29 oppimaani asiaa

Tänään minä täytän 29, ja sen kunniaksi ajattelin jakaa sitä kuuluisaa iän tuomaa viisautta kaikelle kansalle. Listan viimeinen kohta sateen jälkeisestä kirkkaasta illasta on minulle erityisen merkityksellinen: eilisen rankkasateen jälkeen olin korkealla Helsingin kattojen yllä, katsoin äkillisesti kirkastunutta taivasta ja ajattelin, että tähän hetkeen on tiivistyneenä kauneus, että tässä on hyvä.

29 oppimaani asiaa

Mutta sitten ne muutkin juttuset:

  1. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta,
  2. eikä ole asiaa, jota ei harjoittelemalla oppisi.
  3. Festareilla kannattaa käydä…
  4. …mutta bajamajan ovea ei kannata avata päin naamaa.
  5. Joskus väärän valitseminen on helpompaa kuin oikean
  6. ja rakkaus tulee kysymättä lupaa.
  7. Hanki vasara, ruuvimeisseli, jesaria ja palovaroitin,
  8. vaihda vuotavan hanan tiiviste
  9. ja soita putkimiehelle ajoissa (ei liity yllä olevaan kohtaan, toim. huom.).
  10. Reboottaa säännöllisesti puhelimesi, tietokoneesi ja itsesi,
  11. käy vaikka metsässä, jossa ei muuten voi viettää liikaa aikaa.
  12. Opettele sanomaan kiitos ja anteeksi,
  13. kerro ihmisille, että välität ja
  14. kutsu ihmisiä luoksesi kylään.
  15. Mieti vaatteita ostaessasi sitä, kuinka helposti materiaali rypistyy,
  16. tiskaa tiskit heti
  17. ja vie biojäte ennemmin sen sijaan että veisit sen myöhemmin.
  18. Täydellistä ei olekaan.
  19. Eikä valmistakaan ole.
  20. Tärkeintä täällä on rakkaus,
  21. mutta armo on myös ihan hyvä juttu.
  22. Hanki kirkasvalolamppu ja pidä sitä päällä aamuisin, jos et itsesi, niin viherkasvejesi iloksi.
  23. Hanki viherkasveja.
  24. Älä luota pelkkään puhelimeen kun suunnistat,
  25. mutta uskalla kääntyä välillä odottamattomaan suuntaan.
  26. Usko, että saat ja ansaitset hyvää,
  27. kohtele muita hyvin
  28. ja luota elämään.
  29. Muista, että sateisimmankin aamun jälkeen voi tulla mitä kirkkain ilta.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Kuvan otti Kasper Sauramo, kiitos!

Yö, jonka nukuin ulkona

Starttasin tämän vuoden retkeilykauden eilen, sopivasti #nukuyöulkona -tapahtuman kanssa kohdakkain. Pakkasin rinkan ja muonat, tarkistin, että muinaisen ja superpainavan telttani kaikki osat ovat tallessa ja kävelin bussipysäkille. Nuuksion kansallispuistossa on se hyvä puoli, että minun pitää vain kävellä bussipysäkille, ja sitten olenkin jo melkein perillä.

Hyppäsin pois Siikaniemessä, ja lähdin tarpomaan. Tauon jälkeen rinkan kanssa patikoiminen on aina aluksi tahmeaa, mutta pääsin rytmiin nopeasti. Sen jälkeen se oli vain menoa, kuuntelua, katselua. Ei kiirettä, ei tarkkoja suunnitelmia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kolmikulmalampi

Ensimmäisellä taukopaikallani ajattelin, että en edes tiedä, paljonko kello on. Muutenkin luonnossa aikaa mitataan kellon sijasta muilla ajanmääreillä: yksi niistä on se hetki, joka menee veden kiehahtamiseen, toinen on aika, joka menee riisin keittämiseen. Sitten on se hetki, kun linnut yön hämärimpänä tuokiona lakkaavat laulamasta, se hetki, jona ne aloittavat sen taas uudelleen.

Päätin leiriytyä Holma-Saarijärvellä. Pistin teltan pystyyn ja virittelin trangian illallisen laittamista varten. Yksinkertaisen ruuan laittamisesta ja syömisestä tulee maastossa melkoinen zen-kokemus. Ei ole muuta kuin ruuanlaitto, ei ole muuta kuin riisin ja tonnikalan syöminen – eikä mikään ole hetkeen maistunut riisiä ja tonnikalaa paremmalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kovan päivän ilta

Luonnossa perustarpeet näyttäytyvät selkeästi: minä tarvitsen vettä, ruokaa ja suojan. Juuri muuta ihminen ei selvitäkseen tarvitse. Kun niitä on rajallisesti, niistä tulee resursseja, joiden käyttämistä pitää todella miettiä: jos tarvitsen lisää vettä, joko otan sitä lammesta ja keitän tai patikoin muutaman kilometrin matkan kaivolle sitä hakemaan. On sekä huojentavaa että pysäyttävää ajatella välillä vain perusasioita, niitä, joilla oikeasti on eniten merkitystä. Minun murheeni kaupungissa ja arjessa ovat huomattavasti pienempiä, vaikka siellä ne tuntuisivatkin suurilta.

Koska olin liikkeellä yksin, olin etukäteen miettinyt, alkaisiko yksinäisyys jossain vaiheessa vaivata. Ei alkanut. Yksin luonnon keskellä tuntee olevansa osa jotain suurempaa ja merkityksellistä kokonaisuutta. Siellä näkee kaiken sen elämän, joka on ollut minua ennen ja joka jää olemaan minun jälkeeni. Puut, joiden juuret ovat olleet maassa aikoja ennen minua, linnut, jotka toivottavasti laulavat samoin vielä meidänkin jälkeemme. Niin väkevän olemassaolon kanssa ei ole yksin, niin väkevä oleminen tulee luo ja ottaa osakseen.

Holma-Saarijärvi
Holma-Saarijärvi aamuyöllä

Aamuyöstä sain vielä havahtua hetkeen, jona linnut olivat jo täysin hereillä. Usva tanssi veden pinnalla, aamurusko alkoi piirtyä taivaalle. Näky oli henkeäsalpaava, enkä olisi millään malttanut enää mennä takaisin nukkumaan. Nukuin kuitenkin vielä muutaman tunnin, heräsin sateen pehmeään ropinaan – se tuntui kovin lohdulliselta. Kun olin saanut aamuteen keitettyä, sade oli lakannut ja vedenpinta oli jälleen tyyni.

tyven
Tyven

Kotona keitin itselleni kahvit ja join ne oikein hitaasti ajatellen, miten outoa onkaan, että vettä saa hanasta, sähköä pistorasiasta ja että yleensä juon kahvini kiireellä. Vaikka kahvinjuonti, sehän on suuri ylellisyys, josta pitäisi nauttia rauhassa.

Nyt minulla on jälleen uusi tapa määritellä aikaa ja kiirettä, ainakin hetken.