#vainsinkkujutut

Aikaisemmin kirjoitin, kuinka olen selvinnyt flunssan pahimmasta muodosta, eli sinkkuflunssasta. Sinkkuflunssan loppuvaiheen houreisiin kuuluu esimerkiksi perintöhopeoiden miettiminen, mikä toimikoon vihjeenä siitä, kuinka vakavasta taudinkuvasta on kyse.

Mutta kyllä se sinkkuus voi synnyttää muitakin ajatuksia ja oivalluksia. Vaikka tällaisia:

  • Voit nukkua yösi rauhassa, koska kukaan ei kuorsaa vieressäsi.
  • Voit valvoa yösi rauhassa surren, koska kukaan ei ole vieressäsi.
  • Voit alkaa kartoittaa nuorempia sukulaisnaisiasi tulevaisuuden seuraneidin roolia varten. Seuraneiti istuu luonasi ja lukee sinulle Katekismusta ääneen. Kun torkahdat ristipistotyösi ääreen, hän livahtaa pois vähin äänin.
  • Voit nauraa katketaksesi, kun potentiaalinen tulevaisuuden seuraneitisi postittaa sinulle seuraavan magneetin:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Voit riemuita siitä, että sinulla on paljon aikaa vain itsellesi ja omille harrastuksillesi. Loputtomasti aikaa.
  • Kiroilet ruokakauppojen pakkauskokoja ja sitä, että sinkkuboksisi jääkaapin pakastelokeroon ei mahdu sitten yhtään mitään. Paitsi että jostain syystä sinne mahtuu pyttipannun jämät, joita et koskaan syö.
  • Sinun ei tarvitse siivota lattialta kenenkään muun sukkia tai kalsareita.
  • Voit käydä erittäin nuoren henkilön kanssa seuraavan sananvaihdon: ”Onks sulla poikaystävää?” ”Ei.” ”Vähänkö sulla on köyhä elämä.”
    • Voit sen jälkeen käyttää aikaa siihen, että mietit, kuinka hävytöntä nuoriso nykyään on.
  • Voit seurata ystäväpiirisi vakiintumista ja keksiä elämästäsi erilaisia metaforia, jotka liittyvät mm. tuolileikkiin (joku jää ilman) tai siihen, että kukaan ei halua ottaa viimeistä.
  • Voit miettiä, että elämä on kuitenkin ihan tosi jees, ja se jos mikä on tärkeää.

Lue myös:

Sinkkuflunssa

Miltä eroaminen tuntuu?

Näin muutat sinkkuboksiin

Muut somet ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Kasvit, jotka eivät vaatineet mitään

Viime viikonloppuna minulla oli vihdoin aikaa huonekasveilleni. Vaihdoin niille mullat, suihkuttelin niitä, nypin pois kuolleita lehtiä. Ihmettelin, kuinka sitkeitä ne ovat, vaikka ne ovat sinnitelleet viileällä ikkunalaudalla koko vuoden ja sietäneet monta auringonvalotonta kuukautta.

Ennen projektiani olin hieman huolissani. Ajattelin, että kaikki kasvini ovat todella huonossa kunnossa ja että tekisin turhaa työtä.

Olin väärässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rönsylilja, jonka sain vuosia sitten opiskelukaveriltani, on viihtynyt ja kasvattanut vuoden aikana viisi uutta pistokasta. Orkidea, jonka luulin vetelevän viimeisiään, versoikin uutta kukkavanaa. Se ei ole kukkinut kertaakaan sen jälkeen, kun palautin graduni. Siitä on kolme vuotta.

Olin ällistynyt ja häkeltynyt. Siinä ne ovat kasvaneet ja pärjänneet, vaikka minä en ole suorittanut niiden hoitamista. Siinä ne olivat ja kertoivat minulle, että vähempikin riittää.

Asiat ovatkin joskus melko simppeleitä. Auringolla, vedellä ja ravinnolla pääsee pitkälle. Joskus näistä helpoista perusasioista muistuttavat huonekasvit, joskus metsäretki.

Ja niiden muistutusten jälkeen asiat ovatkin jälleen oikeassa mittakaavassa, uomissaan.

 

Näin kirjoitat gradun

Yliopisto-opiskelu on prosessi, jolla on alku ja loppu. Kaksi juttua tässä prosessissa ovat merkittäviä, ja myös kaikkein vaikeimpia: alku ja loppu. Pääsykoe ja gradu. Asiat niiden välissä rullaavat suhteellisen mukavasti, tai ainakin vain miedosti kompuroiden.

Opintojen ensimmäisinä vuosina gradu on se juttu, joka häilyy kaukaisessa tulevaisuudessa. Gradu on se, jota ne aikuisilta näyttävät ännännen vuoden opiskelijat vääntävät yön pimeinä tunteina. Gradu on se, joka päättää yhden aikakauden ja kulkee käsikkäin identiteettikriisin kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus neljännen opiskeluvuoden aikoihin havahduin siihen, että gradu on oikea ja konkreettinen juttu, joka siintääkin lähitulevaisuudessa. Marssin professorin luo kysymään, pitääkö mun nyt todella ilmoittautua gradusemmaan. Professori siihen, että kyllähän nämä opinnot ovat siinä vaiheessa, että joo.

Sen jälkeen mikään ei ollut kuin ennen. Minusta tuli hetkessä sellainen vanhempi opiskelijatyyppi, joka tajusi gradun koskevan myös minua. En välttyisi siltä, en voisi vedota siihen, että vastahan mä aloitin nää opinnot, miten niin pitäis valmistuakin.

Hain graduseminaariin. Juttelin ohjaajani kanssa. Valitsin aiheen. Keräsin aineiston.

Helpot jutut loppuivat siihen. Tein vähän töitä, tein kaikkea muuta. Opiskelin uuden sivuaineen. Pohdin, että aloittaisin gradun taas huomenna. Ja huomenna. Ja huomenna. Gradu oli ahdistava möykky, joka kehitti valtavan määrän hauskoja sijaistoimintoja, kuten:

  • ikkunoiden peseminen
  • lumihiutaleiden putoamisen tarkkaileminen
  • lenkkeily
  • orkidean ostaminen
  • orkidean kasvun seuraaminen
  • romaanien lukeminen sängyssä
  • alan vaihtamisen pohtiminen
  • tietokoneeni työpöydällä olevan gradu.doc -kuvakkeen vihamielinen tuijottaminen
  • työpöydän taustakuvan vaihteleminen

Lopulta totesin, että minulla ei ole oikotietä. Ahdistus ei lopu kuin tekemällä. Aloin tehdä.

Pakotin itseni joka päivä yliopiston kirjastolle litteroimaan. Kuukauden kuluttua olin litteroinut tutkimusaineiston. Sitten sain muutamia oivalluksia, osin Gradutakuun, osin ihmisenä kasvun johdosta. Totesin, että:

  • paras gradu on valmis gradu
  • ei ole väliä, mitä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa
    • muokata ja parantaa voi aina myöhemmin, mutta prosessia ei ole järkeä tukkia sillä, että vaatii heti täydellistä tulosta
  • rutiini on avain
  • deadline on toinen avain

Niinpä kirjoitin itselleni kalenterin väliin kannustuslapun, jossa luki paras gradu on valmis gradu. Marraskuu pimeni ympärillä. Tein gradua, töitä, gradua, töitä. Nick Cave lauloi iltaisilla kotimatkoilla, että push the sky away, märkä asfaltti imi kaiken valon.

Elämä tuntui videopeliltä, siltä, että liikuttelee itseään jossain maailmassa, joka ei ole todellisuus.

Kuukausi videopeliä, ja esitarkastusversio oli valmis. Printtasin sitä joulunalusviikolla yliopistolla pöllämystyneenä. Siinä se nyt oli. Minä olin tehnyt sen. Minä olin yksi niistä aikuisista opiskelijatyypeistä, jotka tekevät tärkeitä asioita.

Lopulta gradussa ei ollut hienointa arvosana tai itse tuotos, vaan prosessi. Kokonaisuus, jonka pystyikin hallitsemaan. Ahdistus, jonka pystyikin selättämään. Onnistumisen kokemus, kokemus siitä, että mitä riitin – ja niin riität sinäkin.

Minun kaupunkini

Muutama päivä sitten kävelin Sturenkatua pitkin, ilta-aurinko laski ja taivas oli korkea. Kaupunki oli minun, kaikki siinä oli omaa. Mäkelänkatu, Brahenkenttä, Diakoniapuiston bussipysäkki, jolla aikoinaan odotin vaihtobussia viikon jokaisena arkiaamuna.

ihminen kevätillassa

Bussipysäkki, jonka kupeeseen nousivat viime kevään ensimmäiset kukat kuin yllättäen, bussipysäkki, jolla vuosi sitten ihmettelin, miltä maa tuoksuukaan ensimmäisen kevätsateen jälkeen.

dsc_06351Sellaisina hetkinä tämä on minun maailmani ja minun kaupunkini. Hetkinä, joina rapistuneet julkisivut kohtaavat versovan kevään, joina aurinko laskee horisontin taa ja me katselemme sitä tuuletusparvekkeelta, joina ajattelen, että tänne minä päädyin, vaikka ei koskaan pitänyt.

Päätymiset, ne ovat välillä hyviä, välillä vielä parempia. Onnekkaita. Ehkä päädyn seuraavaksikin johonkin hyvään.

Irti

Talvella tein Susannah Conwayn Unravel your Year 2017 -työkirjaa. Vastasin siinä oleviin kysymyksiin viime vuoden opeista, tulevan vuoden toiveista, minusta itsestäni. Mietin kulunutta vuotta, väritin ja kirjoitin. Mietin hieman lisää.

Vuodelta 2016 jäi käteen paljon muutoksia, ehkä opetuksiakin. Vuodesta 2017 toivoin rauhallisempaa.

Vaikka työkirjaan kirjaamani asiat jäivätkin resonoimaan mieleen, piilotin sen täyttämisen jälkeen laatikkoon. En kiinnittänyt jääkaapin oveen itselleni muistilappuja tai laittanut seinälle motivaatiokuvaa. Pidän siitä, että voin unohtaa asiat hetkeksi ja sitten kun otan ne uudelleen esiin, muistaa ne jälleen. En halunnnut tehdä vuodesta suorittamista, vaikka olinkin listannut tavoitteita. Ajattelin, että ne tulevat luonnostaan, jos ne todella kumpuavat sisältä ja ovat minulle tärkeitä.

unravel your year

Joten viime yönä kaivoin työkirjan esille ja pidin välivuosikatsauksen. Kirjoittamani asiat tuntuivat samaan aikaan tutuilta ja kaukaisilta. Kummallista kyllä, osa niistä oli toteutunut, vaikka mielestäni en ole aktiivisesti pyrkinyt mitään kohti.

Siinä se taika olikin. Kirjoittamani asiat ovat olleet minussa jo, ja vuoden alussa minä sanoitin ne. Ne tulivat sisältä, kuten olin ajatellutkin.

Toivoin tältä vuodelta rauhaa, kirjoittamista, musiikkia ja liikuntaa. Tämän vuoden sanaksi valitsin sanan irtipäästäminen – kyllä, minä olen juuri niin ahne, että käytin yhdyssanaa. Mutta se on hyvä sana. Se toimii moneen: huonoihin tapoihin, ylitöihin, työhuoliin, täydellisyyden tavoitteluun. Se toimii pieniin asioihin, se toimii isoihin.

Pieniä asioita, niitä on jo kertynyt: juon nykyään paljon vähemmän kahvia. En käytä siinä enää maitoa. Peruin Netflix-tilaukseni. Luovuin kasasta vaatteita. Olen laulanut ja soittanut ihmisten kuullen, vaikka en mielestäni ihan täydellisesti osaisikaan.

Ne isot asiat, niissä on vielä työtä. Erityisesti kohdassa sano ei.

huhtikuun viimeinen ilta

Mutta en olettanutkaan olevani vielä valmis. Vuosi ei ole vielä edes puolessa, tämä tarina ei ole lopussa. Ja näissä epätäydellisissä kohdissa kehiin hyppäävät tukisanani, joita sain valita neljä. Ne sanat ovat rohkeus, rauha, itsearvostus ja hyväksyntä.

Jos minä en jotain saavuta, minä hyväksyn sen. Ja sitten päästän siitä irti.

Näin muutat sinkkuboksiin

En ole viime aikoina ehtinyt juurikaan lukea. Sen sijaan minä ehdin aina jakaa neuvoja. Tällä kertaa minulla on painavaa asiaa muuttamisesta, erityisesti sinkkuboksiin muuttamisesta – siinä kun on muutamia erityispiirteitä verrattuna ihan tavallisiin muuttoihin. Kuten se, että sitä saattaa yhtäkkiä olla ihminen, jolla ei ole huonekaluja.

Näin voi käydä vaikka siksi, että on oikeaan kotiin muuttaessaan ajatellut, että tämä on nyt tässä. Loppuelämän valinta. Luopunut monesta omasta asiasta, koska mitä me kahdella samanlaisella tehdään.

sinkkuboksi

Sinkkuboksiin muuttaminen on prosessi. Kun asunto on enemmän tai vähemmmän vahingossa vuokrattu, alkaa se muu ruljanssi. Siinä on esimerkiksi tällaisia vaiheita:

  • Pakkaa muuttolaatikot ja totea, että sinulla on suhteettoman paljon jotain todella hassua, kuten kirjoja ja viinilaseja.
  • Totea samalla, että sinulta puuttuu jotain tärkeitä ja järkeviä asioita, kuten kahvinkeitin ja mikro. Ja sänky. Ja ruokapöytä.
  • Päätä olla hankkimatta mikroa.
  • Ala jäljittää tavaroitasi: onkohan vanha kirjahyllyni vielä vanhempieni varastossa? Entä mummolasta peritty nojatuoli?
  • Pakota vastahakoiset kaverisi muuttoavuksi.
  • Vie ensimmäisen muuttokuorman mukana vain vaihtovaatteita, hieman keittiövälineitä ja jotain nukkumiseen liittyvää. Ja kitara. Käy koko viikko töissä hirveästä selkäjumista kärsien.
  • Aseta sammutuspeite heti hyvälle ja käytännölliselle paikalle. Vastaanota kehuja sen sijainnista (tai mahdollisesti myös pään aukomista, ystävät, miksi minä olen valinnut teidät?!)
  • Osta uusia tavaroita, mutta älä ihan heti: on ihan ok nukkua retkipatjalla lattialla ensimmäinen viikko
  • Ihaile uutta sisäpihaasi ja näkymää ikkunastasi. Tunne olosi hämmentävän seesteiseksi, vaikka et muista, mitä pakkasit mihinkin laatikkoon.
  • Löydä silmääsi miellyttävä järjestys noin puoli vuotta sen jälkeen, kun olet muuttanut asuntoon.
  • Hae loput tavarasi entisestä kodistasi lähes vuosi poismuuton jälkeen.
  • Aseta hakemasi Aalto-maljakko kirjahyllyn päälle ja laita sinne viinipullonkorkkeja, jotta et vaikuttaisi liian keskiluokkaiselta (tai keski-ikäiseltä).
  • Ala ajatella, ettet oikeastaan haluaisi ikinä muuttaa pois.
  • Osta sinkkuboksiisi piano ja kotiudu lopullisesti.

Ja sitten huomaat olevasi aikuinen

Yhtenä keväisenä ja valoisana aamuna havahduin miettimään, miten nyt voi olla kevät. Ihan vasta oli viime kevät, ihan vasta. Siitä ei tunnu olevan vuotta, vaikka siitä on. Samalla aloin miettiä, että ehkä aika käyttäytyy jotenkin eri tavalla. Viikot ja päivät tuntuvat nyt pieniltä ja ohimeneviltä yksiköiltä. Keskityn ennemmin kuukausiin, vuosiin, jopa vuosikymmeniin.

Ehkä olen tullut aikuiseksi.

Sitten aloin miettiä, mistä aikuisuuden huomaa, siis sen lisäksi, että aika kuluu eri tavalla kuin ennen. Ja sen lisäksi, että näytän valokuvissa erilaiselta ja että olen löytänyt itseltäni harmaita hiuksia. Sain aikaiseksi listan, koska minä olen sellainen, listaihminen.

Huomaat olevasi aikuinen, tai vanha sielu, kun:

  • Voit käyttää sanontoja silloin kun minä olin nuori tai viime vuosikymmenellä ilman merkittävää ironiaa. Koska no, sinä olit kypsässä iässä jo viime vuosikymmenellä. Hienointa on tietenkin se, että pystyt myös käyttämään ilmauksia viime vuosisadalla ja viime vuosituhannella.
  • Kun suunnittelet kavereidesi kanssa ensi kesän festareita, päätätte majoittua hotellissa sen sijaan, että tönöttäisitte kuraisella leirintäalueella neljä päivää juoden Magyaria hanapakkauksesta.
  • Siellä festareilla sinulla on muuten varaa ostaa juomasi anniskelualueelta sen sijaan, että yrittäisit salakuljettaa niitä.
  • Kun teet aamusmoothien, voit tehdä sen marjoista, jotka poimit viime kesänä itse. Tietenkin sinä kävit mustikassa. Ja sitten sinä leivoit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Seuraat verenpainettasi.
  • Kun saat selville työpaikkasi kesätyöntekijän olevan yli kymmenen vuotta sinua nuorempi, mietit, elätkö ollenkaan todellisuudessa. Eivätkö ysärin loppupuolella syntyneet ole vielä päiväkodissa, häh?
  • Käytät Snapchattia ironisesti, koska innostasi huolimatta tiedät olevasi se nolo täti, joka on juuri keksinyt filtterit ja kakkaemojit. Haluat silti pysyä mukana maailman menossa.
  • Oikeasti et kyllä tajua hölkäsen pöläystä niistä nuorison sosiaalisista medioista. Kik? Vine? Jodel? Ask.fm?
  • Samalla haluat sanoa nuorisolle, että kyllä meilläkin oli aikoinaan niitä sosiaalisia medioita, kuten IRC, IRC-Galleria, tekstarit ja öö sellainen juttu, että soittelimme lankapuhelimilla toisillemme.
  • Lähes kaikilla tuttavapiirissäsi on yhtäkkiä jälkikasvua, aviopuoliso tai ex-aviopuoliso. Tai kaikki näistä.
  • Valitset kenkäsi käyttömukavuuden, et ulkonäön perusteella.
  • Menet viikonloppuisin aikaisin nukkumaan, koska haluat säilyttää unirytmisi. Tai sitten et edes jaksaisi valvoa.
  • Käytät sunnuntaiaamusi siihen, että päivittelet ajankulua, ikääsi ja maailman muuttumista. Olet silti omasta mielestäsi se cool täti, joka muistaa aina ottaa vitamiininsa.