Miltä eroaminen tuntuu?

Tähän ikään mennessä ehtii kokea kaikenlaista. Iloja, suruja, hyvää ja pahaa. Kompastumisia ja kipuamisia. Suruissa ja kompuroinneissa on onneksi kaksi hyvääkin juttua: ne menevät lopulta ohi ja niistä saattaa oppiakin jotain.

Yksi näistä suruista on ero. Se tuntuu lamaannuttavalta ja omituiselta tyhjiöltä, joka nielaisee kaiken normaalin. Surun käsittelyn lisäksi myös identiteettiään joutuu käsittelemään: me-puhe muuttuu minäpuheeksi, monikko yksiköksi. Asuinpaikka menee uusiksi. Kaveripiiri menee uusiksi. Kaikki, mitä tulevaisuudessa olisi ollut, katoaa.

Ei ole lähitulevaisuutta, kuten yhteisen tutun häitä tai kesälomamatkaa, ei ole pitkän aikavälin tulevaisuutta, kuten yhteistä lasta. Ei ole sitä tukea ja turvaa, johon on tottunut, ei edes sohvaa.

Sitten sitä viettää unettomia öitä pohtien, mikä meni vikaan, mitä olisi voinut tehdä paremmin ja että löydänkö enää koskaan edes ketään, pitäiskö hankkia kissa tai lähteä maailmanympärimatkalle? Aamulla herää silmät turvonneina, työmatkalla kuuntelee Vilma Alinan Hullut asuu Kallios -biisiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On kuitenkin yksi mutta: kun yksi tulevaisuus katoaa, syntyy toinen.

Kun jokin loppuu, se aloittaa samalla jonkin uuden, ajan jälkeen. Elämään alkaa kertyä juttuja ja asioita. Uusi koti, ystäviä, uudenlaisia suunnitelmia. Uusia harrastuksia, uudenlaisia ajatuksia. Tulevaisuus hahmottuukin erilaisten mahdollisuuksien avaruutena. Sellaiset asiat, jotka sitoivat ennen, eivät enää sido: tiettyyn kaupunkiin tai maahan ei ole pakko jäädä.

Sitten tulee niitä uusia asioita rytinällä. Suru väistyy. Jonakin päivänä saattaa käydä treffeillä, joilla puhuttavaa riittää niin paljon, että havahdutte vasta seitsemän tunnin kuluttua. Tai jonakin päivänä saattaa ostaa lentolipun tai asunnon, tai sitten vain katsoa auringonlaskua ajatellen, kuinka kaunis se on.

Lopulta tulee levollisuus ja ymmärrys: Minä olen tässä hetkessä, jossa kaikki on hyvin, ja tulevaisuudessa on edessä vaikka mitä hyvää. Elämään voi luottaa, siihen voi aina luottaa. Sitten on vielä se viisaus, jonka Anna tokaisi: mikään oikea ei koskaan mene ohi. Väärät menee, ja niin on hyvä. ❤

Niin on hyvä. Tässä on hyvä.

Lue myös:

Aikuisuus: uhka vai mahdollisuus?

Näin muutat sinkkuboksiin

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Näin käyt festareilla

Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja festaripitoinen. Täydellisen festarikokemuksen saavuttaminen voi joskus olla pienestä kiinni – puuttuva pressu, ämpäri tai korvatulppa saattaa pilata koko viikonlopun. Näillä vinkeillä et kuitenkaan voi epäonnistua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Festivaalin valinta ja sovelias festivaalikäytös:

  • Jos et halua maksaa lipuista, hankkiudu festaritalkoisiin. Itse olen vuosien varrella päivystänyt järkkärikopilla, roudannut, siivonnut backstagea ja keräillyt roskia. Talkoolaisena saat yleensä ilmaiset liput, ilmaisen telttapaikan ja lämmintä ruokaa.
  • Pidätkö leirintäalue-elämästä? Valitse festari sen mukaan: Ilosaarirock oli vuosikausia kaveripiirini vakiofestari, koska leirintäalueen meininki on hyvä, ja koska se sijaitsee festarialueen kyljessä. Jos et pidä leirintäalueista, mene kaupunkifestareille.
  • Hanki hyvät korvatulpat ja käytä niitä. Kun sinulla on kunnolliset tulpat, sinun ei tarvitse repiä tulppia pois korvista kesken keikan ja huutaa kaikille kännissä vain muutaman hertsin tähden!!!!
  • Pidä huolta kaverista ja sopikaa jokin vakiopaikka tapaamista varten. Joltakulta teistä loppuu kuitenkin akku, ja/tai matkapuhelinverkko lakoaa suuren käytön vuoksi.

Leirintäalueella:

  • Ota mukaasi ämpäri. Sellainen tavallinen muoviämpäri, joita jaetaan joskus ilmaiseksi. Se on kevyt kantaa ja sitä voi käyttää joko tuolina tai jääkaappina: täytä se vesipisteeltä saatavalla kylmällä vedellä ja upota juomasi sinne. Naureskele sen jälkeen muille, jotka juovat lämmintä kaljaa.
  • Jos olette reissussa isin autolla ja jos parkkeeraatte sen koko viikonlopuksi johonkin, veivatkaa auton ikkunat kiinni. Viikonlopun aikana sataa kuitenkin.
  • Pese hampaasi – aamuyöllä vesipisteellä saattaa ajautua mitä hienoimpiin keskusteluihin.
  • Ystävysty telttanaapureidesi kanssa, koska saatat päätyä outoihin kitarajameihin, istumaan muovilaatikkoon tai vaikka samalle irkkikanavalle heidän kanssaan. Jaettu ilo on paras ilo.
  • Syö makkaraperunat aamukuudelta. Näin heräät uuteen festaripäivään hieman parempivointisena, eikä ruokakojullakaan ole jonoa.
  • Jos telttasi on surkea, jonkinlainen keräilyerä tai jos se on viimeksi ollut isoveljesi käytössä, ota mukaasi pyykkipoikia. Niillä voit kiinnittää telttakangasta teltan tukirakenteisiin tai kiinnittää sadekankaan, tai pressun, jos veljesi on hukannut sadekankaan, teltan päälle.
  • Ota mukaasi pressu.
  • Ota mukaasi kumisaappaat ja sadetakki. Tarvitset niitä kuitenkin. Tarvitset myös käsidesiä, aurinkorasvaa, vessapaperia ja kosteuspyyhkeitä. Hiustenkuivaajaa et tarvitse, mutta jos kuitenkin pakkaat sen mukaan, muista kiljaista että onks täällä sähköä, voiks täällä föönata.

Viimeisin ja tärkein pointti:

  • Jos mahdollista, yritä luistaa festareita seuraavan maanantaiaamun työvuorosta. Tarvitset maanantaita esimerkiksi kotiutumiseen, hiustesi takkujen selvittämiseen, märkien tavaroidesi kuivattamiseen ja puhdistamiseen sekä muuhun toipumiseen. Jos kuitenkin aiot mennä maanantaina töihin, juo 1,5 litran vichypullo ennen sitä. Tämä onnistuu esimerkiksi junamatkan aikana.

 

Hauskaa festarikautta!

Ps. nää kuvat on aivan irc-galleria -tasoa.

Aikuisuus: uhka vai mahdollisuus?

Nuorena ei jaksa odottaa sitä, että tulee aikuiseksi. Että voisi muuttaa omaan kotiin, käydä baareissa ja olla muutenkin no, aikuinen. Parikymppisenä maailma on avoinna ja täynnä mahdollisuuksia, kunnes aikuisen elämän aloittaminen ja omilleen muuttaminen lyö kasvoille erinäisten rasitteiden muodossa.

Esimerkkejä aikuisuuden mukanaan tuomista rasitteista:

  • Koti: asunnossasi on aina jotain rempallaan. Saat olla jatkuvasti vaihtamassa suodattimia tai tiivisteitä tai lamppuja tai pattereita tai sulakkeita, kiristelemässä ruuveja, availemassa tukkeutuneita viemäreitä ja tyhjentämässä lattiakaivoja.
  • Paperityöt: veroilmoituksen lisäksi joudut täyttämään hakemuksia ja lomakkeita, selvittelemään vakuutus- ja pankkiasioita, kilpailuttamaan asuntolainoja ja lukemaan vuokrasopimuksen ehtoja suurennuslasin kanssa.

aikuisuus uhka vai mahdollisuus

  • Lyhyet kesälomat: yhtäkkiä kolmen viikon yhtenäinen kesäloma tuntuu luksukselta, vaikka eihän siitä voi olla niin montaa vuotta, kun kesäloma kesti kuukausia.
  • Ura: kohtaat sellaisia juttuja kuin työnhaku, urakehitys, ammatillinen itsetunto ja kouluttautuminen. Peruskoulussa uraa varten valmennetaan sillä tavalla, että mennään internetiin tekemään se mollin avotesti, joka sitten kertoo, mikä sinusta tulee isona.
  • Perheen perustaminen: joudut miettimään sellaisia asioita kuin että onko nyt oikea hetki, olenko minä ihmisenä valmis, meneekö minulla taloudellisesti tarpeeksi hyvin ja mikä on paras synnytystapa. Näiden asioiden pohtimisesta et välttämättä tule yhtään viisaammaksi.
  • Odottamattomuus: joudut sopeutumaan siihen, että kaikesta suunnittelusta huolimatta asiat tapahtuvat joskus yllättäen, joskus eivät sitten millään.
  • Perheen perustamisen jälkeiset rasitteet: ensin jälkikasvusi valvottaa sinua, ja teini-ikään ehdittyään kuluttaa kaiken lämpimän veden käydessään suihkussa.
  • Oppiminen: opit, että elämässä on paljon harmaan sävyjä, ei pelkkää mustaa tai valkoista. Opit valitsemaan taistelusi ja hyväksymään kompromisseja ja epätäydellisyyttä.

Rasitteistaan huolimatta aikuisuus on silti melko ok elämänvaihe. Aikuisuuden myötä ihmisestä tulee melko näppärä korjaamaan asuntonsa pikkuvikoja tai vaihtoehtoisesti näppärä soittamaan jollekulle, joka osaa ne korjata.

Sitä aikuisuus kiteytettynä onkin: jatkuvaa vikojen korjaamista tai vaihtoehtoisesti niiden hyväksymistä ja jättämistä taa.

Näin kirjoitat gradun

Yliopisto-opiskelu on prosessi, jolla on alku ja loppu. Kaksi juttua tässä prosessissa ovat merkittäviä, ja myös kaikkein vaikeimpia: alku ja loppu. Pääsykoe ja gradu. Asiat niiden välissä rullaavat suhteellisen mukavasti, tai ainakin vain miedosti kompuroiden.

Opintojen ensimmäisinä vuosina gradu on se juttu, joka häilyy kaukaisessa tulevaisuudessa. Gradu on se, jota ne aikuisilta näyttävät ännännen vuoden opiskelijat vääntävät yön pimeinä tunteina. Gradu on se, joka päättää yhden aikakauden ja kulkee käsikkäin identiteettikriisin kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus neljännen opiskeluvuoden aikoihin havahduin siihen, että gradu on oikea ja konkreettinen juttu, joka siintääkin lähitulevaisuudessa. Marssin professorin luo kysymään, pitääkö mun nyt todella ilmoittautua gradusemmaan. Professori siihen, että kyllähän nämä opinnot ovat siinä vaiheessa, että joo.

Sen jälkeen mikään ei ollut kuin ennen. Minusta tuli hetkessä sellainen vanhempi opiskelijatyyppi, joka tajusi gradun koskevan myös minua. En välttyisi siltä, en voisi vedota siihen, että vastahan mä aloitin nää opinnot, miten niin pitäis valmistuakin.

Hain graduseminaariin. Juttelin ohjaajani kanssa. Valitsin aiheen. Keräsin aineiston.

Helpot jutut loppuivat siihen. Tein vähän töitä, tein kaikkea muuta. Opiskelin uuden sivuaineen. Pohdin, että aloittaisin gradun taas huomenna. Ja huomenna. Ja huomenna. Gradu oli ahdistava möykky, joka kehitti valtavan määrän hauskoja sijaistoimintoja, kuten:

  • ikkunoiden peseminen
  • lumihiutaleiden putoamisen tarkkaileminen
  • lenkkeily
  • orkidean ostaminen
  • orkidean kasvun seuraaminen
  • romaanien lukeminen sängyssä
  • alan vaihtamisen pohtiminen
  • tietokoneeni työpöydällä olevan gradu.doc -kuvakkeen vihamielinen tuijottaminen
  • työpöydän taustakuvan vaihteleminen

Lopulta totesin, että minulla ei ole oikotietä. Ahdistus ei lopu kuin tekemällä. Aloin tehdä.

Pakotin itseni joka päivä yliopiston kirjastolle litteroimaan. Kuukauden kuluttua olin litteroinut tutkimusaineiston. Sitten sain muutamia oivalluksia, osin Gradutakuun, osin ihmisenä kasvun johdosta. Totesin, että:

  • paras gradu on valmis gradu
  • ei ole väliä, mitä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa
    • muokata ja parantaa voi aina myöhemmin, mutta prosessia ei ole järkeä tukkia sillä, että vaatii heti täydellistä tulosta
  • rutiini on avain
  • deadline on toinen avain

Niinpä kirjoitin itselleni kalenterin väliin kannustuslapun, jossa luki paras gradu on valmis gradu. Marraskuu pimeni ympärillä. Tein gradua, töitä, gradua, töitä. Nick Cave lauloi iltaisilla kotimatkoilla, että push the sky away, märkä asfaltti imi kaiken valon.

Elämä tuntui videopeliltä, siltä, että liikuttelee itseään jossain maailmassa, joka ei ole todellisuus.

Kuukausi videopeliä, ja esitarkastusversio oli valmis. Printtasin sitä joulunalusviikolla yliopistolla pöllämystyneenä. Siinä se nyt oli. Minä olin tehnyt sen. Minä olin yksi niistä aikuisista opiskelijatyypeistä, jotka tekevät tärkeitä asioita.

Lopulta gradussa ei ollut hienointa arvosana tai itse tuotos, vaan prosessi. Kokonaisuus, jonka pystyikin hallitsemaan. Ahdistus, jonka pystyikin selättämään. Onnistumisen kokemus, kokemus siitä, että mitä riitin – ja niin riität sinäkin.

That’s not me

Olen viime aikoina kuronut kiinni aukkoa sivistyksessäni katsomalla Game of Thronesia. Yksi hahmo sarjassa on minulle ylitse muiden: Starkien nuorempi tytär Arya, joka taistelee perinteistä tytön roolia vastaan raivolla. Arya haluaa mieluummin miekkailla kuin istua sisarensa kanssa tekemässä käsitöitä.

Ensimmäisellä tuotantokaudella Arya ilmoittaa pontevasti isälleen No, that’s not me kun isä juttelee Aryalle tulevaisuudesta. Tulevaisuudesta, joka sisältäisi avioliiton, lapsia, sen perinteisen kaavan, kyllä te tiedätte.

arya stark

Pitkin tuotantokausia Arya elää itsensä näköistä elämää. Opettelee miekkailemaan, matkustaa meren yli. Hän on niitä, jotka kyseenalaistavat, niitä, jotka raivaavat itselleen oman polun. Aryan tokaisun myötä mietin omia that’s not me -hetkiäni.

Niitä on ollut aika paljon:

  • rättikässä peruskoulussa: that’s not me
  • ponileikit päiväkerhossa? that’s not me
  • naimisiin 20-vuotiaana? that’s not me
  • opettajakoulutus? that’s not me (kesken opintojen todettuna, tietenkin)
  • aikuinen elämä ja oikea koti vähän myöhemmin parikymppisenä? that’s not me

Moni that’s not me -hetkistäni liittyy sukupuolirooleihin, kuten Aryallakin. Osa liittyy ulkopuolelta tuleviin odotuksiin. Niitä on aina, rooleja, odotuksia ja muotteja. Niitä on, oli sitten muunsukupuolinen, poika tai tyttö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

That’s me

Roolien ja muottien takana on kuitenkin yksi asia, joka yhdistää meitä kaikkia. Sydän. Se on osoittamassa meille tietä. Sydän on ollut kantava voima kaikissa that’s not me -hetkissäni. Se on kertonut, mikä tuntuu minältä, se on osoittanut, mihin suuntaan mennä. Mikään ulkopuolelta asetettu rooli tai odotus ei ikinä saisi mennä sen edelle.

Ehkä minä ja Arya olemme etuoikeutettuja. Me voimme sanoa that’s not me ja vaihtaa suuntaa. Entä he, jotka eivät voi? Voimmeko me vaihtaa heihin kohdistuneet roolit ja odotukset? Voimmeko antaa muidenkin tehdä valintansa siitä samasta rakkaudesta, josta olemme ne itse tehneet?

Meidän pitäisi.

Jotta jäljellä olisi sydämiä ja ihmisiä, ei rooleja ja odotuksia.

Lue myös: Kirje hypoteettiselle tyttärelleni

Irti

Talvella tein Susannah Conwayn Unravel your Year 2017 -työkirjaa. Vastasin siinä oleviin kysymyksiin viime vuoden opeista, tulevan vuoden toiveista, minusta itsestäni. Mietin kulunutta vuotta, väritin ja kirjoitin. Mietin hieman lisää.

Vuodelta 2016 jäi käteen paljon muutoksia, ehkä opetuksiakin. Vuodesta 2017 toivoin rauhallisempaa.

Vaikka työkirjaan kirjaamani asiat jäivätkin resonoimaan mieleen, piilotin sen täyttämisen jälkeen laatikkoon. En kiinnittänyt jääkaapin oveen itselleni muistilappuja tai laittanut seinälle motivaatiokuvaa. Pidän siitä, että voin unohtaa asiat hetkeksi ja sitten kun otan ne uudelleen esiin, muistaa ne jälleen. En halunnnut tehdä vuodesta suorittamista, vaikka olinkin listannut tavoitteita. Ajattelin, että ne tulevat luonnostaan, jos ne todella kumpuavat sisältä ja ovat minulle tärkeitä.

unravel your year

Joten viime yönä kaivoin työkirjan esille ja pidin välivuosikatsauksen. Kirjoittamani asiat tuntuivat samaan aikaan tutuilta ja kaukaisilta. Kummallista kyllä, osa niistä oli toteutunut, vaikka mielestäni en ole aktiivisesti pyrkinyt mitään kohti.

Siinä se taika olikin. Kirjoittamani asiat ovat olleet minussa jo, ja vuoden alussa minä sanoitin ne. Ne tulivat sisältä, kuten olin ajatellutkin.

Toivoin tältä vuodelta rauhaa, kirjoittamista, musiikkia ja liikuntaa. Tämän vuoden sanaksi valitsin sanan irtipäästäminen – kyllä, minä olen juuri niin ahne, että käytin yhdyssanaa. Mutta se on hyvä sana. Se toimii moneen: huonoihin tapoihin, ylitöihin, työhuoliin, täydellisyyden tavoitteluun. Se toimii pieniin asioihin, se toimii isoihin.

Pieniä asioita, niitä on jo kertynyt: juon nykyään paljon vähemmän kahvia. En käytä siinä enää maitoa. Peruin Netflix-tilaukseni. Luovuin kasasta vaatteita. Olen laulanut ja soittanut ihmisten kuullen, vaikka en mielestäni ihan täydellisesti osaisikaan.

Ne isot asiat, niissä on vielä työtä. Erityisesti kohdassa sano ei.

huhtikuun viimeinen ilta

Mutta en olettanutkaan olevani vielä valmis. Vuosi ei ole vielä edes puolessa, tämä tarina ei ole lopussa. Ja näissä epätäydellisissä kohdissa kehiin hyppäävät tukisanani, joita sain valita neljä. Ne sanat ovat rohkeus, rauha, itsearvostus ja hyväksyntä.

Jos minä en jotain saavuta, minä hyväksyn sen. Ja sitten päästän siitä irti.

Näin muutat sinkkuboksiin

En ole viime aikoina ehtinyt juurikaan lukea. Sen sijaan minä ehdin aina jakaa neuvoja. Tällä kertaa minulla on painavaa asiaa muuttamisesta, erityisesti sinkkuboksiin muuttamisesta – siinä kun on muutamia erityispiirteitä verrattuna ihan tavallisiin muuttoihin. Kuten se, että sitä saattaa yhtäkkiä olla ihminen, jolla ei ole huonekaluja.

Näin voi käydä vaikka siksi, että on oikeaan kotiin muuttaessaan ajatellut, että tämä on nyt tässä. Loppuelämän valinta. Luopunut monesta omasta asiasta, koska mitä me kahdella samanlaisella tehdään.

sinkkuboksi

Sinkkuboksiin muuttaminen on prosessi. Kun asunto on enemmän tai vähemmmän vahingossa vuokrattu, alkaa se muu ruljanssi. Siinä on esimerkiksi tällaisia vaiheita:

  • Pakkaa muuttolaatikot ja totea, että sinulla on suhteettoman paljon jotain todella hassua, kuten kirjoja ja viinilaseja.
  • Totea samalla, että sinulta puuttuu jotain tärkeitä ja järkeviä asioita, kuten kahvinkeitin ja mikro. Ja sänky. Ja ruokapöytä.
  • Päätä olla hankkimatta mikroa.
  • Ala jäljittää tavaroitasi: onkohan vanha kirjahyllyni vielä vanhempieni varastossa? Entä mummolasta peritty nojatuoli?
  • Pakota vastahakoiset kaverisi muuttoavuksi.
  • Vie ensimmäisen muuttokuorman mukana vain vaihtovaatteita, hieman keittiövälineitä ja jotain nukkumiseen liittyvää. Ja kitara. Käy koko viikko töissä hirveästä selkäjumista kärsien.
  • Aseta sammutuspeite heti hyvälle ja käytännölliselle paikalle. Vastaanota kehuja sen sijainnista (tai mahdollisesti myös pään aukomista, ystävät, miksi minä olen valinnut teidät?!)
  • Osta uusia tavaroita, mutta älä ihan heti: on ihan ok nukkua retkipatjalla lattialla ensimmäinen viikko
  • Ihaile uutta sisäpihaasi ja näkymää ikkunastasi. Tunne olosi hämmentävän seesteiseksi, vaikka et muista, mitä pakkasit mihinkin laatikkoon.
  • Löydä silmääsi miellyttävä järjestys noin puoli vuotta sen jälkeen, kun olet muuttanut asuntoon.
  • Hae loput tavarasi entisestä kodistasi lähes vuosi poismuuton jälkeen.
  • Aseta hakemasi Aalto-maljakko kirjahyllyn päälle ja laita sinne viinipullonkorkkeja, jotta et vaikuttaisi liian keskiluokkaiselta (tai keski-ikäiseltä).
  • Ala ajatella, ettet oikeastaan haluaisi ikinä muuttaa pois.
  • Osta sinkkuboksiisi piano ja kotiudu lopullisesti.