Tykkäystoiminto muokkaa käytöstämme – millainen olisi some ilman sitä?

tykkäys
Kuva: Unsplash

Ihmiskunta on tehnyt huikeita asioita: käynyt kuussa, keksinyt antibiootit ja kehittänyt robotti-imurin. Sitten ihminen keksi älypuhelimen, läjän sovelluksia ja tykkäystoiminnon. Niiden vaikutukset ovat järisyttäviä: sovellukset ja niiden toiminnot muokkaavat uutisvirtaamme, kulttuuriamme ja käytöstämme enemmän kuin osaamme arjen keskellä ajatellakaan.

Tämän kulttuurisen mullistuksen vuoksi moni 2000-luvun ihminen on edes kerran elämässään suorittanut rituaalin, jolle 1980-luvulla olisi naurettu epäuskoisena: ottanut monta selfietä, etsinyt niistä parhaimman, käsitellyt ja julkaissut sen ja sitten kytännyt kuvan tykkääjämääriä ja vertaillut niitä muiden saamiin sydämiin.

Omakuvat ovat olleet osa ihmisyyttä niin kauan kuin ihminen on ollut ihminen: niitä on tuherreltu kallioihin ja kankaalle, niitä on otettu itselaukaisimen avulla ja niitä on kirjoitettu kirjoiksi. Omakuvassa ja oman itsen määrittelyssä on jotakin hyvin inhimillistä, ja kyky itsereflektioon on yksi niistä piirteistä, jotka tekevät ihmisistä ihmisiä.

Älypuhelinaika on kuitenkin tuonut omakuvaamiseen ja itsen määrittelyyn uuden piirteen: tykkäykset ja algoritmit, jotka suodattavat todellisuuttamme sen mukaan, mistä olemme itse tykänneet. Tällaisesta todellisuudesta tulee siiloutunut kupla, jossa vastakkaiset mielipiteet katoavat omista syötteistä, jossa eniten sydämiä keränneet kuvat hautaavat alleen vähemmän tykätyt ja jossa tykkäysmääristä tulee vertailun kohde ja itsetunnon mittari.

Jopa tykkäystoiminnon keksijä on katunut keksintöään. Siitä on kehkeytynyt  Frankensteinin hirviö, joka vaeltelee diginatiivien tajuntojen rajamailla saaden heidät vahtaamaan jatkuvasti saavuttamiaan reaktioita, suosiotaan ja ennen kaikkea muovaamaan julkaisemaansa sisältöä sellaiseksi, että se saavuttaisi mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Tykkäys on kuin pavlovin koiran saama välitön palaute, ja niitä me nykyään odotamme älylaitteen ääressä kuola valuen. Samalla kärsimme someahdistuksesta ja jopa masennumme sen äärellä.

Tykkäysten metsästäminen on kaukana sosiaalisen median alkuperäisestä ideasta, joka ehkä oli kuulumisten jakaminen tai helpompi yhteydenpito (tai ehkä rahan tekeminen ihmisten itsestään jakamalla datalla, kuka tämän todellisuudessa tietää?). Tykkäyksistä on tullut koukuttava virtuaalinen suosittuuskilpailu, ja äärimmilleen vietynä niin somevaikuttajat kuin tavalliset tallaajat ostavat tykkäyksiä. Joskus ne ovat pelkkiä botteja, mutta joskus ihan oikeita ihmisiä, jotka klikkailevat hikipajamaisissa tykkäystehtaissa.

Kuka olisi arvannut, että tykkäysten tehtailu on uusi paskaduunin muoto? Kuka olisi arvannut, kuinka paljon kuvia ja todellisuutta nykyään suodattuu pois siksi, että sisällöstä halutaan tykättävää? Kuka olisi arvannut, että avoimuuden ja vapaan tiedonkulun sijasta sosiaalinen media vain vahvistaa siiloja ja samanmielisten kuplia?

Siksi tykkäyksetön some on radikaaliudessaan virkistävä ja tervetullut ajatus. Instagram on paraikaa kokeilemassa tykkäysten piilottamista muutamissa maissa. Odotan mielenkiinnolla kokeilun tuloksia. Esimerkiksi sitä, vaikuttaako se julkaistavaan sisältöön? Vaikuttaako se sisällön näkymiseen muiden syötteissä? Vaikuttaako se mielialaan? Vaikuttaako se ajankäyttöön? Vaikuttaako se mihinkään? Onko millään mitään väliä? Mikä on elämän tarkoitus?

Mitä mieltä sinä olet? Tykkäyksiä vai ei?

Lue myös:

Iso seuraajamäärä on turha mittari – miksi sillä on meille väliä?

eukalyptus
Kuva: Tim Wright / Unsplash

Netta kirjoitti joulukuussa hyvän tekstin eräästä somen lieveilmiöstä: ostetuista seuraajista. Siitä, että somettaja ostaa rahalla feikkikavereita, tykkääjiä tai seuraajia. Ajatus tuntuu absurdilta, mutta se on yhtä totta kuin se, että Teuvo Hakkarainen on kansanedustaja.

Tykkäysten ja seuraajien haaliminen on aika inhimillistä. Me ajattelemme ehkä, että mitä enemmän seuraajia tai tykkäyksiä on, sen pidetympiä, arvokkaampia ja parempia ihmisiä me olemme. Tykkääjä- ja seuraajamäärästä on tullut valheellinen tapa mitata omaa sosiaalista arvoaan, vaikka mittarina se kumisee tyhjyyttään. Somesta saadut reaktiot näkyvät myös vahvasti aivoissa. Siksi ostetut seuraajat saattavat houkutella.

Sisällöntuottajia ostetut seuraajat voivat houkutella taloudellisen hyödyn vuoksi, koska suuri seuraajamäärä poikii mukanaan kaupallisia yhteistöitä. Tilaajan kannalta niiden todellinen hyöty jää laihaksi, kun viesti ei tavoita oikeaa kohderyhmää. Koska kohderyhmä ei ole aito.

Seuraajien ostaminen voi tuntua viattomalta ja helpolta: kuka tahansa voi hankkia vain muutamalla klikkauksella ja vain muutamalla kympillä satoja tai tuhansia seuraajia lisää. Feikkiseuraajia ei oikeasti kiinnosta mikään, mitä teet, feikkiseuraajat eivät ole ystäviäsi. Yksinkertaisimmillaan ostetut tykkääjät ovat botteja.

Somealustojen havaitessa botit yhä paremmin, on ostettujen tykkäysten liiketoimintalogiikkaa ollut pakko muuttaa. Nyt tykkäyksiä tehtailevat oikeat ihmiset, jotka klikkailevat länsimaisia someprofiileita nälkäpalkalla ja huonoissa työoloissa.

Kyllä, aiemmin me nautimme halvoista Bangladeshissa tehdyistä t-paidoista, nykyään halvoista samassa paikassa tehtailluista tykkäyksistä. On uskomaton ajatus, että yksi paskatyön muoto on klikkailla tykkäyksiä Instagramiin.

Jokaisen vaikuttajamarkkinointia tekevän yrityksen on hyvä tietää, että sometykkääjien määrää kutsutaan myös vanity metricsiksi – turhamaiseksi mittariksi, joka näyttää hyvältä paperilla, mutta ei kerro markkinointiponnisteluiden onnistumisesta, viestin tavoitettavuudesta tai yleisön sitoutumisesta yhtään mitään.

Jokaisen ihmisen on hyvä tietää, että merkittävät ihmissuhteet ovat oikeassa maailmassa ja että merkityksellinen vuorovaikutus vaihtaa ajatuksia pelkkien tykkäysklikkien sijasta. Isolla seuraajamäärällä ei ole mitään muuta merkitystä kuin valheellinen egoboosti.

Juuh, tämä oli jälleen kerran sarjastamme Saila valittaa somesta somessa. Muut sarjan osat:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM