Mitään ei kuulu, me vastaamme, vaikka kuitenkin kuuluisi

Viimeisen vuoden ajan kuulumiset on kuitattu tyylillä ei mitään erityistä, kotona on oltu. Koska mitään ihmeellistä ei ole noin vuoteen kuulunut, kenellekään.

Siksi aina kun kysytään kuulumisia, vastaan ei mitään erityistä, arki on ennallaan. Kaikilla se on, ja samoin kaikki muutkin vastaavat.

Me olemme sillä tavalla reippaita, että emme halua kuormittaa muita murheillamme tai joutavuuksillamme tällaisina aikoina, kun kaikilla on raskasta, kun kaikki pelkäävät tai ovat yksinäisiä tai väsyneitä tai hemmetin kyllästyneitä olemaan kotona.

Sehän ei ole totta, että mitään ei kuuluisi. Kertominen ei vaan enää ole samalla tavalla arkista ja luontevaa kuin ennen. Elämästä puuttuu kohtaamisia ja jutustelua, ja kun jutustelu puuttuu, katoaa ote vuorovaikutukseen.

Oikeasti ei mitään erityistä -vastausten alle kätkeytyy vaikka mitä, näin ainakin epäilen. Ne kätkevät väsymystä, iloja, uusia ajatuksia, pikaviestiväsymystä ja kaikenlaisia elämäntapahtumia.

Minunkin päässäni on liikkunut kuluneen vuoden aikana jotain, jopa muutama uusi ajatus. Tässä niistä muutamia.

Hetken kaipasin vihreämpää ruohoa ja omakotitaloa

Viime keväänä, kun kotoilua oli takana kuukauden verran, turhauduin kerrostaloasumiseen. Ajattelin, että jos tämä elämä nyt on tätä, että pitää vain kotona olla, kannattaisiko kodin olla isompi, seinänaapuriton ja pihallinen. 

Se oli jännittävä, uusi ajatus, josta innostuin hetkeksi todella.

Kaipasin kuopimaan, istuttamaan, möyhentämään, tekemään kaikkea konkreettista. Suunnittelin pintamateriaaleja, unelmoin aamukahvihetkistä omalla terassilla ja vertailin leivinuuneja, tontteja, talopaketteja ja energiaratkaisuja. Kuvittelin, että pihalla voisi juoksennella muutama söpö kana ja että voisin soittaa pianoa tasan silloin kun lystään, mietin, miltä lankkulattia tuntuu paljaiden jalkojen alla.

Helsingin ympäryskunnat kiinnostuivat hakukonekäyttäytymisestäni. Aloin saada kohdennettuja mainoksia tonttiarvonnoista ja vapaista tonteista.

Noniin, täältä tullaan, en jaksa enää tätä pandemiapääkaupunkia, mietin.

Sitten minä kävin muutamassa ympäryskunnassa ja havahduin, että mitä ihmettä olen oikein ajatellut. 

Minähän olen itse valinnut Helsingin harrastusten, lyhyiden etäisyyksien, kaupunkimaisuuden ja no, Helsingin takia, enkä minä edes osaa ajaa autoa. Että vaikka Helsinki ei juuri nyt ole oma itsensä, se toivottavasti vielä joskus on. Sitten voin jälleen kävellä illanvietosta kotiin puistojen läpi ja katsella, kun aurinko laskee Munkkiniemen taa.

Kerroin havahduksesta ystävälleni. Hän vastasi, että ei hetkeäkään uskonut, että muuttaisin pois Helsingistä. 

Enää en googlaa talopaketteja. Minä ja pandemiapääkaupunki kuulumme vielä yhteen.

Katselin, mitä vedet tekevät keväisin

Mummuni kuoli viime vuonna, juuri koronarajoitusten aattona. Mummu oli elämäntaitoguruni, ja menetys tuntui aivan kamalalta.

Ihminen katoaa niin äkkiä. Ensin hän on olemassa, sitten ei. Ensin on vain syntymäaika, yhtäkkiä myös kuolinaika. 

Merkkejä ihmisestä on silti kaikkialla. Numero puhelimen muistissa. Puheluhistoria. Muistoja, joita tulee mieleen oudoissa tilanteissa, ja välillä ne naurattavat, välillä itkettävät. Nykyään useammin naurattavat.

Kuoleman jälkeen, ennen hautajaisia, iskivät koronarajoitukset. Hautajaisiin sai osallistua maksimissaan 10 ihmistä. Uusimaa suljettiin.

Minä olin täällä, pandemiapääkaupungissa, ja minä olin raivoissani ja surullinen. Kävelin päivittäin metsissä, joissa kevät eteni vääjäämättä. Istuin vuolaasti virtaavan Mätäjoen varrella ja itkin. Mätäjoki virtasi tänäänkin vuolaasti, koska taas on kevät, ja vedet tekevät keväisin niin.

Enää se ei tunnu pahalta, suru tai kevät tai Mätäjoen ja ajan jatkuva liike. Mutta toivon, että tämän jälkeen ei enää koskaan tulisi aikaa, jona ihmiset eivät pääse rakkaidensa hautajaisiin.

Ja sit ei mitään erityistä

Ja sitten ei tietenkään kuulu mitään erityistä. Olen ollut kotona ja naputellut tietokonetta. Kasvattanut viherkasveja ja tukkaa. Suunnitellut seinien maalaamista tai lattian päivittämistä. Vaihtanut verhot. Kuunnellut äänikirjoja ja podcasteja. Joogannut videoiden tahtiin, soittanut kitaraa virtuaalitunneilla. Olen tosi kömpelö kitaristi, ja otelaudalla kompurointi tekee minulle hyvää.

Olen kaivannut vapautta aivan kamalan paljon. Näen unia festareista, junasta myöhästymisestä tai nurmikolla istumisesta paikassa, jossa on paljon muitakin, musiikkia, kesäilta, viiniä, sellaista tavallista. En usko, että tarvitsee kaivaa Freudia tai ketään muutakaan haudastaan tulkitsemaan näitä.

Kaipaan vain mahdollisuutta tulla ja mennä, kaipaan elävää musiikkia ja ihmisjoukkoja, halaamista ja tavallista, arkista vuorovaikutusta, ruuhkaista nelosen ratikkaa ja jopa niitä onnettomia, jotka eivät älyä seistä metron liukuportaissa oikeassa reunassa

normaali elämä,

tule jo takaisin ja tuo mukanasi jotain erityistä.

Vuosi 2020 paketissa, ja että minkälaisessa!

Spotify ilahdutti jälleen vuosittaisella wrapped-koosteellaan. Kyllä tässä vuodessa sen verran koostettavaa onkin, ettei pelkkä musiikkikooste tee huippuvuodelle oikeutta. Tässä muutamia muita, äärimmäisen tieteellisiä ja datapohjaisia kooosteita.

Öh, ”suosikki”sovellukset

top 5 sovellukset

Etätyö on digitalisoinut kaiken, esimerkiksi normaalin kommunikaation, ja tehnyt jatkuvasta ruutuajasta pysyvän asiaintilan. Top 5 tajunnanräjäyttävät ”suosikki”sovellukset vuodelle 2020 ovat:

  • Slack
  • Teams
  • Slack
  • Telegram
  • Spotify
  • Slack, slack, slack, slack…

Upeimmat ruoka-annokset

  • Riisi ja mifu
  • Mifu ja riisi
  • Riisi ja mifu
  • Mifu ja riisi
  • Lounasravintolat olis tosi jees.

Suosikkiharrastukset

  • Uutissivustojen päivittäminen
  • Sohvalla makaaminen
  • Ulkona käveleminen
  • Ennen oli kaikki paremmin, tähän aikaan viime vuonna olin Pori Jazzeilla, tähän aikaan viime vuonna olin siellä ja täällä, tähän aikaan viime vuonna oli ihan ok juhlia isolla porukalla -ajattelu
  • Asuntolainan maksaminen.

Suosikkimatkakohteet

top 5 matkakohteet

  • Olohuone
  • Makuuhuone
  • Kylpyhuone
  • Keittiö
  • Vaatehuone

Jos asuisin vielä legendaarisessa sinkkuboksissani (it had character, sanoi yksi ystävä), suosikkipaikkojen listalle olisi mahtunut: 1. huone 2. kylpyhuone. Tarinan opetus: kannatti ostaa kaksio, vaikka se vähän hirvittikin.

Suosikkikysymykset

  • Mikä on elämän tarkoitus?
  • Mikä on elämän tarkoitus?
  • Mikä on elämän tarkoitus?
  • Mikä on elämän tarkoitus?
  • Mikä on elämän tarkoitus?

Suosikkiseuralaiset

  • Viherkasvit
  • Kahvinkeitin
  • Sonos
  • Piano
  • Taitoluistimet

Eipä voi muuta sanoa kuin että sangen tapahtumarikas ja mielenkiintoinen, luovuutta ruokkiva ja palauttava vuosi on ollut. Laitetaan tähän vielä ne Spotify-suosikit:

photo_2020-12-06_11-14-11

Onko sullakin ollut paras vuosi ikinä?

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Sisustusfilosofiani salat eli sohva loppuiäksi ja perityt huonekalut

olohuone

Keväällä ostin itselleni asunnon, ja nyt puolen vuoden pyöriskelyn jälkeen se alkaa hiljalleen tuntua kodilta. Minä asetun kodiksi hitaasti. Blogissa kuuluisaksi tulleeseen  sinkkuboksiini asetuin noin vuoden verran. Haluan rauhassa pyöritellä omaisuuttani uudessa kodissa ennen kuin alan tehdä hankintoja. Uudet hankinnat puolestaan haluan tehdä kestävältä pohjalta ja ajatuksella. Sitten lopulta, kaikkien hankintojen ja pyörittelyjen jälkeen tavarat löytävät paikkansa ja koti on valmis.

Uudessa asunnossani kohtasin itselleni tuntemattomia haasteita. Olen aiemmin asunut avoliitossa, kimppakämpissä tai yksiöissä. Viimeiset reilun kolme vuotta asuin 24 neliön yksiössä. Muutto 47 neliön kaksioon tuntui absurdilta. Välillä ihmettelen vieläkin, miten kukaan voi asua yksin niin isossa tilassa. Luonnollisesti myös omaisuuteni oli mitoitettu 24 neliön tarpeisiin. Koska minulla oli ensimmäistä kertaa olohuone, päätin aloittaa hankkimalla sohvan.

Pihin ei kannata ostaa halpaa, eli kotimaiset huonekalut voittoon

Jos minulle jokin asia opetettiin kotona, niin sanonta köyhän ei kannata ostaa halpaa. Keskituloisena en voi identifioida itseäni köyhäksi, mutta harkitsevaksi kuluttajaksi ja pihiksi kylläkin – sillä samalla pihiydellä säästin asuntoon tarvittavat rahat.

Säästäminen ja ekologisuus kulkevat monesti käsi kädessä ja niihin pätevät samat säännöt: kerralla kannattaa ostaa hyvä sen sijaan, että korvaisi hätiköityjä hutiostoksia tai rikki menneitä tuotteita jatkuvasti uusilla. Siksi aloin kartoittaa elämäni ensimmäistä sohvaa kotimaisilta valmistajilta. Vaakakupissa painoivat kotimainen tuotanto, eli reilut työolosuhteet ja palkat, kestävyys, pitkä takuu sekä silmää miellyttävä ulkonäkö.

kuusilinna_syvätuuli

Sopiva osuma löytyi lopulta suomalaiselta Kuusilinnalta, jonka Syvätuuli-sohvan valitsin petrolinsinisellä sametilla päällystettynä (huom. tämä ei ole blogiyhteistyö, vaan ihan itse maksettu sohva). Kuittasin hymyillen myös 10 vuoden runkotakuun, ja kyllä, se runko on puuta eikä mitään lastulevyhirvitystä. Itse odotan, että sohvani on käytännössä ikuinen – sellainen, josta sukulaiset tappelevat perinnönjaossa verissä päin ja lopettavat sitten toisilleen puhumisen.

Mistä päästäänkin postauksen seuraavaan aiheeseen.

Periminen, tai siis kierrättäminen, on parasta

Downton Abbeyn Lady Mary tokaisi kerran ylimielisesti, että minun yhteiskuntaluokassani huonekalut peritään. Ai että, niin se on meinaan meikäläisenkin yhteiskuntaluokassa. Voitte kutsua Lady Sailaksi.

Periminen tai kaveripiirissä kierrättäminen ovat monella tapaa hyviä juttuja. Kirjoituspöytäni on äitini vanha, nojatuolini on mummolasta, yöpöytäni ja vaaterekkini siskolta, kirjahyllyni ystävieni vanha. Tykkään huonekaluista, joilla on tarina, enkä ole valmis heittämään pois käyttökelpoista tavaraa. Jotkut sanovat pihiydeksi tai ekologiseksi, minä olen valinnut tuon Maryn yhteiskuntaluokkaperustelun. Kyllä tässä niin herroiksi tulee elettyä ja samalla muisteltua, mistä mikäkin huonekalu on luokseni päätynyt.

Turhan tavara on turhaa tavaraa

syvätuuli

Kuten kuvat kertovat, en haali ympärilleni tavaraa kovin helposti (ja optiset harhat ovat jännittäviä). Haluan, että tavaroillani on jokin tarkoitus ja jokin syy olla asunnossani. Jos tavara ei ole hyötykäytössä tai tuota iloa, se saa mennä tai jäädä kokonaan hankkimatta.

Toinen syy turhan tavaran välttelylle on siivoaminen, tai oikeastaan se, että inhoan sitä. Mitä vähemmän tavaraa on, sitä vähemmän sitä pyörii lojumassa ja keräämässä pölyä. Kolmas syy on se, että olen aika laiska ostaja. Siis erittäin laiska ostaja.

Lue myös:

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Omistusasunto, se todella sekoittaa mun pään

asunto
Kuva: Nathan Fertig / Unsplash

Paljastin viime postauksessa päättäneeni mittavan säästöurakkani asunnon ostamiseen. Joillekin ihmisille asunnon ostaminen on varmasti melko yksinkertainen juttu: löydetään kiva asunto, ostetaan se, muutetaan sisään ja ollaan onnellisia.

Minulle ei. Minusta se on tehnyt jalkalista-viherkasvi-designsohva-ei-reikiä-minun-hienoihin-seiniini-VOI-MINUN-PARKETTIANI-hullun. Se on tehnyt minusta jotain, mitä en ole ennen ollut tai edes osannut kuvitella olevani.

Suhtautumiseni asumiseen on ollut aina rento. (Paino aikamuodolla ON OLLUT.) Olen muuttanut paljon, asunut kimppakämpissä, pikkuyksiöissä ja muutamassa oikeassakin kodissa. Vuokra-asumistani on määrittänyt aina tietoisuus sen väliaikaisuudesta ja siitä, että tämän asunnon murheet ovat jonkun muun murheita, ja että tätä asuntoa ei kannata niin vimpan päälle laittaa, koska en ole tässä kauaa.

Kaikki muuttui siinä vaiheessa, kun sain nimeni osakasluetteloon ja hirveän pankkilainan.

Yhtäkkiä tuntuu, kuin olisin kehittänyt jonkin ylimääräisen aistin, joka on vain omistusasujilla tai ihmisillä, joilla on poikkeuksellinen erityislahjakkuus sisustamiseen, kodinhoitoon tai muuhun sellaiseen esteettiseen. Huomaan jalkalistoja, epätäydellisiä kohtia, paikan, jossa maali repsottaa. Pohdin lattianhoitoa, toimivaa sisustusta, parvekekukkia, kylpyhuoneen saumoja, kylpyhuoneen vanhaa ovea ja kohta varmaan taloyhtiömme lukuisia istutuksia tai hiekoitusta talvella.

Yhtäkkiä mieleni pyörittää listaa, jonka kaltaista viattomat aivojeni sopukat eivät ole koskaan voineet kuvitellakaan. Sillä listalla kieppuvat iloisessa sekamelskassa sohvat, ruokapöydät, kenkäkaapit, seiniin porattavat asiat, sälekaihtimet ja ruokaohjeet, koska nyt minulla on keittiö eikä jotain kaurismäkeläistä koppia, jossa ei ole liesituuletinta, tilaa tai mitään modernia teknologiaa kahvinkeittimen lisäksi.

Yhtäkkiä murehdin asioita, joita en koskaan ennen ollut murehtinut näin vakavissani: vesivahinkoa, korkojen nousua, asunnon arvon romahtamista tai tulipaloa. Välillä mietin, teinkö elämäni suurimman virheen ostamalla asunnon yksin Helsingistä, tuosta itse beelsebubin hallitsemasta kalliiden neliöhintojen ja hupenevan rakennusmaan luvatusta maasta. Pohdin, miksi en vain jäänyt huolettomaksi vuokra-asujaksi, kun olen tällainen y-sukupolvea edustava epävarmuudesta kärsijä muutenkin.

Sitten ystäväni osti asunnon samalta kadulta. Ensimmäistä kertaa uudessa asunnossaan käytyään hän lähetti viestin: ”Olen tehnyt kauhean virheen.”

Minua nauratti tuo yhtäläinen kauhuntunne, joka ilmeisesti aina kohtaa ihmisen, kun elämänvaihe on uusi. Hän ei tehnyt virhettä. Enkä minä. Uuteen kestää vain tottua, mutta siihen tottuu. Siitä tulee normaalia. Lopulta siitä tulee koti.

Lue myös:

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Dataohjautuva elämäni eli loppukevät numeroina

kesädata
Kuva: Unsplash

Meikäläisen somefeedeissä ja muissa ammatillisissa syötteissä on viime aikoina korostunut yksi termi: dataohjautuvuus. Datan hyödyntäminen ei ole asiana ollenkaan huono. Parempihan se on mitata tekemisiään ja tehdä seuraavalla kerralla paremmin kuin sohia menemään kuin sulava jääpala terassin pöydällä.

Trendeissä on valitettavasti yksi ongelma: ne kuluvat. Jos minä saisin kympin joka kerta, kun luen sanan dataohjautuvuus tai datalähtöinen tai datajotain, asuntolainani olisi maksettu jo eilen ja joululomaksi voisin bookata turistimatkan kuuhun itselleni ja kavereilleni.

Olen kuitenkin omaksunut jotain, koska ihminen välillä on ihan oppivainen tapaus. Siksi minä keräsin teille nyt vähän dataa kuluneesta kuukaudesta. Älkääkä tulko väittämään, ettei tämä data olisi järkevää tai hyödynnettävissä kaupallisiin tarkoituksiin, koska minä olin dataohjautuva, ja datan itseisarvosta tässä nyt lähdetään.

  • Sairastin noroviruksen, ja 10 tunnin ajan oksensin kahdesti tunnissa, melko tarkalleen puolen tunnin välein (aina 20 yli ja 10 vaille). Tällä frekvenssillä ihminen oksentaisi päivässä 48 kertaa ja vuodessa 17520 kertaa.
  • Kolmen vuoden säästöurakkani päättyi, ja laitoin nimeni asuntokauppakirjaan. Urakkaani sisältyi noin 10 000 euron vuosivauhdilla säästäminen sekä uuden kodin etsintä noin kuuden kuukauden ajan.
  • Uusi osoitteeni on elämäni 11. osoite, joten asun yhdessä osoitteessa keskimäärin 2,7 vuotta. Vedonlyönnit seuraavasta muuttopäivästä sitten käyntiin vaan!
  • Pienin ”asuntoni” on ollut Oriveden opistolla jakamani huone, koska kyllä, siellä jaettiin huone. Tiivis asuntolaelämä on mielenkiintoinen sosiaalipsykologinen kokeilu huomioiden mestan olevan täynnä isoegoisia parikymppisiä taiteilijasieluja, jotka uskovat kaikki olevansa jotain. Minustakin tuli jotain, nimittäin keskiluokkainen ja kovaa vauhtia keski-ikäistyvä täti.
  • Viime päivinä olen pohtinut, miten levitän 24 neliölle mitoitetut huonekaluni 47 neliön asuntoon.
  • Olen 177 cm pitkä, joten se on 5,9 senttiä per ikävuosi. Tämäkin mittari on varmasti tarpeellinen.
  • Pyöräilen päivittäin keskimäärin 11 kilometriä.
  • Muutosta, tiiviistä keikkatahdista ja päivätöistä johtuen postaustaukoni tänne on venynyt ennätysmäisen pitkäksi. Siitä huolimatta teitä on vieraillut täällä (kiitos siitä <3), ja liikennettä ovat vetäneet seuraavat postaukset:

Kiinnostaneiden postausten perusteella voisi tehdä oikean dataohjautuvan päätelmän siitä, että kannattaa jatkossakin kirjoittaa opiskelusta, ahdistuksesta, keskinkertaisista avioliittoromaaneista sekä keskinkertaisuudesta. Ja arvatkaapa mitä? Juuri sellaisista aiheista ajattelinkin kohta kirjoitella, etenkin, kun minulla on jälleen toimiva internet. Joten nähdään täällä jälleen entistä tiheämmissä ja keskinkertaisemmissa merkeissä!

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Joulusiivoukset, jotka räjäyttävät tajuntasi

joulusiivous
Kuva: Annie Spratt / Unsplash

Tänä vuonna rullannut joulukuu on ollut minulle elämäni kiireisin töiden, harrastusten ja elämäni ihmisten vuoksi. Tänään olen viettänyt paitsi talvipäivänseisausta myös ensimmäistä bookkaamatonta päivää ja tyhjää koti-iltaa aikoihin. Luonnollisesti siinä vaiheessa mieleeni hiipi tuo joulumurheiden klassikko, siivous. Koska liputan enemmän relaamisen kuin sykkimisen puolesta, päätin siivoamisen sijasta analysoida siivoustyyppejä äärimmäisen akateemisesti.

Tässä siis siivousten tieteellinen luokittelu, olkaa niin hyvät:

”Minä hinkkaan kylpyhuoneen saumat hammasharjalla ja siivoan pattereiden takaa, koska siellä on ällöä” -siivous

Tätä tehosiivousta kutsutaan myös joulusiivousten kruununjalokiveksi. Se alkaa tomerasti, kun ajattelet, mitä törkypesäkkeitä asunnossasi on. Kartoitat likaisia paikkoja ja huomaat asiat eri tavalla kuin ennen. Keksit, että lampunvarjostimet ovat pölyisiä, että lämmityspattereiden takaa ei ole siivottu koskaan, että hattuhylly pitäisi jynssätä ja että pölyt pitäisi pyyhkiä myös kiuaskivistä.

Hiljalleen siivous muuttuu kohti hikistä epätoivoa ja tunnetta siitä, että et saa mitään valmiiksi. Mutta kynsinauhat, ne menevät rikki. Ja ehkä perhesuhteet.

”Minä laitan nämä jutut pois näkyvistä” -siivous

Juttujen ja asioiden siirtäminen johonkin muualle on helppo tapa siivota kaaosta väliaikaisesti ja samalla aiheuttaa sitä lisää tulevaisuuteen. Nimensä mukaisesti tässä siivouksen alatyypissä tunget asiat pois näkyviltä esimerkiksi muovikasseihin, jotka viet vintille. Johtoajatuksena on ”kyllä minä muistan, että laitoin siihen yhteen kassiin puukon, talvitakin, hajuvesipakkauksen ja ylimääräisen juustohöylän”.

Voin kertoa, että et varmasti muista.

”Minä heitän turhat tavarat roskiin, koska sitten on raikasta ja avaraa” -siivous

Konmari-tyyppinen karsimissiivous saa alkunsa siitä, että olet tuntenut olosi tunkkaiseksi ja sellaiseksi, että jokin muutos pitäisi tehdä. Lopulta valaistut ja ymmärrät, että vanhat, rikkinäiset ja tarpeettomat tavarat häiritsevät oloasi ja ajatuksiasi ja estävät sinua tulemasta ihmiseksi, joka sinusta pitäisi tulla.

Valaistumisen johdosta aloitat vimmaisen karsimisen ja heivaat farkut, t-paidat, juustohöylät, muovikipot ja kosteusvoiteet. Ihailet tyhjää ja avaraa asuntoasi ja annat mielesi levätä. Mielenrauhasi loppuu siinä vaiheessa, kun tajuat heittäneesi viinipullonavaajasi pois, koska se ei ilmennä uutta, terveellistä sinua. Lähdet kauppaan ja ostat kaikki tarvitsemasi tavarat uudelleen.

Digiklassikko eli Facebook-kaverilistan siivous

Siivous ei aina ole tavaroiden raivaamista ja tahrojen jynssäämistä, vaan nykyään voit tehdä kaikenlaisia digisiivouksia, kuten appien tai kaverilistan siivouksia. Ainoa oikea tapa siivota Faceook-kaverilistaa on ilmoittaa siitä dramaattisella statuspäivityksellä, jossa uhkaat poistaa kavereista jokaisen, joka ei viiden minuutin sisällä kommentoi päivitystäsi.

Kun lista on tällä metodilla siivottu täysin, voitkin aloittaa uuden vuoden lähettämällä ihmisille kaveripyyntöjä.

Puhelimen yhteystietolistan siivous

Digiaikana myös puhelimen yhteystiedoissa saattaa roikkua kaikenlaisia menneisyyden haamuja. Exiä, ikäviä Tinderistä tarttuneita viestittelykumppaneita tai vanhoja pomoja, joille haluat antaa välitöntä palautetta aamuyöllä taksijonossa. Ongelmaan on onneksi yksinkertainen ratkaisu: ei yhteystietoja, ei huolia.

Yksittäisen deletoimisen lisäksi yhteystietojen hävittäminen onnistuu tosi hyvin myös niin, että tuhoat puhelimesi etkä ole muistanut synkata yhteystietoja pilveen. Koska et synkkaa mitään pilveen. Koska tietoturva.

Elämäntapojen siivous ja uutena, parempana sinänä eläminen

Kaikkien siivouksien klassikko on vanha kunnon elämäntaparemontti. Sen seurauksena juot kolmen päivän ajan pelkkää vihermehua ja joogaat samalla kun kuuntelet meditointiappia, hoet voimalauseita, visioit tulevaisuuttasi ja heräät joka aamu viideltä aloittamaan uutta, parempaa elämääsi.

Sitten alatkin olla niin heikko ja pahoinvoiva, että tilaat Woltista pizzan, nepalilaista ja puolentoista litran pullon Pepsiä ja jatkat elämääsi kuten ennenkin.

Rauhallista joulua ❤ Se saapuu, vaikka et siivoaisi tai pingottaisi yhtään, ja sen aikana on täysin ok maata sohvalla ja juoda viiniä. Niin aion tehdä itse.

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Koti asukkiaan opettaa

kotiJoskus asioita oppii koulussa, töissä tai kokemalla. Minä olen oppinut asunnoltani, tuolta 30-luvun persoonalliselta leidiltä. Yhteistä taivaltamme on takana reilut pari vuotta, ja sen voin sanoa, että ne vuodet eivät olleet sellaisia kuin kuvittelin niiden olevan

mutta koskapa kuvitelmat tulevaisuudeksi muuttuisivat.

Ja jos on ollut kuvitelmia, niin opetuksia vasta onkin ollut;

aloitetaan hätävarjelun liioittelusta, logiikasta ja siitä, että joskus näppinsä polttaa liian helposti:

uuninluukkuani eivät pidättele lapsilukot tai hätävarjelu, kun taas paistinpannut ja pellit ovat varmassa tallessa uunin lukollisessa alalaatikossa

jatketaan kärsivällisyyteen

jota vaaditaan ruuanlaitossa, kun uuni ja lieden levyt eivät toimi yhtä aikaa – se on ominaisuus, ei vika

ja tilaan, joka on juuri sopiva

minulle, pianolle, kirjahyllylle ja sille oivallukselle, että ihminen tarvitsee instrumenttinsa luokseen, vaikka asuisi väliaikaisessa ja pienessä asunnossa.

Sitten ovat yllätykselliset mittasuhteet

kun korkeat huoneet opettivat, että voin tarvita keittiötikkaita pelkän tuolin sijasta ja että on olemassa mittakaavoja, mittasuhteita ja suhteellisuudentajua,

hullaantuvat kasvit

jotka kasvavat samana ryöppynä kuin yhtäkkiä selkään valuvat hiukseni

ja ajankulu.

Minä täytän tässä asunnossa 30, siltä se näyttää, vaikka syksyyn on vielä aikaa.

Joskus luulin, että 30-vuotiaana minulla olisi lapsi ja kaikki järjestyksessä, mutta olen alkanut miettiä, mikä se järjestys ylipäätään on, mitä siihen edes tarvitaan, että olisi ihmisenä valmis

kun koskaan ei ole.

On vain vähän enemmän oppinut, vähän pidemmälle kulkenut ja vähän enemmän kotona itsessään ja kodissaan.

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Kootut ekokokeiluni

Muoviton maaliskuu herätti minut jälleen miettimään kulutustottumuksiani erityisesti siksi, että tunsin monta pistoa sydämessäni: kyllä, olen ostanut elämäni aikana ihan liian monta take away -kahvia, liian monta pullovettä ja liian monta muovikassia. Olen ostanut tekokuituisia vaatteita, syönyt lihaa ja tehnyt typeriä heräteostoksia.vaatekaappi2Vuosien varrella olen tehnyt myös mitä erinäisimpiä ekokokeiluja, joista osa on toiminut ja osa ei. Johtoajatuksenani on ollut, että meidän vastuullamme on jättää seuraaville sukupolville maailma, jossa on hyvä elää. Välillä tajuntaan hiipii kyyninen ajatus siitä, mitä merkitystä yhden ihmisen valinnoilla on. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että jokaisella valinnalla on merkitystä ja kuinka meille tarjottuihin tuotteisiin, kuten niihin pullovesiin, on hyvä suhtautua kriittisesti – ilman kriittisyyttä mikään ei ainakaan muutu.

Kokosinkin huviksi, hyödyksi ja inspiraationlähteeksi omia kulutuskokeilujani vuosien varrelta. Kuulisin myös mielelläni muiden kokemuksia ja ekologisia life hackeja – niillä kun parhaimmillaan voi parantaa sekä maailmaa että omaa oloaan.

Kookosöljy deodoranttina

Kookosöljyn toimivuudesta deodoranttina on huhuttu netissä jo joitakin vuosia. Tehon on arveltu perustuvan kookosöljyn antibakteerisiin ominaisuuksiin. Niinpä minäkin kokeilin deodorantin korvaamista kookosöljyllä erään kesäloman ajan. Valitettavasti se ei toiminut tarpeeksi hyvin, ja siirryin käyttämään normideodoranttia palatessani loman jälkeen töihin.

Otan mielelläni vastaan vinkkejä toimivista ja ekologisista deodoranteista. Tuntuu vähän hölmöltä hölvätä kainaloon kerros muoviin pakattuja myrkkyjä, mutta toistaiseksi en ole löytänyt toimivampaa ratkaisua: arvostan aika korkealle sen, että ihmiset eivät kaikkoa luotani nenäänsä pidellen.

Shampoottomuus- ja palasaippuakokeilut

Opiskeluaikoina kärsin todella pahasta atooppisesta ihottumasta, joka innoitti tekemään erilaisia kokeiluja kosmetiikan kanssa. Hiusten peseminen pelkällä vedellä tai vaihtoehtoisesti soodaliuoksella oli näistä yksi. Kokeilu teki todella hyvää päänahalle, ja kampaajakin kehui päänahan kuntoa erikseen.

Lopulta kuitenkin vastaan tuli tilaisuuksia, joihin halusin laittaa hiukseni vähän hienommin muotoilutuotteiden avulla. Hiuslaatuni on erityisen itsepäinen, ja muotoilutuotteet näissä tapauksissa ovat todella tarpeen. Muotoilutuotteiden käyttäminen ja niiden poistaminen johtivat hiljalleen takaisin shampoon käyttöön, mutta onnekseni pystyn pitämään pesuvälin aika pitkänä, joten shampoopulloja ei tarvitse ostella kovin usein.

Kun nykyinen shampoopullo kuluu loppuun, ajattelin siirtyä takaisin palasaippuaan, jota käytin jossain vaiheessa. Pakkauksettomuus on palasaippuan etu, mutta se on ollut myös sen haitta, enkä aikoinaan halunnut kuljettaa saippuapalaa mukanani esimerkiksi kuntosalille. #mukavuudenhalu

Pesupähkinät ja biohajoavat siivousaineet

Olen suosinut pyykinpesussa vuositolkulla pesupähkinöitä. Pesupähkinät sisältävät saponiinia, joka liukenee veteen ja toimii pesuaineliuoksena. Käytetyt pesupähkinät voi nakata biojätteen sekaan, joten kyseessä on täysin biohajoava vaihtoehto, joka ei turhaan kuormita vesistöjä.

Pesupähkinöiden tahranpoistokyky ei ole kovin hyvä, joten vaikeissa tahroissa tai todella likaisessa pyykissä olen käyttänyt lisäksi sappisaippuapalaa, jolla olen hangannut tahraa ennen vaatteen nakkaamista pesuun. Kaapeissani on varalla myös ”tavallista pesuainetta”, tosin ympäristöystävällistä sellaista.

Myös muissa siivousaineissa suosin ympäristöystävällisiä ja biohajoavia vaihtoehtoja. Ihan hyvin toimivat.

Laitteiden ja vaatteiden käyttäminen loppuun

Lapsuudenkodissani opetettiin, että uutta ei osteta ennen kuin vanha on rikki. Minulle tämä oppi on ollut todella arvokas, vaikka toisinaan se on tarkoittanut sitä, että minulla on ollut melkoisen noloja laitteita ja vaatteita.

Tässä kooste noloista esimerkeistä (toim. huom. enää ei nolota samoin kuin teininä):

Minulla oli vielä yläasteella c-kasettimalliset korvalappustereot, kun kaikilla muilla oli minidiscejä, cd-soittimia ja kehityksen huippuna mp3-soittimia. Äänittelin c-kasetteja hartaasti, ja se jos mikä opetti arvostamaan sekä huolella tehtyä soittolistaa että mahdollisuutta kuunnella musiikkia missä vain.

Käytin myös noloa kännykkää vuoteen 2015 saakka. Kyllähän te tiedätte nämä vanhat nokialaiset näppäinpuhelimet, jotka eivät hajoa sitten millään. Ja kun nokialainen ei hajonnut, ei minulla ollut tarpeeksi perusteltua tarvetta älypuhelimelle.

Aina välillä tuskailen myös sitä, että kaikilla muilla on tosi hienoja ja cooleja vaatteita. Sitten löydän itseni vaatekaupasta käymässä itseni kanssa väittelyä siitä, onko uusi paita tarpeellinen, kun ehjiä paitoja on ihan tarpeeksi kotona.

Kyllä minä silti vaatteita ostelen, älkää luulko mitään muuta! Ostaessani suosin luonnonmateriaaleja ja vaatteita, jotka vaikuttavat sellaisilta, että niillä on pitkä elinkaari. Mielestäni parasta vaatteissa on tarina, joka vaatteen ympärille vuosien varrella ehtii muodostua. Näistä tarinoista voisin kirjoittaakin ihan oman postauksen joskus.

Mitä ekovinkkejä sinulla on? Ilmianna parhaat ❤

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Syysarvonta

Alkukesän valoisina iltoina olen aina valmis seikkailuihin ja kaikkeen uuteen, syksyllä hiljennyn kotiin rakentamaan itselleni viihtyisää hyvän fiiliksen syysluolaa.

Syysluolassa haluan tehdä vain rentoja juttuja, kuten torkkua ja sisustaa kodista mukavan, kasata sinne hyviä kirjoja, jotain piristystä lokakuun syvenevää hämärää vastaan.

syysarvonta

siksi minä muuten juon aamukahvin sängyssä ja poltan tuoksukynttilää, syön suklaata ja laulelen viherkasveilleni

tai sitten minä kirjoittelen seinille, koska kirjoittaminen, se on minun juttuni

Eikä kirjoittamisen tarvitse olla aina kaunokirjallista, se voi olla puhtaasti sisustuselementti tai vaikka muistilista.

Sitä varten on kirjaintaulu, ja sellaisen saan ilokseni myös arpoa teille.

syysarvonta2

Miten sitten voit voittaa kirjaintaulun itsellesi?

Helposti: jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro vaikka, mihin kirjaintaulua käyttäisit. Arvon yhden kirjaintaulun kaikkien kommentoineiden kesken.

Sovitaan vaikka niin, että osallistumisaika päättyy tämän viikon lopussa: aikaa osallistumiseen on siis 22.10. klo 23.59 asti!

Julkaisen voittajan blogissani ja otan yhteyttä voittajaan henkilökohtaisesti – jätäthän siis kommentin yhteyteen toimivan sähköpostiosoitteen: älä huoli, sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ei muuta kuin onnea arvontaan ❤

Kirjaintaulu on saatu CoolStuffilta, ja arvonta toteutetaan yhteistyössä CoolStuffin kanssa.

Seuraa blogia:

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Keskeneräisyyksiä

keskeneräisyyksiä

On ollut melko avartavaa tajuta muutamia asioita, kuten

että mikään ei ole koskaan valmista tai täydellistä

että elämä on pitkälti keskeneräisyyden sietämistä.

Esimerkiksi siten, että kun tukka on hyvin, leuassa on finni tai kun naama on hyvin, tukka ei ole. Tai että taulujen ripustamiseen muuton jälkeen saattaa kestää reilu vuosi.

Elämässä jokin asia on aina kesken. Pesuohjelma, opinnot, työprojekti, jokin muu projekti. Ja kun yhden asian saa valmiiksi, kesken on jo jokin seuraava.

Mutta keskeneräisyys on elämää itseään, ja oikeastaan melko lohdullista. Jos kaikki olisi valmista, ei olisi mitään, mitä odottaa. Jos keskeneräisyys ei riittäisi, mikään ei riittäisi. Tahrat ja rypyt ja finnit ja pyykit ja surut ja kompuroinnit kuuluvat elämään samoin kuin vastasilitetyt paidat, käteen tarttuvat kädet, onnenhetket ja puhtaat ikkunat.

Sen tajuaa esimerkiksi silloin,

kun pyyhkii juhlia seuraavana iltana lattialta viinitahroja ja ajattelee, että

hitto nää viinitahrat on mahtavia,

että ne oikeastaan voisivat kuulua tähän.

Ihanaa alkavaa ja keskeneräistä viikkoa ❤ Ja lokakuuta. Ajatella, että nyt se taas on.

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM