Joskus vieläkin tulee sellaisia tilanteita, joissa kehoon ailahtaa vanhoja tunteita ja hiipii tuttuja reaktioita. Ahdistaa, pelottaa. Sydän hakkaa, kädet tärisevät. Silloin tuntuu samalta kuin lapsena kouluun kävellessä.
Minä olen yksi niistä, joita kiusattiin koulussa. Jätettiin ulos porukasta, haukuttiin, tönittiin, revittiin hiuksista. Levitettiin juoruja, kirjoiteltiin lapuille ja koulukirjoihin jotain ilkeää.
Joskus pelkäsin jopa lainata kirjoja kirjastosta, kun mietin, että niihin on kirjoiteltu jotain ilkeää minusta. Kerran olikin.
Koko paikkakunta kutistui vankilaksi, jossa piti pohtia tarkoin, mihin menee ja milloin. Minulla oli tapana hokea itselleni aamuisin, että sitten kun olen 30, kaikki on hyvin.
Sellainen jättää jälkiä, jotka jollain tasolla vaikuttavat koko loppuelämän.
Sitä on arka menemään uusiin tilanteisiin tai seuraan, kun ei tiedä, millaisen vastaanoton saa. Sitä antaa kohdella itseään huonosti ihmissuhteissa, kun on oppinut sietämään mitä vaan. Se voi vaikuttaa ammatinvalintaan, itseluottamukseen, minäkuvaan, mielialaan, käsitykseen oikeudenmukaisuudesta, koko maailmankuvaan.
Joskus ajattelin, että on noloa, että olen joutunut tällaisen kohteeksi. Että se oli jotenkin oma syy.
Sitten lakkasin ajattelemasta niin, ja siksi kirjoitan tästä nyt. Jos sinua kiusataan, se ei ole sinun häpeäsi, eikä se tee sinusta yhtään vähemmän arvokasta kuin kenestäkään muusta.
Jos sinua kiusataan, siitä kestää toipua – mutta siitä voi toipua.
On asioita, jotka ovat olleet minulle kokemusteni takia aika hankalia, mutta silti olen luovinut niistä läpi – siis vaikka opinnoista tai työelämästä, jotka ovat todella jännittäneet, jotka ovat välillä nostaneet kouluajoilta tuttuja fiiliksiä pintaan. Toisinaan moni ihan tavallinen arkipäivä on vaatinut minulta aika paljon rohkeutta.
Joskus se suututti. Että minä olen joutunut ponnistelemaan tavallisten asioiden, kuten opintojen tai työelämän suhteen enemmän kuin moni muu. Kun minulla nyt sattuu olemaan tämä taakka.
Sitten se ei enää suututtanut. Siitä tuli osa minun tarinaani. Minun nyt vain piti käydä läpi se. Ja ehkä sillä oli jokin tarkoitus. Vaikka se, että voin kertoa sinulle, että jos sinua kiusataan, se ei ole sinun syysi. Että asiat kääntyvät paremmiksi. Että melkein kaikesta voi selvitä.
Ja vaikka olen alle 30, kaikki on jo ihan jees.
Kuvat otti ystävä Kaapelitehtaan kattosaunalla – kiitos!
Olen viime aikoina tajunnut, että pelon kanssa voi opetella tasapainoilemaan. Kun ei pysty ihan täysin ilman pelkoa elämään, niin ainakin sitä voi sietää, sen kanssa voi olla. Eihän rohkeuskaan ole sitä, että ei pelkää mitään, vaan sitä, että tekee asioita peloista huolimatta.
Kollegoilta sain läksijäislahjaksi korun, jossa lukee sans peur – se tarkoittaa, että ilman pelkoa. Se on minulla ranteessa lähes joka päivä muistuttamassa sekä rakkaista ihmisistä että pelottomuudesta ja pelon sietämisestä.
