Tartuin Sally Rooneyn esikoisteokseen Keskusteluja ystävien kanssa innoissani. Innostukseen oli kolme syytä:
- Kansi on tosi freesi (yksityiskohta Alex Katzin maalauksesta)
- Se on 1990-luvulla syntyneen kirjoittajan teos, ja kerännyt paljon ylisanoja
- Kirja oli ensimmäinen, johon tartuin kesälomallani.
Innostukseni vaihtui nopeasti mitä ihmettä minä nyt olen lukemassa -hämmennykseksi, joka sai minut miettimään, pidänkö teoksesta lainkaan. Kirjan nimen ja ennakko-olettamieni perusteella odotin hauskaa akateemista sanailua ja terävää ympäröivän maailman kuvaamista, mutta sen sijaan eksyin chick litin ja korkeamman kulttuurin välillä tasapainoilevaan ihmissuhdesoppaan.
Tarinan keskiössä ovat parikymppiset entiset rakastavaiset ja nykyiset ystävykset Frances ja Bobbi, jotka pyörivät paikallisissa yliopisto- ja kirjallisuuspiireissä. Siellä he tutustuvat lähempänä neljääkymppiä olevaan taiteilijapariskuntaan, ja niin sitä kolistellaan kohti maailman tutuimpia kolmio- ja neliödraamoja, joita koitetaan hoidella liberaalin analyyttis-teoreettisesti.
21-vuotiaan Francesin ja kypsän mutta ah-niin-epäkypsän näyttelijän Nickin suhde on tietenkin tuomittu epäonnistumaan, ja joskus ainoastaan akateeminen viitekehys ja sivistyssanojen viljely erottavat teoksen kevyemmän lajityypin edustajista. Tavallaan vatvominen on sympaattista. Tuollaista se elämä taisi parikymppisenä humanistina olla, kun maailman jokainen asia piti pyöräyttää viiden teoreettisen viitekehyksen läpi.
Tunkkaisesta ihmissuhdeasetelmastaan huolimatta kirjalla on kaksi vahvuutta: toinen on nuoruusiän jatkuvan hämmennyksen ja häilymisen kuvaus, toinen on endometrioosi. Francesin rajuja kuukautiskipuja, niistä seuraavaa sairaalareissua ja menkkavaivojen kanssa selviämistä kuvataan realistisesti, terävästi ja välillä sotkuisesti. En ole ennen lukenut kirjaa, jossa kuukautisista kirjoitetaan noin totuudenmukaisesti, ja tervehdin tätä kuvausta ilolla.
Kipu ei ollut poissa aamullakaan, mutta päätin silti lähteä luennoille. Otin pienen yliannoksen parasetamolia ja kietouduin takkiin ennen kuin lähdin liikkeelle. Koko matkan yliopistolle satoi. Istuin luentosalin perällä täristen ja asetin läppärin kelloon ajastuksen ilmoittamaan, milloin voisin ottaa seuraavan lääkkeen. Moni kurssikaveri kysyi, olinko sairas, ja luennon jälkeen luennoitsijakin kysyi.
Ilmeisesti aika vihdoinkin on kypsä sille, että kuukautisia käsitellään avoimesti. Tätä samaa virtausta ovat pitkään kaipaamani julkinen keskustelu tamponiveron poistamisesta sekä kuukautisille omistettu oma emoji. Ne ovat huimaa kehitystä verrattuna vaikka omaan nuoruuteeni, jolloin pääviesti kuukautisiin liittyen oli se, että ne ovat nolot ja että niiden olemassaolo pitää kaikin tavoin piilottaa – koska kyllähän kohdullisten ruumiintoiminnot ovat niin kovin häpeällisiä, meille viestittiin mediassa, mainoksissa ja hajustettujen kuukautissuojien avulla.
Keskusteluja ystävien kanssa on Rooneyn esikoisteos, ja odotan, että tulevat teokset nousevat vielä korkealle tasolle.
- Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kanssa (Conversations with Friends), 2017
- Suomentanut Kaijamari Sivill
- 298 s.
- Otava
Kohtisuora 
Jätä kommentti