You will not have my hate loistaa kirkkaasti surun ja pimeän keskellä

you-will-not-have-my-hate

Marraskuun 13. päivänä vuonna 2015 Antoine Leiris menettää Hélène-puolisonsa Pariisin terrori-iskussa. Mikään rauhallisessa koti-illassa ei viittaa siihen, että Antoinen ja 1,5-vuotiaan Melvilin elämä mullistuisi peruuttamattomasti. Mutta sitten Antoine alkaa saada puhelimeensa viestejä, joissa varmistellaan, onko hän kunnossa. Antoine ei tiedä, mistä viestit johtuvat ja ärsyyntyy häiriöistä. Vasta television avaaminen paljastaa, että Pariisissa on ollut useita terrori-iskuja, joista yksi on tehty Bataclaniin, teatteriin, johon Hélène oli lähtenyt konserttiin.

Antoine yrittää soittaa Hélènelle. Tämä ei vastaa eikä soita takaisin. Hélèneä ei löydy sairaaloista, joihin uhreja on tuotu. Antoine ei saa häneen yhteyttä ja alkaa aavistaa pahimman. Sen hänelle vahvistaa Hélènen sisko: Hélène on yksi niistä 89 ihmisestä, jotka kuolivat Bataclanin iskussa.

Sellaiseen ei voi kukaan varautua. Sellaisesta selviämiseen ei ole ohjekirjaa, valmiita vastauksia tai läpipeluuopasta. Jäljelle jäävät vain Antoine ja Melvil, jolle Antoinen pitää jotenkin selittää, että äiti ei enää tule kotiin, joka Antoinen pitää kasvattaa yksin.

Muutamia päiviä iskun jälkeen Antoine kirjoittaa Facebookiin avoimen kirjeen hyökkääjille. Hänen viestinsä on kirkas ja rakkaudentäyteinen. Hän ei suostu vihaamaan, ei suostu vastaamaan väkivaltaan epäilyksellä, raivolla, millään muulla kuin sillä, että aikoo jatkaa elämäänsä vaalien pientä poikaansa ja puolisonsa muistoa. Samalla Antoine alkaa työstää muistelmia, joista myöhemmin tulee You will not have my hate -kirja.

On Friday night, you stole the life of an exceptional being, the love of my life, the mother of my son, but you will not have my hate.

… So, no, I will not give you the satisfaction of hating you. That is what you want, but to respond to your hate with anger would be to yield to the same ignorance that made you what you are. You want e to be scared, to see my fellow citizens through suspicious eyes, to sacrifice my freedom for security. You have failed. I will not change.

… and all his life this little boy will defy you by being happy and free. Because you will not have his hate either.

You will not have my hate on kirkas, rehellinen ja vähäeleinen kuvaus elämästä puolison menettämisen jälkeen. Siitä, miten Melvilin syöttäminen, kylvettäminen ja tarhaan vieminen rytmittivät tyhjyyttä kumisevia päiviä, siitä, miten joka puolelta tulvinut myötätunto oli välillä vaikea ottaa vastaan, siitä, miten elämä jatkui vaikka suru ja järkytys olivat kaiken kuviteltavissa olevan yläpuolella ja siitä, kuinka ihmiset pitivät Antoinea rohkeana, vaikka hänestä tuntui kaikelta muulta.

You will not have my hate loistaa järkyttävästä aiheestaan ja suuresta surustaan huolimatta rakkautta ja toivoa. Se on rakkauskirje Hélènelle ja Melvilille, rakkauskirje vapaudelle ja elämälle ja muistutus siitä, että pimeimpinäkin hetkinä me voimme valita rakkauden vihan sijasta. You will not have my hate on vaikuttava ja valoisa teos suuresta surusta. Lue se.