#MuhkuraManifesti eli hei 14-vuotias minä: reitesi ovat ihan normaalit!

Taisin olla 14 kun kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota reisiini. Yhtäkkiä ne olivatkin leveät ja niihin oli ilmestynyt selluliittia. Tunsin itseni valtavan isoksi ja epänormaaliksi. Siihen ei auttanut liikunta, jota harrastin silloin paljon. Siihen ei auttanut kuorinta, kuivaharjaus tai kiinteyttävä vartalovoide. Siihen ei auttanut yhtään mikään.

Mielestäni reiteni näyttivät perunapellolta ja totaalisen epänormaaleilta.

Parikymppiseen mennessä olin kokeillut jumppaa, kuorintaa, montaa erilaista selluliittigeeliä, mutta minkäänlaista muutosta ei ollut näkyvissä. Reisien selluliitti oli ja pysyi. Vuosien varrella painoni ja rasvaprosenttini on vaihdellut, mutta selluliittia minulla on aina ollut enemmän tai vähemmän. Sitä on suurimmalla osalla meistä.

Siksi ajattelin nuorempana, että en ikinä käyttäisi mikroshortseja. Enkä käyttänyt.

Vuosia kului, ja ajattelin uudelleen. Aloin käyttää mikroshortseja. En tiedä, mitä tapahtui. Ainakin vanhenin, muutuin vähemmän itsekriittiseksi ja lopetin häpeämästä, enkä sitten enää välittänyt. Enhän minä luoja paratkoon kyttää ulkona muiden reisiä – miksi kukaan sitten kyttäisi minun?muhkuramanifestiNyt kun katson taaksepäin, tuntuu älyttömän typerältä. Että nuori, hoikka ja urheilullinen ihminen on voinut käyttää tuntikausia reisiensä murehtimiseen. Samalla se ei tunnu typerältä. Jos tuntee noin vahvasti vartalostaan, ei tunnetta pitäisi vain kuitata typeräksi. Se on ollut ihan oikea tunne, ja voimakas sellainen.

Mistä se tunne sitten kumpusi? Häpeästä se taisi kummuta.

Häpeässä se vitsi muuten onkin. Kosmetiikkaa ja selluliittigeelejä myydään häpeällä ja epävarmuudella. Kun minä olin nuori, televisiossa pyöri mainos jostain roll on -selluliittivoiteesta. Siinä oli sitrusta ja kofeiinia ja jotain sellaista virkistävää ja aktivoivaa, selluliittia sulattavaa. Ostin sitäkin. Ei se auttanut. Yllättyneitä olivat: –

Nyt haluaisin sanoa 14-vuotiaalle itselleni, että käytä hyvä ihminen aikasi ja rahasi kaikkeen muuhun kuin reisiisi. Ne ovat ihan normaalit, eivätkä yhtään nolot,

ja itse sinä olet itsesi pahin kriitikko.

#MuhkuraManifesti on Trendin ja Lilyn kampanja, jolla halutaan kumota selluliittiin liittyvä stigma.

Muita kirjoituksia aiheesta:

 

Miltä koulukiusaaminen tuntuu?

Joskus vieläkin tulee sellaisia tilanteita, joissa kehoon ailahtaa vanhoja tunteita ja hiipii tuttuja reaktioita. Ahdistaa, pelottaa. Sydän hakkaa, kädet tärisevät. Silloin tuntuu samalta kuin lapsena kouluun kävellessä.

Minä olen yksi niistä, joita kiusattiin koulussa. Jätettiin ulos porukasta, haukuttiin, tönittiin, revittiin hiuksista. Levitettiin juoruja, kirjoiteltiin lapuille ja koulukirjoihin jotain ilkeää.

Joskus pelkäsin jopa lainata kirjoja kirjastosta, kun mietin, että niihin on kirjoiteltu jotain ilkeää minusta. Kerran olikin.

miltä-koulukiusaaminen-tuntuu-1

Koko paikkakunta kutistui vankilaksi, jossa piti pohtia tarkoin, mihin menee ja milloin. Minulla oli tapana hokea itselleni aamuisin, että sitten kun olen 30, kaikki on hyvin.

Sellainen jättää jälkiä, jotka jollain tasolla vaikuttavat koko loppuelämän.

Sitä on arka menemään uusiin tilanteisiin tai seuraan, kun ei tiedä, millaisen vastaanoton saa. Sitä antaa kohdella itseään huonosti ihmissuhteissa, kun on oppinut sietämään mitä vaan. Se voi vaikuttaa ammatinvalintaan, itseluottamukseen, minäkuvaan, mielialaan, käsitykseen oikeudenmukaisuudesta, koko maailmankuvaan.

Joskus ajattelin, että on noloa, että olen joutunut tällaisen kohteeksi. Että se oli jotenkin oma syy.

Sitten lakkasin ajattelemasta niin, ja siksi kirjoitan tästä nyt. Jos sinua kiusataan, se ei ole sinun häpeäsi, eikä se tee sinusta yhtään vähemmän arvokasta kuin kenestäkään muusta.

Jos sinua kiusataan, siitä kestää toipua – mutta siitä voi toipua.

On asioita, jotka ovat olleet minulle kokemusteni takia aika hankalia, mutta silti olen luovinut niistä läpi – siis vaikka opinnoista tai työelämästä, jotka ovat todella jännittäneet, jotka ovat välillä nostaneet kouluajoilta tuttuja fiiliksiä pintaan. Toisinaan moni ihan tavallinen arkipäivä on vaatinut minulta aika paljon rohkeutta.

Joskus se suututti. Että minä olen joutunut ponnistelemaan tavallisten asioiden, kuten opintojen tai työelämän suhteen enemmän kuin moni muu. Kun minulla nyt sattuu olemaan tämä taakka.

miltä-koulukiusaaminen-tuntuu2

Sitten se ei enää suututtanut. Siitä tuli osa minun tarinaani. Minun nyt vain piti käydä läpi se. Ja ehkä sillä oli jokin tarkoitus. Vaikka se, että voin kertoa sinulle, että jos sinua kiusataan, se ei ole sinun syysi. Että asiat kääntyvät paremmiksi. Että melkein kaikesta voi selvitä.

Ja vaikka olen alle 30, kaikki on jo ihan jees.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Kuvat otti ystävä Kaapelitehtaan kattosaunalla – kiitos!

Pelotta

Mietin tuossa yhtenä päivänä pelkoa ja pelkoja. Olen pelännyt elämässäni montaa asiaa, kuten varmasti moni muukin on. Pelko on välillä ihan hyödyllistä. Se esimerkiksi estää paijaamasta vastaan luikertelevaa myrkkykäärmettä tai hyppäämästä liian korkealta.

Välillä pelosta on vain haittaa. Sen takia moni uusi juttu jää kokeilematta, moni riski ottamatta – kuten vaikka ulkomaille muuttaminen tai työpaikan vaihtaminen.sans peurOlen viime aikoina tajunnut, että pelon kanssa voi opetella tasapainoilemaan. Kun ei pysty ihan täysin ilman pelkoa elämään, niin ainakin sitä voi sietää, sen kanssa voi olla. Eihän rohkeuskaan ole sitä, että ei pelkää mitään, vaan sitä, että tekee asioita peloista huolimatta.

Ajattelin pelkoa myös viimeisenä työpäivänäni, kun kävelin töihin sitä samaa, tuttua metsäreittiä,

oli kaunis ja aurinkoinen syyspäivä, sade oli tauonnut ensimmäistä kertaa moneen päivään ja maisema oli tyyni

minä ajattelin ainakin, että apua mitä olen tekemässä kiitos anteeksi onpa täällä kuitenkin seesteistä ja kaunista

ja kuinka kaikki on kuitenkin jotenkin oudosti kohdallaan.

Sinä päivänäkin vähän pelotti, mutta siitä huolimatta minä kävelin eteenpäin.pelottaKollegoilta sain läksijäislahjaksi korun, jossa lukee sans peur – se tarkoittaa, että ilman pelkoa. Se on minulla ranteessa lähes joka päivä muistuttamassa sekä rakkaista ihmisistä että pelottomuudesta ja pelon sietämisestä.

Koska niin täällä pitää olla, pelotta – tai ainakin melko lailla pelotta ja aika rohkeasti.

Ainiin, mitä minä sitten olen pelännyt? Ainakin pimeää, korkeita paikkoja, ja silmien laserleikkauksessa sitä hetkeä, kun sarveiskalvoon leikattiin läppä.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Onko pakko olla aina onnellinen?

Kuulin eilen sellaisen ajatuksen, että heikkous vaatii melkoisesti vahvuutta. Hetken pyörittelin ja totesin, että niinhän se vaatii. Pitää olla vahva pystyäkseen käsittelemään heikkouttaan ja surujaan, etenkin, kun suruja näkyy harvoin vaikkapa täällä somessa. Etenkin, kun kaiken onnellisuuden tavoittelun keskellä voi tuntua, että surullisuus olisi jotenkin virheellinen olotila.

Ei se ole. Se on osa ihmisyyttä.

onnellisuus2
Ei zen

Olen kuullut sellaisenkin, että onnellisuuteensa voi vaikuttaa itse – ja ihan tottahan sekin on. Onhan minullakin luontokävelyt, joogat, kiitollisuuslistat ja illanvietot näin esimerkiksi, ja ne ovat hyviä juttuja ne. Voimavaroja, valontuojia.

Mutta vaikka aina tekisi vain hyviä valintoja, välillä niitä kuitenkin tulee, suruja. Odottamattomuuksia. Heikkoja hetkiä. Koska sellaista elämä on, kokonaista, ei vain puolikasta. Myötä- ja vastamäkiä. Suruja ja iloja.

onnellisuus1
Ihan zen

Onneksi suruissa ja huonoissa hetkissä on sellainenkin ominaisuus, että ne lopulta väistyvät, vaikka sitä ennen ne vaativatkin meiltä vahvuutta, sopeutumista ja kasvamista.

Niiden jälkeen onnenhetket tuntuvat entistä onnellisemmilta, paremmilta. Ihan kuin silloin, kun pystyy talven jälkeen ensimmäistä kertaa nukkumaan niin, että ikkuna on auki.

Ihan kuin silloin, kun linnut laulavat läpi kokonaisen yön.

Seuraa blogia ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

 

Korkealta näkee enemmän

Olen kävellyt samaa työmatkaa 1,5 vuotta. Silti vasta muutamia päiviä sitten oivalsin vaihtaa hieman reittiä, kulkea sellaista polkua, jota pitkin pääsee korkealle ja näkee kauas.

Sieltä katsottuna kaikki ne arkiset asiat, kuten moottoritie, katuvalot tai toimistotalot jäävät pienemmiksi, osaksi kokonaisuutta, jossa on paljon muutakin. Puita, taivaanranta, maailma.

Joskus etäisyys auttaa näkemään itsensä ja muut paremmin. Asiat asettuvat mittakaavaan. Mäen kiipeäminen väsyttää, mutta huipulla ymmärtää, miksi kannatti ponnistella. Huipulla ymmärtää oman voimansa.

polut

Kipuamiselta ei voi välttyä opinnoissa, työelämässä, unelmien tavoittelussa, minkä tahansa uuden edessä. Joskus se on raskasta, joskus tuntuu siltä, että haluaisi kääntyä takaisin.

Silloin auttaa, jos on hyvät kengät, tiheä tukiverkko, uskoa omiin voimiinsa tai vaikka kiire sinne töihin.

Kiivetessä se sitten kirkastuu. Meissä on yllättävän paljon voimia ja rohkeutta. Pystymme aika hienoihin juttuihin. Olemme elämämme aikana kiivenneet jo paljon mäkiä. Jälkikäteen ne näyttävät pieniltä, koska niille kiipeäminen vaati kasvamista.

Ja jokaisen mäen laelta on nähnyt asiat hieman uudella tavalla, hivenen kauempaa. Jokaisen mäen laella sitä on ollut hieman voimakkaampi, tai ainakin hieman lähempänä töihin ehtimistä.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

 

29 oppimaani asiaa

Tänään minä täytän 29, ja sen kunniaksi ajattelin jakaa sitä kuuluisaa iän tuomaa viisautta kaikelle kansalle. Listan viimeinen kohta sateen jälkeisestä kirkkaasta illasta on minulle erityisen merkityksellinen: eilisen rankkasateen jälkeen olin korkealla Helsingin kattojen yllä, katsoin äkillisesti kirkastunutta taivasta ja ajattelin, että tähän hetkeen on tiivistyneenä kauneus, että tässä on hyvä.

29 oppimaani asiaa

Mutta sitten ne muutkin juttuset:

  1. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta,
  2. eikä ole asiaa, jota ei harjoittelemalla oppisi.
  3. Festareilla kannattaa käydä…
  4. …mutta bajamajan ovea ei kannata avata päin naamaa.
  5. Joskus väärän valitseminen on helpompaa kuin oikean
  6. ja rakkaus tulee kysymättä lupaa.
  7. Hanki vasara, ruuvimeisseli, jesaria ja palovaroitin,
  8. vaihda vuotavan hanan tiiviste
  9. ja soita putkimiehelle ajoissa (ei liity yllä olevaan kohtaan, toim. huom.).
  10. Reboottaa säännöllisesti puhelimesi, tietokoneesi ja itsesi,
  11. käy vaikka metsässä, jossa ei muuten voi viettää liikaa aikaa.
  12. Opettele sanomaan kiitos ja anteeksi,
  13. kerro ihmisille, että välität ja
  14. kutsu ihmisiä luoksesi kylään.
  15. Mieti vaatteita ostaessasi sitä, kuinka helposti materiaali rypistyy,
  16. tiskaa tiskit heti
  17. ja vie biojäte ennemmin sen sijaan että veisit sen myöhemmin.
  18. Täydellistä ei olekaan.
  19. Eikä valmistakaan ole.
  20. Tärkeintä täällä on rakkaus,
  21. mutta armo on myös ihan hyvä juttu.
  22. Hanki kirkasvalolamppu ja pidä sitä päällä aamuisin, jos et itsesi, niin viherkasvejesi iloksi.
  23. Hanki viherkasveja.
  24. Älä luota pelkkään puhelimeen kun suunnistat,
  25. mutta uskalla kääntyä välillä odottamattomaan suuntaan.
  26. Usko, että saat ja ansaitset hyvää,
  27. kohtele muita hyvin
  28. ja luota elämään.
  29. Muista, että sateisimmankin aamun jälkeen voi tulla mitä kirkkain ilta.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Kuvan otti Kasper Sauramo, kiitos!

Keskeneräisyyksiä

On ollut melko avartavaa tajuta muutamia asioita, kuten

että mikään ei ole koskaan valmista tai täydellistä

että elämä on pitkälti keskeneräisyyden sietämistä.

Esimerkiksi siten, että kun tukka on hyvin, leuassa on finni tai kun naama on hyvin, tukka ei ole. Tai että taulujen ripustamiseen muuton jälkeen saattaa kestää reilu vuosi.

Elämässä jokin asia on aina kesken. Pesuohjelma, opinnot, työprojekti, jokin muu projekti. Ja kun yhden asian saa valmiiksi, kesken on jo jokin seuraava.

keskeneräisyyksiä

Mutta keskeneräisyys on elämää itseään, ja oikeastaan melko lohdullista. Jos kaikki olisi valmista, ei olisi mitään, mitä odottaa. Jos keskeneräisyys ei riittäisi, mikään ei riittäisi. Tahrat ja rypyt ja finnit ja pyykit ja surut ja kompuroinnit kuuluvat elämään samoin kuin vastasilitetyt paidat, käteen tarttuvat kädet, onnenhetket ja puhtaat ikkunat.

Sen tajuaa esimerkiksi silloin,

kun pyyhkii juhlia seuraavana iltana lattialta viinitahroja ja ajattelee, että

hitto nää viinitahrat on mahtavia,

että ne oikeastaan voisivat kuulua tähän.

Ihanaa alkavaa ja keskeneräistä viikkoa ❤ Ja lokakuuta. Ajatella, että nyt se taas on.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM