Thurénin Kaikki rahasta on jokaisen talouskirja

thuren-kaikki-rahasta

Satuin kerran baarissa mainitsemaan, että pitäisikö minun kirjoittaa blogiini jotain rahasta tai vaikka palkastani, koska molemmista pitäisi puhua enemmän ääneen, varsinkin, jos sattuu kuulumaan siihen pienituloisempaan sukupuoleen. Riina oli jälleen kerran minua askeleen edellä, vastasi kyllä ja lupasi kiikuttaa minulle hankkimansa Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjan.

Kirjan nimen mukaisesti Thurén käsittelee käytännönläheisesti ja hauskasti raha-asioita, ja käy läpi budjetoinnin, säästämisen, taloudellisesta ahdingosta selviytymisen,  palkkakehityksen, rahankäytön ihmissuhteissa, asunnon ostamisen, lainat ja sijoittamisen.

Teoksen esimerkit ovat selkeitä, ja siinä väännetään rautalangasta, miksi kannattaa tehdä avioehto tai testamentti, miten vertailla asuntolainoja ja miksi pikavippiä ei kannata ottaa (sekä mitä tehdä sitten, jos pikavippien kanssa joutuu pulaan).

Thurén on haastatellut teokseen monia julkisuuden henkilöitä ja kerännyt siihen myös verkkokeskustelijoiden kommentteja rahasta. Minulle muiden kokemukset olivat parasta antia, kuten myös ajatus siitä, että asenne rahaan ja siitä puhumiseen periytyy lapsuudenkodista.

Siksi pohdin ensimmäistä kertaa elämässäni tosissani suhdettani rahaan ja sitä, mikä on tehnyt minusta sellaisen rahankäyttäjän kuin olen. Hahmotin kaksi johtoajatusta:

  1. Taloudellinen itsenäisyys on minulle tärkeää. Muutama vuosi sitten tajusin, että saatan asua loppuikäni yksin, jolloin maksan asumiskuluni, vakuutukseni, ruokani, vapaa-ajan hupsutukseni, sähkölaskuni ja kummalliset ylimääräiset kulut itse hamaan tappiin saakka. Siksi niitä varten on varauduttava, ja siksi olen opetellut suunnittelemaan talouttani ja hankintojani suhteellisen järkevästi. Jossain vaiheessa excelöin maanisella kiihkeydellä tulojani ja menojani, mutta sittemmin olen luopunut tavasta. Jos excelöinti kiinnostaa, niin Marttojen budjettiexcel on sangen mainio.
  2. Minulla on pienituloisen identiteetti. Tarinani on hyvin samankaltainen kuin monen ikäluokkani ihmisen: lapsuutta varjosti 90-luvun lama, nuorta aikuisuutta ja työmarkkinoille sijoittumista 2000-luvun lama. Vaikka olen päässyt keskituloisiin hommiin, kaihdan riskejä, varaudun aina pahimpaan ja teen kulutusvalintoja harkiten, enkä ilmeisesti ole vielä onnistunut kertomaan rahankäytölleni, että en ole enää opiskelija. Minusta ei koskaan tullut taloudellista riskinottajaa, koska nurkan takana vaanii aina pelko työttömyydestä, kaiken menettämisestä tai siitä, että joutuu syömään kaurapuuroa kolmen kvartaalin ajan. Siitä tulee maha aivan julmetun kipeäksi.

Kirjan luettuani ymmärsin, että rahasuhteessani olisi korjattavaa, ja että minun olisi aiheellista vihdoin opetella sijoittamaan sen sijaan, että hamstraan rahojani maanisesti pahan päivän varalle. Mielikuvani sijoittamisesta on ollut jokseenkin samankaltainen kuin Thurénilla aikoinaan:

Lapsena sain sellaisen käsityksen, että osakkeisiin sijoittaminen on yhtä viisasta kuin huumehuuruinen reissu Las Vegasiin. Mielikuvissani sijoittaminen sekoittui uhkapeleihin, joissa yritetään voittaa onnellisuutta koko loppuelämäksi ja pahimmassa tapauksessa hävitään kaikki aina lasten pehmoleluja myöten. Vanhempani eivät siis harrastaneet sijoittamista.

Elin tässä käsityksessä 20-vuotiaaksi saakka. Ajattelin, että kunnon kansalainen siirtää rahansa visusti säästötilille ja ostaa niillä aikanaan sopivan asunnon. En halunnut hävitä vaivalla tienaamiani euroja mystiseen mustaan aukkoon, jota kutsutaan pörssiksi.

Sijoittamisen ajatteleminen toisin olkoon siis projektini tälle vuodelle. Siitä huolimatta, että pienituloisen identiteetti huutelee välillä olallani, että miksi heittäisit eurosi mustaan aukkoon? Entä jos jotain sattuu? Entä jos sinusta tulee juuri sitä omistavaa luokkaa, joka on KAIKEN PAHAN ALKU JA JUURI ja aiheuttaa yt-neuvottelut, ympäristötuhot ja kaiken pahan (esim. reggae-musiikki, loska, halpamuoti ja mikromuovi) maailmassa?

Sitten minä ja identiteettini juttelemme siitä, että ehkä rahastosijoittaminen ja eettiset sijoituskohteet voivat kuitenkin olla ihan järkeviä.

Mikä on sinun suhteesi rahaan?

  • Julia Thurén: Kaikki rahasta. Näin säästin kymppitonnin vuodessa. (2018)
  • 325 s.
  • Gummerus
  • Sain Riinalta

Lue myös:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa

Kun olin koulussa, minulla ei ollut unelmahommaa. Tunsin sen takia suurta tuskaa ja epävarmuutta. Moni asia kiinnosti ja pärjäsin kaikissa aineissa yhtä hyvin – paitsi kuvaamataidossa, koska no, jotkut eivät vain opi piirtämään. En koskaan tiennyt, mitä minusta tulisi isona. Joka kerta, kun joku kysyi haaveammattia tai tulevaisuudensuunnitelmia, ahdistuin. En minä tiedä, vastasin, vaikka oikeastaan tiesinkin. Minä halusin kirjoittaa, mutta en uskaltanut sanoa sitä ääneen. Se ei tuntunut oikealta työltä.unelmahommissaKunnes sitten kävi niin, että kirjoittamisestakin tuli oikea työ. Kukaan ei vain ollut keksinyt sisältömarkkinointia silloin, kun tuskailin ammatinvalintaa 9. luokalla. Bloggaamistakaan ei oikeastaan ollut silloin olemassa nykymuodossaan, eikä montaa muutakaan viimeisen 10 vuoden aikana syntynyttä työtä.

Työtehtävät ja -tavat ovatkin muuttuneet valtavasti. Harrastuksestaan voi tehdä työn ja töitä voi tehdä samalla, kun kiertää ympäri maailmaa. Satu Rämö ja Hanne Valtari antavat tästä paljon esimerkkejä kirjassaan Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät (2017).

Teos käsittelee nimensä mukaisesti unelmahommia ja sitä, miten niihin pääsee. Rämö on toimittaja, designkaupan pitäjä, matkailuyrittäjä ja ammattibloggaaja. Valtari on ammattibloggaaja, toimittaja ja tuottaja. Molemmat ovat onnistuneet kokoamaan erilaisista palasista itselleen unelmauran, ja unelmahommat joustavat siten, että niitä voi tehdä vaikka Balilta.

Olen printannut neljä erilaista käyntikorttia: yhtä jaan matkailuyhteyksissä, toista viestintä- ja toimittajakeikoilla, kolmas on blogilleni, ja neljäs kortti esittelee minut designkauppiaana. Tilaisuuden mukaan kaivan taskusta oikean kortin.

Miten unelmahommiin pääsee?

Unelmahommiin ei pääse tuosta vain. Uran alussa joutuu tekemään kompromisseja kartuttaakseen kokemustaan. Pitää tunnistaa omat erityistaitonsa ja vahvuutensa ja olla sitkeä. Vahvuuksien ja itselle merkityksellisten asioiden miettimistä varten kirjassa on pohdintatehtäviä.

Rämön ja Valtarin teksti on helppolukuista, ja se onnistuu tekemään yksityisestä yleistä.  Erityisesti minulle jäi mieleen Valtarin kuvaus epätoivostaan työvoimatoimiston tiskillä ja siitä, kuinka kirjoittamistyöt lähtivät sen jälkeen hiljalleen luistamaan. Unelmahommissa todella on inspiroiva ja valaa uskoa lukijaansa.

Teoksessa on kiitettävästi käytännön esimerkkejä oman työn hinnoittelusta, aikatauluttamisesta ja suunnittelusta. Ne ovat tervetulleita aikana, jona yrittäjyys ja projektityö lisääntyvät, mutta konkreettiset esimerkit vaikkapa siitä laskutuksesta puuttuvat.

Rämön ja Valtarin kuvaama työnteon tapa on elämäntapa, ja työn ja vapaa-ajan rajat häilyvät. Jos on unelmahommassaan ja kokee tekemisensä merkitykselliseksi, se ei haittaa. Unelmaduunarinkin pitää silti muistaa huolehtia jaksamisestaan.

Onko ok, jos ei ole unelmatyötä?

Haluan kehittää merkityksellisyyden ajatusta hieman pidemmälle. Merkityksellisyyden ei ole pakko löytyä työstä, eikä kaikilla ole uraan liittyviä tavoitteita tai unelmia. Kaikilla ei ole sellaisia unelmia, joita toteuttamalla voisi tulla taloudellisesti toimeen. (Omat tällaiset sivu-unelmat: runojen kirjoittaminen, opiskelu, metsässä hengailu ja kissanpentujen paijaaminen päivittäin.)

Jos työ on sinulle vain työtä ja unelmasi ovat jossain työn ulkopuolella, se on ihan ok. Siksi kannattaa pyrkiä löytämään hyvä kompromissi, jossa omalle unelmatekemiselle, kuten perheen kanssa ajan viettämiselle tai puutarhanhoidolle, on tarpeeksi aikaa.

Tärkeintä on, että oman tekemisensä kokee mielekkääksi ja merkitykselliseksi ja että elämässä on tilaa tekemiselle, jolla on väliä – oli se sitten työtä tai jotain muuta.

Hyvä kiertämään

Lopuksi haluan kertoa tarinan siitä, miten päädyin lukemaan Unelmahommissa-kirjaa. Sarkasmia ja shampanjaa -blogin Riina oli kirjoittanut teoksesta, ja minä syöksyin kommentoimaan postausta kiinnostuneena. Riina tarjoutui pistämään hyvän kiertämään ja lähetti kirjan minulle postissa. Samalla hän toisti kirjassakin esitettyä oppia verkostojen ja jakamisen tärkeydestä.

Muiden auttaminen auttaa itseäkin ja kaveria kannattaa aina jeesata, eikä verkoston vaikutusta voi vähätellä. Siksi minäkin pistän kirjan nyt kiertämään kaveriporukkaani.

Mikä sinun unelmahommasi on?

Ronja Salmi – Mikko Toiviainen: 12 tarinaa kirjoittamisesta

Sain ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen teoksen 12 tarinaa kirjoittamisesta (2017), joka sisältää nimensä mukaisesti 12 keskustelua kirjoittamisen ammattilaisten kanssa. 12 erilaista kirjoittajaa poliitikosta kirjailijaan, tubettajista journalistiin. Vaikka genret ja ilmaisukanavat vaihtelevat, kaikkia haastateltuja yhdistää sama työväline, kirjoittaminen.

Tavoitteena on pikemminkin muuttaa kirjoittamisella omaa elämäänsä ja mahdollisesti tehdä samalla muiden elämästä parempaa.Samuli Putro

12 tarinaa kirjoittamisesta

En ole hetkeen lukenut mitään kirjaa tällaisella intohimolla. Ahmin siitä puolet eräänä varhaisena aamuna ennen töitä, puolet seuraavana päivänä. Teksti soljuu, käy syvällä, tarjoaa oivalluksia ja vertaistukea: joku muukin painiskelee joskus häpeän tai blokin kanssa, kävelee päämäärättä ja kärsii tylsyydestä.

Että joku muukin.

Vaikka jokaisen persoona, tyylilaji ja kanava vaikuttavat työtapoihin ja ajatuksiin siitä, mitä kirjoittaminen on, löysin kaikista jotakin samaistuttavaa. Samalla sain paljon uutta. Uusia tapoja ajatella, järjestelmällisyyttä, jota ihmetellä (itse kirjoitan kyllä säännöllisesti, mutta en mitenkään järjestelmällisesti).

Sitten nousi esiin teemoja, jotka erityisesti resonoivat. Ulkopuolisuuden tunteesta kertoivat monet, kuten räppäri Paperi T ja kirjailija Emmi Itäranta. Ulkopuolinen tarkkailija löytää paljon havaittavaa, paljon kirjoitettavaa.

Ulkopuolisuudesta huolimatta teksti on myös kädenojennus muille. Stand up -koomikko ja toimittaja Jukka Lindström ajatteli kirjoittamisen juuri kommunikaationa – niin minäkin sen koen; tapana jäsentää maailmaa, tapana kommunikoida ja luoda yhteyksiä, tapana olla.

Sitten on vielä uteliaisuus. Journalisti Reetta Räty puhui uteliaisuudestaan ja suuresta tarpeestaan ymmärtää, miten maailma toimii. Se minuakin on aina vaivannut, pelko siitä, että en vaan ehdi ymmärtää tätä kaikkea.

Kirjoittaminen on minulle tapa hallita ymmärtämättömyyteen liittyvää pelkoa ja silloin kun kirjoitan, minulla on olo, että tulen ymmärretyksi. – bloggaaja Eeva Kolu

12 tarinaa kirjoittamisesta 2
Laura Mendelin kuvasi kirjoittajat. Kuvassa teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Milja Sarkola.

Minä haluan vielä sanoa: tarinat ovat voimakkaita, formaatista riippumatta. Tarinoita on ollut aina, kertominen on osa ihmisyyttä. Me tarinallistamme itseämme, elämäämme, sukuhistoriaamme. Kirjoittamisella ja kerronnalla vaikutetaan, kosketetaan, ilahdutetaan, synnytetään merkityksiä ja rakennetaan siltoja – tai poltetaan niitä. Kynä on vahva, tämä kirja on vahva, tämä kirja on lohdullinen, innostava ja mielenkiintoinen.

Tartu siihen.

Myös Helmi Kekkonen, Bookishteapartyn Katri ja Kirjat kertovat -blogin Satu ovat kirjoittaneet kahdestatoista tarinasta.

Ps. meikkis scoretti tämän myötä vihdoin Lukuhaasteen ”tietokirja” -kohdan! Jes!

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM