Avainsana-arkisto: kesä

Lomahavaintoja

Posted on by

Olen onnistunut viime viikkoina sekoittamaan viikot, päivät ja kuukaudet. Laiskojen päivien lomassa olen oppinut, että lomalla voi notkua maanantaiaamuna kirjastossa, samoilla hyllyjen välissä ja miettiä, miksi maanantait eivät aina ole tällaisia.

Lomalla voi myös

reissata ympäri Suomea ja tavata vanhoja ja uusia tuttuja, ajatella

miksi minä en tapaa heitä useammin.

lomalla voi 3

Lomalla ehtii juuri ja juuri syödä aamiasta ennen kuin lähtee kaverin kanssa lounastreffeille,

voi kiertää hitaasti läpi kaikki museot, pysähtyä jokaisen teoksen tai esineen kohdalla,

lukea kaikki tekstit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten voi katsoa hitaasti pimenevää loppukesän iltaa, sitä, kuinka aurinko laskee puiden latvojen taa taustallaan Lorden hypnoottinen ääni – oh how fast the evening passes, cleaning up the champagne classes

Lomalla voi levittää joogamattonsa heti aamulla kotitalon sisäpihan pihanurmelle ja ajatella,

kuinka hienoa on, että talossamme on sellainen sisäpiha, että kesäaamut ovat lempeitä.

Lomalla voi leipoa sämpylöitä ja antaa taikinan kohota rauhassa, unohtaa muut ajanmääreet.

Loman voi aloittaa festariviikonlopulla ja päättää toiseen festariviikonloppuun. Lomalla voi levätä musiikissa ja ihmisissä alusta loppuun, ja kun loma päättyy, se musiikki soi minussa edelleen.

Päiväkirjamerkintöjä Porvoosta

Posted on by

Joskus tekee hyvää pysähtyä kaupunkeihin, jotka ovat nähneet useita sukupolvia, kantaneet katukivillään lukemattomia askeleita,

niissä kaupungeissa voi hetken vain olla, unohtaa aikansa ja paikkansa historiassa, levätä, ajatella.

Porvoo_kahvila

Joskus, tai oikeastaan usein, on hyvä juhlia rakkautta, kuten me eilen,

ja tietenkin minä tirautin pienet itkut, koska sellainen minä olen tällaisissa juhlissa.

Kun päivän tuulet tyyntyivät illan koittaessa, istuimme joen rannassa, katsoimme, kuinka valot heijastuivat sen tyyneen pintaan.

Ja kun kävelimme seesteisessä, lämpimässä yössä hotellille, ajattelin,

että tässä maailmassa on niin paljon rakkautta, ihmisiä, joiden kanssa juoda gin toniceja

että on oikeastaan turha jäädä jumittamaan omiin suruihinsa, ahdistuksiinsa,

koska ne tulevat ja ennen kaikkea ne menevät.

Porvoo_ilta

Ja että maailmassa on niin paljon kauneutta, lempeitä kesäöitä

joihin on hyvä jäädä lepäämään, asumaan

vain niihin

ja niiden lisäksi ihmisiin,

jotka valvovat kanssasi ne yöt.

Ilosaarirock 2017 eli näin kävin festareilla

Posted on by

Kirjoitin aiemmin festaroinnista ja siitä, kuinka se on ollut minulle rakas kesäharrastus. Viime vuosina olen kuitenkin tehnyt lähinnä päivävierailuja festareille ja keskittynyt kaupunkifestareihin. Tänä vuonna päätin muuttaa asian ja lähteä vielä kerran Ilosaarirockiin teltan kanssa.

Ilosaarirock2017_1

Alkuun hieman hirvitti. Olisinko kaikkia vanhempi ja tylsempi, olisinko kaikkein ikälopuin ja noloin tyyppi leirintäalueella? Menettäisinkö vain hermoni? Pelkäsin aivan turhaan. Viikonloppu oli hauskin aikoihin, ja kaiken vuosien varrella karttuneen festaritietotaidon ansiosta ehkä jopa parempi kuin ne nuoruuden festarireissut: tällä kertaa jalassa olivat vaelluskengät (kura ei haitannut, jalat eivät kipeytyneet), ja suola- ja nestetasapainosta tuli pidettyä huolta muillakin tavoilla kuin sipseillä ja kaljalla.

Ilosaarirock2017_2

Vuosien tauko oli saanut minut unohtamaan, kuinka upea festari Ilosaarirock on, ja kuinka ihana elämänrytmi vähän pienemmissä kaupungeissa on. Ensimmäinen asia, joka Joensuussa nimittäin ihastuttaa, on rytmi. Helsingissä minä juoksen metroon, vaikka seuraava tulee viiden minuutin kuluttua. Joensuussa ei juosta. Helsingissä minä naputtelen sormiani kärsimättömästi, jos kassajono ei etene. Joensuussa se ei etene siksi, että kassa kyselee iloisesti tulit sie rokkiin? Minä vastasin yhtä iloisesti tulleeni, ja vanhojen hyvien aikojen kunniaksi ostin halpaa siideriä.

Entäs ne keikat sitten?

Disco Ensemblen keikalla viime vuosikymmenen tunnusbiisi We might fall apart herkisti, etenkin, kun kaikki tuntui muutenkin samalta kuin kymmenen vuotta sitten. Tässä minä taas olen, ajattelin. Juuri siellä, missä pitikin olla. Huoratronin keikalla tajusin joutuneeni keskelle tanssivaa ihmismassaa, vaikka minun pitäisi varjella vasta laseroituja silmiäni iskuilta. Laitoin aurinkolasit silmille ja jorasin väentungoksessa keikan loppuun. Just like the old days. Sunnuntain ehdoton helmi oli Parov Stelar, joka hymyilitti vielä pitkään keikan jälkeen.

Jäljelle jää yksi helmi ja perimmäinen syy koko reissulleni: Ultra Bra. Minä olin 13-vuotias, kun Ultra Bra lopetti. Liian nuori jäähyväiskeikoille, liian nuori osaksi sitä x-sukupolven sukupolvikokemusta, joksi Ultra Brata aina nimitetään. Minulle jäi y-sukupolven sukupolvikokemus, jossa Ultra Brata luukutettiin lukiobileissä, jossa sen tahtiin vartuttiin aikuisiksi ja jossa kirottiin missattua mahdollisuutta nähdä bändi livenä.

Joskus uusia mahdollisuuksia silti tulee.

Tämän uuden mahdollisuuden aikana ilta pimeni ympärillä, väkijoukko lauloi mukana ja kun Itket ja kuuntelet käynnistyi, minä todellakin itkin ja kuuntelin. Yksi parhaista ystävistäni lauloi edessäni, ja minä ajattelin, että näitä biisejä kuunnellen olemme kyllä selvinneet monenlaisesta.

Ilosaarirock2017_4

Keikan jälkeen kävelin pökerryksissä leirintäalueelle, ja pimeässä yössä kaikui yhteislauluna Leevi & the leavingsin Pohjois-Karjala. Siitä huolimatta en jäänyt juomaan kaljaa auringonnousuun.

Maanantaiaamuna rautatieasemalla oli vastassa konduktööri, joka kysyi, onko Ilosaarirockin jälkeen vielä elämää.

On. Se vasta alkoi.

 

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Posted on by

Jostain syystä kesät ovat minulle aina hömppäkirjallisuuden aikaa. Ehkä kepeämpi kirjallisuus istuu hyvin viimeisiin työviikkoihin tai aurinkoisiin iltapäiviin puistoissa. Lajityypillä on sitä paitsi paljon hyviä edustajia, ja parhaimmillaan viihdekirjallisuus viihdyttää ja koskettaa. Huonoimmillaan viihdekirjallisuus on kuin sivukaupalla jatkuva mainos – yhdessä lajityypin edustajassa mainittiin jopa päähenkilön käyttämän meikkivoiteen tuotemerkki. (En lukenut sitä loppuun.)

Nyt painitaan kuitenkin hieman eri sarjassa, nimittäin Jojo Moyes -sarjassa. Moyes ihastutti massoja Kerro minulle jotain hyvää -romaanilla (Me Before You, 2012), jossa pikkukaupungin tyttö Louisa palkataan rikkaan, neliraajahalvaantuneen Willin avustajaksi. Rakkaus roihahtaa, mutta loppu on onneton. Jos olisit tässä (After you, 2015) jatkaa Louisan tarinaa.

jos olisit tässä

Willin kuoleman jälkeen Louisa on asettunut Lontooseen, ja hän työskentelee lentokentän baarissa. Pomo on ikävä, asunto ei tunnu kodilta ja päivittäin Lou saa seurata, kuinka muut ihmiset lentävät pois, kohti jotain uutta. Ja sitten on vielä suru Willin kuolemasta, joka vaikuttaa arkeen, uusien ihmissuhteiden solmimiseen, kaikkeen.

Ajan mittaan suru ei ole enää samaa musertavaa tuskaa, jota tuntee aluksi, sellaista jonka vyöryessä päälle tahtoisi itkeä väärissä paikoissa ja tuntee järjetöntä raivoa kaikkia idiootteja kohtaan, jotka ovat yhä elossa, kun oma rakas on kuollut. Siihen vain mukautuu. Ikään kuin kiertyy kerälle sen tyhjän aukon ympärille.

Pelkkää surua Jos olisit tässä ei kuitenkaan ole, vaan tarinaan marssitetaan mukaan Louisan omalaatuinen perhe, muutamia yllätyksellisiä henkilöitä ja lopulta orastava uusi ihmissuhdekin. Ihmissuhde- ja työkuvioiden lisäksi yhdeksi juonteeksi nousee hieman yllättävästikin naisen asema, jota käsitellään kahdesta näkökulmasta. Vakavampana tarinalinjana on seksuaalinen hyväksikäyttö, kepeämpänä linjana Loun äidin feministinen herääminen ja siitä seuraava vanhempien parisuhdekriisi.

Tiesitkö, että siskosi on lukenut kirjaa nimeltä Haluan olla nainen? Ja jotain vanhaa soopaa nimeltä Naisten makuuhuone tai jotain. Treena väittää, että äitisi on klassinen esimerkki alistetusta naiseudesta. Äitisi kieltää sen, mutta se kuulemma vain osoittaa, kuinka alistettu hän on. Treena hokee äidillesi, että minun pitäisi hoitaa ruuanlaitto ja siivous, ja antaa ymmärtää, että minä olen joku perhanan luolamies. Jos uskallan sanoa jotain vastaan, hän käskee minun ’miettiä etuoikeuksiani’. Miettiä etuoikeuksiani! Sanoin hänelle, että miettisin niitä ilomielin, jos vain tietäisin, mihin hittoon äitisi on piilottanut ne.

Jos olisit tässä on tarinavetoinen ja nopealukuinen, ja sen lähes 500 sivua kääntyvät nopeasti. Lajityypille uskollisesti päähenkilö on hieman hölmö ja taipuvainen sähläämään, mutta kuitenkin kovin rakastettava ja hyväntahtoinen.

Moyesillä on taito käsitellä arkea lempeän humorisesti ja lämminsydämisesti ja upottaa viihdekirjaan myös vakavia aiheita ja ahdistavia ongelmia. Tietenkin ongelmat ratkeavat helpohkosti ja loput ovat onnellisia, mutta juuri sitähän minä kesäkirjalta toivoinkin.

Maailmankirjallisuuden klassikko? Ei. Laatuviihdettä? Todellakin.

Linn Ullmann: Siunattu lapsi

Posted on by

Juhannuskirjani oli Linn Ullmannin romaani Siunattu lapsi (Et velsignet barn, 2005). Teos on kuin pohjoismainen kesä: viileä ja kaunis, rehevä ja karu, täynnä julmia pohjavirtoja. Siunattu lapsi on romaani muistamisesta ja unohtamisesta, lapsuudesta ja varttumisesta. Samalla se piirtää muotokuvan eräästä isästä ja hänen tyttäristään.

Niin, ne tyttäret: Isak Lövenstadilla on niitä kolme. Erika, Laura ja Molly. Erikan hän sai norjalaisen Elisabetin kanssa, mutta erosi tästä, kun Rosan, joka myöhemmin synnytti Lauran, raskaus oli jo liian pitkällä peiteltäväksi. Myöhemmin syntyi vielä Molly, väärinkäsitys, sanoi Isak laukkujaan pakkaavalle Rosalle. Rosa jäi, ja niin kolme sisarpuolta viettivät lapsuudenkesänsä karunkauniilla Hammarsön saarella yhdessä Rosan ja Isakin kanssa. Talvet Erika ja Molly asuivat omien äitiensä kanssa.

siunattu lapsi

Siunattu lapsi

Romaanin 2000-luvulle sijoittuva kehyskertomus saa alkunsa, kun Erika päättää lähteä Hammarsölle tapaamaan vanhentunutta isäänsä. Mukaan lähtevät myös Laura ja Molly, ja niin sisarpuolet ovat matkalla Hammarsölle ensimmäistä kertaa sitten 70-luvun lapsuudenkesien.

Kun Laura oli pienempi, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että hänellä olisi ollut sisaruksia, sen enempää puolikkaita kuin kokonaisiakaan, pieniä tai isoja, siskoja tai veljiä, mutta sitten Erika tuli Hammarsölle ja kutsui hänen isäänsä isäksi.

Ensin tuli Erika, sitten tuli Molly.

Hammarsö näyttäytyy tyttärille erilaisena: Erika varttuu kesien aikana teini-ikäiseksi ja solmii ystävyyssuhteita saaren muiden nuorten kanssa. Nuorten väliset suhteet ovat julmia ja ailahtelevaisia: aina joku jätetään ulos porukasta, aina jotakuta rangaistaan. Keskimmäinen Laura on välillä mukana isosiskon kanssa, välillä tarkkailijana ja pieni Molly hahmottaa saarta lähinnä meren, metsäpolkujen, pelottavien karhujen ja lintujen kautta.

Isän oleminen rytmittää sisarten kesiä: päivästä on oltava tietyt hetket ulkona, jotta isä saa työrauhan. Pelottavasta isästä läíkkyy välillä odottamatonta hellyyttä, välillä tämän jyrähdyksiä saa säikkyä. Isak on persoonaltaan vahva ja työssään arvostettu mies, joka kuitenkin tarvitsee läpi elämänsä naisen järjestelemään kotia, laittamaan ruokaa, hoitamaan käytännön asioita, jolle kuitenkin sattuu mitä erikoisimpia vahinkoja ja väärinkäsityksiä naisten kanssa.

Sinä olet rakkauslapsi, hän sanoi Lauralle, sinä olet erityinen, ja vähitellen sanat alkoivat kuulostaa Lauran korvissa syytökseltä. Hän ei halunnut olla kaikkein rakastetuin lapsi. Hän ei ollut pieni ja suloinen ja hellyyttävä kuin Molly eikä pitkä ja kaunis ja koulunero kuin Erika. Hän ei osannut sanoa mielenkiinteoisia asioita, kun he istuivat sillä tavalla kahdestaan, kuoleva lintu välissään, eikä hänellä ollut minkäänlaista visiota, siitä hän oli melko varma, ei ainakaan sellaista, jolle Isak nyökkäisi hyväksyvästi ja sanoisi avian, Laura! Niin! Juuri niin! Olet fiksu tyttö, Laura!

Romaanin rakenne on pirstaleinen: tytärten nykyhetki kietoutuu menneisyyteen, lapsuusmuistoihin sekä niihin asioihin ja ihmisiin, jotka on tarkoituksella unohdettu. Kukaan sisarista ei halua sanoittaa sitä, miksi he eivät enää yhden kesän jälkeen palanneet Hammarsölle. Mielen reunoille painetut asiat liikkuvat kuitenkin pohjavirtoina nykyhetkessä, ja lapsuuden kokemukset tulevat pintaan tytärten nykyisissä ihmissuhteissa.

Siunattu lapsi on kerronnaltaan tarkkanäköinen, episodimainen ja monikulmainen. Se ei päästä lukijaansa helpolla, koska sen havainnot ihmisistä ja ihmisyydestä, luonnosta ja tunteista ovat niin tarkkanäköisiä ja ihon alle meneviä. Teoksen juonikaan ei ole selväpiirteinen tai helposti lähestyttävä, eikä lukukokemusta voi millään tavalla kuvailla helpoksi. Vaikuttavaksi kyllä, karuksi ja kauniiksi.

Siunattu lapsi jääkin resonoimaan mieleen pitkäksi aikaa kirjan sulkemisen jälkeen.

Ihmiset alkukesän yössä

Posted on by

Alkukesässä on aina jotakin erityistä, taianomaista. Alkukesä on vielä täynnä odotusta ja hiljaista tietämystä siitä, että jotain tapahtuu kohta kuitenkin.

Ja jotain tapahtuu. Nuput puhkeavat, lehtien väri syvenee. Yöt pitenevät ja lämpenevät, ja niinä valoisina öinä me voimme istua ulkona, puistoissa, kallioilla. Niillä on tilaa kuunnella ja nauraa, olla vain.

Kesäyö

Viime viikonloppuna oli ensimmäinen kesäyöksi laskettava yö. Valo oli viistoa ja viipyilevää, ilta oli lempeä ja linnut, ne lauloivat, tauotta ne lauloivat.

Kun istuimme vuoden ensimmäisessä suviyössä, ajattelin, että tähän minä kuulun. Tähän kesäyöhön, näiden ihmisten seuraan. Tähän viipyvään valoon ja tämän korkean taivaan alle.

Ja vaikka minä päätyisin maapallon toiselle laidalle, minun juureni olisivat tässä, syvällä meille yhteisen maaperän alla, jota kesäyön aurinko valaisee.