Näin käyt festareilla

Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja festaripitoinen. Täydellisen festarikokemuksen saavuttaminen voi joskus olla pienestä kiinni – puuttuva pressu, ämpäri tai korvatulppa saattaa pilata koko viikonlopun. Näillä vinkeillä et kuitenkaan voi epäonnistua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Festivaalin valinta ja sovelias festivaalikäytös:

  • Jos et halua maksaa lipuista, hankkiudu festaritalkoisiin. Itse olen vuosien varrella päivystänyt järkkärikopilla, roudannut, siivonnut backstagea ja keräillyt roskia. Talkoolaisena saat yleensä ilmaiset liput, ilmaisen telttapaikan ja lämmintä ruokaa.
  • Pidätkö leirintäalue-elämästä? Valitse festari sen mukaan: Ilosaarirock oli vuosikausia kaveripiirini vakiofestari, koska leirintäalueen meininki on hyvä, ja koska se sijaitsee festarialueen kyljessä. Jos et pidä leirintäalueista, mene kaupunkifestareille.
  • Hanki hyvät korvatulpat ja käytä niitä. Kun sinulla on kunnolliset tulpat, sinun ei tarvitse repiä tulppia pois korvista kesken keikan ja huutaa kaikille kännissä vain muutaman hertsin tähden!!!!
  • Pidä huolta kaverista ja sopikaa jokin vakiopaikka tapaamista varten. Joltakulta teistä loppuu kuitenkin akku, ja/tai matkapuhelinverkko lakoaa suuren käytön vuoksi.

Leirintäalueella:

  • Ota mukaasi ämpäri. Sellainen tavallinen muoviämpäri, joita jaetaan joskus ilmaiseksi. Se on kevyt kantaa ja sitä voi käyttää joko tuolina tai jääkaappina: täytä se vesipisteeltä saatavalla kylmällä vedellä ja upota juomasi sinne. Naureskele sen jälkeen muille, jotka juovat lämmintä kaljaa.
  • Jos olette reissussa isin autolla ja jos parkkeeraatte sen koko viikonlopuksi johonkin, veivatkaa auton ikkunat kiinni. Viikonlopun aikana sataa kuitenkin.
  • Pese hampaasi – aamuyöllä vesipisteellä saattaa ajautua mitä hienoimpiin keskusteluihin.
  • Ystävysty telttanaapureidesi kanssa, koska saatat päätyä outoihin kitarajameihin, istumaan muovilaatikkoon tai vaikka samalle irkkikanavalle heidän kanssaan. Jaettu ilo on paras ilo.
  • Syö makkaraperunat aamukuudelta. Näin heräät uuteen festaripäivään hieman parempivointisena, eikä ruokakojullakaan ole jonoa.
  • Jos telttasi on surkea, jonkinlainen keräilyerä tai jos se on viimeksi ollut isoveljesi käytössä, ota mukaasi pyykkipoikia. Niillä voit kiinnittää telttakangasta teltan tukirakenteisiin tai kiinnittää sadekankaan, tai pressun, jos veljesi on hukannut sadekankaan, teltan päälle.
  • Ota mukaasi pressu.
  • Ota mukaasi kumisaappaat ja sadetakki. Tarvitset niitä kuitenkin. Tarvitset myös käsidesiä, aurinkorasvaa, vessapaperia ja kosteuspyyhkeitä. Hiustenkuivaajaa et tarvitse, mutta jos kuitenkin pakkaat sen mukaan, muista kiljaista että onks täällä sähköä, voiks täällä föönata.

Viimeisin ja tärkein pointti:

  • Jos mahdollista, yritä luistaa festareita seuraavan maanantaiaamun työvuorosta. Tarvitset maanantaita esimerkiksi kotiutumiseen, hiustesi takkujen selvittämiseen, märkien tavaroidesi kuivattamiseen ja puhdistamiseen sekä muuhun toipumiseen. Jos kuitenkin aiot mennä maanantaina töihin, juo 1,5 litran vichypullo ennen sitä. Tämä onnistuu esimerkiksi junamatkan aikana.

 

Hauskaa festarikautta!

Ps. nää kuvat on aivan irc-galleria -tasoa.

Täydellistä vaatevarastoa metsästämässä

Olen aina ajatellut, että minä en ole sillä tavalla tyyli-ihminen kuin moni muu. Että en oikein seuraa trendejä tai pohdi, mitä laitan päälleni. Olen kuitenkin ollut täysin väärässä. Minä ajattelen vaatekaappiani melko paljonkin, ja minulla ja vaatekaapin ajattelemisella on pitkä historia. Kirjoitin aiemmin ajasta, jolloin kaikilla oli itse leikatut hiukset ja äidit olivat kotiäiteinä. Siihen aikaan meillä myös ommeltiin paljon vaatteita itse. Päälle laitettiin sitä, mitä sattui olemaan, ei sitä, mikä oli tyylikästä.

Olin tottunut melko vähään teini-ikäisenäkin. Vaatteiden halpatuotanto ahdisti ja halusin ostaa mahdollisimman paljon vaatteita kirpparilta. Mutta olihan se nyt vaikeaa: minä olen nimittäin aika pitkä. Tuntui, että sopivaa ei löydy koskaan, enkä ole kovinkaan kärsivällinen penkoja.

Niinpä lopulta oli vain helpompaa ostaa vaatteita ketjuliikkeistä, vaikka se harmittikin. Siinä muuten harmitti moni asia: vaatteiden laatu, oma huono omatunto, sovittaminen, sen sellainen. Mutta helppoa se oli, ja helppoa se on edelleen.

Olen kehittänyt omanlaisen vaatefilosofian useiden muuttojen ja lapsuudenkokemusten perusteella. Jos jossain olen hyvä, niin tavaran karsimisessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ikuisuusvaatteet: silkkipaita ja pellavapaita

Vaatefilosofiaani kuuluvat seuraavat kohdat:

  1. Karsi säännöllisesti. Yleensä käyn vaatekaappini läpi muutaman kerran vuodessa ja laitan kiertoon sellaiset vaatteet, joita en ole käyttänyt tai jotka eivät miellytä silmää. Lisäksi olen asettanut itselleni ehdon, että uutta vaatetta ei saa ostaa, ellei laita jotain kiertoon sen tilalta.
  2. Kiinnitä huomiota materiaaleihin: Gina Tricot’n pellavakauluspaita on kestänyt minulla ikuisuuden, samoin Cosin ja Bikbokin silkkipaidat. T-paidat haluan täysin puuvillaisina, neuleet villaisina. Ketjuliikkeestä ostamisen tuskaa helpottaa edes vähän, jos vaatteen käyttöikä on pitkä.
  3. Säästä vanhaa: usein parasta vaatteessa on tarina. Minulla on esimerkiksi käytössä äitini itselleen ompelema kynähame ja vuosikymmeniä vanha villahuivi, joka näyttää edelleen kuin uudelta. Parasta vaatteessa onkin, jos se kestää sukupolvelta toiselle.
  4. Korjaa ja tuunaa: ei muuta kuin sakset, neula ja lankaa kouraan. Tai vaihtoehtoisesti rytkyt kauniiden pyyntöjen kera jollekin ystävälle, joka on käsitöissä lyömätön.
  5. Pidä ostoslistaa: minulla on hankintalista vaatteita varten. Listalla on mm. mustat farkut, valkoinen silkkipusero ja laadukas nahkatakki. Lista sekä suitsii hutiostoksia että auttaa pohtimaan, sopiiko uusi hankinta varmasti nykyiseen garderobiin.

Ajattelin tämän vuoden aikana jalostaa vaatefilosofiaani vielä paremmaksi: miten mahtavaa olisikaan, jos vaatekaapissa ei olisi mitään ylimääräistä ja jos jokainen vaatekappale sopisi yhteen muiden kanssa. Postaussarjaa, ja täydellistä vaatekaappia, pukkaa siis, ainakin mielikuvissa. Pysykäähän kuulolla 🙂

Näin kirjoitat gradun

Yliopisto-opiskelu on prosessi, jolla on alku ja loppu. Kaksi juttua tässä prosessissa ovat merkittäviä, ja myös kaikkein vaikeimpia: alku ja loppu. Pääsykoe ja gradu. Asiat niiden välissä rullaavat suhteellisen mukavasti, tai ainakin vain miedosti kompuroiden.

Opintojen ensimmäisinä vuosina gradu on se juttu, joka häilyy kaukaisessa tulevaisuudessa. Gradu on se, jota ne aikuisilta näyttävät ännännen vuoden opiskelijat vääntävät yön pimeinä tunteina. Gradu on se, joka päättää yhden aikakauden ja kulkee käsikkäin identiteettikriisin kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus neljännen opiskeluvuoden aikoihin havahduin siihen, että gradu on oikea ja konkreettinen juttu, joka siintääkin lähitulevaisuudessa. Marssin professorin luo kysymään, pitääkö mun nyt todella ilmoittautua gradusemmaan. Professori siihen, että kyllähän nämä opinnot ovat siinä vaiheessa, että joo.

Sen jälkeen mikään ei ollut kuin ennen. Minusta tuli hetkessä sellainen vanhempi opiskelijatyyppi, joka tajusi gradun koskevan myös minua. En välttyisi siltä, en voisi vedota siihen, että vastahan mä aloitin nää opinnot, miten niin pitäis valmistuakin.

Hain graduseminaariin. Juttelin ohjaajani kanssa. Valitsin aiheen. Keräsin aineiston.

Helpot jutut loppuivat siihen. Tein vähän töitä, tein kaikkea muuta. Opiskelin uuden sivuaineen. Pohdin, että aloittaisin gradun taas huomenna. Ja huomenna. Ja huomenna. Gradu oli ahdistava möykky, joka kehitti valtavan määrän hauskoja sijaistoimintoja, kuten:

  • ikkunoiden peseminen
  • lumihiutaleiden putoamisen tarkkaileminen
  • lenkkeily
  • orkidean ostaminen
  • orkidean kasvun seuraaminen
  • romaanien lukeminen sängyssä
  • alan vaihtamisen pohtiminen
  • tietokoneeni työpöydällä olevan gradu.doc -kuvakkeen vihamielinen tuijottaminen
  • työpöydän taustakuvan vaihteleminen

Lopulta totesin, että minulla ei ole oikotietä. Ahdistus ei lopu kuin tekemällä. Aloin tehdä.

Pakotin itseni joka päivä yliopiston kirjastolle litteroimaan. Kuukauden kuluttua olin litteroinut tutkimusaineiston. Sitten sain muutamia oivalluksia, osin Gradutakuun, osin ihmisenä kasvun johdosta. Totesin, että:

  • paras gradu on valmis gradu
  • ei ole väliä, mitä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa
    • muokata ja parantaa voi aina myöhemmin, mutta prosessia ei ole järkeä tukkia sillä, että vaatii heti täydellistä tulosta
  • rutiini on avain
  • deadline on toinen avain

Niinpä kirjoitin itselleni kalenterin väliin kannustuslapun, jossa luki paras gradu on valmis gradu. Marraskuu pimeni ympärillä. Tein gradua, töitä, gradua, töitä. Nick Cave lauloi iltaisilla kotimatkoilla, että push the sky away, märkä asfaltti imi kaiken valon.

Elämä tuntui videopeliltä, siltä, että liikuttelee itseään jossain maailmassa, joka ei ole todellisuus.

Kuukausi videopeliä, ja esitarkastusversio oli valmis. Printtasin sitä joulunalusviikolla yliopistolla pöllämystyneenä. Siinä se nyt oli. Minä olin tehnyt sen. Minä olin yksi niistä aikuisista opiskelijatyypeistä, jotka tekevät tärkeitä asioita.

Lopulta gradussa ei ollut hienointa arvosana tai itse tuotos, vaan prosessi. Kokonaisuus, jonka pystyikin hallitsemaan. Ahdistus, jonka pystyikin selättämään. Onnistumisen kokemus, kokemus siitä, että mitä riitin – ja niin riität sinäkin.

Näin muutat sinkkuboksiin

En ole viime aikoina ehtinyt juurikaan lukea. Sen sijaan minä ehdin aina jakaa neuvoja. Tällä kertaa minulla on painavaa asiaa muuttamisesta, erityisesti sinkkuboksiin muuttamisesta – siinä kun on muutamia erityispiirteitä verrattuna ihan tavallisiin muuttoihin. Kuten se, että sitä saattaa yhtäkkiä olla ihminen, jolla ei ole huonekaluja.

Näin voi käydä vaikka siksi, että on oikeaan kotiin muuttaessaan ajatellut, että tämä on nyt tässä. Loppuelämän valinta. Luopunut monesta omasta asiasta, koska mitä me kahdella samanlaisella tehdään.

sinkkuboksi

Sinkkuboksiin muuttaminen on prosessi. Kun asunto on enemmän tai vähemmmän vahingossa vuokrattu, alkaa se muu ruljanssi. Siinä on esimerkiksi tällaisia vaiheita:

  • Pakkaa muuttolaatikot ja totea, että sinulla on suhteettoman paljon jotain todella hassua, kuten kirjoja ja viinilaseja.
  • Totea samalla, että sinulta puuttuu jotain tärkeitä ja järkeviä asioita, kuten kahvinkeitin ja mikro. Ja sänky. Ja ruokapöytä.
  • Päätä olla hankkimatta mikroa.
  • Ala jäljittää tavaroitasi: onkohan vanha kirjahyllyni vielä vanhempieni varastossa? Entä mummolasta peritty nojatuoli?
  • Pakota vastahakoiset kaverisi muuttoavuksi.
  • Vie ensimmäisen muuttokuorman mukana vain vaihtovaatteita, hieman keittiövälineitä ja jotain nukkumiseen liittyvää. Ja kitara. Käy koko viikko töissä hirveästä selkäjumista kärsien.
  • Aseta sammutuspeite heti hyvälle ja käytännölliselle paikalle. Vastaanota kehuja sen sijainnista (tai mahdollisesti myös pään aukomista, ystävät, miksi minä olen valinnut teidät?!)
  • Osta uusia tavaroita, mutta älä ihan heti: on ihan ok nukkua retkipatjalla lattialla ensimmäinen viikko
  • Ihaile uutta sisäpihaasi ja näkymää ikkunastasi. Tunne olosi hämmentävän seesteiseksi, vaikka et muista, mitä pakkasit mihinkin laatikkoon.
  • Löydä silmääsi miellyttävä järjestys noin puoli vuotta sen jälkeen, kun olet muuttanut asuntoon.
  • Hae loput tavarasi entisestä kodistasi lähes vuosi poismuuton jälkeen.
  • Aseta hakemasi Aalto-maljakko kirjahyllyn päälle ja laita sinne viinipullonkorkkeja, jotta et vaikuttaisi liian keskiluokkaiselta (tai keski-ikäiseltä).
  • Ala ajatella, ettet oikeastaan haluaisi ikinä muuttaa pois.
  • Osta sinkkuboksiisi piano ja kotiudu lopullisesti.

Näin vuokraat vahingossa asunnon

Anna kirjoitti hetki sitten siitä, kuinka joskus kannattaa olla survomatta itseään muottiin. Kuinka joskus kannattaa tehdä vähän erilaisia valintoja, kuinka ne normaalit ja oikeina pidetyt valinnat ja asiat eivät välttämättä olekaan itselle niitä oikeita.

Itse havahduin omien valintojeni keskeltä reilu vuosi sitten.

Asuin oikeassa kodissa, olin valmistunut yliopistosta. Minulla oli työpaikka ja pitkä parisuhde, asiat olivat siten miten asioiden nyt pitää olla.

Olin rakentanut tietynlaista elämää, kerännyt omaisuutta sen tueksi. Tehnyt sellaisia asioita kuten hankkinut pesukoneen ja aaltomaljakon, ja silti tuntenut oloni jotenkin oudoksi, itseni jotenkin vääränlaiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJokin ei vain ollut hyvin. Ei tuntunut oikealta. Minä en osannut olla.

Eräänä keväisenä iltana toinen sanoi eihän sua mikään estä katselemasta asuntoja. Samana iltana sovin asuntonäyttöjä ja seuraavana päivänä kävin katsomassa nykyistä sinkkuboksiani. Asuntonäytön jälkeen matkustin bussilla kotiin vaalenvihreässä kevätillassa. Linnut lauloivat niin kovaa kuin linnut vain voivat keväisenä iltana laulaa, ja tihkusade täplitti uuden kaupunginosani katuja.

Oho, minä ajattelin. Vuokrasin vahingossa asunnon.

Vuokrasin asunnon hieman vahingossa, mutta myös siksi, että se tuntui oikealta. Se tuntui siltä, kuin olisin tullut kotiin. Näytti sellaiselta, johon pystyin kuvittelemaan itseni ja elämäni. Ja samalla olin säröillä ja täysin ehjä. Olin vanha minä ja uusi minä yhtä aikaa. Olin elossa, olin ilman huonekaluja.

Olin tehnyt valinnan, joka tuntui minulta.

Nyt minulla on huonekaluja, oikeastaan aika paljon. Enkä enää tunne olevani väärässä paikassa. Olen paikassa, jossa linnut laulavat vanhojen mäntyjen oksilla yhtä kovaa kuin viime keväänäkin.

 

Elämänohjeita nuorisolle

Olen ajatellut viime aikoina erilaisia ajatuksia kuin ennen. Sellaisia, jotka suuntautuvat tulevaisuuteen. Osa niistä ajatuksista on ihan tylsiä ja liittyy sellaisiin asioihin kuin asuntolaina tai hammaslääkäri. Osa on aivan mainioita, kuten se, että voisin ryhtyä mummoksi vaikka heti. Sitten voisin leipoa, hengailla ja jaella muksuliineille killereitä elämänohjeita, kuten:

  • älä ihastu ensimmäiseen, joka on sinulle kiva
  • käy festareilla (tai erotan sinut suvusta)
  • ole reilu toisille
  • pidä yhteyttä ystäviisi
  • käytä oikeankokoisia rintaliivejä (tai älä käytä ollenkaan, jos ei huvita)
  • pyydä ja anna anteeksi
make-sense-not-war

älä haasta riitaa hei

  • älä kritisoi tai kyseenalaista toisten elämänvalintoja, koska mikä sinä olet tuomitsemaan? (paitsi jos ne elämänvalinnat ovat esimerkiksi rattijuoppoilu tai sarjamurhaaminen)
  • muista muutenkin, että mikä sinä olet tuomitsemaan
  • anna istumapaikka bussissa sitä tarvitsevalle
  • älä sotkeudu kolmiodraamaan ja sitten kun kuitenkin sotkeudut, älä pahenna tilannetta tarpeettomilla kostoretkillä
  • lukaise muutama käytösopas
  • lähde vaihto-oppilaaksi
  • älä ikinä pelkää, koska ihmiset ympärilläsi kyllä ottavat sinusta kopin
  • eikä täällä ole muuta kuin rakkaus

Viimeiseksi kuitenkin tärkein:

  • älä hyvä ihminen juo ensikännejä kossulla! Siitä ei seuraa hyvää.

Joten muksundeerukset, tulkaa luokseni. Minä annan teille neuvoja.

Näin vietät tosi paskan vuoden

Vuotta 2016 ei todellakaan tule ikävä. Vuosi sitten tähän aikaan moni ystävistäni kirosi vuoden 2015 olleen siis paskin ikinä. Nyökkäilin, olin samaa mieltä, mutta jossain takaraivossa oli kuitenkin paha aavistus.

Oikeassahan se aavistus oli: vuosi 2016 oli vielä paskempi! (Enkä viittaa edes maailmanpolitiikkaan, vaan pelkästään omaan subjektiiviseen kokemusmaailmaani.) Kulunut vuosi pisti usein miettimään, miksi kaikki on koko ajan siis ihan tyhmää.

dsc_1442

Piirrän kehän kiinni, yhdistän talven toiseen

2016 oli kieputusta, hapuilua ja ahdistusta, enkä hetkeen halua ottaa moista uusiksi. Jos sinä jostain kummallisesta syystä haluat, ja koska tämä on niksicorner, koen velvollisuudekseni jakaa käteviä vinkkejä, joiden avulla voit viettää siis ihan tosi paskan vuoden:

  • Eroa pitkästä parisuhteesta. Prosessi sisältää mm. kohdat: kuka minä oikein olen, mitä minä nyt teen, olenko loppuikäni yksin, missä mä nyt asun ja onkohan mussa jotain vikaa?
  • Pahenna kroonista pitkäaikaissairauttasi (esim. astma). Jos sinulla ei ole sellaista, hanki ensi tilassa!
  • Tee liikaa töitä
  • Kärsi ylikunnosta ja vietä sen takia öitä valveilla uusintaelokuvan tyttö ja syke, joka ei laskenut -kanssa
  • Pode identiteettikriisiä. Se sisältää mm. aihekokonaisuudet: olenko oikealla alalla, mikä on elämän tarkoitus, pitäiskö mulla olla omakotitalo / miks mulla ei ole omakotitaloa / siis mitä tämä nyt oikein on / enhän mä koskaan ole halunnut omakotitaloa / onko mun unelmat jotenkin vääriä?
  • Säädä ihmissuhderintamalla mutta kärsi silti yksinäisyydestä
  • Ole huolissasi läheistesi terveydentilasta

Minulla on kuitenkin salaisuus: paskuus tuntuu todella paskuudelta vasta sitten, kun se on takana. Vasta kun on jotain parempaa, johon verrata sitä ja ihmetellä, miten minä tuostakin tulin selvinneeksi.

Joskus kaikkein pimein ja väsyttävin vuodenaika tuo mukanaan yllättävää hyvää.

Ja niin loppuvuonna minä:

  • Tein paluita: palasin kuoroon ja pianon luo. Niiden molempien tuottama ilo on ollut niin häkellyttävän suurta, että olen ihmetellyt pitkää eroamme ja sen tarkoitusta. (MOI NAAPURIT, MÄ OSTIN PIANON)
  • Tein vähemmän töitä
  • Liikuin vain kävelemällä ja joogaamalla
  • Koin syvää kiitollisuutta ystävistäni, jotka ovat koheltaneet rinnallani läpi tämänkin vuoden – enkä ollut enää niin yksinäinen.

Viimeinen niksi siis ihan tosi paskan vuoden suhteen onkin sen jättäminen taakse.

Jatka eteenpäin.

Odota kevään valoa.

Päätä vuosi siihen kuuluisaan korkeaan nuottiin ja syö vaikka vähän karkkia. Niin minä ainakin teen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja huomenna poksautan samppanjapullon auki ystävien keskellä. Rauhaa ja rakkautta! ❤