That’s not me

Olen viime aikoina kuronut kiinni aukkoa sivistyksessäni katsomalla Game of Thronesia. Yksi hahmo sarjassa on minulle ylitse muiden: Starkien nuorempi tytär Arya, joka taistelee perinteistä tytön roolia vastaan raivolla. Arya haluaa mieluummin miekkailla kuin istua sisarensa kanssa tekemässä käsitöitä.

Ensimmäisellä tuotantokaudella Arya ilmoittaa pontevasti isälleen No, that’s not me kun isä juttelee Aryalle tulevaisuudesta. Tulevaisuudesta, joka sisältäisi avioliiton, lapsia, sen perinteisen kaavan, kyllä te tiedätte.

arya stark

Pitkin tuotantokausia Arya elää itsensä näköistä elämää. Opettelee miekkailemaan, matkustaa meren yli. Hän on niitä, jotka kyseenalaistavat, niitä, jotka raivaavat itselleen oman polun. Aryan tokaisun myötä mietin omia that’s not me -hetkiäni.

Niitä on ollut aika paljon:

  • rättikässä peruskoulussa: that’s not me
  • ponileikit päiväkerhossa? that’s not me
  • naimisiin 20-vuotiaana? that’s not me
  • opettajakoulutus? that’s not me (kesken opintojen todettuna, tietenkin)
  • aikuinen elämä ja oikea koti vähän myöhemmin parikymppisenä? that’s not me

Moni that’s not me -hetkistäni liittyy sukupuolirooleihin, kuten Aryallakin. Osa liittyy ulkopuolelta tuleviin odotuksiin. Niitä on aina, rooleja, odotuksia ja muotteja. Niitä on, oli sitten muunsukupuolinen, poika tai tyttö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
That’s me

Roolien ja muottien takana on kuitenkin yksi asia, joka yhdistää meitä kaikkia. Sydän. Se on osoittamassa meille tietä. Sydän on ollut kantava voima kaikissa that’s not me -hetkissäni. Se on kertonut, mikä tuntuu minältä, se on osoittanut, mihin suuntaan mennä. Mikään ulkopuolelta asetettu rooli tai odotus ei ikinä saisi mennä sen edelle.

Ehkä minä ja Arya olemme etuoikeutettuja. Me voimme sanoa that’s not me ja vaihtaa suuntaa. Entä he, jotka eivät voi? Voimmeko me vaihtaa heihin kohdistuneet roolit ja odotukset? Voimmeko antaa muidenkin tehdä valintansa siitä samasta rakkaudesta, josta olemme ne itse tehneet?

Meidän pitäisi.

Jotta jäljellä olisi sydämiä ja ihmisiä, ei rooleja ja odotuksia.

Lue myös: Kirje hypoteettiselle tyttärelleni

Minä ja Girls

Girls alkoi vuonna 2012, ja silloin päädyin vahingossa katsomaan yhden jakson. Se oli niitä harvoja onnekkaita vahinkoja elämässä. Sen jälkeen olin heti koukussa. Vuonna 2012 olin kovin nuori, mutta niin olivat sarjan päähenkilötkin: neljä parikymppistä yliopiston jälkeen koittavan aikuisuuden kynnyksellä. Nyt katson Girlsin viimeistä tuotantokautta, ja jotenkin on sellainen olo, että ympyrä on sulkeutumassa. En tiedä, mikä ympyrä, mutta joku.

Että tämä on yhden ajan loppu, toisen alku.

Olen katsonut Girlsiä soluhuoneessani, meren yllä keikkuneessa yksiössäni, oikeassa kodissa ja nyt sinkkuboksissa. Vuodet ovat kuluneet, mutta minä olen katsonut Girlsiä.

Girlsin aikana olen valmistunut, vaihtanut työpaikkoja, eronnut, rakastunut. Niin ovat sarjan päähenkilötkin. Tyttöjen taipaleelle mahtuu tutkintoja ja kesken jätettyjä opintoja, kompurointia työelämässä, pari avioeroa ja raivokasta itsensä etsimistä. Muutama hermoromahdus, muutama väärä valinta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisille Girls on vain kokoelma itsekkäitä ja etuoikeutettuja päähenkilöitä ja myötähävettäviä seksikohtauksia. Minulle Girls on sukupolvikokemus, kasvukertomus ja vertaisryhmä. Se on ryhmä naisia, jotka hakevat paikkaansa epävarmassa työelämässä, jotka jakavat minun kokemukseni internetistä, lamasta, pätkätöistä ja perheen perustamisen vaikeudesta sekä seksuaalisesta ahdistelusta ja yhteiskunnan valtarakenteista. Se on ryhmä naisia, jotka uskaltavat nauraa itselleen ja näyttää heikkoutensa, jotka käyttäytyvät välillä aivan raivostuttavan irrationaalisesti ja lapsellisesti.

Koska sellaisia me ihmiset olemme.

Olen ärsyyntynyt sarjan jokaiseen hahmoon vuorotellen. En ole pitänyt läheskään jokaisesta jaksosta. Jotkut jaksoista, kuten seksuaalista ahdistelua ja sukupuolittuneita valta-asetelmia käsitellyt American Bitch, ovat jääneet resonoimaan pitkäksi aikaa. Myös keveämmät asiat resonoivat, kuten Jessan tyylitaju tai Hannahin kirjailijahaaveet. Tai ne useat rehelliset päiväkännit.

Kun Girls tämän kauden jälkeen päättyy, päästän siitä irti haikeana mutta tietäen, että näin sen pitikin mennä. Ihmiset varttuvat. Paikat löytyvät. Suhteet päättyvät, uudet alkavat. Tytöistä tulee niitä ihmisiä, joita heistä olikin tulossa.

Kirje hypoteettiselle tyttärelleni

Rakas mielikuvitustyttäreni,

olen usein miettinyt sinua, nähnyt silloin tällöin unta. Miettinyt, kuinka hieno sana tytär oikeastaan on sanana.

Tiedän jo nyt fragmentteja elämästäsi. Jossakin vaiheessa kohtaat ensimmäisen pettymyksesi, katsot sitä hölmistyneenä, etkä tiedä, miten käsitellä sitä. Minäkään en voi käsitellä sitä puolestasi, pehmentää. Opettelet sen itse.

Ennen ensimmäistä isoa pettymystä opit asioita, kuten kävelemisen, puhumisen ja lukemisen, kasvat itseksesi. Ja sitten sinusta tulee se, joksi olit muutenkin jo tulossa. Uusi, tuntematon, avaruus.

Vaikka sinua ei ole olemassa, yritän tehdä valintoja hyväksesi. Rakentaa maailmaa, jossa sukupuolesi ei määrittäisi sitä, miten sinuun suhtaudutaan. Jossa tyttöytesi ei osoittaisi sitä, millaisia leluja sinulle ostetaan, millaisiin leikkeihin sinut opetetaan, mistä sinut ohjataan kiinnostumaan.

Jotta sinulla olisi roolimalleja ihmisistä, jotka voivat olla matemaatikkoja, yritysjohtajia tai hyviä vanhempia, mitä ikinä itse haluavat, sukupuolesta riippumatta. Että et ikinä kuulisi, ettet voi tehdä jotain, koska olet tyttö.

Että et ikinä kuulisi yhtäkään naisen logiikka -vitsiä, etkä ikinä itse laukoisi mitään vastaavaa, miehistä, naisista, muunsukupuolisista, kenestäkään.

Että et joutuisi istumaan ja kuuntelemaan, kuinka sinun tulisi olla äiti ja vaimo, hoivata. Jos et halua niitä rooleja, sinun ei tarvitse niitä ottaa. Jos haluat, olet niissä varmasti yhtä loistava kuin muutenkin, koska sinä olet hyvä.

Haluaisin, että kehosi olisi väline, mielesi koti, eikä kenenkään objekti. Että et ikinä katsoisi peiliin ja ajattelisi vikojasi tai kommentteja ulkonäöstäsi. Että et ikinä joutuisi miettimään pituutta-leveyttä-syömistä-rintojen kokoa-epäsymmetrisiä kasvonpiirteitä-kelpaamista. Että olisit tässä maailmassa itsenäsi, seesteisesti.

Että olisit tyyni ja vakaa, kestävä, notkea.

Haluaisin, että maailma olisi sellainen, jossa sinun ei tarvitsisi pelätä kulkea yksin, jossa et pelkäisi mitään. Jossa kukaan ei pelkäisi.

Että kukaan ei sanoisi tyttö syntyi tyhjä syntyi.

Koska sinua ei ole, jäät tähän tekstiin. Tässä todellisuudessa minä pidän huolta muiden tyttäristä, kummilapsistani, ystävistä, kerron teille, että pystytte mihin vaan, että olette mahtavia, viisaita, lempeitä, rohkeita, mitä vaan ikinä haluatte olla.

Ihmisiä, hyviä.

PMMP:tä lainaten: sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta!