Kasvanut, mutta ei valmis

vuosi-2018
Kuva: Jan’s Archive / Unsplash

Olen viime kuukausina ajatellut kasvamista. Ehkä siksi, että koen kasvaneeni, ehkä siksi, että täytin tämän vuoden aikana 30. Kasvaminen on harvoin suoraviivaista, järkevää tai sellaista, että se tulisi valmiiksi. Siihen kuuluu sivupolkuja, lähtöruutuun palaamisia ja hetkiä, joina on unohtanut jonkin vanhan opetuksen oppiakseen sen jälleen uudestaan.

Kulunut vuosi on kasvattanut ja samalla karsinut minusta viimeisetkin tyttöyden rippeet. Jos aloitin vuoden epävarmana ja hieman hukassa, lopetan sen kokeneempana, itsevarmempana ja tietoisena siitä, millainen olen ja mihin suuntaan haluan mennä.

Kasvaminen ei käynyt helpolla, mutta ei se koskaan käy. Tänä vuonna minua ovat haastaneet sekä työni että kehoni, olen sairastellut ja oppinut uusia asioita, sytyttänyt hautakynttilän, jota en olisi ollut valmis sytyttämään, laulanut paikoissa, joissa en olisi uskonut laulavani ja kipuillut, mihin suuntaan haluan elämässäni mennä. Samalla olen oppinut tuntemaan itseni ja ymmärtämään arvoni. Sen ansiosta minussa kypsyi syvä rauha ja luottamus elämään. Rauha, se oli sanani tälle vuodelle, ja sen minä todella sain.

Rauha tuli luokseni vasta sitten, kun en yrittänyt enää tavoitella sitä. Se tuli, kun olin oma itseni. Kun otin itseni, iloni ja suruni vastaan sellaisina kuin ne ovat. Hyväksyin, että ne kuuluvat elämään. Hyväksyin, että elämä ei ole valmista tai täydellistä, että minä en ole täydellinen, että muut eivät ole. Se esti vaatimasta liikoja, se teki olosta seesteisen.

Elämä ei tule koskaan olemaan täydellistä. Aina on jotakin. Tiskit tiskialtaassa, parisuhdekriisi, yt-neuvottelut, asfalttiin putoava puhelin, somekriisi, influenssa, rahapula tai kadonnut timanttikorvakoru. Mutta epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden hyväksyminen tekee olon aika tyyneksi. Koska keskeneräisyyttä, sitä on tarjolla yllin kyllin myös seuraaviksi vuosikymmeniksi. Keskeneräisyydestä huolimatta minä, muut ja elämä riittävät. Se on rauhoittava ajatus.

En ole vielä valinnut sanaa tulevalle vuodelle tai muutenkaan miettinyt tulevaa. Se tulee vastaan sitten, kun aika on oikea. Jos sinä haluat miettiä, löydät Susannah Conwayn työkirjan sitä varten täältä ihan ilmaiseksi.

Ps. miten sun vuosi meni noin niinku omasta mielestä? ❤

Sana, joka teki vuodesta 2017 erityisen

Vuodenvaihteella on maaginen aura, joka aiheuttaa tarvetta menneiden muistelulle, tulevaisuuden suunnittelulle ja ennen kaikkea tarvetta niille kuuluisille uudenvuodenlupauksille. Uudenvuodenlupaukset eivät kohdallani toimi, mutta tulevaisuuden visiointi ja sanat toimivat sitäkin paremmin.unravel-your-year-2018Viime vuonna tein alkuvuodesta Susannah Conwayn Unravel Your Year -työkirjaa. Sen voi ladata maksutta Susannahin verkkosivuilta (linkki yllä), ja se sisältää pohdintatehtäviä, joiden avulla voi sekä paketoida menneen vuoden että visioida tulevaa.

Viime vuonna täyttelin kirjaa löysin rantein usean päivän kuluessa ja lopulta valitsin vuodelle sanan. Se oli irtipäästäminen. En asettanut itselleni tarkkoja aikarajoja tai päämääriä, en mitään pakottavaa. Kirjoitin vain ylös asioita, joita haluaisin tulevalta.

Oudosti vuoden lopussa huomasin, että lähes jokainen kirjoittamani asia oli toteutunut. Siitä huolimatta, että en asettanut yhtäkään deadlinea. Olen ajatellut, että ne asiat ja muutokset olivat minussa jo. Niistä tuli totta, kun päästin ne ulos ja sanallistin ne.unravel-your-yearIrtipäästäminen oli sanana minulle helppo valinta, ja se tuntui koko vuoden ajan omalta. Irtipäästämistä on monenlaista. Voi päästää irti haitallisista uskomuksista tai huonosta ruokavaliosta, vääristä tavoitteista tai rumista kengistä. Jostakin pahasta tavasta, silmälaseista tai satuttavasta ihmissuhteesta. Voi muuttaa, vaihtaa työpaikkaa, värjätä hiuksensa tai vaikka vain vähän hellittää. Ihan mitä vain.

Tänään on uuden vuoden ja uuden sanan aika. Vuoden 2018 sanaksi valitsin rauhan. Vuoden ensimmäisen aamun minä aloitin joogalla, ja sitten vedin villasukat jalkaan ja väritin. Tästä se alkaa.

Ihanaa uutta vuotta ❤