Tässä vaiheessa vuotta, kun kaikki ovat kyllästyneet loskaan, räntään, liukkauteen ja siihen, että puistoissa ei vielä voi notkua, on entistä tärkeämpää löytää elämälle mielekästä sisältöä. Parhaimmillaan mielekäs sisältö saa unohtamaan säätilan lisäksi sen, että olet päivä päivältä vanhempi ja että vaikka kesä onkin tulossa, se on tosi lyhyt ja täynnä allergeeneja.

Mutta ihan oikeasti, nyt ne viime aikojen timantit, jotka valaisevat päiviä ja hivelevät aisteja. Olkaas hyvät:

M/S Romantic: hirveän hyvä TV-sarja

Nimen perusteella en olisi ikinä alkanut katsoa M/S Romanticia. Kun yhtäkkiä joka paikasta tihkui vihjeitä poikkeuksellisen eeppisestä materiaalista, sai uteliaisuus painamaan playta. Se kannatti.

Ruotsin risteilyä usean matkustajan näkökulmasta kuvaava sarja marssittaa paikalle suomalaisuuden kipeään ytimeen pureutuvia hahmoja: sulhaselle tiuskivan morsiamen, ö-luokan naistenmiehen, alkoholia metsästävät teinit, mikromanageroivan risteilyisännän ja onnelliset suomenruotsalaiset.

Hahmot ja tapahtumat ovat niin tarkkanäköisiä, että myötähäpeä on välillä itkettävän ja eieieieiei-huutoja kirvoittavan todellista. Minä nauroin, itkin, häpesin ja katsoin. Ai että. Katso sinäkin, jos et jo katsonut.

M/S Romantic Yle Areenassa.

Sylvia: viehättävää nykybalettia

Jos ette vielä tienneet, niin minä rakastan balettia. Toissa perjantaina käväisin Kansallisbaletissa katsomassa Sylvian, joka on älyttömän viehättävä teos. Vaikka sen juonessa on  perinteistä antiikin ajan diipadaapaa, jossa jumalat ja jumalattaret sekoittavat pakkaa minkä ehtivät, baletista hahmottuu kirkas ja väkevä nuoren naisen kasvutarina. Eikä minkä tahansa nuoren naisen, vaan metsästäjättären, joka on yhtä aikaa herkkä ja aggressiivinen, tyttö ja nainen, valmis mutta vielä täysin kesken.

Sylvian toteutus on raikas ja moderni: pelkistetty lavastus antaa tilaa tanssille, tulkinnalle ja tunteelle, sille, miten nuori nainen löytää itsensä ja naiseutensa, rakastuu, menettää, kasvaa ja lähtee.

Sylvian ehtii nähdä vielä ensi viikon ajan.

Muutama musiikkijuttu

Musiikkivideoiden kulta-aika saattoi mennä suurinpiirtein silloin, kun minä synnyin, mutta onneksi loistavia musiikkivideoita purskahtaa aina silloin tällöin tajuntaan. Yksi niistä on Vesalan Mul ei oo lapsuudensankarii, jossa on onnistuttu tekemään väkevä video väkevälle biisille.

Palataksemme musiikkivideoaikaan ennen kuuluisaa syntymääni: Nik Kershawin The Riddle on kaikessa hämmentävyydessään vallan timanttinen video. Koska arvostan myös suunnattomasti kaikkea hupaisaa, suosittelen vilkaisemaan myös Leena Vanamon Viet itsekontrollin -laatuvideon. Elämäsi ei tunnu samalta sen jälkeen.

Musiikkiasioista on pakko mainita vielä se, että Gospel Helsinki (jonka sopraanorivistä minut voi bongata) julkaisi juuri yhteistyössä Tommi Kaleniuksen kanssa tehdyn EP:n Spotifyyn. Käykäähän kuuntelemassa! ❤

Mitä muuta sisältöä pitäisi olla elämässä? Kerro kommenttiboksissa se, mitä olen missannut!

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM