Kohtisuora

Kehuin taannoin Ulla Donnerin Spleenish-esikoisteosta, joka kuvaili ironisesti nuorten ihmisten uupumusta. Se oli tarkka ja viihdyttävä ajankuva, jota säesti mustaakin mustempi huumori. Spleenishin jälkeen jäin janoamaan lisää, ja nyt odotus on palkittu Sontaa-sarjakuvaromaanilla.

Sontaa analysoi Spleenishin tavoin turmeltuneen nykyaikamme ilmiöitä. Ruodittavina ovat kapitalismi ja näennäisesti vapaat valinnat, sukupuolten väliset palkkaerot, seksuaalinen häirintä, parisuhdeväkivalta ja oikeastaan kaikki se, mikä maailmassa on sontaa ja saa olon tuntumaan siltä, että tekisi mieli vetää itsensä vessasta alas. Kuvituksessa pyörivät iloisessa sekamelskassa Marimekon kangaskassit, unikkokuosi, toimistokoirat, ”innovatiivisten” työpaikkojen sisustuskliseet, Instagramiin avokadoaan kuvaava nuori nainen sekä älypuhelimensa ruutua tuijottavat jalankulkijat.

Sontaa kertoo tarinan työkaveriporukasta, joka saa kuulla saavansa potkut Dream Hackers Disruption Agency -mainostoimistosta. Siellä työn alla on perunaproteiinimakkara Pekkaran lanseerauskampanja, ja työnteko kuorrutetaan sloganeilla ja uskomuksilla siitä, että asiat, joiden parissa työskennellään, ovat aidosti merkityksellisiä. Ovatko ne? Onko työnsä voinut itse valita vai onko se vain samaa vanhaa paskaa uudessa kääreessä?

Ei me saada potkuja. Sitä paitsi itse en niinkään näe tätä ”työnä”, mähän teen sitä mitä rakastan. Voin tehdä sitä missä vain – työsuhteessa tai ilman. 4000 € kuussa on lähinnä kiva bonus. (Simon)

Saatko sä 4000 € kuussa? (Miriam)

Joo mut siis mähän tein sen 6 kuukauden palkattoman harjoittelun.

Niin mäkin.

Työelämän merkityksellisyys pursuaa nykyään jokaisessa somefeedissäni. Aika usein se on hattaraa: työpaikkoja, jotka kuvittelevat työhyvinvoinnin  ja merkityksen tulevan siitä, että toimiston nurkkaan tuodaan pingispöytä tai että toimistolla voi hengailla joogahousuissa. Merkityksellisyys löytyy kuitenkin muualta – ihmisistä, aikaansaamisen tunteesta, uuden oppimisesta tai maailman pelastamisesta. Näillä työelämän kliseillä Sontaa pelaa oivaltavasti, sillä Dream Hackersissakin tehdään eettisiä asioita, joilla on oikeasti väliä – vaikka Pekkaran proteiini onkin kehitetty sangen arveluttavin keinoin ja vaikka työntekijöistä osa työskentelee palkatta.

Toinen teoksessa vahvasti esiin nouseva teema on feminismi. Osansa saavat miehet, jotka esittävät somessa tiedostavia mutta lääppivät oikeassa elämässä työkavereitaan, feministisillä iskulauseilla koristellut printtipaidat sekä kaikki se kosmetiikka, jolla naiset ohjataan käymään sotaa kehoaan vastaan.

Nauroin ääneen aukeamalle, jolla kaikille ihanille tytöille toivotettiin hyvää naistenpäivää rasvattoman jogurtin, intiimialueiden vahaliuskojen ja vaginaalisen yrttihöyrykylvyn muodossa. Se ei ollut pelkästään riemastunutta naurua. Se oli raivostunutta naurua, koska elämme maailmassa, jossa naiset todella kannustetaan täyttämään, nyppimään, vahaamaan, puunaamaan, meikkaamaan, laihduttamaan ja sotimaan vartaloaan vastaan.

Nauru on monesti tämän teoksen äärellä tunnistamisesta kumpuavaa naurua. Sellaista, että ymmärtää kuvatun ilmiön olevan osa omaa arkeaan, vaikka sen ei haluaisi olevan. Naurun lisäksi Sontaa vetää monta kertaa ihan vakavaksi. Sanan ja kuvan liitto on vahva, ja tarina läväyttää verkkokalvoille katukuvan, jossa on sulassa sovussa kerjäläisiä ja Perussuomalaisten puoluetunnuksia. Vakavaksi vetää myös lähisuhdeväkivalta ja sen lakoninen kuvaus: niin vain kävi, koska uhri oli ilmeisesti jotenkin vääränlainen. Juuri tuollainenhan väkivaltaisen suhteen dynamiikka yleensä on.

Vaikka Dream Hackersin työntekijät eittämättä kärsivät tilanteestaan, ovat siivoojat vielä näitä luovan työn sankareita pahemmassa ahdingossa. Sama siivooja näyttääkin siivoavan sekä Dream Hackersin toimiston että baarin, johon työntekijät lähtevät aftereille. Ratkaisu tekee näkyväksi kahden kerroksen työmarkkinat, joilla kenelläkään ei ole hauskaa.

Sontaa on mainio. Se on tarkkanäköinen, se on hauska, se on vakava. Se kiteyttää sanoin ja erityisesti kuvin jotakin valitettavan todellista nuorten aikuisten kokemusmaailmasta sekä piiskaa yhteiskuntaamme monitasoisesti. Taitava ja tiiviisti kiteytetty yhteiskuntakritiikki lämmittää erityisesti tällaisen vanhan kyynisen valtiotieteilijän mieltä.

• Ulla Donner: Sontaa, 2019. Ruotsinkielinen alkuteos Skiten.
• Suomentanut Sinna Virtanen
• Kustantamo S & S
• Teos saatu arvostelukappaleena kustantamolta. Kiitos!