10 varmaa kevään merkkiä

kevään-merkit
Kuva: Anthony DELANOIX / Unsplash

Viime viikon lauantaina, huhtikuun lopulla, se iski todella, kevät. Jalassani oli sandaalit, luin Musiikkitalon portailla kirjaa ja söin jäätelöä. Aurinko paistoi, elohopea kipusi lähelle kahtakymmentä, kaikkialla oli kukkia ja hiirenkorvia.

Sitten kävi niin, kuten käy aina vapun tai juhannuksen lähettyvillä: riemu katkesi takatalveen. Lumisateesta huolimatta kevään merkkejä, niitä on roikkunut ilmassa niin paljon kuin nyt ilmassa ylipäätään voi roikkua.

Jos pelkkä ikkunasta katsominen ei riitä muodostamaan käsitystä vallitsevasta vuodenajasta, kokosin kymmenen kuumaa kevättrendiä tähän. Joten, jos et muuten tunnista kevättä, tunnistat sen näistä merkeistä:

  1. Koivu yrittää murhata puolet suomalaisista tukehduttamalla heidät omaan räkäänsä.
  2. Työmatkapyöräilijöiden silmät vuotavat viimasta ja kyyneleet jäätyvät poskille pitkässä alamäessä.
  3. Kevätmuoti vyöryy kauppoihin, ja kaikkien yllätykseksi sävyt ovat pastellisävyjä ja kuosit kukkia.
  4. Iltapäivälehtien säälööpit kirkuvat joka toinen päivä seksihellettä ja joka toinen päivä valkoista kurittajaa ja arktista kriisiä.
  5. Jengin pukeutumisesta tulee täysin bipolaarista, ja osa kulkee kadulla t-paidassa ja mikroshortseissa, osa toppatakissa ja tuulihousuissa.
  6. Lumisade iskee juuri, kun olet pessyt ja varastoinut kaikki talvivaatteesi.
  7. Revit hermosi, kun auringonvalo paljastaa, että et pessyt ikkunoitasi viime vuonna. (Et sitä edellisenäkään.)
  8. Jokavuotinen koirankakkakeskustelu kärjistyy ja ihmiset pudottelevat pökäleitä toistensa postiluukuista.
  9. Teineillä on paljaat nilkat. Niin oli muuten talvellakin.
  10. Fiilistelet lintujen laulua, vaikka et ole ihan varma, onko kyseessä lokki vai mustarastas.

Hyvää kevättä! Mitä varmoja kevään merkkejä missasin?

FACEBOOK       BLOGLOVIN       INSTAGRAM

Sittenkin ainutkertainen kevät

Vielä hetki sitten ajattelin, että nyt alan olla siinä iässä, jossa kaikki asiat ovat uusintoja. Että keväät, työpäivät, kesälomat, ilot, surut, ihan kaikki asiat elämässä kieppuisivat vuodesta toiseen vastaan samanlaisina, mutta koko ajan kiihtyvällä vauhdilla ja aina hieman entistä laimeampina.IMG_0963Kun kevät vihdoin tuli, ymmärsin, että ainutkertainen se jälleen on. Ja valoisampi, valoisampi kuin koko huikea viime kesä yhteensä oli. Välillä on ollut lähes vaikeaa kestää kaikkea heräävää elämää, yökaudet laulavia lintuja ja yhtäkkiä joka puolelle kukkaan puhjennutta maailmaa, jota olen ihastellut maleksimalla puistoissa ja metsissä ihan loputtomiin.

Maleksinta, kävellyt työmatkat, ulkonasyödyt lounaat ja uimarannoilla notkutut vapaahetket ovat onnistuneet huijaamaan aivoni täyteen kesälomafiilikseen – vaikka on jumankekka vasta toukokuu. Miettikää, toukokuu!alppiruusupuisto_kesäToukokuuta on kevätvyöryn lisäksi leimannut valmistautuminen kuoromme konserttiin Musiikkitalolla. Vaikka talvi ei tuntunut kuluvan, äkkiä konserttipäivä ja sen huikea lataus olivatkin jo käsillä, ympärillään Musiikkitalon pehmeänkirkas akustiikka. Musiikkitalo todella on musiikin koti, ja jos saisin valita, en missään muualla laulaisikaan.

Kevättä, konsertin puitteita tai musiikkia enemmän vaikutuin kuitenkin upeasta yleisöstä. Tuskin enää koskaan saan kokea, kuinka loppuunmyyty Musiikkitalo taputtaa seisten. Vaikka yleensä löydän sanoja helposti, tätä kokemusta en osaa sanoittaa. Viimeiset nuotit lauloin kyyneleet poskilla ja tunsin syvää kiitollisuutta yleisöstä, kuorosta, siitä, että sain kokea tuon hetken. Siitä, että niitä ainutkertaisia kokemuksia on silti olemassa ja edessä, vaikka ehdin jo uskoa elämän tarjoavan vain laimeita uusintoja.

Mitä teille kuuluu? ❤

Kaikki elämäni vuodenajat

Elämässäni on ollut monta vuodenaikaa, tapahtumia niitäkin enemmän

ensilumen pudottua syksyn ja talven reunalle, minä aloin miettiä siirtymiä

kun tämä syksy alkoi, en osannut arvata, mihin se päättyisi.orkideatTästä tuli se syksy, jona vaihdoin työpaikkaa. Tilaisuus tuli yllättäen, mutta päätin sanoa sille kyllä, enkä ollut sitä ennen tiennyt, millaista on olla samaan aikaan haikea, iloinen ja jännittynyt.

Sitten mietin, mitä muita asioita elämäni vuodenaikoina on tapahtunut, ja onhan niitä

kun oli syksyjä, minä synnyin, muutin Helsinkiin, aloitin kaikki koulut, joita olen ikinä käynyt.

Talvista muistan vähemmän käänteitä,

paitsi sen yhden muuton, jota edeltävänä yönä oli satanut toistakymmentä senttiä lunta, muuttokuorman, joka piti ajaa uuteen kotiin pitkin auraamattomia katuja

ja sen talvisen yön, jona kävelin silloisen kämppikseni kanssa kotiin baarista ja jona pysähdyimme keinumaan ja laulamaan Ultra Brata,

siitäkin on kohta kymmenen vuotta.alppiruusupuisto_kesäKun oli keväitä, rakastuin

ehkä joskus maalis-huhtikuussa, ne ovat julmia kuukausia, pakkasella öisin, päivisin krookuksilla päällystettyjä

ja valoisia,

sitten, kuten aina keväisin, kaivoin polkupyörän esiin ja kuuntelin rahinaa sen renkaiden alla, vain keväisin se kuulostaa erityisen hyvältä.

Lopulta koittavat aina kesät, joina olen juhlinut, ihastunut, kiertänyt festareita,

kuullut pääseväni yliopistoon, koska viime vuosikymmenellä ne vielä lähettivät siitä kirjeen joskus heinäkuussa,

ja heti, kun näki paksun kirjekuoren postilaatikossa, sen tiesi.

Kesäisin olen kulkenut luonnossa, valvonut valoisina ja pimenevinäkin öinä, ajatellut,

miten poikkeuksellisen kaunis maailma on

ja miten se joskus lepää yössä lähes vaiti, kuin odottaisi jo seuraavaa vuodenaikaa, uutta kesää.alppiruusupuisto

Seuraa blogia ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Minun kaupunkini

Muutama päivä sitten kävelin Sturenkatua pitkin, ilta-aurinko laski ja taivas oli korkea. Kaupunki oli minun, kaikki siinä oli omaa. Mäkelänkatu, Brahenkenttä, Diakoniapuiston bussipysäkki, jolla aikoinaan odotin vaihtobussia viikon jokaisena arkiaamuna.

ihminen kevätillassa

Bussipysäkki, jonka kupeeseen nousivat viime kevään ensimmäiset kukat kuin yllättäen, bussipysäkki, jolla vuosi sitten ihmettelin, miltä maa tuoksuukaan ensimmäisen kevätsateen jälkeen.

dsc_06351Sellaisina hetkinä tämä on minun maailmani ja minun kaupunkini. Hetkinä, joina rapistuneet julkisivut kohtaavat versovan kevään, joina aurinko laskee horisontin taa ja me katselemme sitä tuuletusparvekkeelta, joina ajattelen, että tänne minä päädyin, vaikka ei koskaan pitänyt.

Päätymiset, ne ovat välillä hyviä, välillä vielä parempia. Onnekkaita. Ehkä päädyn seuraavaksikin johonkin hyvään.

Näin vuokraat vahingossa asunnon

Anna kirjoitti hetki sitten siitä, kuinka joskus kannattaa olla survomatta itseään muottiin. Kuinka joskus kannattaa tehdä vähän erilaisia valintoja, kuinka ne normaalit ja oikeina pidetyt valinnat ja asiat eivät välttämättä olekaan itselle niitä oikeita.

Itse havahduin omien valintojeni keskeltä reilu vuosi sitten.

Asuin oikeassa kodissa, olin valmistunut yliopistosta. Minulla oli työpaikka ja pitkä parisuhde, asiat olivat siten miten asioiden nyt pitää olla.

Olin rakentanut tietynlaista elämää, kerännyt omaisuutta sen tueksi. Tehnyt sellaisia asioita kuten hankkinut pesukoneen ja aaltomaljakon, ja silti tuntenut oloni jotenkin oudoksi, itseni jotenkin vääränlaiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJokin ei vain ollut hyvin. Ei tuntunut oikealta. Minä en osannut olla.

Eräänä keväisenä iltana toinen sanoi eihän sua mikään estä katselemasta asuntoja. Samana iltana sovin asuntonäyttöjä ja seuraavana päivänä kävin katsomassa nykyistä sinkkuboksiani. Asuntonäytön jälkeen matkustin bussilla kotiin vaalenvihreässä kevätillassa. Linnut lauloivat niin kovaa kuin linnut vain voivat keväisenä iltana laulaa, ja tihkusade täplitti uuden kaupunginosani katuja.

Oho, minä ajattelin. Vuokrasin vahingossa asunnon.

Vuokrasin asunnon hieman vahingossa, mutta myös siksi, että se tuntui oikealta. Se tuntui siltä, kuin olisin tullut kotiin. Näytti sellaiselta, johon pystyin kuvittelemaan itseni ja elämäni. Ja samalla olin säröillä ja täysin ehjä. Olin vanha minä ja uusi minä yhtä aikaa. Olin elossa, olin ilman huonekaluja.

Olin tehnyt valinnan, joka tuntui minulta.

Nyt minulla on huonekaluja, oikeastaan aika paljon. Enkä enää tunne olevani väärässä paikassa. Olen paikassa, jossa linnut laulavat vanhojen mäntyjen oksilla yhtä kovaa kuin viime keväänäkin.

 

Merkkejä

Tänään minua vastaan vyöryivät kaikki kevään merkit: luonnonvaloon herääminen, sulamisvedet ja kovaäänisesti sirkuttavat linnut. Ensimmäiset urheat lumikellot puistossa. Talvipuutarhaan sisälle tulviva valo, kasvoille palaavat pisamat. Katupölyn tuulahdukset, kirkas, korkea taivas. Hymyt, ihmisten hymyt.

orkideat

Kevään valo teki Talvipuutarhasta tavallistakin maagisemman. Voisin viettää siellä ikuisuuksia. Antaa oivallusten tulla ja ajatusten kirkastua. Olla vain, hiljaa.

kukat

Loppujen lopuksi me ihmiset taidamme olla kovin yksinkertaisia. Minä tarvitsen ympärilleni kasveja ja vehreyttä, muutaman hyvän ystävän. Ehkä vähän aurinkoa ja virtaavaa vettä, vähän kevään merkkejä.

Niin helppoa se on, oleminen.

Tove Jansson: Taikatalvi

Maaliskuun ensimmäisenä minulle koittaa kevät. Se tulee ehkä hiipien ja aaltoillen, mutta yhtä varmasti kuin aamut valkenevat, valuvat lumet puroina pois routaisen maan yltä. Siksi Tove Janssonin klassikko Taikatalvi (1957) saa kunnian päättää blogissani tämän talven.

Taikatalven tarina on varmasti monille tuttu: perinnerakkaat muumit nukkuvat talviunta läpi talven, mutta epäonnekseen Muumipeikko herää yksin vieraaseen vuodenaikaan, yksin oudoksi muuttuneeseen maailmaan.

Hän katsoi jasmiinipensasta, jossa paljaat oksat olivat huolimattomasti sikin sokin, ja ajatteli kauhistuneena: Se on kuollut. Koko maailma on kuollut minun nukkuessani. Tämä maailma kuuluu jollekin toiselle, jota minä en tunne. Ehkä Mörölle. Tätä ei ole luotu muumipeikkojen asuinpaikaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Järkytys uudesta maailmasta ja yksinäisyydestä on aluksi suuri. Muumipeikko joutuu pinnistelemään ja oppimaan uutta, haastamaan vanhoja käsityksiään.

Sitten Muumipeikko tapaa Tuu-tikin, joka opettaa hänelle, kuinka uudessa maailmassa ollaan. Kuinka kaikkea ei tarvitse ymmärtää, kuinka epävarmuus voi tehdä levolliseksi. Kuinka asiat eivät ole aina sitä, miltä näyttävät: lumi voi olla kylmää tai lämmittää, se voi olla valkoista tai heijastaa värejä, se voi olla pehmeää tai kovaa.

Kuinka mikään ei oikeastaan ole varmaa.

Talven aikana Muumipeikko oppii uutta itsestään ja muista. Taikatalven sanomana on vahvasti suvaitsevaisuus ja piilossa olleen todellisuuden näyttäminen:

Katsos, on niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään, keväseen ja syksyyn, hän sanoi. Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin kukaan ei usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden. Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulevat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen – silloin ne tulevat esille.

taikatalvi

Ja kun kevät vihdoin suuren myrskyn jälkeen koittaa, on kaikki toisin. Muumipeikko on kasvanut, maailma on muuttunut, jotain täysin uutta on avautunut.

Nyt tuli kevät, mutta ei niin kuin hän oli kuvitellut. Sitä ei tarvittu enää vapauttamaan häntä vieraasta, vihamielisestä maailmasta, vaan se seurasi luonnollisena jatkona sitä uutta elämystä, jonka hän oli voittanut omakseen.

Tämän myötä minäkin sanon: hyvästi talvi 2017. Minä voitin sinut, ja vielä sellaisilla tavoilla, joita en olisi edes osannut kuvitella.

Uusi kevät, se tulee varoen, mutta pitenevien päivien takana se odottaa jo.