Dataohjautuva elämäni eli loppukevät numeroina

kesädata
Kuva: Unsplash

Meikäläisen somefeedeissä ja muissa ammatillisissa syötteissä on viime aikoina korostunut yksi termi: dataohjautuvuus. Datan hyödyntäminen ei ole asiana ollenkaan huono. Parempihan se on mitata tekemisiään ja tehdä seuraavalla kerralla paremmin kuin sohia menemään kuin sulava jääpala terassin pöydällä.

Trendeissä on valitettavasti yksi ongelma: ne kuluvat. Jos minä saisin kympin joka kerta, kun luen sanan dataohjautuvuus tai datalähtöinen tai datajotain, asuntolainani olisi maksettu jo eilen ja joululomaksi voisin bookata turistimatkan kuuhun itselleni ja kavereilleni.

Olen kuitenkin omaksunut jotain, koska ihminen välillä on ihan oppivainen tapaus. Siksi minä keräsin teille nyt vähän dataa kuluneesta kuukaudesta. Älkääkä tulko väittämään, ettei tämä data olisi järkevää tai hyödynnettävissä kaupallisiin tarkoituksiin, koska minä olin dataohjautuva, ja datan itseisarvosta tässä nyt lähdetään.

  • Sairastin noroviruksen, ja 10 tunnin ajan oksensin kahdesti tunnissa, melko tarkalleen puolen tunnin välein (aina 20 yli ja 10 vaille). Tällä frekvenssillä ihminen oksentaisi päivässä 48 kertaa ja vuodessa 17520 kertaa.
  • Kolmen vuoden säästöurakkani päättyi, ja laitoin nimeni asuntokauppakirjaan. Urakkaani sisältyi noin 10 000 euron vuosivauhdilla säästäminen sekä uuden kodin etsintä noin kuuden kuukauden ajan.
  • Uusi osoitteeni on elämäni 11. osoite, joten asun yhdessä osoitteessa keskimäärin 2,7 vuotta. Vedonlyönnit seuraavasta muuttopäivästä sitten käyntiin vaan!
  • Pienin ”asuntoni” on ollut Oriveden opistolla jakamani huone, koska kyllä, siellä jaettiin huone. Tiivis asuntolaelämä on mielenkiintoinen sosiaalipsykologinen kokeilu huomioiden mestan olevan täynnä isoegoisia parikymppisiä taiteilijasieluja, jotka uskovat kaikki olevansa jotain. Minustakin tuli jotain, nimittäin keskiluokkainen ja kovaa vauhtia keski-ikäistyvä täti.
  • Viime päivinä olen pohtinut, miten levitän 24 neliölle mitoitetut huonekaluni 47 neliön asuntoon.
  • Olen 177 cm pitkä, joten se on 5,9 senttiä per ikävuosi. Tämäkin mittari on varmasti tarpeellinen.
  • Pyöräilen päivittäin keskimäärin 11 kilometriä.
  • Muutosta, tiiviistä keikkatahdista ja päivätöistä johtuen postaustaukoni tänne on venynyt ennätysmäisen pitkäksi. Siitä huolimatta teitä on vieraillut täällä (kiitos siitä <3), ja liikennettä ovat vetäneet seuraavat postaukset:

Kiinnostaneiden postausten perusteella voisi tehdä oikean dataohjautuvan päätelmän siitä, että kannattaa jatkossakin kirjoittaa opiskelusta, ahdistuksesta, keskinkertaisista avioliittoromaaneista sekä keskinkertaisuudesta. Ja arvatkaapa mitä? Juuri sellaisista aiheista ajattelinkin kohta kirjoitella, etenkin, kun minulla on jälleen toimiva internet. Joten nähdään täällä jälleen entistä tiheämmissä ja keskinkertaisemmissa merkeissä!

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Sittenkin ainutkertainen kevät

Vielä hetki sitten ajattelin, että nyt alan olla siinä iässä, jossa kaikki asiat ovat uusintoja. Että keväät, työpäivät, kesälomat, ilot, surut, ihan kaikki asiat elämässä kieppuisivat vuodesta toiseen vastaan samanlaisina, mutta koko ajan kiihtyvällä vauhdilla ja aina hieman entistä laimeampina.IMG_0963Kun kevät vihdoin tuli, ymmärsin, että ainutkertainen se jälleen on. Ja valoisampi, valoisampi kuin koko huikea viime kesä yhteensä oli. Välillä on ollut lähes vaikeaa kestää kaikkea heräävää elämää, yökaudet laulavia lintuja ja yhtäkkiä joka puolelle kukkaan puhjennutta maailmaa, jota olen ihastellut maleksimalla puistoissa ja metsissä ihan loputtomiin.

Maleksinta, kävellyt työmatkat, ulkonasyödyt lounaat ja uimarannoilla notkutut vapaahetket ovat onnistuneet huijaamaan aivoni täyteen kesälomafiilikseen – vaikka on jumankekka vasta toukokuu. Miettikää, toukokuu!alppiruusupuisto_kesäToukokuuta on kevätvyöryn lisäksi leimannut valmistautuminen kuoromme konserttiin Musiikkitalolla. Vaikka talvi ei tuntunut kuluvan, äkkiä konserttipäivä ja sen huikea lataus olivatkin jo käsillä, ympärillään Musiikkitalon pehmeänkirkas akustiikka. Musiikkitalo todella on musiikin koti, ja jos saisin valita, en missään muualla laulaisikaan.

Kevättä, konsertin puitteita tai musiikkia enemmän vaikutuin kuitenkin upeasta yleisöstä. Tuskin enää koskaan saan kokea, kuinka loppuunmyyty Musiikkitalo taputtaa seisten. Vaikka yleensä löydän sanoja helposti, tätä kokemusta en osaa sanoittaa. Viimeiset nuotit lauloin kyyneleet poskilla ja tunsin syvää kiitollisuutta yleisöstä, kuorosta, siitä, että sain kokea tuon hetken. Siitä, että niitä ainutkertaisia kokemuksia on silti olemassa ja edessä, vaikka ehdin jo uskoa elämän tarjoavan vain laimeita uusintoja.

Mitä teille kuuluu? ❤

Asioita joista vähän elämässä ilahdun

Kirjastot. Tunnelma, kirjojen tuoksu ja ne lukuisat hyllymetrit hymyilyttävät aina.

Ikenissä tuntuva kuiva ja kirpeä valkoviini perjantai-iltana – tai kai se toimii myös muina iltoina.

Viherkasvien kastelu aamuisin.amaryllisMun kreisi amaryllis, jonka jouduin tukemaan kengännauhalla ikkunankahvaan.

Eräs Telegram-ryhmä, jonka mitä-kaikkea-kolmikymppisen-naisen-pitääkään-kestää -keskustelulle nauroin ääneen.

PMMPn Rakkaudesta-levy, jonka kuulas soundi tuntuu keväältä ja jonka sanoituksista tämän postauksen otsikko on napattu.

Tulppaanit, jotka saapuvat kauppoihin muistuttamaan, että tätäkin talvea on päivä päivältä vähemmän jäljellä.

Se aamu, jona lähdin töihin leudossa ilmassa lintujen laulaessa ja huomasin, että enää ei ole täysin pimeää.

Mikä sinua ilahduttaa juuri nyt? ❤

Sana, joka teki vuodesta 2017 erityisen

Vuodenvaihteella on maaginen aura, joka aiheuttaa tarvetta menneiden muistelulle, tulevaisuuden suunnittelulle ja ennen kaikkea tarvetta niille kuuluisille uudenvuodenlupauksille. Uudenvuodenlupaukset eivät kohdallani toimi, mutta tulevaisuuden visiointi ja sanat toimivat sitäkin paremmin.unravel-your-year-2018Viime vuonna tein alkuvuodesta Susannah Conwayn Unravel Your Year -työkirjaa. Sen voi ladata maksutta Susannahin verkkosivuilta (linkki yllä), ja se sisältää pohdintatehtäviä, joiden avulla voi sekä paketoida menneen vuoden että visioida tulevaa.

Viime vuonna täyttelin kirjaa löysin rantein usean päivän kuluessa ja lopulta valitsin vuodelle sanan. Se oli irtipäästäminen. En asettanut itselleni tarkkoja aikarajoja tai päämääriä, en mitään pakottavaa. Kirjoitin vain ylös asioita, joita haluaisin tulevalta.

Oudosti vuoden lopussa huomasin, että lähes jokainen kirjoittamani asia oli toteutunut. Siitä huolimatta, että en asettanut yhtäkään deadlinea. Olen ajatellut, että ne asiat ja muutokset olivat minussa jo. Niistä tuli totta, kun päästin ne ulos ja sanallistin ne.unravel-your-yearIrtipäästäminen oli sanana minulle helppo valinta, ja se tuntui koko vuoden ajan omalta. Irtipäästämistä on monenlaista. Voi päästää irti haitallisista uskomuksista tai huonosta ruokavaliosta, vääristä tavoitteista tai rumista kengistä. Jostakin pahasta tavasta, silmälaseista tai satuttavasta ihmissuhteesta. Voi muuttaa, vaihtaa työpaikkaa, värjätä hiuksensa tai vaikka vain vähän hellittää. Ihan mitä vain.

Tänään on uuden vuoden ja uuden sanan aika. Vuoden 2018 sanaksi valitsin rauhan. Vuoden ensimmäisen aamun minä aloitin joogalla, ja sitten vedin villasukat jalkaan ja väritin. Tästä se alkaa.

Ihanaa uutta vuotta ❤

Vuoden 2017 parhaat

Tein tässä erään loppuvuodelle tyypillisen toimenpiteen, joka kulkee myös nimellä vanhojen muisteleminen. Selailin Instagramia ja fiilistelin viime kesää, mietin kulunutta vuotta. Kuvavirtaan liittyi paljon hyviä muistoja. Iltoja auringonlaskujen äärellä, festareita, se hetki, kun kevät vihdoin koitti. Niiden innoittamana ajattelin listata muitakin vuoden parhaita juttuja.

Paras kirja

Luin tänä vuonna aika vähän. Se vähän harmittaa, mutta toisaalta se on antanut tilaa muille asioille, sillä niitä on tässä vuodessa riittänyt. Ehdottomasti inspiroivin kirja oli Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen 12 tarinaa kirjoittamisesta.nuuksioParas idea

Viikonlopun viettäminen yksin Nuuksiossa oli ehdottomasti parhaimpia ideoitani koko vuonna. Kun lähdin matkaan, minulla oli aika paljon huolia. Siksi olin epäillyt, onko tämä metsähomma yhtään järkevä. Se oli. Asiat asettuivat uomiinsa ja minä palasin kotiin seesteisenä.

Parhaat hetket

Se hetki, kun istuin ystäväni kanssa Kalliossa puistossa juomassa viiniä ja tajusin, että kyllä me sitten puhumme samaa kieltä.

Se hetki, kun istuin kalliolla ja katsoin loppukesän taivasta.

Se hetki, kun pystytin telttani Ilosaarirockin leirintäalueelle ja ajattelin, että pirskatti, kyllä sitä vaan näin vanhoilla päivilläänkin voi saada tällaista aikaiseksi. Viereinen telttakunta tuntui ajattelevan samaa, he kun olivat kiinnittäneet telttojensa väliin setämiesten kesäleiri -lakanan.

Paras juttu

Joko Lumenen meikkiadventtikalenteri tai nahkahousut. Kyllä sitä vaan ihminen voi repiä rajattomasti riemua siitä, että löytää luukuista kosmetiikkaa. Ja paljon.lumene-kalenteriParas biisi

Caribou – Odessa. Se hakkaa aivoissa loputtomasti. En saa siitä tarpeekseni. Se ärsyttää, ja sitten lopussa palkitsee ainoastaan loppuakseen sitten kesken.

Paras eikä-tässä-vielä-kaikki -juttu

Vuoden alussa minulla oli polkkatukka ja silmälasit. Nyt minulla on pitkät hiukset eikä silmälaseja. Vuoden teema oli muutenkin muutos ja jatkuva tietämys siitä, että tässä ei ole vielä kaikki.kitaraBlogin suosituimmat postaukset

Parhaat oivallukset

Se, että ruskea huulipuna on mahdollisuus, ei uhka. Sama pätee nahkahousuihin.

Se, että aina on hyvä idea järjestää juhlat.

Se, että asuu pienessä ja väliaikaisessa asunnossa, ei ole peruste pianottomuudelle.piano

Millainen vuosi sinulla oli?

Virallisesti hyvänäköinen

Kirjoittelin aiemmin tänä vuonna siitä, kuinka hankkiuduin eroon silmälaseista laserleikkauksen avulla. Viimeinenkin jälkitarkastus on nyt saatu taputeltua, ja minut on julistettu virallisesti hyvänäköiseksi ja terveeksi.

Puolen vuoden paranemisprosessi on nyt ohi, ja olen toipunut leikkauksesta täysin. Jos esitarkastus, leikkaus ja aiemmat jälkitarkastukset kiinnostavat, niistä on lisää aikaisemmassa postauksessa. Tässä kirjoitan viimeisestä jälkitarkastuksesta, toipumisesta ja koko setin hinnasta.silmälasitViimeinen jälkitarkastus

LASIK-leikkauksen viimeinen jälkitarkastus ajoitetaan yleensä noin puolen vuoden päähän leikkauksesta, koska siinä ajassa sarveiskalvo ehtii parantua ja näkö asettua kunnolla uomiinsa. Leikkaussopimukseeni sisältyi myös takuu, jonka perusteella olisin saanut korjausleikkauksen maksutta, jos puolen vuoden paranemisjakson jälkeen saavutettu näöntarkkuus olisi huonompi kuin 1.0. Takuu edellyttää, että noudattaa jälkihoito-ohjeita ja käy säännöllisesti suunnitelluissa jälkitarkastuksissa. Jälkitarkastuksia oli kolme: leikkauspäivän jälkeisenä päivänä sekä kuukauden ja puolen vuoden päästä leikkauksesta.

Jälkitarkastuksessa näöntarkkuudeksi kirjattiin 1.6, eikä korjaukselle siten ollut tarvetta. Tarkastus koostui kahdesta osasta: ensin optometristi teki minulle näöntarkastuksen, sitten kirurgi katsoi silmät mikroskoopilla, kyseli kuulumiset ja julisti minut sen jälkeen terveeksi.

Entäs toipuminen ja sivuvaikutukset?

Toipuminen eteni hyvin. Näkö terävöityi nopeasti leikkauksen jälkeen ja vältyin kivuilta, tulehduksilta ja muilta kummallisuuksilta. Kesällä piti käyttää aurinkolaseja, koska leikattu sarveiskalvo on herkkä UV-säteilylle.

Lasik-leikkauksen yleisinä sivuvaikutuksina mainitaan silmien kuivuus ja haloilmiöt näkökentän reunoilla. Silmien kuivuudesta en ole varsinaisesti kärsinyt, mutta käytin kyllä ensimmäiset kuukaudet kostutustippoja ohjeiden mukaan.

Haloilmiöt pääsivät yllättämään muutamana kesäyönä. Ensimmäisellä kerralla ne todella säikäyttivät, vaikka tiesinkin, että niitä voisi esiintyä. Oli sellainen kesäyö, että oli jo jokseenkin pimeää, ja yhtäkkiä kengänkärjilläni oli valokehä, ja niin oli kaikella muullakin, joka liikkui näkökentän reunalla. Hetken ajattelin, että näköni ja aivoni menivät pysyvästi rikki. Minut leikattiin alkukesästä, jolloin oli niin valoisaa, että en ollut ennen loppukesää päässyt kokemaan kunnollista pimeyttä. Siksi kai niin paljon yllätyinkin.

Haloilmiö johtuu siitä, että sarveiskalvo ei ole vielä täysin parantunut ja voi siksi taittaa valoa sitä hajottaen, vähän kuten sirpaleinen lasikin säröttää siihen osuvan valon. Nyt halot ovat jo helpottaneet.näin-hankkiudut-eroon-silmälaseistaMitä näönkorjaus sitten maksoi?

Laserleikkauksista on usein tarjouksia. Itse laitoin pyörän pyörimään Diacorissa (nyk. Terveystalo) ja pääsin hyödyntämään heidän tarjouksensa. Hintaa koko prosessille leikkauksen ja esi- ja jälkitarkastukset sisältäen tuli noin 2 200 euroa.

Hintoja ja palveluntarjoajia vertaillessa kannattaa huomioida, mitä kokonaisuuteen sisältyy. Itselleni oli tärkeää tavata leikkaava kirurgi jo esitarkastusvaiheessa, jotta pääsin kyselemään leikkauksesta myös häneltä. Tapaamisessa tuli muuten heti sellainen olo, että olen hyvissä käsissä!

Moni paikka tarjoaa maksutonta hoitoarviota, joten jos leikkaus kiinnostaa, kannattaa hyödyntää maksuttomat hoitoarviot ja ottaa siellä selvää siitä, mitä kaikkea leikkauspakettiin kuuluu. Kunnollisten esi- ja jälkitarkastusten tärkeyttä ei voi painottaa liikaa!

Entäs nyt, kun leikkaushomma on saateltu finaaliin? Seuraava operaatio silmien kanssa on varmaankin imagolasien hankinta. Välillä niitä kaipaa.

Musiikkivuosi 2017 kertoo, mistä minä puhun treffeillä

Olen sillä tavalla nostalginen tyyppi, että olen aina fiilistellyt Spotifyn vuosikoosteita. Tälläkin kertaa syöksyin sen pariin innolla. Koosteesta kun paljastuu tunnelmakuvia, nolouksia ja muistoja hetkistä, jotka on jo unohtanut.

Kärkipaikkaa piti itseoikeutetusti Nick Cave & The Bad Seeds. Minun ja Nick Caven historia on sellainen, että olen kuunnellut Nick Cavea silloin, kun kirjoitin gradua, silloin, kun vielä reissasin säännöllisesti jäähalleille ja silloin, kun kävelin töihin alkusyksyn aamuina. Kesällä tulin myös todistaneeksi, että Nick Cave on sangen kantava keskustelunaihe treffeillä.

Btw, meikäläisen top 3 -keskustelunaiheet treffeillä:

  • Musiikki, mutta ei mikään nolo musiikki (esim. Waldo’s People, jota jostain oudosta syystä löytyi listaltani…)
  • Mä en yleensä puhu töistä vapaalla, mutta… [insert 20 min selitystä töistä here]
  • Mä en yleensä jauha jatkuvasti mun harrastuksista, mutta kuorolaulussa vasta on sitä jotain, me ollaan laulettu sellaista tosi kivaa kolmiäänistä sovitusta Ultra Bran Villiviinistä…

spotify-2017-wrappedGame of Thronesin tunnari paljastuu kärkikappaleeksi – ei siksi, että fanittaisin Game of Thronesia jotenkin liikaa, vaan siksi, että kuuntelin sen joka aamu ennen töitä. Jotkut psyykkaa itsensä uuteen päivään isolla lattella, meikäläinen Game of Thronesin soundtrackilla.

Entä miksi listalla on juuri Vilma Alina? No minäpä aloin sovittaa hienoa yhteiskunnallis-romanttista tutkielmaa, eli Juha 88:a, pianoballadiksi. Muitakin lauluja tuli laulettua mukana, ja ylipäätään suomalaisen popin suuri edustus johtuu tästä kanssamusisoinnista.

Lorden Melodrama oli kovassa soitossa heti ilmestyttyään. Lorden Writer in the Dark soi ihan sattumalta taustalla varsinaisessa Writer in the Dark -hetkessä (sellaisessa, jonka jälkeen itket silmät päästäsi ja saat hikan). Jälkikäteen messusin kavereilleni, että Lorde on MELKEIN 10 VUOTTA NUOREMPI KUIN ME, MITEN SILLÄ VOI OLLA JO TUNTEITA (itsellänihän ei yhtään ole).

Sitten listalta löytyy sellaisia hetken väläyksiä, kuten Yön Joutsenlaulu, joka soi taustalla väsäillessäni kaverilleni aiheeseen liittyvää synttärikorttia, BeeGeesin Tragedy, jonka totesimme toisen kaverini kanssa mainioksi autoilubiisiksi ja Leevi and the Leavingsin Pohjois-Karjala, joka kaikui Joensuun kesäyössä.

Mitä sinä kuuntelit vuonna 2017?