Kirjahylly vastaa: 16 kysymystä

Bongasin La La Lilja -blogista hauskan kyselyn, jonka ideana on etsiä vastaukset kysymyksiin omasta kirjahyllystä. Välillä kirjahyllyni näytti puhuvan puolestani melko hyvinkin – joihinkin kohtiin oli jopa vaikea tehdä valinta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidemmittä puheitta, täältä pesee:

  1. Oletko mies vai nainen? Sellainen tyttö
  2. Kuvaile itseäsi? Selviytyjätyyppi
  3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Paras mahdollinen maailma
  4. Kuinka voit? Mikä vasemmistoa vaivaa?
  5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? Salainen puutarha
  6. Mihin haluaisit matkustaa? Kesämaa
  7. Kuvaile parasta ystävääsi? Tyttökerho
  8. Mikä on lempivärisi? Punainen erokirja
  9. Millainen sää on nyt? Miten niin valo
  10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Ennen päivänlaskua ei voi
  11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? The Marriage Plot
  12. Millainen on parisuhteesi? The Fault in Our Stars
  13. Mitä pelkäät? Muodonmuutos
  14. Päivän mietelause? Ennen kuin kaikki muuttuu
  15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Kerro minulle jotakin hyvää
  16. Miten haluaisit kuolla? Tekstien pyörityksessä

Jos innostut itsekin vastaamaan haasteeseen, huikkaa siitä vaikka kommenttiboksissa! 🙂

Minun kaupunkini

Muutama päivä sitten kävelin Sturenkatua pitkin, ilta-aurinko laski ja taivas oli korkea. Kaupunki oli minun, kaikki siinä oli omaa. Mäkelänkatu, Brahenkenttä, Diakoniapuiston bussipysäkki, jolla aikoinaan odotin vaihtobussia viikon jokaisena arkiaamuna.

ihminen kevätillassa

Bussipysäkki, jonka kupeeseen nousivat viime kevään ensimmäiset kukat kuin yllättäen, bussipysäkki, jolla vuosi sitten ihmettelin, miltä maa tuoksuukaan ensimmäisen kevätsateen jälkeen.

dsc_06351Sellaisina hetkinä tämä on minun maailmani ja minun kaupunkini. Hetkinä, joina rapistuneet julkisivut kohtaavat versovan kevään, joina aurinko laskee horisontin taa ja me katselemme sitä tuuletusparvekkeelta, joina ajattelen, että tänne minä päädyin, vaikka ei koskaan pitänyt.

Päätymiset, ne ovat välillä hyviä, välillä vielä parempia. Onnekkaita. Ehkä päädyn seuraavaksikin johonkin hyvään.

Irti

Talvella tein Susannah Conwayn Unravel your Year 2017 -työkirjaa. Vastasin siinä oleviin kysymyksiin viime vuoden opeista, tulevan vuoden toiveista, minusta itsestäni. Mietin kulunutta vuotta, väritin ja kirjoitin. Mietin hieman lisää.

Vuodelta 2016 jäi käteen paljon muutoksia, ehkä opetuksiakin. Vuodesta 2017 toivoin rauhallisempaa.

Vaikka työkirjaan kirjaamani asiat jäivätkin resonoimaan mieleen, piilotin sen täyttämisen jälkeen laatikkoon. En kiinnittänyt jääkaapin oveen itselleni muistilappuja tai laittanut seinälle motivaatiokuvaa. Pidän siitä, että voin unohtaa asiat hetkeksi ja sitten kun otan ne uudelleen esiin, muistaa ne jälleen. En halunnnut tehdä vuodesta suorittamista, vaikka olinkin listannut tavoitteita. Ajattelin, että ne tulevat luonnostaan, jos ne todella kumpuavat sisältä ja ovat minulle tärkeitä.

unravel your year

Joten viime yönä kaivoin työkirjan esille ja pidin välivuosikatsauksen. Kirjoittamani asiat tuntuivat samaan aikaan tutuilta ja kaukaisilta. Kummallista kyllä, osa niistä oli toteutunut, vaikka mielestäni en ole aktiivisesti pyrkinyt mitään kohti.

Siinä se taika olikin. Kirjoittamani asiat ovat olleet minussa jo, ja vuoden alussa minä sanoitin ne. Ne tulivat sisältä, kuten olin ajatellutkin.

Toivoin tältä vuodelta rauhaa, kirjoittamista, musiikkia ja liikuntaa. Tämän vuoden sanaksi valitsin sanan irtipäästäminen – kyllä, minä olen juuri niin ahne, että käytin yhdyssanaa. Mutta se on hyvä sana. Se toimii moneen: huonoihin tapoihin, ylitöihin, työhuoliin, täydellisyyden tavoitteluun. Se toimii pieniin asioihin, se toimii isoihin.

Pieniä asioita, niitä on jo kertynyt: juon nykyään paljon vähemmän kahvia. En käytä siinä enää maitoa. Peruin Netflix-tilaukseni. Luovuin kasasta vaatteita. Olen laulanut ja soittanut ihmisten kuullen, vaikka en mielestäni ihan täydellisesti osaisikaan.

Ne isot asiat, niissä on vielä työtä. Erityisesti kohdassa sano ei.

huhtikuun viimeinen ilta

Mutta en olettanutkaan olevani vielä valmis. Vuosi ei ole vielä edes puolessa, tämä tarina ei ole lopussa. Ja näissä epätäydellisissä kohdissa kehiin hyppäävät tukisanani, joita sain valita neljä. Ne sanat ovat rohkeus, rauha, itsearvostus ja hyväksyntä.

Jos minä en jotain saavuta, minä hyväksyn sen. Ja sitten päästän siitä irti.

Sata rikki eli minä numeroina

Tulin viime viikolla kirjoittaneeksi sadannen postaukseni tänne. Sen kunniaksi ajattelin pyöritellä vähän lisää numeroita ja tehdä numerohaasteen, jota olen viime aikoina bongaillut blogeista, esimerkiksi täältä.

Homma on melkoisen simppeli; kerron hieman itsestäni numeroiden avulla:

  • Olen syntynyt lokakuussa 1988, ja olen nyt 28-vuotias.
  • Kuorossa laulan usein kakkossopraanoa.
  • Olen 177 cm pitkä.
  • Minulla on kaksi sisarusta ja aika monta serkkua.
  • Olen asunut kymmenessä eri osoitteessa.
  • Nykyisen asuntoni numero on 10, ja siinä on 24,5 neliötä.
  • Kuljen paljon bussilla 502.
IMG_20161225_102336_836
Kädessäni on x-määrä jotain pallohommeleita
  • Ennätysvuoden 2008 aikana luin 60 romaania, mutta nykyään muutamasta kymmenestä kirjasta selviytyminen on saavutus. Vuoden 2015 lukuhaastekin on vielä inasen kesken.
  • Valmistuin yliopistosta kolme vuotta sitten.
  • Kengännumeroni on 39 tai 40.
  • Minulla on ollut viisi eri tyyppiä kämppiksenä. Ja nyt ei yhtäkään.
  • Kun pelasin salibandyä, pelinumeroni oli ensimmäisessä joukkueessani 5, toisessa 84.
  • Viiden salibandykauden aikana minulle kertyi yhteensä kuusi jäähyminuuttia.
  • Luistimeni on kokoa 260.
  • Yöpöydälläni on tällä hetkellä kolme kirjaa, yksi kahvikuppi ja yksi päiväkirja.
  • Kotonani on kolme instrumenttia: piano, kitara ja nokkahuilu.

Sinkkuflunssa

Maanantaina heräsin kummalliseen tuntemukseen. Tuntemus viestitti, että en todellakaan pystyisi menemään töihin. Haroin kuumemittarin käsiini, mittasin. Hämmennyin. Miten muka minä voin olla kipeä?

Sairastuminen ällistytti, mutta onneksi tauti ei ole vetänyt vertoja syksyllä sairastamalleni sinkkuflunssalle. Tällä kertaa olen makoillut melko rauhassa, jaksanut tehdä välillä töitä ja saanut vain muutaman yöllisen kauhukohtauksen huonon olon takia. Läikytellyt kanakeittoa rinnuksilleni ja päättänyt, että huulipuna kuumeisessa naamassa piristää kummasti.

Mutta se sinkkuflunssa, se oli paha. Se oli todella paha.

photo_2017-03-08_19-21-27

Sinkkuflunssan ensimmäisessä vaiheessa hoet, että olen vahva ja itsenäinen nainen ja selviän tästä kyllä ihan helpolla. En minä mitään tarvitse. Tai ketään.

Kun tauti pahenee, seuraa toinen vaihe: nälkä ja surkeus kasvavat eikä ole ketään, joka kävisi kaupassa tai toisi ruokaa. Särkylääkkeet loppuvat. Mehu ehtyy.

Alat pelätä kuolevasi yksin.

Kolmannessa vaiheessa alat kehitellä skenaarioita: Jos minulla olisi kissoja ja kuolisin tähän, kissat söisivät ruumiini eikä kukaan löytäisi minua saati kaipaisi ainakaan ikuisuuteen. Tämä ei varmasti edes ole tavallinen flunssa, vaan jokin eksoottinen ja eritystappava superkuume, ja minusta tulee VAROITTAVA ESIMERKKI.

Neljännessä vaiheessa suret sitä, että sinulla ei ole kissoja, vauvoja, perintöhopeoita tai suurta joukkoa ihmisiä valvomassa tautivuoteesi äärellä. Näykit vähän niitä asioita, joita sinulla kaapissa on: tonnikala- ja ananassäilykkeitä sekä pähkinöitä. Ei vieläkään appelsiinimehua. Et jaksa käydä kaupassa.

Viidennessä vaiheessa kirjoittelet sekavia viestejä ystävillesi, osittain kuumehoureiden, osittain tylsyyden vuoksi. Vellot surkeudessasi.

Ja sitten, kuudennessa vaiheessa tulee se kuumeeton aamu, kun olet ensin viettänyt pitkän, pimeän ja yksinäisen yön hikoillen ja painajaisia nähden. Kun päivä kunnolla valkenee, et enää pelkää kuolevasi. Et edes toivo sitä.

Tavallisessa flunssassa ja sinkkuflunssassa on minulle kuitenkin samanlainen lopputulema: kun olen toipunut, haluan siivota asuntoni läpikotaisin. Tuulettaa, vaihtaa lakanat. Päästää päivänvalon ja raikkaan ilman sisään. Tiskata ja pyykätä, käydä pitkässä suihkussa. Todeta maailmalle, että minä olen täällä taas ja minä olen elossa.

Ps. Oon lukenut nyt kirjojakin, niistä postauksia tulossa. Pysykäähän kuulolla!