Kaikki, mitä oikeasti opin yliopistossa

Muutaman yleishyödyllisen yliopistokirjoituksen* jälkeen ajattelin kirjoittaa niistä aivan toisella tavalla hyödyllisistä käytännön opeista ja pro tipeistä, joita taipaleeni Helsingin yliopistossa minulle opetti. Usein nimittäin opiskeluiden suurin hyöty ei ole pääaineesta karttunut substanssiosaaminen, vaan se kaikki muu – esim. tietämys siitä, mihin naistenvessaan on vähiten jonoa luentojen välissä.helsingin-yliopisto

Tässä siis tarjolla se yliopistomaailman hiljainen tieto:

  • Jos luentoja on klo 10-14, niiden välissä olevien akateemisten varttien (11:45 – 12:15) välissä on mahdotonta ehtiä syömään Unicafessa, koska kaikki muutkin yrittävät tismalleen samaa. Siksi luennolta pitää osata lähteä aikaisemmin, jotta voi kiilata itsensä hyviin asemiin jonossa. On myös mahdollista ottaa riski myöhästyä seuraavalta luennolta, mutta itse olen kerran saanut tällaisen riskinoton vuoksi legendaarisen jos tänne tulee myöhässä ei tartte tulla ollenkaan -kommentin luennoitsijalta. Kyllä muuten kuumotti fuksin poskia.
  • Yliopistolla suunnistaminen on taiteenlaji – Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhan puolen salit on numeroitu roomalaisin numeroin ja uuden puolen arabialaisin. Jos nyt satut ihmettelemään luentosalien PR SL XII ja PR SL 12 eroa – jonain kiireisenä aamuna varmasti ihmettelet.
  • Myös yliopiston verkkosivuilla suunnistaminen on oma lajinsa. Jos tarvitset jotain tietoa, et varmasti löydä sitä etusivulta tai mistään muualtakaan, paitsi ihan totaalisella tuurilla tai hyvin tarkalla Google-haulla.
  • Yliopiston vessanseinät ovat täysin pätevä keskustelufoorumi, oli aiheena sitten lisääntyminen, lapsettomuus, politiikka, kuukuppi tai Maija Vilkkumaan sanoitukset.
  • Usein päärakennuksen uuden puolen viidennen kerroksen vessoihin ei ole pitkiä jonoja. Ehkä se johtuu siitä, että hisseistä vain yksi menee viidenteen kerrokseen saakka.
  • Valmistumisessa vaikeinta ovat paperityöt: opintokokonaisuuslomakkeet, kaavakkeet ja todistuspyyntölomakkeet, joita täyttäessä tulee hiki ja jotka pyörivät erilaisissa opintotoimistoissa ja kanslioissa hyväksyttävinä ikuisesti.
  • Aleksandriassa on valtavan hyvä tehdä esseitä perjantai-iltana, koska silloin siellä ei ole lähes ketään.
  • Unisport on yksi parhaista jutuista maailmassa. Menkää Unisportin tanssitunneille!
  • Kaikkialla on koko ajan remontti. Esimerkkejä omina opiskeluaikoinani remontoiduista kohteista: opiskelijakirjasto, YTHS:n Töölön toimipiste ja jotkin käyttäytymistieteellisen tilat.
  • Käsin täytettävä tenttikuori on ainoa oikea tapa ilmoittautua tenttiin. Jos ne sattuvat loppumaan, siitä seuraa koko tiedekunnan kattava kriisi, joka uhkaa estää ilmoittautumisen kesätentteihin. Olen kuullut huhua, että nykyään tentti-ilmoittautumisen voi hoitaa sähköisesti! Se tuntuu vähän väärältä.
  • On täysin mahdollista kirjoittaa essee kolmessa tunnissa ja 55 minuutissa siten, että herää aamulla kuudelta, aloittaa heti kirjoittamisen ja palauttaa tuotoksen kello 9.55, kun deadline on kello 10.
  • Helsingin yliopiston päärakennuksen uuden puolen neljännen kerroksen naistenvessasta on tosi hyvä näköala.

Mitä sinä opit koulussa?

*Ne hyödylliset yliopistokirjoitukset suomen kielen opiskelusta sekä kirjallisuuden opiskelusta antavat myös jotain vinkkejä, jotka eivät tosin ole yhtä hyödyllisiä kuin nämä.

#Uraoivallus – sivupolku voi olla uusi valtaväylä

Trendi & Lily starttasivat juuri #uraoivallus -kamppiksen. Kamppiksen ideana on kerätä yhteen työhön liittyvää viisautta, ja siinä haastetaan kertomaan työhön liittyvä oivallus, joka on muuttanut suhtautumista uraan. Se voi olla pieni, työpäivää parantava lifehack tai vaikka urakriisistä kummunnut isompi oivallus.uraoivallusKamppiksen innoittamana kirjoittelin kolme itselleni tähän mennessä tärkeintä oivallusta:

Oivallus 1: Sivupolku voi olla uusi valtaväylä

Kerroin aiemmin olevani opiskelua rakastava humanisti. Pitkään ajattelin ryhtyväni tutkijaksi, ja työskentelinkin opintojen ohella tutkimusavustajana. Kun opintojeni loppuvaiheessa tajusin, että väitöskirjan tekeminen ei löisi leiville, piti keksiä jotain muuta. Hetken aikaa tuntui siltä, että kaikki ovet lyötiin naaman edestä kiinni ja lujaa. Mietin, tekeekö maailma mitään ihmisellä, jonka haaveammatit olivat tutkija, runoilija ja välillä astronautti.

Tuona aikana piirtelin paljon ajatuskarttoja kiinnostuksenkohteistani ja vahvuuksistani. Sitten hyppäsin yritysmaailmaan tekemään kaupallisia juttuja, ensin assariksi. Se tuntui aluksi sivupolulta, eikä siirtymä ollut helppo. Se osoittautui kuitenkin oikeaksi ja oli sysäys kohti kaikkea jännittävää, kuten vaikka sisältömarkkinointia.

Urahyppyjen ei tarvitse aina olla suoraan ylöspäin, ne voivat välillä olla myös sivulle. Kokeiluista ja sivupoluista voi syntyä vaikka mitä, ja minullakin sivupolku vei kohti oman alan hommia – jos nyt nykymaailmassa voi tiukasti oman alan hommista puhua.

Sivupoluista syntyi myös kaksi seuraavaa oivallusta:

Oivallus 2: Ota opiksesi ja jeesaa muita

Minulla on ollut kunnia työskennellä lukuisten huipputyyppien kanssa, ja erityisesti ensimmäisinä työvuosina se oli todella arvokasta. Itseään paremmilta ja kokeneemmilta oppii paljon sekä siitä, miten asiat kannattaa tehdä että siitä, miten niihin kannattaa suhtautua.

Myös jokaisesta virheestä oppii – työelämässä niitä väistämättä tulee. Siksi niitä ei kannata pelätä, vaan ottaa niistä opiksi.

Omat opit kannattaa myös laittaa kiertämään: hyvä ruokkii hyvää ja onnistuminen onnistumista. Kaveria kannattaa aina jeesata.

Oivallus 3: Puhu unelmistasi ääneen

Aiemmin minun oli vaikea puhua ääneen omista unelmistani – mikä unelma tai urahaave kirjoittaminen muka on, ajattelin usein. Silti onnistuin mainitsemaan sen sopivassa paikassa, mikä sysäsi minut urallani oikeaan suuntaan.

Uusin aluevaltaukseni on mainita ääneen myös se, että haluaisin jonakin päivänä julkaista kirjan. Sen kertominen tuntui joskus absurdilta, sellaiselta, että sitä ei kehtaa sanoa ääneen.

Mutta tässä se jippo piileekin: Kun unelmansa sanoo tarpeeksi monta kertaa ääneen, se ei tunnu enää niin absurdilta. Joka kerta siihen uskoo enemmän, joka kerta se on vähän enemmän totta. Ja lopulta voi käydä niin, että joku oikea ihminen kuulee sen.

Mikä sinun uraoivalluksesi on? ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

 

5 x rauhallisempi arki

Kirjoitin aiemmin, että valitsin vuoden 2018 sanaksi rauhan. Tärkein syy rauhan vaalimiselle oli se, että rauhoittuminen ei ole minulle lainkaan luontaista. Olen aika levoton ja kärsimätön tyyppi, jolla on tapana suorittaa vähän jokaisella elämänalueella.

Suorittamista tärkeämpää on opetella palautumaan. Sen minulle on opettanut esimerkiksi sitkeä ylikunto, joka aikoinaan nosti sykkeet kattoon ja vei yöunet. Se opetti, että parhaisiin tuloksiin ei pääse se, joka harjoittelee ja suorittaa eniten vaan se, joka osaa levätä ja palautua. Siksi ajattelin pistää jakoon viisi hyväksi havaitsemaani oppia, jotka auttavat palautumisessa ja rauhoittumisessa:

Pidä järkeviä taukoja

Minulla oli aiemmin sellainen huono tapa, että roikuin tauoilla somessa. Koska teen päätetyötä, somettaminen ei auta aivojen nollaamisessa pätkääkään.

Jotta asiat muuttuisivat, niitä pitää tehdä eri tavalla. Siksi raahasin värityskirjan ja värikynät työpaikalleni. Värittäminen rentouttaa, alentaa stressiä ja auttaa keskittymään. Nykyään vietän taukoni värittäen sen sijaan, että roikkuisin somessa. Toimii.onnensiruja

Käy kävelyillä

Kävely virkistää, pitää yllä aerobista kuntoa ja toimii hyvänä vastapainona toimistotyölle. Parhaimmillaan kävellessä voi päästä flow-tilaan, jossa ajatukset ja ideat virtaavat vapaasti.

Pyrin joka viikko kävelemään joko työ- tai harrastusmatkoja. Kaupunkikävelyä parempi juttu on, jos voi kävellä metsässä. Jo viisi minuuttia metsässä kohottaa mielialaa, 20 minuuttia laskee verenpainetta. Kokemukseni mukaan myös metsässä nukkuminen on tosi jees.

Vähennä notifikaatioita

Aivomme ovat melko kivikautiset, eivätkä ne sovi moniajoon. Monen asian tekeminen yhtä aikaa ei tee meistä tehokkaampia, se tekee meistä tyhmempiä. Informaatioähky pistää aivot ylikierroksille ja patoaa luovuuden.

Siksi olen ottanut puhelimestani lähes kaikki notifikaatiot pois. Sähköpostinikin tsekkaan vain tietyin väliajoin. Olen testannut myös täysin sometonta päivää.

Meditoi

Olen todennut mindfulness-harjoitteiden hyödyt konkreettisesti. Ne auttavat minua nukahtamaan, parantavat keskittymiskykyä ja laskevat stressiä. Tutkimusten mukaan meditointi kehittää myös ajattelun joustavuutta ja luovuutta.

Nykyään meditaatioharjoitteita löytyy helposti vaikkapa youtubesta tai lukuisista apeista. Itse käytän Calmia. Appien hyvä puoli on se, että harjoitteita voi kuunnella vaikka bussimatkalla – se on muuten yksi työmatkatraditioistani.

Opettele jokin uusi taito tai pidä yllä vanhaa

Oppiminen on aivojen juttu, ja aivot tykkäävät siitä, että niitä käytetään. Minulle aivotyön vastapainona ovat toimineet erityisen hyvin taitolajit ja musiikki. Nykyään soittelen töiden jälkeen pianoa. Se nollaa ajatukset tehokkaasti.

Mitä relausvinkkejä sinulla on? ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

#MuhkuraManifesti eli hei 14-vuotias minä: reitesi ovat ihan normaalit!

Taisin olla 14 kun kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota reisiini. Yhtäkkiä ne olivatkin leveät ja niihin oli ilmestynyt selluliittia. Tunsin itseni valtavan isoksi ja epänormaaliksi. Siihen ei auttanut liikunta, jota harrastin silloin paljon. Siihen ei auttanut kuorinta, kuivaharjaus tai kiinteyttävä vartalovoide. Siihen ei auttanut yhtään mikään.

Mielestäni reiteni näyttivät perunapellolta ja totaalisen epänormaaleilta.

Parikymppiseen mennessä olin kokeillut jumppaa, kuorintaa, montaa erilaista selluliittigeeliä, mutta minkäänlaista muutosta ei ollut näkyvissä. Reisien selluliitti oli ja pysyi. Vuosien varrella painoni ja rasvaprosenttini on vaihdellut, mutta selluliittia minulla on aina ollut enemmän tai vähemmän. Sitä on suurimmalla osalla meistä.

Siksi ajattelin nuorempana, että en ikinä käyttäisi mikroshortseja. Enkä käyttänyt.

Vuosia kului, ja ajattelin uudelleen. Aloin käyttää mikroshortseja. En tiedä, mitä tapahtui. Ainakin vanhenin, muutuin vähemmän itsekriittiseksi ja lopetin häpeämästä, enkä sitten enää välittänyt. Enhän minä luoja paratkoon kyttää ulkona muiden reisiä – miksi kukaan sitten kyttäisi minun?muhkuramanifestiNyt kun katson taaksepäin, tuntuu älyttömän typerältä. Että nuori, hoikka ja urheilullinen ihminen on voinut käyttää tuntikausia reisiensä murehtimiseen. Samalla se ei tunnu typerältä. Jos tuntee noin vahvasti vartalostaan, ei tunnetta pitäisi vain kuitata typeräksi. Se on ollut ihan oikea tunne, ja voimakas sellainen.

Mistä se tunne sitten kumpusi? Häpeästä se taisi kummuta.

Häpeässä se vitsi muuten onkin. Kosmetiikkaa ja selluliittigeelejä myydään häpeällä ja epävarmuudella. Kun minä olin nuori, televisiossa pyöri mainos jostain roll on -selluliittivoiteesta. Siinä oli sitrusta ja kofeiinia ja jotain sellaista virkistävää ja aktivoivaa, selluliittia sulattavaa. Ostin sitäkin. Ei se auttanut. Yllättyneitä olivat: –

Nyt haluaisin sanoa 14-vuotiaalle itselleni, että käytä hyvä ihminen aikasi ja rahasi kaikkeen muuhun kuin reisiisi. Ne ovat ihan normaalit, eivätkä yhtään nolot,

ja itse sinä olet itsesi pahin kriitikko.

#MuhkuraManifesti on Trendin ja Lilyn kampanja, jolla halutaan kumota selluliittiin liittyvä stigma.

Muita kirjoituksia aiheesta:

 

Miltä koulukiusaaminen tuntuu?

Joskus vieläkin tulee sellaisia tilanteita, joissa kehoon ailahtaa vanhoja tunteita ja hiipii tuttuja reaktioita. Ahdistaa, pelottaa. Sydän hakkaa, kädet tärisevät. Silloin tuntuu samalta kuin lapsena kouluun kävellessä.

Minä olen yksi niistä, joita kiusattiin koulussa. Jätettiin ulos porukasta, haukuttiin, tönittiin, revittiin hiuksista. Levitettiin juoruja, kirjoiteltiin lapuille ja koulukirjoihin jotain ilkeää.

Joskus pelkäsin jopa lainata kirjoja kirjastosta, kun mietin, että niihin on kirjoiteltu jotain ilkeää minusta. Kerran olikin.

miltä-koulukiusaaminen-tuntuu-1

Koko paikkakunta kutistui vankilaksi, jossa piti pohtia tarkoin, mihin menee ja milloin. Minulla oli tapana hokea itselleni aamuisin, että sitten kun olen 30, kaikki on hyvin.

Sellainen jättää jälkiä, jotka jollain tasolla vaikuttavat koko loppuelämän.

Sitä on arka menemään uusiin tilanteisiin tai seuraan, kun ei tiedä, millaisen vastaanoton saa. Sitä antaa kohdella itseään huonosti ihmissuhteissa, kun on oppinut sietämään mitä vaan. Se voi vaikuttaa ammatinvalintaan, itseluottamukseen, minäkuvaan, mielialaan, käsitykseen oikeudenmukaisuudesta, koko maailmankuvaan.

Joskus ajattelin, että on noloa, että olen joutunut tällaisen kohteeksi. Että se oli jotenkin oma syy.

Sitten lakkasin ajattelemasta niin, ja siksi kirjoitan tästä nyt. Jos sinua kiusataan, se ei ole sinun häpeäsi, eikä se tee sinusta yhtään vähemmän arvokasta kuin kenestäkään muusta.

Jos sinua kiusataan, siitä kestää toipua – mutta siitä voi toipua.

On asioita, jotka ovat olleet minulle kokemusteni takia aika hankalia, mutta silti olen luovinut niistä läpi – siis vaikka opinnoista tai työelämästä, jotka ovat todella jännittäneet, jotka ovat välillä nostaneet kouluajoilta tuttuja fiiliksiä pintaan. Toisinaan moni ihan tavallinen arkipäivä on vaatinut minulta aika paljon rohkeutta.

Joskus se suututti. Että minä olen joutunut ponnistelemaan tavallisten asioiden, kuten opintojen tai työelämän suhteen enemmän kuin moni muu. Kun minulla nyt sattuu olemaan tämä taakka.

miltä-koulukiusaaminen-tuntuu2

Sitten se ei enää suututtanut. Siitä tuli osa minun tarinaani. Minun nyt vain piti käydä läpi se. Ja ehkä sillä oli jokin tarkoitus. Vaikka se, että voin kertoa sinulle, että jos sinua kiusataan, se ei ole sinun syysi. Että asiat kääntyvät paremmiksi. Että melkein kaikesta voi selvitä.

Ja vaikka olen alle 30, kaikki on jo ihan jees.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Kuvat otti ystävä Kaapelitehtaan kattosaunalla – kiitos!

Pelotta

Mietin tuossa yhtenä päivänä pelkoa ja pelkoja. Olen pelännyt elämässäni montaa asiaa, kuten varmasti moni muukin on. Pelko on välillä ihan hyödyllistä. Se esimerkiksi estää paijaamasta vastaan luikertelevaa myrkkykäärmettä tai hyppäämästä liian korkealta.

Välillä pelosta on vain haittaa. Sen takia moni uusi juttu jää kokeilematta, moni riski ottamatta – kuten vaikka ulkomaille muuttaminen tai työpaikan vaihtaminen.sans peurOlen viime aikoina tajunnut, että pelon kanssa voi opetella tasapainoilemaan. Kun ei pysty ihan täysin ilman pelkoa elämään, niin ainakin sitä voi sietää, sen kanssa voi olla. Eihän rohkeuskaan ole sitä, että ei pelkää mitään, vaan sitä, että tekee asioita peloista huolimatta.

Ajattelin pelkoa myös viimeisenä työpäivänäni, kun kävelin töihin sitä samaa, tuttua metsäreittiä,

oli kaunis ja aurinkoinen syyspäivä, sade oli tauonnut ensimmäistä kertaa moneen päivään ja maisema oli tyyni

minä ajattelin ainakin, että apua mitä olen tekemässä kiitos anteeksi onpa täällä kuitenkin seesteistä ja kaunista

ja kuinka kaikki on kuitenkin jotenkin oudosti kohdallaan.

Sinä päivänäkin vähän pelotti, mutta siitä huolimatta minä kävelin eteenpäin.pelottaKollegoilta sain läksijäislahjaksi korun, jossa lukee sans peur – se tarkoittaa, että ilman pelkoa. Se on minulla ranteessa lähes joka päivä muistuttamassa sekä rakkaista ihmisistä että pelottomuudesta ja pelon sietämisestä.

Koska niin täällä pitää olla, pelotta – tai ainakin melko lailla pelotta ja aika rohkeasti.

Ainiin, mitä minä sitten olen pelännyt? Ainakin pimeää, korkeita paikkoja, ja silmien laserleikkauksessa sitä hetkeä, kun sarveiskalvoon leikattiin läppä.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Onko pakko olla aina onnellinen?

Kuulin eilen sellaisen ajatuksen, että heikkous vaatii melkoisesti vahvuutta. Hetken pyörittelin ja totesin, että niinhän se vaatii. Pitää olla vahva pystyäkseen käsittelemään heikkouttaan ja surujaan, etenkin, kun suruja näkyy harvoin vaikkapa täällä somessa. Etenkin, kun kaiken onnellisuuden tavoittelun keskellä voi tuntua, että surullisuus olisi jotenkin virheellinen olotila.

Ei se ole. Se on osa ihmisyyttä.

onnellisuus2
Ei zen

Olen kuullut sellaisenkin, että onnellisuuteensa voi vaikuttaa itse – ja ihan tottahan sekin on. Onhan minullakin luontokävelyt, joogat, kiitollisuuslistat ja illanvietot näin esimerkiksi, ja ne ovat hyviä juttuja ne. Voimavaroja, valontuojia.

Mutta vaikka aina tekisi vain hyviä valintoja, välillä niitä kuitenkin tulee, suruja. Odottamattomuuksia. Heikkoja hetkiä. Koska sellaista elämä on, kokonaista, ei vain puolikasta. Myötä- ja vastamäkiä. Suruja ja iloja.

onnellisuus1
Ihan zen

Onneksi suruissa ja huonoissa hetkissä on sellainenkin ominaisuus, että ne lopulta väistyvät, vaikka sitä ennen ne vaativatkin meiltä vahvuutta, sopeutumista ja kasvamista.

Niiden jälkeen onnenhetket tuntuvat entistä onnellisemmilta, paremmilta. Ihan kuin silloin, kun pystyy talven jälkeen ensimmäistä kertaa nukkumaan niin, että ikkuna on auki.

Ihan kuin silloin, kun linnut laulavat läpi kokonaisen yön.

Seuraa blogia ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM