Kohtisuora

Sisko Savonlahden esikoisteoksen Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu elementit ovat suoraan kaupunkilaisten, y-sukupolvea edustavien naisten arjesta: viherkasveja, ehostautumista, tinderöintiä, ulkona syömistä ja New Yorkiin matkustamista. Siinä missä Instagramissa kaikilla menee täysin putkeen, teoksen päähenkilöllä ei mene. Hän on työtön, rahaton ja poikaystävätön, mikä tuo somen tyypillisten menestystarinoiden rinnalle narratiivin siitä, kun ihminen ei ympäröivästä menestyskuvastosta ja motivaatiopuheesta huolimatta menesty.

Instagramista ja Facebookista sain seurata, kuinka ihmiset ympäri Suomen olivat nauttineet aamiaiseksi smoothieita kulhoista. Marjoja ja mysliä oli aseteltu smoothieiden päälle näteiksi riveiksi. ”Kulhoruuat” olivat muodissa. Minua kummastutti, miksi ihmeessä kukaan halusi nousta ylös sängystä ja tehdä itselleen niin viimeistellyn aamiaisen. Miksi ihmeessä kukaan halusi tehdä mitään?

Epäonnistumisessa piilee teoksen resepti: some- ja naistenlehtikuvastolla, kuten huolettomalla nutturalla ja tyylikkäällä mustalla haalarilla, ei mennäkään bossladyilemään ja onnistumaan vaan ryhmähaastatteluun taistelemaan kirjakaupan myyjän pestistä itseä 10 vuotta nuorempien hakijoiden kanssa.

Romaani on ennemminkin arki- kuin juonivetoinen kuvatessaan päähenkilön edesottamuksia päivittäisessä elämässään: meikkaamista tai sipsien syöntiä saatetaan kuvailla useita sivuja ja lukujen otsikot ovat ironisen banaaleja, kuten tapasin terapeuttini tai spekuloin ensimmäisiä treffejä.

Tyylilajiltaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on sekoitus kepeää chick litiä ja vakavampaa aikalaiskuvausta. Se nostaa esiin pariutumisen haasteet ja työelämän rakennemuutoksen, sen, kuinka kolmekymppiset kituuttavat pätkätyöputkissaan, työuupumuksissaan tai tekevät töitä, joita ei ollut keksittykään siinä vaiheessa, kun heitä peruskoulussa opinto-ohjattiin. Tällä tematiikalla Savonlahti osuu samaan kaanoniin kuin Ulla Donner mainiossa, apaattisuutta ja y-sukupolven ahdistusta käsitelleessä Spleenish-sarjakuvaromaanissaan. Samoin löydän sisaruutta Lena Dunhamin esseekokoelman ja Girls-sarjan kanssa, joissa molemmissa haetaan paikkaa elämässä.

Minulle Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli hauska, ja ajoittain puhuttelevakin lukukokemus: tunnistin itseäni, tuttujani ja ajan ilmiöitä. Vaikka nauroin muutamia kertoja ääneen, teos ei silti nouse sellaiseksi klassikoksi, jossa käsiteltäisiin poikkeuksellista aihepiiriä tai tuotaisiin näyttämölle jotakin uutta kielen tai ilmaisun osalta.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on hyvin sidonnainen aikaansa. Toivon, että seuraava sukupolvi on meitä edeltäjiään sen verran viisaampi, että nauraa itsensä tärviölle kirjassa kuvattujen ilmiöiden vuoksi. Itse niille piti välillä nauraa vähän häpeillen, koska ne osuivat liian lähelle.

• Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018)
• 304 s.
• Gummerus