Mietin tässä, että…

Oon tässä miettinyt erinäisiä juttuja, asioita, yhteiskunnallis-sosiologis-vuorovaikutuksellisia ongelmia sekä meteorologisia ilmiöitä. Ne vaivaavat minua jonkin verran.

Jaettu tuska puolittuu, tai ehkä sittenkin kertautuu. Mutta esim. nämä jutut minua nyt askarruttavat:

  • Miksi kynät tylsyvät niin nopeasti?
  • Miksi kolmekymppisen naisen pitäisi olla sekä dynaaminen uraohjus että pullantuoksuinen perheenäiti?
  • Miksi alkukesällä on kaikkein valoisinta mutta kaikkein kylmintä?
  • Miksi kukaan ei kehtaa ikinä ottaa viimeistä?
  • Miksi on niin tärkeää, mitä ihmiset ajattelevat (ja keitä ne ihmiset ylipäätään ovat ja mitä ne ajattelevat) ja kenellä on aikaa ajatella muiden ihmisten asioita, kun omissakin asioissa on niin valtavasti päänvaivaa?
  • Miksi monesta hyvästä jutusta tulee lopulta huono olo, esim. viinistä?
  • Miksi tällaiselta täti-ikäiseltä kesti niin kauan saada tolkkua Snapchatin käyttöliittymästä?
  • Miksi nuoriso on aina pilalla ja käyttää omituisia sosiaalisen median sovelluksia?
  • Miksi vaatteet nukkaantuvat?
  • Miksi väärään ihmiseen rakastumisesta kestää niin valtavan kauan toipua?
  • Miksi iho on samalla kuiva ja helposti rasvoittuva?
  • Miksi ihmisen pitää tietää jo teini-ikäisenä, mikä siitä tulee isona?
  • Miksi me käytämme työelämässä vakavalla naamalla sellaisia sanoja kuin kontaktoida, prospektoida, sparrata, lisäarvo asiakasrajapinnassa ja tahtotila?
  • Miksi kissat eivät pysy ikuisesti pentuina?
  • Miksi sitä joskus tulee vastattua toivotukseen samoin, vaikka toivotus ei ole sellainen, että siihen kannattaisi vastata niin?
  • Miksi joskus tuntuu siltä, että kaikki muut ehtivät tehdä vaikka mitä hienoa ja että juuri minä aivan varmasti jään jostain paitsi?!
  • Miksi olen koukussa lehtien kommenttipalstoihin?

Henna Helmi: Miisan kaksoisaxel

Joskus luen kepeitä kirjoja välipalaksi, silloin kun en oikein jaksa muuta. Ne ovat kuin jakso lempisarjaa tai lasillinen kuohuvaa. Hulahtavat ohi nopeasti ja jättävät hyvän mielen. Siksi nappasin kirjastosta mukaani Henna Helmin nuortenromaanin Miisan kakoisaxel (2014). Olin halunnut lukea kirjan jo pitkään kahden asian vuoksi: taitoluistelun ja lajityypin.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on yksi suosikkilajityypeistäni, koska se tuo uusia lukijoita kirjallisuuden luo, koska se on niin monimuotoista. Runoa, lorua, satua, realismia. Minä opettelin aikoinaan lukijaksi lukemalla Viisikoita, Seikkailu-sarjaa, Mystery Clubeja, Annoja ja Runotyttöjä. Siksi nappaan aina silloin tällöin mukaani kirjastosta jonkin uuden nuortenkirjan. Haluan tietää, mitä lajityypille kuuluu. Haluan tietää, mitä uusi lukijasukupolvi lukee.

photo_2017-04-17_19-27-07

Miisan kaksoisaxel kertoo taitoluistelua harrastavasta teini-ikäisestä Miisasta. Miisa on taitekohdassa: yläaste on juuri alkanut ja koulunkäynti on muuttunut haastavammaksi. Myös luistelutreeneissä vaaditaan enemmän, ja yhdestä elementistä, kaksoisaxelista, tulee Miisalle ylitsepääsemätön ongelma.

Hyppy ei vain onnistu. Se jää vajaaksi.

Kaksoisaxelin takkuaminen vaikuttaa koko identiteettiin ja Miisa alkaa pohtia, onko hän sittenkään hyvä luistelija. Onko hän luistelija ollenkaan? Ja jos hän lopettaisi, mitä hän sitten olisi?

Entisenä urheilijana ja entisenä teini-ikäisenä Miisan tunnot osuivat maaliin todella hyvin. Monta vuotta jatkuneesta harrastuksesta tulee identiteetti, jonka ympärillä vapaa-aika ja kaverisuhteet pyörivät. Oma urheilijaidentiteetti alkaa rakoilla, jos kaverit kehittyvätkin lajissa paremmin, jos oma osaaminen ei tunnukaan riittävän. Miisakin joutuu kysymään itseltään, kuka hän on ja riittääkö hän alkuunkaan:

Miisa oli aina pitänyt lopettajia jollain lailla heikkoina. Olihan hän harmitellut ääneen, kun oli kuullut kaverien päätöksestä ja joskus itkenytkin, kun hyvä kaveri oli viimeistä kertaa jäällä. Mutta kyynelten kuivuttua hän oli katsonut peiliin ja tiennyt olevansa vahvempi kuin nuo muut, jotka eivät enää jaksaneet käydä harjoituksissa tai halusivat mieluummin keskittyä tanssiin.

Olikohan kukaan lopettanut siksi, ettei vaan ollut riittävän hyvä?

Tarvitaan hieman epäonnea ja muutama mutka matkaan ennen kuin Miisa on valmis tekemään päätöksen. Samalla hän ymmärtää olevansa sama ihminen, luisteli hän tai ei – siinä kelpo opetus myös identiteettikriisin parissa painiville aikuisille.

Miisan kaksoisaxel on kirjana sellainen kuin pitääkin. Se seuraa siististi kaavaa: siinä on alku, keskikohta ja loppu, konflikti ja sen ratkeaminen, kasvutarina. Se on raikas ja hyvä lajityyppinsä edustaja, kirja, josta jää hyvä mieli, mutta joka ei mullista maailmaa. Miisan kaksoisaxel ei ole uusi nuortenkirjallisuuden klassikko, eikä se kurota kohti rankempia teemoja kuten vaikka Kira Poutasen anoreksiaa käsitellyt nuortenromaani Ihana meri.

Kyllä tätä silti nuorison edustajille voi suositella. Eli arvoisat z-sukupolven edustajat: nenä irti niistä älypuhelimista ja mars mars vaan kirjastoon vanhojen ja hyvien viihdeformaattien pariin. Kiitätte tätiä sitten myöhemmin tästä neuvosta.

Ja sitten huomaat olevasi aikuinen

Yhtenä keväisenä ja valoisana aamuna havahduin miettimään, miten nyt voi olla kevät. Ihan vasta oli viime kevät, ihan vasta. Siitä ei tunnu olevan vuotta, vaikka siitä on. Samalla aloin miettiä, että ehkä aika käyttäytyy jotenkin eri tavalla. Viikot ja päivät tuntuvat nyt pieniltä ja ohimeneviltä yksiköiltä. Keskityn ennemmin kuukausiin, vuosiin, jopa vuosikymmeniin.

Ehkä olen tullut aikuiseksi.

Sitten aloin miettiä, mistä aikuisuuden huomaa, siis sen lisäksi, että aika kuluu eri tavalla kuin ennen. Ja sen lisäksi, että näytän valokuvissa erilaiselta ja että olen löytänyt itseltäni harmaita hiuksia. Sain aikaiseksi listan, koska minä olen sellainen, listaihminen.

Huomaat olevasi aikuinen, tai vanha sielu, kun:

  • Voit käyttää sanontoja silloin kun minä olin nuori tai viime vuosikymmenellä ilman merkittävää ironiaa. Koska no, sinä olit kypsässä iässä jo viime vuosikymmenellä. Hienointa on tietenkin se, että pystyt myös käyttämään ilmauksia viime vuosisadalla ja viime vuosituhannella.
  • Kun suunnittelet kavereidesi kanssa ensi kesän festareita, päätätte majoittua hotellissa sen sijaan, että tönöttäisitte kuraisella leirintäalueella neljä päivää juoden Magyaria hanapakkauksesta.
  • Siellä festareilla sinulla on muuten varaa ostaa juomasi anniskelualueelta sen sijaan, että yrittäisit salakuljettaa niitä.
  • Kun teet aamusmoothien, voit tehdä sen marjoista, jotka poimit viime kesänä itse. Tietenkin sinä kävit mustikassa. Ja sitten sinä leivoit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Seuraat verenpainettasi.
  • Kun saat selville työpaikkasi kesätyöntekijän olevan yli kymmenen vuotta sinua nuorempi, mietit, elätkö ollenkaan todellisuudessa. Eivätkö ysärin loppupuolella syntyneet ole vielä päiväkodissa, häh?
  • Käytät Snapchattia ironisesti, koska innostasi huolimatta tiedät olevasi se nolo täti, joka on juuri keksinyt filtterit ja kakkaemojit. Haluat silti pysyä mukana maailman menossa.
  • Oikeasti et kyllä tajua hölkäsen pöläystä niistä nuorison sosiaalisista medioista. Kik? Vine? Jodel? Ask.fm?
  • Samalla haluat sanoa nuorisolle, että kyllä meilläkin oli aikoinaan niitä sosiaalisia medioita, kuten IRC, IRC-Galleria, tekstarit ja öö sellainen juttu, että soittelimme lankapuhelimilla toisillemme.
  • Lähes kaikilla tuttavapiirissäsi on yhtäkkiä jälkikasvua, aviopuoliso tai ex-aviopuoliso. Tai kaikki näistä.
  • Valitset kenkäsi käyttömukavuuden, et ulkonäön perusteella.
  • Menet viikonloppuisin aikaisin nukkumaan, koska haluat säilyttää unirytmisi. Tai sitten et edes jaksaisi valvoa.
  • Käytät sunnuntaiaamusi siihen, että päivittelet ajankulua, ikääsi ja maailman muuttumista. Olet silti omasta mielestäsi se cool täti, joka muistaa aina ottaa vitamiininsa.

Elämänohjeita nuorisolle

Olen ajatellut viime aikoina erilaisia ajatuksia kuin ennen. Sellaisia, jotka suuntautuvat tulevaisuuteen. Osa niistä ajatuksista on ihan tylsiä ja liittyy sellaisiin asioihin kuin asuntolaina tai hammaslääkäri. Osa on aivan mainioita, kuten se, että voisin ryhtyä mummoksi vaikka heti. Sitten voisin leipoa, hengailla ja jaella muksuliineille killereitä elämänohjeita, kuten:

  • älä ihastu ensimmäiseen, joka on sinulle kiva
  • käy festareilla (tai erotan sinut suvusta)
  • ole reilu toisille
  • pidä yhteyttä ystäviisi
  • käytä oikeankokoisia rintaliivejä (tai älä käytä ollenkaan, jos ei huvita)
  • pyydä ja anna anteeksi
make-sense-not-war
älä haasta riitaa hei
  • älä kritisoi tai kyseenalaista toisten elämänvalintoja, koska mikä sinä olet tuomitsemaan? (paitsi jos ne elämänvalinnat ovat esimerkiksi rattijuoppoilu tai sarjamurhaaminen)
  • muista muutenkin, että mikä sinä olet tuomitsemaan
  • anna istumapaikka bussissa sitä tarvitsevalle
  • älä sotkeudu kolmiodraamaan ja sitten kun kuitenkin sotkeudut, älä pahenna tilannetta tarpeettomilla kostoretkillä
  • lukaise muutama käytösopas
  • lähde vaihto-oppilaaksi
  • älä ikinä pelkää, koska ihmiset ympärilläsi kyllä ottavat sinusta kopin
  • eikä täällä ole muuta kuin rakkaus

Viimeiseksi kuitenkin tärkein:

  • älä hyvä ihminen juo ensikännejä kossulla! Siitä ei seuraa hyvää.

Joten muksundeerukset, tulkaa luokseni. Minä annan teille neuvoja.