Miltä eroaminen tuntuu?

Tähän ikään mennessä ehtii kokea kaikenlaista. Iloja, suruja, hyvää ja pahaa. Kompastumisia ja kipuamisia. Suruissa ja kompuroinneissa on onneksi kaksi hyvääkin juttua: ne menevät lopulta ohi ja niistä saattaa oppiakin jotain.

Yksi näistä suruista on ero. Se tuntuu lamaannuttavalta ja omituiselta tyhjiöltä, joka nielaisee kaiken normaalin. Surun käsittelyn lisäksi myös identiteettiään joutuu käsittelemään: me-puhe muuttuu minäpuheeksi, monikko yksiköksi. Asuinpaikka menee uusiksi. Kaveripiiri menee uusiksi. Kaikki, mitä tulevaisuudessa olisi ollut, katoaa.

Ei ole lähitulevaisuutta, kuten yhteisen tutun häitä tai kesälomamatkaa, ei ole pitkän aikavälin tulevaisuutta, kuten yhteistä lasta. Ei ole sitä tukea ja turvaa, johon on tottunut, ei edes sohvaa.

Sitten sitä viettää unettomia öitä pohtien, mikä meni vikaan, mitä olisi voinut tehdä paremmin ja että löydänkö enää koskaan edes ketään, pitäiskö hankkia kissa tai lähteä maailmanympärimatkalle? Aamulla herää silmät turvonneina, työmatkalla kuuntelee Vilma Alinan Hullut asuu Kallios -biisiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On kuitenkin yksi mutta: kun yksi tulevaisuus katoaa, syntyy toinen.

Kun jokin loppuu, se aloittaa samalla jonkin uuden, ajan jälkeen. Elämään alkaa kertyä juttuja ja asioita. Uusi koti, ystäviä, uudenlaisia suunnitelmia. Uusia harrastuksia, uudenlaisia ajatuksia. Tulevaisuus hahmottuukin erilaisten mahdollisuuksien avaruutena. Sellaiset asiat, jotka sitoivat ennen, eivät enää sido: tiettyyn kaupunkiin tai maahan ei ole pakko jäädä.

Sitten tulee niitä uusia asioita rytinällä. Suru väistyy. Jonakin päivänä saattaa käydä treffeillä, joilla puhuttavaa riittää niin paljon, että havahdutte vasta seitsemän tunnin kuluttua. Tai jonakin päivänä saattaa ostaa lentolipun tai asunnon, tai sitten vain katsoa auringonlaskua ajatellen, kuinka kaunis se on.

Lopulta tulee levollisuus ja ymmärrys: Minä olen tässä hetkessä, jossa kaikki on hyvin, ja tulevaisuudessa on edessä vaikka mitä hyvää. Elämään voi luottaa, siihen voi aina luottaa. Sitten on vielä se viisaus, jonka Anna tokaisi: mikään oikea ei koskaan mene ohi. Väärät menee, ja niin on hyvä. ❤

Niin on hyvä. Tässä on hyvä.

Lue myös:

Aikuisuus: uhka vai mahdollisuus?

Näin muutat sinkkuboksiin

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Koppi

Minulle on käynyt viime kuukausina sillä tavalla onnellisesti, että minut on kopattu. Allani on ollut tiheä turvaverkko. Se on koostunut vahvoista ja hennoista käsistä, vanhoista ja uusista tuttavuuksista. Halauksista, kilometrien pituisista chat-sessioista, pitkiksi venyneistä illanvietoista.

On ollut ihmisiä, jotka kuuntelevat, ymmärtävät ja kyseenalaistavat. Ihmisiä, jotka antavat uuden suunnan.

saappaat

Ihmisiä, jotka tulevat illalla kylään, hierovat hartioita ja vakuuttavat, että kaikki on hyvin, ja jos ei juuri nyt ole, lopulta on. Ihmisiä, joiden kanssa avata kuohuviinipullo silloin, kun on aihetta juhlaan, ja joiden olkapäätä vasten itkeä silloin, kun on aihetta suruun.

Ihmisiä, joiden kanssa laittaa ruokaa ja jutella, ihmisiä, jotka jäävät yöksi ja paistavat seuraavana aamuna kananmunia ja kiroavat samalla vuolaasti kotoa periytyneet vuorovaikutusmallit, entiset kumppanit ja omakotitalot.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yökyläilyn satoa

Ihmisiä, jotka suuttuvat puolestani silloin, kun en itse jaksa suuttua. Ihmisiä, jotka nauravat jutuilleni.

Ihmiset, minäkin olen teidän puolellanne. Hyvässä ja pahassa, korkealla ja matalalla. Ette tiedäkään, kuinka hienoa on olla osa tätä ketjua, jossa käsi tarttuu käteen silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Jossa nauru ja hymyt moninkertaistuvat, jossa hysteeriset itkut ja kammottavat mokat otetaan vastaan pelkällä lämmöllä.

Koppi, minusta otettiin sellainen. Minäkin otan teistä, aina.

 

Näin eroat tyylikkäästi

Aiemmasta kirjoituksestani on ehkä käynyt ilmi, että olen varsinainen mestari ihmissuhteissa. Hallitsen sekä vaikutuksen tekemisen jalon taidon että myös tyylikkään tavan erota. Lisäksi minulla on takataskussani monia muita hyviä ihmissuhdetärppejä, kuten oksentaminen Tinder-treffeillä, päin seinää käveleminen hyvännäköisen henkilön takia sekä toivoton rakastuminen väärään ihmiseen. Mutta näistä ehkä myöhemmin, koska nyt keskitytään eroamiseen taiteenlajina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä siis käteviä, tosielämässä hyväksi todettuja erovinkkejä, joita saa vapaasti käyttää, kopioida ja varioida:

  1. Kun omat ongelmat (esimerkiksi ihmisenä kasvaminen, maailmankatsomuksellinen kriisi, atooppinen ihottuma ja kaksikymppisyys) kasvavat liian suuriksi, on aina kätevää nostaa kytkintä. Tässä vaiheessa on tärkeää viljellä sellaisia lauseita kuten tämä ei johdu sinusta vaan minusta ja että minä tarvitsen nyt vähän aikaa selvittääkseni, kuka oikein olen. Sen jälkeen selvität kuka olet muuttamalla soluasuntoon, irkkaamalla iltaisin, opiskelemalla hulluna ja miettimällä koko ajan kuka minä oikein olen, miksi edes opiskelen jotain hemmetin kirjallisuutta, onko siinä muka järkeä, tuleeko minusta edes ikinä mitään.
  2. Kun teette eropäätöksen, se on hyvä tehdä ikimuistoisessa paikassa, esimerkiksi puhelimitse silloin, kun olet kavereidesi kanssa Ilosaarirockissa. Keskustelun jälkeen tapahtumat saattavat edetä vaikkapa näin: on se pimein hetki aamuyöstä, on sumuista ja märkää ja ympäri leirintäaluetta levittäytyneitä bileitä siellä täällä. Poistut teltasta hammasharja kädessä ja suuntaat vesipisteelle, koska suuhygienia, siitä huolehditaan myös eron hetkellä. Matkan varrella ohitat seurueen, joka hoilaa kovaan ääneen Adelen Someone like youta. Yhdyt lauluun ja tajuat, kuinka surrealistista on seistä keskellä märkää ravirataa hammasharja kädessä laulamassa outojen ihmisten kanssa. Olo tuntuu kevyeltä ja kamalalta samaan aikaan.
  3. Kun olet seurustellut luokkatoverisi kanssa kaksi viikkoa siten, että olette lähetelleet tunneilla lappuja ja käyneet yhdessä kirjastossa, mutta kaikki tuntuu koko ajan ahdistavalta ja väärältä, kannattaa käyttää tämä ei nyt oikein toimi -kortti eräällä välitunnilla. Sen jälkeen voit mennä kotiin kuuntelemaan Backstreet Boysin I want it that wayta korvalappustereoistasi (huom. c-kasettisellaisista) ja unelmoimaan Leonardo DiCapriosta.

Jos jossain vaiheessa erojen hetkillä tulee sellaisia fiiliksiä kuten mä en koskaan enää löydä ketään ja mä kuolen yksin ja mun kissat syö mun ruumiin, koska ei ole ketään, joka löytäisi sen ei kannata huolestua. Dear Ekikin sanoisi sen olevan ihan todella normaalia ja osa ihmisenä kasvamista ja elämää ja että voit odotella rauhassa, sillä lopulta tämäkin vaihe elämää menee ohi.

Ps. mulla ei ole kissoja, olen allerginen. Muuten olisi.

Y-sukupolven edustaja muuttaa

Viimeksi kun muutin, ajattelin muuttavani iäksi. Ajattelin, että edessä on tasaisia vuosia, vähitellen paremmiksi vaihtuvia huonekaluja, illalliskutsuja ja seinien maalaamista. Ajattelin, että en kirjoittele enää osoitteenmuutoskortteja.

Silloin muutin Hoas-yksiöstäni oikeaan kotiin. Lajittelin tavaroitani, jakelin niitä tarvitseville. Heippa vaan 120 cm sänky, heippa pöytäryhmä ja ylimääräinen mikroaaltouuni, tässä sitä nyt kävellään kohti aikuisuutta.

Niin helppoa se oli.

Nyt muutan jälleen, kävelen kohti minua väistävää aikuisuutta, ilman huonekaluja. Tavaraa mahtuu maailmaan, siitä en ole lainkaan huolissani. Aikuisuus odottaa, siitäkään en ole huolissani.

Elämääkin mahtuu maailmaan, ehkä fragmentaarisena ja hämmentävänä, mutta sellaisena se y-sukupolven syliin on pudonnut. Vaihtuvina asioina, vaihtuvina osoitteina, vaihtuvina työpaikkoina. Menolippuina, pikaviestiminä, instagram-filttereinä.

DSC_0690

Helsinki kuitenkin pysyyy, se on ottanut minut vastaan, kohdellut hyvin. Helsingin pidän. Ja jos voisin pitää tämän kauniin kevään, pitäisin senkin iäti.

Niin helppoa se olisi, keväisyys.