Kolme asiaa, joista en luovu

Yksi internetin ehdottomasti hyviä puolia on vapaa tiedonvälitys. Kuten se, että kaiken maailman listat, haasteet ja meemit alkavat kiertää, monistua ja elää omaa elämäänsä. Kolmen asian listan bongasin Astu harhaan -blogista, ja tietenkin minä sekä y-sukupolven edustajana että somekansalaisena kannoin korteni kekoon.

Spotify

Minulla ja musiikilla on pitkä historia, joka alkoi jostain muskarin viisikielisen kanteleen rämpyttämisestä, eteni pianotunteihin ja jatkui kuorolaululla. Musiikin kuunteleminen on aina ollut olennainen osa tätä historiaa. Kuunteleminen puolestaan alkoi vinyylilevyistä ja c-kaseteista, jatkui cd-levyihin ja itse koostettuihin mixtapeihin ja jatkui digitaalisena (muistattekos sellaisia asioita kuin Winamp ja foobar?!)

Oli Sony Walkman (c-kasetilla!), sitten kannettava cd-soitin (kuinka epäkäytännöllistä) ja sitten mp3-soitin.

Sitten tuli Spotify.

Aamuja, työpäiviä, työmatkoja, lenkkejä, unettomia öitä ja kirjoittelusessioita olisi aika vaikea kuvitella ilman Spotifytä. Onneksi ei tarvitse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lukeminen

Sain oman kirjastokortin Vesilahden kirjastoon alle kouluikäisenä. Kirjasto oli minulle ajanviettopaikka, turvasatama ja loputon aarreaitta. Viisikkoja saattoi mennä kolme päivässä.

Nykyään harmittelen säännöllisesti sitä, että en ehdi tai jaksa lukea tarpeeksi. Sitten muistutan itseäni siitä, että lukeminen ei ole suorittamista. Luen kun luen, kyllä ne kirjat ja tarinat minua odottavat.

Kahvi

Opettelin juomaan kahvia vasta melko vanhana (siis ainakin 23-vuotiaana), enkä kofeiiniherkkänä tapauksena tarvitse sitä paljon. Silti siitä on tullut rutiini.

Kahvi tuo mieleeni vaikka minkälaisia tunnetiloja, kuten

viikonloput ja loma-aamut, joina juon kahvia sängyssä ja luen kirjaa tai tuijotan sarjoja katsomatta kelloa,

kirpeät syysaamut, jotka tuoksuvat luentojen alkamiselta ja joina voi lämmittää sormiaan kupin ympärillä,

festarit, joilla lisäenergia ei koskaan ole haitaksi,

ja kaikki ne aamut, päivät ja iltapäivät, jotka olen viettänyt juoden kahvia hyvässä seurassa.

Mistä sinä et luopuisi?

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Mietteitä myöhäiskesässä

Eilisilta oli sellainen täydellinen myöhäiskesän ilta – kyllä, minä käytän sanaa myöhäiskesä enkä alkusyksy. Sellainen, jona ilta-aurinko viipyilee, ratikkamatka kotiin on kiireetön. Sellainen, jona on aikaa pohtia triviaaleja asioita, koska kyllä, niiden pohtiminen on välillä paljon kiehtovampaa kuin elämän tarkoituksen miettiminen.

Ja sitten minä mietin esimerkiksi, että

  • milloin tukka on long bob ja milloin puolipitkä?
  • missä vaiheessa tyttö- ja poikaystäviä aletaankin kutsua nais- ja miesystäviksi?
  • miksi joinain aamuina piristyy yhdestä kahvikupillisesta, joinain ei kymmenestäkään?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • miksi hyvännäköiset kengät ovat usein niin kamalat jalassa?
  • miksi välillä on niin vaikeaa tehdä päätöksiä?
  • miksi silkkipaidat ovat parasta päällepuettavaa mutta hirveintä puhdistettavaa?
  • miksi joskus tuntuu hyvältä idealta kuunnella E-Typeä?
  • miksi pian sen jälkeen tuntuu siltä, että ei enää ikinä pysty kuuntelemaan mitään?
  • miksi alkukesä kierähtää niin nopeasti täydeksi?
  • miksi välillä kaipaa silmälaseja, vaikka niistä niin vaivalla hankkiutui eroon?
  • miksi aina ei voi olla hitaita aamuja ja kahvia sängyssä?

Viimeiseen minä osaan vastata: siksi, että jos niitä olisi aina, ne eivät tuntuisi miltään.

Ihanaa viikonloppua! ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

 

Onnensiruja

onnensiruja

Joskus tulee kirkkaita hetkiä,

esimerkiksi silloin kun pesee perjantai-iltana ikkunoita, juo kuohuviiniä ja kuuntelee Nick Cavea,

hetkiä, joina oivaltaa

että tämä on minun kotini ja olen täällä tosi onnellinen

että elämääni on asettunut juuri sellaisia ihmisiä kuin pitääkin

että tämä on minun kaupunginosani, vaikka olikin tosi outoa muuttaa pois niistä Pitkänsillan takaisista kaupunginosista.

Sitten alkaa miettiä kaikkea muutakin hyvää, kuten

että luistelu pitkän tauon jälkeen tuntuu keveältä kuin hengitys

että sade näyttää kauniilta kirkkaiden lasien takaa, vaikka se heti täplittääkin ne

(mutta sellaista elämä on, epätäydellisyyden sietämistä ja sitä, että yleensä jokin menee pieleen, kunnes se taas korjaantuu)

että minulla on ihmisiä, joiden kanssa juoda skumppaa ilman syytä

että on hitaita aamuja

ja että tykkään mollivoittoisista biiseistä, jotka päättyvät duurisointuun.

onnensiruja2

Se duurisointu, se yleensä tulee. Ennemmin tai myöhemmin se peittää alleen muun.

Lue myös:

Muut somet ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

#vainsinkkujutut

Aikaisemmin kirjoitin, kuinka olen selvinnyt flunssan pahimmasta muodosta, eli sinkkuflunssasta. Sinkkuflunssan loppuvaiheen houreisiin kuuluu esimerkiksi perintöhopeoiden miettiminen, mikä toimikoon vihjeenä siitä, kuinka vakavasta taudinkuvasta on kyse.

Mutta kyllä se sinkkuus voi synnyttää muitakin ajatuksia ja oivalluksia. Vaikka tällaisia:

  • Voit nukkua yösi rauhassa, koska kukaan ei kuorsaa vieressäsi.
  • Voit valvoa yösi rauhassa surren, koska kukaan ei ole vieressäsi.
  • Voit alkaa kartoittaa nuorempia sukulaisnaisiasi tulevaisuuden seuraneidin roolia varten. Seuraneiti istuu luonasi ja lukee sinulle Katekismusta ääneen. Kun torkahdat ristipistotyösi ääreen, hän livahtaa pois vähin äänin.
  • Voit nauraa katketaksesi, kun potentiaalinen tulevaisuuden seuraneitisi postittaa sinulle seuraavan magneetin:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Voit riemuita siitä, että sinulla on paljon aikaa vain itsellesi ja omille harrastuksillesi. Loputtomasti aikaa.
  • Kiroilet ruokakauppojen pakkauskokoja ja sitä, että sinkkuboksisi jääkaapin pakastelokeroon ei mahdu sitten yhtään mitään. Paitsi että jostain syystä sinne mahtuu pyttipannun jämät, joita et koskaan syö.
  • Sinun ei tarvitse siivota lattialta kenenkään muun sukkia tai kalsareita.
  • Voit käydä erittäin nuoren henkilön kanssa seuraavan sananvaihdon: ”Onks sulla poikaystävää?” ”Ei.” ”Vähänkö sulla on köyhä elämä.”
    • Voit sen jälkeen käyttää aikaa siihen, että mietit, kuinka hävytöntä nuoriso nykyään on.
  • Voit seurata ystäväpiirisi vakiintumista ja keksiä elämästäsi erilaisia metaforia, jotka liittyvät mm. tuolileikkiin (joku jää ilman) tai siihen, että kukaan ei halua ottaa viimeistä.
  • Voit miettiä, että elämä on kuitenkin ihan tosi jees, ja se jos mikä on tärkeää.

Lue myös:

Sinkkuflunssa

Miltä eroaminen tuntuu?

Näin muutat sinkkuboksiin

Muut somet ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Lomahavaintoja

Olen onnistunut viime viikkoina sekoittamaan viikot, päivät ja kuukaudet. Laiskojen päivien lomassa olen oppinut, että lomalla voi notkua maanantaiaamuna kirjastossa, samoilla hyllyjen välissä ja miettiä, miksi maanantait eivät aina ole tällaisia.

Lomalla voi myös

reissata ympäri Suomea ja tavata vanhoja ja uusia tuttuja, ajatella

miksi minä en tapaa heitä useammin.

lomalla voi 3

Lomalla ehtii juuri ja juuri syödä aamiasta ennen kuin lähtee kaverin kanssa lounastreffeille,

voi kiertää hitaasti läpi kaikki museot, pysähtyä jokaisen teoksen tai esineen kohdalla,

lukea kaikki tekstit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten voi katsoa hitaasti pimenevää loppukesän iltaa, sitä, kuinka aurinko laskee puiden latvojen taa taustallaan Lorden hypnoottinen ääni – oh how fast the evening passes, cleaning up the champagne classes

Lomalla voi levittää joogamattonsa heti aamulla kotitalon sisäpihan pihanurmelle ja ajatella,

kuinka hienoa on, että talossamme on sellainen sisäpiha, että kesäaamut ovat lempeitä.

Lomalla voi leipoa sämpylöitä ja antaa taikinan kohota rauhassa, unohtaa muut ajanmääreet.

Loman voi aloittaa festariviikonlopulla ja päättää toiseen festariviikonloppuun. Lomalla voi levätä musiikissa ja ihmisissä alusta loppuun, ja kun loma päättyy, se musiikki soi minussa edelleen.

Miltä eroaminen tuntuu?

Tähän ikään mennessä ehtii kokea kaikenlaista. Iloja, suruja, hyvää ja pahaa. Kompastumisia ja kipuamisia. Suruissa ja kompuroinneissa on onneksi kaksi hyvääkin juttua: ne menevät lopulta ohi ja niistä saattaa oppiakin jotain.

Yksi näistä suruista on ero. Se tuntuu lamaannuttavalta ja omituiselta tyhjiöltä, joka nielaisee kaiken normaalin. Surun käsittelyn lisäksi myös identiteettiään joutuu käsittelemään: me-puhe muuttuu minäpuheeksi, monikko yksiköksi. Asuinpaikka menee uusiksi. Kaveripiiri menee uusiksi. Kaikki, mitä tulevaisuudessa olisi ollut, katoaa.

Ei ole lähitulevaisuutta, kuten yhteisen tutun häitä tai kesälomamatkaa, ei ole pitkän aikavälin tulevaisuutta, kuten yhteistä lasta. Ei ole sitä tukea ja turvaa, johon on tottunut, ei edes sohvaa.

Sitten sitä viettää unettomia öitä pohtien, mikä meni vikaan, mitä olisi voinut tehdä paremmin ja että löydänkö enää koskaan edes ketään, pitäiskö hankkia kissa tai lähteä maailmanympärimatkalle? Aamulla herää silmät turvonneina, työmatkalla kuuntelee Vilma Alinan Hullut asuu Kallios -biisiä.

On kuitenkin yksi mutta: kun yksi tulevaisuus katoaa, syntyy toinen.

Kun jokin loppuu, se aloittaa samalla jonkin uuden, ajan jälkeen. Elämään alkaa kertyä juttuja ja asioita. Uusi koti, ystäviä, uudenlaisia suunnitelmia. Uusia harrastuksia, uudenlaisia ajatuksia. Tulevaisuus hahmottuukin erilaisten mahdollisuuksien avaruutena. Sellaiset asiat, jotka sitoivat ennen, eivät enää sido: tiettyyn kaupunkiin tai maahan ei ole pakko jäädä.

Sitten tulee niitä uusia asioita rytinällä. Suru väistyy. Jonakin päivänä saattaa käydä treffeillä, joilla puhuttavaa riittää niin paljon, että havahdutte vasta seitsemän tunnin kuluttua. Tai jonakin päivänä saattaa ostaa lentolipun tai asunnon, tai sitten vain katsoa auringonlaskua ajatellen, kuinka kaunis se on.

Lopulta tulee levollisuus ja ymmärrys: Minä olen tässä hetkessä, jossa kaikki on hyvin, ja tulevaisuudessa on edessä vaikka mitä hyvää. Elämään voi luottaa, siihen voi aina luottaa. Sitten on vielä se viisaus, jonka Anna tokaisi: mikään oikea ei koskaan mene ohi. Väärät menee, ja niin on hyvä. ❤

Niin on hyvä. Tässä on hyvä.

Lue myös:

Aikuisuus: uhka vai mahdollisuus?

Näin muutat sinkkuboksiin

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Päiväkirjamerkintöjä Porvoosta

Joskus tekee hyvää pysähtyä kaupunkeihin, jotka ovat nähneet useita sukupolvia, kantaneet katukivillään lukemattomia askeleita,

niissä kaupungeissa voi hetken vain olla, unohtaa aikansa ja paikkansa historiassa, levätä, ajatella.

Porvoo_kahvila

Joskus, tai oikeastaan usein, on hyvä juhlia rakkautta, kuten me eilen,

ja tietenkin minä tirautin pienet itkut, koska sellainen minä olen tällaisissa juhlissa.

Kun päivän tuulet tyyntyivät illan koittaessa, istuimme joen rannassa, katsoimme, kuinka valot heijastuivat sen tyyneen pintaan.

Ja kun kävelimme seesteisessä, lämpimässä yössä hotellille, ajattelin,

että tässä maailmassa on niin paljon rakkautta, ihmisiä, joiden kanssa juoda gin toniceja

että on oikeastaan turha jäädä jumittamaan omiin suruihinsa, ahdistuksiinsa,

koska ne tulevat ja ennen kaikkea ne menevät.

Porvoo_ilta

Ja että maailmassa on niin paljon kauneutta, lempeitä kesäöitä

joihin on hyvä jäädä lepäämään, asumaan

vain niihin

ja niiden lisäksi ihmisiin,

jotka valvovat kanssasi ne yöt.