5 x rauhallisempi arki

Kirjoitin aiemmin, että valitsin vuoden 2018 sanaksi rauhan. Tärkein syy rauhan vaalimiselle oli se, että rauhoittuminen ei ole minulle lainkaan luontaista. Olen aika levoton ja kärsimätön tyyppi, jolla on tapana suorittaa vähän jokaisella elämänalueella.

Suorittamista tärkeämpää on opetella palautumaan. Sen minulle on opettanut esimerkiksi sitkeä ylikunto, joka aikoinaan nosti sykkeet kattoon ja vei yöunet. Se opetti, että parhaisiin tuloksiin ei pääse se, joka harjoittelee ja suorittaa eniten vaan se, joka osaa levätä ja palautua. Siksi ajattelin pistää jakoon viisi hyväksi havaitsemaani oppia, jotka auttavat palautumisessa ja rauhoittumisessa:

Pidä järkeviä taukoja

Minulla oli aiemmin sellainen huono tapa, että roikuin tauoilla somessa. Koska teen päätetyötä, somettaminen ei auta aivojen nollaamisessa pätkääkään.

Jotta asiat muuttuisivat, niitä pitää tehdä eri tavalla. Siksi raahasin värityskirjan ja värikynät työpaikalleni. Värittäminen rentouttaa, alentaa stressiä ja auttaa keskittymään. Nykyään vietän taukoni värittäen sen sijaan, että roikkuisin somessa. Toimii.onnensiruja

Käy kävelyillä

Kävely virkistää, pitää yllä aerobista kuntoa ja toimii hyvänä vastapainona toimistotyölle. Parhaimmillaan kävellessä voi päästä flow-tilaan, jossa ajatukset ja ideat virtaavat vapaasti.

Pyrin joka viikko kävelemään joko työ- tai harrastusmatkoja. Kaupunkikävelyä parempi juttu on, jos voi kävellä metsässä. Jo viisi minuuttia metsässä kohottaa mielialaa, 20 minuuttia laskee verenpainetta. Kokemukseni mukaan myös metsässä nukkuminen on tosi jees.

Vähennä notifikaatioita

Aivomme ovat melko kivikautiset, eivätkä ne sovi moniajoon. Monen asian tekeminen yhtä aikaa ei tee meistä tehokkaampia, se tekee meistä tyhmempiä. Informaatioähky pistää aivot ylikierroksille ja patoaa luovuuden.

Siksi olen ottanut puhelimestani lähes kaikki notifikaatiot pois. Sähköpostinikin tsekkaan vain tietyin väliajoin. Olen testannut myös täysin sometonta päivää.

Meditoi

Olen todennut mindfulness-harjoitteiden hyödyt konkreettisesti. Ne auttavat minua nukahtamaan, parantavat keskittymiskykyä ja laskevat stressiä. Tutkimusten mukaan meditointi kehittää myös ajattelun joustavuutta ja luovuutta.

Nykyään meditaatioharjoitteita löytyy helposti vaikkapa youtubesta tai lukuisista apeista. Itse käytän Calmia. Appien hyvä puoli on se, että harjoitteita voi kuunnella vaikka bussimatkalla – se on muuten yksi työmatkatraditioistani.

Opettele jokin uusi taito tai pidä yllä vanhaa

Oppiminen on aivojen juttu, ja aivot tykkäävät siitä, että niitä käytetään. Minulle aivotyön vastapainona ovat toimineet erityisen hyvin taitolajit ja musiikki. Nykyään soittelen töiden jälkeen pianoa. Se nollaa ajatukset tehokkaasti.

Mitä relausvinkkejä sinulla on? ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Someton sunnuntai

Kirjoitin aiemmin tulevan vuoden visioinnista ja sanan valitsemisesta. Tämän vuoden sanani on rauha. Se on iso sana, jota voi soveltaa moniin asioihin. Rauhan voi tehdä itsensä ja muiden kanssa, mutta sitä voi pilkkoa pienempiinkin palasiin. Aloitan yksinkertaisesta: teen rauhan puhelimeni kanssa.

Hankin älypuhelimen myöhään, vasta vuoden 2014 lopussa. Yksi syy oli se, että minulla on tapana käyttää tavarat loppuun. Vanha Nokiani ei suostunut hajoamaan, joten eihän sitä voinut vaihtaa. Missasin samalla kaikki jännittävät WhatsApp-ryhmät ja Instagramin kuvafeedin. Toinen syy oli se, että en halunnut muuttua puhelinriippuvaiseksi ja keskittymiskyvyttömäksi, ihmiseksi, joka räplää puhelintaan aamupalapöydässä, vessassa ja bussissa.

someton-sunnuntai
Eräs sunnuntai Töölönlahdella

Älypuhelimesta tuli pian minulle tärkeä, enkä halua vähätellä sen merkitystä. Kirjoitan sinne talteen ideat, äänitän stemmat ja pidän sen avulla yhteyttä ystäviin eri puolella Suomea ja maailmaa. Tykkään Instagramista, rakastan Spotifyä, olen se nolo täti, joka snäppää.

Mutta samalla minusta on tullut aika riippuvainen. Puhelimen notifikaatiot katkaisevat tekemisen helposti, ja samalla ne ruokkivat aivojen palkitsemisjärjestelmää. Viestejä, reaktioita, kaikkea nopeatempoista ja hauskaa haluaa koko ajan enemmän.

Kun aivot tottuvat jatkuvaan ärsyketulvaan, on vaikea keskittyä hidastempoisempaan tekemiseen, kuten kirjan lukemiseen. Sitten alkaa käydä perinteisiä, niitä, että ottaa puhelimen käteensä katsoakseen kelloa, huomaa notifikaatiot, jää perkaamaan niitä, laittaa puhelimen pois ja tajuaa, ettei tiedä, mitä kello on.

Siinä ei ole järkeä.

Siksi olen alkanut tehdä pieniä muutoksia. Sunnuntaisin en avaa Facebookia, Instagramia tai Snapchattia. Bussissa luen kirjaa puhelimen selaamisen sijasta. En enää käytä puhelinta herätyskellona, joten sillä ei ole syytä olla sängyn vieressä.

Tuntuu hassulta, että sometonta päivää pitää erikseen viettää. Tuntuu hassulta, että se on ajatuksena vallankumouksellinen ja sellainen, että siitä pitää erikseen kirjoittaa. Someton päivä antaa minulle tilaa palautua, se tekee minusta fiksumman. Siksi siitä on hyvä kirjoittaa.

Rauhallista tiistaita ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Kolme asiaa, joista en luovu

Yksi internetin ehdottomasti hyviä puolia on vapaa tiedonvälitys. Kuten se, että kaiken maailman listat, haasteet ja meemit alkavat kiertää, monistua ja elää omaa elämäänsä. Kolmen asian listan bongasin Astu harhaan -blogista, ja tietenkin minä sekä y-sukupolven edustajana että somekansalaisena kannoin korteni kekoon.

Spotify

Minulla ja musiikilla on pitkä historia, joka alkoi jostain muskarin viisikielisen kanteleen rämpyttämisestä, eteni pianotunteihin ja jatkui kuorolaululla. Musiikin kuunteleminen on aina ollut olennainen osa tätä historiaa. Kuunteleminen puolestaan alkoi vinyylilevyistä ja c-kaseteista, jatkui cd-levyihin ja itse koostettuihin mixtapeihin ja jatkui digitaalisena (muistattekos sellaisia asioita kuin Winamp ja foobar?!)

Oli Sony Walkman (c-kasetilla!), sitten kannettava cd-soitin (kuinka epäkäytännöllistä) ja sitten mp3-soitin.

Sitten tuli Spotify.

Aamuja, työpäiviä, työmatkoja, lenkkejä, unettomia öitä ja kirjoittelusessioita olisi aika vaikea kuvitella ilman Spotifytä. Onneksi ei tarvitse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lukeminen

Sain oman kirjastokortin Vesilahden kirjastoon alle kouluikäisenä. Kirjasto oli minulle ajanviettopaikka, turvasatama ja loputon aarreaitta. Viisikkoja saattoi mennä kolme päivässä.

Nykyään harmittelen säännöllisesti sitä, että en ehdi tai jaksa lukea tarpeeksi. Sitten muistutan itseäni siitä, että lukeminen ei ole suorittamista. Luen kun luen, kyllä ne kirjat ja tarinat minua odottavat.

Kahvi

Opettelin juomaan kahvia vasta melko vanhana (siis ainakin 23-vuotiaana), enkä kofeiiniherkkänä tapauksena tarvitse sitä paljon. Silti siitä on tullut rutiini.

Kahvi tuo mieleeni vaikka minkälaisia tunnetiloja, kuten

viikonloput ja loma-aamut, joina juon kahvia sängyssä ja luen kirjaa tai tuijotan sarjoja katsomatta kelloa,

kirpeät syysaamut, jotka tuoksuvat luentojen alkamiselta ja joina voi lämmittää sormiaan kupin ympärillä,

festarit, joilla lisäenergia ei koskaan ole haitaksi,

ja kaikki ne aamut, päivät ja iltapäivät, jotka olen viettänyt juoden kahvia hyvässä seurassa.

Mistä sinä et luopuisi?

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Mietin tässä, että…

Oon tässä miettinyt erinäisiä juttuja, asioita, yhteiskunnallis-sosiologis-vuorovaikutuksellisia ongelmia sekä meteorologisia ilmiöitä. Ne vaivaavat minua jonkin verran.

Jaettu tuska puolittuu, tai ehkä sittenkin kertautuu. Mutta esim. nämä jutut minua nyt askarruttavat:

  • Miksi kynät tylsyvät niin nopeasti?
  • Miksi kolmekymppisen naisen pitäisi olla sekä dynaaminen uraohjus että pullantuoksuinen perheenäiti?
  • Miksi alkukesällä on kaikkein valoisinta mutta kaikkein kylmintä?
  • Miksi kukaan ei kehtaa ikinä ottaa viimeistä?
  • Miksi on niin tärkeää, mitä ihmiset ajattelevat (ja keitä ne ihmiset ylipäätään ovat ja mitä ne ajattelevat) ja kenellä on aikaa ajatella muiden ihmisten asioita, kun omissakin asioissa on niin valtavasti päänvaivaa?
  • Miksi monesta hyvästä jutusta tulee lopulta huono olo, esim. viinistä?
  • Miksi tällaiselta täti-ikäiseltä kesti niin kauan saada tolkkua Snapchatin käyttöliittymästä?
  • Miksi nuoriso on aina pilalla ja käyttää omituisia sosiaalisen median sovelluksia?
  • Miksi vaatteet nukkaantuvat?
  • Miksi väärään ihmiseen rakastumisesta kestää niin valtavan kauan toipua?
  • Miksi iho on samalla kuiva ja helposti rasvoittuva?
  • Miksi ihmisen pitää tietää jo teini-ikäisenä, mikä siitä tulee isona?
  • Miksi me käytämme työelämässä vakavalla naamalla sellaisia sanoja kuin kontaktoida, prospektoida, sparrata, lisäarvo asiakasrajapinnassa ja tahtotila?
  • Miksi kissat eivät pysy ikuisesti pentuina?
  • Miksi sitä joskus tulee vastattua toivotukseen samoin, vaikka toivotus ei ole sellainen, että siihen kannattaisi vastata niin?
  • Miksi joskus tuntuu siltä, että kaikki muut ehtivät tehdä vaikka mitä hienoa ja että juuri minä aivan varmasti jään jostain paitsi?!
  • Miksi olen koukussa lehtien kommenttipalstoihin?

Some 1.0: Kiss FM:n chatistä IRC-Galleriaan

Kirjoitin viime vuonna tekstareista, siitä, kuinka pala viestimisen historiaa oli tallennettuna käsinkirjoitettuun kirjaseen. Tekstarit eivät olleet ainoa varhaisen somen ilmenemismuoto. Niitä oli muitakin, kuten Kiss FM:n chatti, IRC, IRC-Galleria, ja sellaiset blogialustat kuin Liverjournal.

Kiss FM:n chatti oli se, johon rynnättiin heti koulun jälkeen esittämään ikäistään vanhempaa, esim. 14-vuotiasta. Vaikka Kissin chatissa sai välillä keksiä vastauksia kysymyksiin kuten mikä sun kuppikoko on, yleensä jännittävintä kuitenkin oli se, mahtuuko keskusteluhuoneeseen ollenkaan tai pätkäiseekö nettiyhteys. Tärkeää oli olla kertomatta oikeaa nimeään, ikäänsä, asuinpaikkaansa tai mitään muutakaan tunnistettavaa. Kyseessä oli sentään internet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IRC. Pojat puhuivat siitä joskus koulussa, irkkaamisesta. Että se ei ole ihan kenelle tahansa, eikä varsinkaan peeloille. Otimme haasteen vastaan, ja pian minä ja parhaat ystäväni olimme vakiovieraita legendaarisella #vesvi -kanavalla. Nikkini oli sedrik, kuten se Nipsun pehmokoira. Minulla oli opit monelle kanavalle. Se oli silloin aika tärkeää.

Erittäin tärkeä juttu irkkaamisessa oli myös idlaaminen. Kanaville mentiin idlaamaan, ei juttelemaan. Yksi kaverini sai oppia tämän kantapään kautta: hän joinasi uudelle kanavalle, alkoi kysellä, miten ihmisillä menee. Kukaan ei vastannut. Hän huhuili hieman lisää. Yksi sanoi tähän: tää ei oo mikään chatti.

Ei niin. Se oli enemmän.

IRC:n avulla on nimittäin ylläpidetty ystävyyssuhteita, yhtä parisuhdetta ja kokonaista sisäpiirivitsien jättivarastoa. Kun ystävystyimme Ilosaarirockissa telttanaapureidemme kanssa, me perustimme heidän kanssaan tietenkin irkkikanavan. Roikuimme siellä vuosikaudet. Siihen asti, kunnes keskustelut kuihtuivat ja siirtyivät muihin kanaviin.

IRC-Galleria. IRC-Gallerian ajatus oli kutkuttava ja samalla todella pelottava: ettäkö minä laittaisin oman naamani internetiin? Entä jos joku tunnistaa? Mitä ihmisetkin ajattelevat?

Galtsun käyttäjäkunta jakautui (mielestämme) tiukasti kahtia: oikeisiin irkkaajiin ja galtsuteineihin, jotka olivat galtsussa siis ihan väärin perustein. Minä ja kaveripiirini olimme hyvin tiukkoja tässä jaossa: oli tosi noloa, jos kuului vain yhteisöihin eikä irc-kanaville.

Kyllä meillä oli kuitenkin myös yhteistöjä. Sellaisia mielestämme tosi cooleja, kuten esimerkiksi Ehkä join, ehkä part, 97 % boyist on ass holei ja harrastukset-kategoriassa ollut yhteisö Hevospoolo ja okkultismi.

Galtsun kuvien estetiikka olisi oman postauksen arvoinen. Ensihätään galtsumuistoja voi käydä verestämässä täällä.

Livejournal. Livejournaliin minä ja ystäväpiirini vuodatimme sydänsurumme, kuulumisemme ja muut angstimme. Postaukset olivat yleensä tiukasti suojattuja: niitä pääsivät lukemaan vain lj-kavereiksi hyväksytyt käyttäjät, eikä Livejournalissa vahingossakaan esiinnytty omalla nimellä. Kuten ei muuallakaan internetissä.

Ensimmäisen Livejournal-blogini taisin perustaa yläasteella. Sen nimi oli Pohjanoteeraus. Myöhemmin tajusin nimen pöhköyden, ja loin runotyttöyttäni paremmin kuvaavan Tuulenvire-nimisen blogin. Sitä päivitin aina vuoteen 2012 saakka, ja nyt sekin on pala minun ja internetin historiaa.

Viidessätoista vuodessa internet ja minä olemme muuttuneet. Tässä minä vain kehtaan höpistä julkisesti omalla nimelläni ja naamallani asioita. Kuvan lataaminen kaikkien nähtäville vaatii vain sen, että näppää sen puhelimellaan ja jakaa sen sijaan, että lataisi digikameran, ottaisi kuvan, siirtäisi sen koneelle ja julkaisisi sen galtsussa, jos kehtaisi.