustarinat, ei sen muotokaan päästä helpolla.

Välillä tuntuu, että teoksessa ei ole selkeää juonta ollenkaan. On vain pätkä tapahtumia, ja siksi itse tarinasta on vaikea saada otetta ja siksi se hetkittäin tuskastuttaa.

Mutta hajanainen muoto vahvistaa tarinan merkitystä: mitä muuta elämä ja rakkaus oikeastaan ovat kuin kasauma arkisia tapahtumia ja tavallista elämää kauppakuitteineen, opintoineen ja perhesuhteineen?

Järjettömiä asioita ei päästä helpolla eikä siitä välttämättä ole helppo varauksetta tykätä. Mutta se on silti täynnä hienoja havaintoja ja hyvää kerrontaa sekä huumoria.

Mutta minä sanon, että ehkäpä kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa. Sillä kotimaassani olen tottunut sellaiseen, että ihmiset pyrkivät alttarille, vaikka eivät osaisi lausua edes Isä meidän -rukousta, he tärväävät rahansa valkoiseen morsiuspukuun ja tuovat seremoniaan mukanaan omat lempikappaleensa, joita he soittavat cd-mankastaan, eikä papin ilme värähdäkään, vaikka kyseessä olisi teknoversio edellisvuoden kesähitistä ja sanoitukset käsittelisivät tissejä ja perseitä. Suurin osa avioitujista eroaa muutaman vuoden päästä, ja kohta he ovat taas kolkuttamassa kirkon ovea uuden puolisonsa kanssa.

Ehkä rakkauteen ja romaaneihin ei tarvitsekaan suhtautua niin vakavasti.