Taitoluistelija Gracie Goldin paluu osoittaa, että masennus ei määritä loppuelämää

masennus
Kuva: Leon Biss / Unsplash

Gracie Gold on kuin syntynyt tähdeksi: lahjakas ja kaunis luistelija saavutti vuonna 2012 junioreiden MM-kisoissa hopeaa. Juniorisarjojen menestyksen jälkeen 23-vuotiaalle Goldille on karttunut kaksi Yhdysvaltain mestaruutta, kaksi nelossijaa taitoluistelun MM-kisoissa ja kasa mitaleita kansainvälisistä kilpailuista. Menestyksen myötä Goldista tuli median ja yleisön lemmikki, Taylor Swiftin paras kaveri ja taitoluistelun suuri lupaus. Sitten hän romahti ja katosi kilpajäiltä.

Marraskuussa Gold palasi kilpailemaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Hän kertoi tauon johtuneen masennuksesta, ahdistuksesta ja syömishäiriöstä.

Goldin tarina osoittaa, että kuka vain voi sairastua masennukseen – jopa se kaikkein lahjakkain, menestynein ja kaunein. Masennus tai muut mielenterveyden ongelmat eivät katso ikää, sukupuolta tai sosiaalista asemaa, ja sairautena masennus on sangen yleinen. Esimerkiksi suomalaisista joka viides sairastuu siihen elämänsä aikana, ja lähes jokainen meistä kohtaa masennuksen joko itse tai lähipiirissään.

Gold on puhunut julkisuudessa mielenterveysongelmistaan, jotta niiden ympärillä edelleen vellova häpeä ja vaikenemisen kulttuuri hälvenisivät. Goldin lisäksi mielenterveysongelmistaan ja uupumuksestaan ovat viime aikoina kertoneet Kiira Korpi ja Ashley Wagner, jotka molemmat ovat menestyneitä urheilijoita. Sellaisia, joista ei voisi päätellä, millaisia taisteluita pään sisällä on käynnissä. Ne taistelut eivät näy ulospäin tai kerro heikkoudesta, huonoudesta tai ihmisarvosta. Ne kertovat ainoastaan sen, että joskus sitä vain sairastuu.

Viime viikonloppuna Gold näytti Moskovan GP-kilpailussa, että masennus ei määritä hänen luistelu-uraansa tai loppuelämäänsä. Kilpailudebyytti monituhatpäisen yleisön edessä vaati suurta rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lisäksi se osoitti, että urheilukilpailun tulos ei määritä ihmisarvoa tai onnellisuutta. Tauolta palannut Gold jäi viimeiseksi, mutta voiton sijaan tärkeintä kilpailussa olivat paluu, uudelleen yrittäminen ja toipuminen. Goldin omin sanointhe goal was just to show up and try to be brave.

Ja sitä Gold oli. Hän luisteli ja näytti, että toipuminen ja paluut ovat aina mahdollisia.

Kiira Korpi – ihminen, joka luisteli

kiira-ehjäksi-särkynytKaikki tuntevat Kiira Korven, taitoluistelijan, joka voitti urallaan arvokisamitaleita ja poseerasi lehtien kansissa. Kovin moni ei tunne Kiira Korpea, ihmistä. Uraa ja ihmistä sen takana valotetaan Jere Nurmisen kirjoittamassa Kiira: Ehjäksi särkynyt -elämäkerrassa. Siinä Korpi avaa avoimesti asioita menestyksen takana: uupumusta, epävarmuutta, julkisuuskuvan kanssa taistelua sekä kivuliasta minuuden jälleenrakennusta uran päättymisen jälkeen.

Teoksessa käydään läpi Korven elämä juniorivuosista viimeisiä MM-kisoja seuranneeseen minuuden uudelleenrakentamiseen asti. Julkaisuhetkellä lööppeihin valuivat mehukkaat paljastukset Korven isän alkoholiongelmasta ja Korven seikkailuista venäläismiljonäärin kanssa, mutta ehdottomasti arvokkainta antia ovat avoimesti kerrotut kipeät kokemukset ja niistä opitut asiat. Vaikka syömis- ja terveysongelmista, uupumuksesta ja perfektionismin kanssa kamppailusta kerrotaan raadollisesti, välittyy sivuilta valoisa usko tulevaisuuteen ja Korven voimakas halu auttaa muita omia kokemuksiaan jakamalla.

Nurminen on saanut Korvesta paljon irti. Hän kertoo kirjassa avoimesti asioista, joita uran aikana julkisuudessa ei käsitelty. Aikoinaan vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi valittu Korpi paljastuu analyyttiseksi, voimakkaaksi ja herkäksi mutta myös ahdistukseen ja epävarmuuteen taipuvaiseksi. Ehkä juuri analyyttisyytensä vuoksi Korpi pystyy erittelemään itseään ja tuntemuksiaan niin tarkasti.

Olinko muka tarpeeksi hyvä ollakseni perfektionisti? Teinkö asiat riittävän täydellisesti ja tinkimättömästi? Ajattelin, että en millään voinut olla perfektionisti, koska eihän minun huoneeni ollut esimerkiksi aina siisti, kuten perfektionistilla pitäisi olla. Enkä saanut jokaisesta kokeesta kymppiä, vaan keskiarvoni oli 9,9. Olin jättänyt lukiossa pitkän fysiikan ja kemian kesken, eli itse asiassa olin laiska enkä mikään perfektionisti. Tiesin paljon ihmisiä, jotka tekivät töitä tunnollisemmin, ahkerammin ja tehokkaammin kuin minä.

Teoksen kerrontaratkaisu on ennemmin temaattinen kuin kronologinen. Yleisesti ottaen ratkaisu on järkevä, mutta itseäni luistelun parissa varttuneena häiritsi se, että aika kulki epäkronologisesti ja jouduin kelaamaan päässäni, mille kausille kyseiset teemat tai kokemukset sijoittuivat.

Korven lisäksi ääneen pääsee hänen perheensä. Korpien perheessä vaalittiin normaalia arkea, ja pitkään Korpi oli vain tavallinen, taitoluistelua harrastava koululainen Tampereelta. Siitä harppaus maailmantähtien joukkoon MM-kisojen kuumaan ryhmään tai lehtien kansiin oli valtava, eikä siihen voinut valmistautua etukäteen. Siksi kirjassa olisi tarjolla paljon arvokasta oppia junioriurheilijoille ja heidän tukijoukoilleen: miten huolehtia siitä, että kokonaiskuormitus koulun ja huippu-urheilun kanssa ei kasva liian suureksi? Miten huomata ylikuormituksen merkit tarpeeksi ajoissa? Miten pitää huoli siitä, että minuus ei rakennu täysin lajin varaan?

Mutta minua satutti, kun jopa omat vanhempani näkivät minut ensisijaisesti taitoluistelijana eivätkä ihmisenä. Miksi sen piti olla niin? Olin varmasti itsekin pitänyt itseäni ensisijaisesti taitoluistelijana, ja lähipiirini oli omaksunut saman ajatuksen. Olin sisäisesti niin rikki, että luistelu ei enää ollut ykkösarvoni elämässä. Tärkeintä oli toipua uupumuksesta hyväksi ihmiseksi, ja muut määritelmät olivat loppujen lopuksi turhia.

Ehjäksi särkynyt on tarina poikkeusyksilöstä: lahjakkaasta ihmisestä, joka on saanut luonteenpiirteikseen kunnianhimon, herkkyyden, analyyttisyyden ja tunnollisuuden. Ne ovat piirteitä, joiden avulla menestytään, mutta myös piirteitä, jotka ajavat helposti uupumukseen. Ne ovat piirteitä, joiden ansiosta ihminen voi näyttää menestyvältä ja kadehdittavalta mutta käydä sisällään taisteluita, jotka ovat niin raskaita, että voivat ajaa ihmisen loppuun.

En arvioi Ehjäksi särkynyttä niinkään kaunokirjallisuutena vaan kasvutarinana. (Kaunokirjallisuuden vuoksi sanottakoon kuitenkin, että teoksen otsikko on vähän liian teinirunomainen meikäläisen makuun.) Kasvutarinana ja itsereflektiona teos on äärimmäisen tärkeä, ja se olisi hyvää ja lohdullista luettavaa kilpaurheilijoille perheineen mutta myös jokaiselle perfektionismin ja suorittamisen kanssa kamppailevalle.

  • Jere Nurminen: Kiira: Ehjäksi särkynyt (2018)
  • Otava
  • 240 s.