Näin opiskelet yliopistossa

Sydän, sydämen keikalla tuossa muutama viikko takaperin aloin ihmetellä, missä vaiheessa humanistitytöstä tuli uranainen. Haikailin hetken opiskeluaikoja, asuntojen kylmyyttä ja sitä yleistä fiilistä, kun ei vielä tarvitse tietää, miksikä ryhtyy isona.

Sitten ajattelin, että koska lupaavasti alkaneet opintoni katkesivat ikävästi valmistumiseen, olen täysin pätevä antamaan jälkipolville neuvoja opiskelemisesta.

Joten tässä tärkeimmät:

  • Juo Unicafén kitkerää lounaskahvia päivästä toiseen, opi jollakin kieroutuneella tavalla lopulta pitämään siitä. Notku muutenkin kahvilassa opiskelukavereidesi kanssa analysoimassa maailman tilaa (tai oikeasti jotain ihan paljon maallisempaa, kuten hyvännäköisiä luennoitsijoita).
  • Käy sellaisia kursseja kuin Raamattu ja kirjallisuus tai sukupuoli ja kansalaisuus. Tenti sellaisia teoksia kuin Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki tai Perheen vastaisku. Älä enää ikinä ajattele mistään samoin kuin ennen.
  • Pidä aamulla kahdeksalta alkavaa pienryhmäopetusta täysin epäinhimillisenä, vaikka myöhemmin menet töihin mielelläsi jo ennen aamukahdeksaa.
  • Vietä kämppistesi kanssa sivistyneitä juusto-viini -iltoja, joihin sisältyy läheisen Alepan tarjousbrie ja kanaviini (no Alkosta se halpa punkku, jonka etiketissä on kana).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Herää tenttiaamuna viideltä pikalukemaan tenttikirjat. Lue vielä jokaisen kirjan sisällysluettelo matkalla yliopistolle ja marssi tenttiin. Menesty. Unohda kaikki lukemasi viimeistään seuraavana päivänä.
  • Kasva ihmisenä (se on ihan helppoa).
  • Mieti jatkuvasti, oletko oikeassa paikassa ja opiskeletko oikeita asioita.
  • Edellisen kohdan takia napsi sivuaineita sieltä täältä. On ihan okei, jos on opiskellut suomen kieltä, kirjallisuutta, viestintää, sukupuolentutkimusta, sosiologiaa, väestötiedettä, pohjoissaamea ja kasvatustiedettä. Tunne edelleen, että olet opiskellut täysin vääriä asioita ja valita, miksen minä sittenkin ryhtynyt vaan insinööriksi.
  • Kärsi esimerkiksi seuraavista kriiseistä (mieluiten vähintään kahdesta yhtä aikaa): mitä minusta tulee isona, kuka minä olen, saanko minä ikinä töitä, onko ok lähteä baariin vaikka olis toi essee, onko tässä mitään järkeä, miksi maailmassa on niin paljon virheitä, onko mulla taas finnejä ja huomenna-on-tiedekuntatentti-en-tahdo-päästäkää-minut-pois.
  • Lue kaunokirjallisuutta silloin, kun sinun pitäisi lukea kulttuuriantropologian tenttiin. Älä lue kaunokirjallisuutta silloin, kun sitä pitäisi lukea jotakin kurssia varten.
  • Asu kolmessa eri HOAS-kämpässä. Niistä viimeisessä ole se kyllästynyt maisterivaiheen opiskelija, joka valittaa naapurin fukseille jatkuvasta biletyksestä. Tunne itsesi niin kovin vanhaksi ja sure menetettyä nuoruuttasi.
  • Valmistu.

Sydän, sydän

Nyt on kourassa sitten sellainen opus ja moderni klassikko, että joudun pohtimaan, mihin sen sijoitan. Onko kyseessä tietokirja, elämäkerta vai sarjakuvaromaani? Onko kyse merkityspaosta, yleisestä sekoilusta vai vaan neljästä toistaan tyhmemmästä arkkienkelistä?

Kysehän on Sydän, sydän -orkesterista ja heidän opuksestaan, joka sisältää käsiohjelmia, kuvia ja muistoja vuosilta 2002 – 2016.

Jotta teoksen merkitys aukenisi, hommaa pitää vähän taustoittaa osaltani: Sydän, sydän ja minä olemme kulkeneet pitkän tien. Pari viikkoa sitten olin Tavastialla kyseisen orkesterin keikalla ties kuinka monetta kertaa ja tajusin, että Sydän, sydän on ollut elämässäni kolmen poikaystävän ajan. Olen käynyt heistä jokaisen kanssa bändin keikalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No, kyseiseen bändiin liittyy sattuneista syistä paljon muistoja, tässä niistä joitakin:

  • Aikoinaan Sydän, sydämen kotisivuilla oli keittokirja-osio, jossa oli erinäisiä ruokaohjeita. Minä ja poikaystäväni viime vuosikymmeneltä järjestimme yhtenä talvisena iltana sellaisen pariskuntaillan. Sellaisen, johon kutsutaan tuttavapariskuntia, joille laitetaan ruokaa ja joiden kanssa pelataan seurapelejä. Poikaystäväni leipoi kasvispiirakan sydäreiden ohjeella, ja piiras teki kauppansa. Viini virtasi, Aliasta pelattiin. Loppuillasta kaatui viinilaseja ja koordinaatiokyky heikkeni, Sydän, sydäntä kuunneltiin ja sitten jotain Porcupine Treetä, ja jotain semmosta, mitä nuoret älyköt nyt yleensä kuuntelevat.

Eipä oo viime aikoina ollut pariskuntailtoja.

  • Kerran olin menossa ystävättäreni kanssa orkesterin Kansan parissa -kiertueen keikalle Zetoriin. Olin unohtanut henkkarit kotiin, tietenkin niitä juuri sillä kerralla kysyttiin. Kipitin pää kolmantena jalkana Sörnäistenniemelle yksiööni, joka kellui kaupungin yllä ja josta näkyi kauas. Henkkarit kouraan, takaisin metroon ja kipikipi. Ehdin. Keikalla oli hauskaa, skumppa virtasi, sain käsiohjelman.

Eipä oo viime aikoina kysytty papereita.

  • Eräänä harmaana talvena, jona kirjoitin graduani, kävelin joka päivä yliopistolle ja kuuntelin repeatilla Skorpionin pisto -biisiä. Siinä oli sopivan ankea poljento, ja se sopi yhteen sekä matalalla roikkuvan harmaan taivaan että graduahdistuksen kanssa.

Eipä oo viime aikoina ollut graduahdistusta.

No mitäs siitä kirjasta sitten? Kyseessähän on sekalainen kokoelma kuvia ja anekdootteja vuosien varrelta. Itse nauroin katketakseni, mutta tulkintani lienee melkoisen puolueellinen, minulla ja yhtyeellä kun tätä yhteistä historiaa on.

Uskon, että kyseessä on sinun bändisi ja kirjasi, jos tykkäät vähän nyrjähtäneestä meiningistä, ihomaalista ja reilusta määrästä intertekstuaalisia viittauksia.

Kirjasta löytyy tämänkaltaisia muistoja vuosien varrelta:

Raiderimme sisälsi pelkästään sakset ja nitojan, joilla askartelimme mustasta kumista liperit viisi sekuntia ennen keikkaa. Vihreä Juho lippalakki päässään ja backstagepassi kaulassaan näytti uskomattoman paskalta. Kevin toimi hovimestarina ja tarjoili jotain kakkuja yleisölle.

Sitten löytyy kuvia, keikkaohjelmia ja sälää. Sellaista kaikkea kivaa.

Ja lopuksi vielä elämänohjekin suoraan kirjan sivuilta: kokeile vaihteeksi teetä. Ja minä kokeilen sitä  heti nyt.