Kun skeptikko kiropraktikon kohtasi

selkä
Kuva: Unsplash

Olen aiemmin kirjoitellut erilaisista kehollisista ongelmista, kuten ylikunnosta ja urheiluvammoista ja muusta sellaisesta, mitä urheilevan ja suorittavan ihmisen osaksi tässä maailmassa voi tulla. Eräänä viime viikon aamuna huomasin, että en pääse sängystä ylös ilman, että siitä kuuluu ääni. Ei siis mikään mukava sängynjousien narahdus tai rentouttava syvä uloshengitys, vaan sellainen ei jumalauta nyt mä olen mennyt lopullisesti mäsäksi ja olen vain kasa ihmistä muistuttavaa massaa -kiroiluääni. Samana aamuna en voinut jäädä pois bussissa oikealla pysäkillä, koska en selkäkivun vuoksi saanut kerättyä itseäni tarpeeksi nopeasti ylös penkistä.

Miten sitten sain itseni tällaiseen solmuun?

Liikuntahistoriani on monipuolinen ja poukkoileva.  Parhaiten sitä voisi kuvata termi ylivilkas, jolla jostain käsittämättömästä syystä myös minua lapsena kuvattiin. Muksuna harrastin telinevoimistelua, yleisurheilua, balettia ja hiihtoa. Niiden jäljiltä olen edelleen melko hyvä tekemään kuperkeikkoja, vaakoja ja kärrynpyöriä (vain toiseen suuntaan), mutta suksiin en ole koskenut sen jälkeen, kun lukion ykkösellä oli pakko hiihtää kerran liikuntatunnilla. Sillä tunnilla sluibasin toden teolla, koska siinä vaiheessa elämääni vähät välitin kansallisurheilulajeista ja olin enemmän kiinnostunut runoudesta, yhteiskunnallisista epäkohdista ja kaljanjuonnista.

Koululiikunta ei muutenkaan juuri napostellut, koska liikuntatunneilta on piirtynyt mieleeni neljä vallitsevaa asiaa:

  • cooperin testit (menivät ihan hyvin, mutta ällöä)
  • pesäpallo (täyttä paskaa, koska kukaan ei ymmärrä lajin sääntöjä, osu palloon, saa koppia tai muuten vaan välitä, ja samalla joukko poikia norkoilee kentän laidalla huutelemassa kommentteja lyöntivuorossa olevan raukkaparan rinnoista ja osumatarkkuudesta)
  • hiihto (jota piti tehdä verenmaku suussa kyntöpellolla, jossa oli enemmän peltoa kuin lunta)
  • ja joku ympäri liikuntasalia sipsuttelu tamburiinin tahdissa (uskokaa huviksenne).

Yläasteella aloin pelata salibandya, koska yhtäkkiä kaikki kaveritkin pelasivat sitä. Se oli aika hauskaa, ja lajin parista kertyi erinäisiä megaluokan saavutuksia kuten D-tyttöjen aluepronssi tai sijoitus C-tytöissä johonkin SM-sarjan kahdeksanneksi. Tätä huikean urheilumenestyksen viitekehystä vasten voitte sijoittaa minut pelaajana johonkin syöttää välillä myös omille ja laukoo kovaa viivalta, joskus jopa maaliin -kohtaan.

Salibandy jäi lukioiässä, koska silloin ihmisillä loppuvat urheiluharrastukset sosiaalisen elämän tai koulupaineiden, tai minun tapauksessani musiikkihommien, kouluasioiden, kaupan kassalla istumisen ja tulevaisuudesta murehtimisen, jalkoihin. Aika pikaisesti painelin kuitenkin takaisin tanssitunneille, joilla jatkoin yliopistoaikoina.

Yliopistoaika on muuten ihmisen kulta-aikaa, koska silloin ehtii harrastaa, juhlia, nukkua pitkään ja tehdä kaikkea sellaista, mitä työelämässä ei enää ehdi. Harrastin taitoluistelua, tanssia, ryhmäliikuntatunteja, joogaa, kuntosalilla käyntiä, ainejärjestösählyä ja juoksua. Vaikka se ehkä rivien välistä piirtyykin, väännettäköön nyt rautalangasta, että suoritin opinnoissa ja liikunnassa ihan kympillä, ja siitä se vanhojen vammojen pahenemiskierre sitten taisi alkaa.

Ylivilkkaiden vuosieni varrelle on mahtunut yhtä jos toista iskua. Nilkka on pyörähtänyt ympäri, polveen on sattunut, lonkkakin on ihan väärin ja sillä viisiin. Viimeisin niitti oli ylikunto, jonka jäljiltä makasin yöt valveilla ja hikisenä, kuuntelin sydämeni hakkaamista ja pelkäsin aamua. Mitään meheviä leikkauksia en joutunut käymään läpi, mutta kävin muutamallakin fysioterapeutilla saamassa ohjeita jalkajumpista ja venyttelyistä, ja vaikka jalkajumppasin ja venyttelin, nilkka tuntui olevan pysyvästi outo ja lonkka ikuisesti kipeä.

Työelämään siirtymisen myötä lajit vähenivät ja totuin kehoni rajoitteisiin. Kävelin, joogasin, kävin välillä salilla, välillä jopa juoksin. En palautunut kovin hyvin, ja siitä, että en voi tehdä asioita täysillä, tuli jotenkin arkipäiväistä. Aloin olla sellaisessa solmussa, että välttelin tiettyjä lajeja, koska pelkäsin kipua. Kävellessä mietin kävelemistä, koska tiesin astuvani väärin ja pahentavani kipua, mutta en enää tiennyt, miten astua oikein. Seistessä mietin seisomista, koska samat sanat. Yhtäkkiä ajatukseni eivät olleet sen kehittyneempiä kuin jollain eläinvauvalla, joka opettelee kävelemään – ja tekee sen sujuvammin kuin minä ja vielä näyttääkin söpöltä.

Moni huono asia elämässä etenee vähitellen, joten niihin tottuu ja niistä muodostuu uusia normaaleja. Vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on todella paha, sitä havahtuu, että miten olen päätynyt tällaiseen tilanteeseen, ei kai kukaan terve ihminen tällaisessa ole, eihän tällainen jumankekka voi olla normaalia ja missä vaiheessa tästä isosta kasasta kipua ja epämukavuutta ja asioiden välttelyä ja no oikeastaan pelkkää scheisseä on tullut minun elämääni.

Sitten minulle mainittiin sana kiropraktikko. Luonnollisesti tyrmäsin aiheen melko kovin sanankääntein, koska olin jo alistunut kohtalooni ja muutenkin epäilytti. Kuitenkin muutaman päivän päästä olin jo googlaamassa, koska mitäpä muuta nykyihminen tekisi kuin googlaisi. Ei sillä muuten olisi omaa verbiä. Löysin Stellan Tarinoita kivusta -kirjoituksen ja sitä kautta ViaVitalin. Varasin ajan samantien.

Ja niinhän siinä kävi, että vastoin odotuksiani kiropraktiikasta oli apua. Siitä oli valtavasti apua. Puolessa tunnissa ryhti oli suorempi, hengitys kulki vapaammin ja nilkka oli paikoillaan. Kävelin ilman, että jouduin ajattelemaan, kävelenkö oikein. Pääsin liikkumaan ketterämmin ja joustavammin kuin ennen, ja pään kääntäminen nauratti, koska se oli niin helppoa. Olin niin tottunut jäykkään niskaani, että olin unohtanut, että pään kääntämisen pitäisi olla ihmiselle normaalia.

Ostin kuuden kerran kortin ja ajattelin, että en ole koskaan käyttänyt rahojani paremmin.

Askel on vieläkin kevyt, keväisillä kaduilla hymyilyttää.

FACEBOOK       BLOGLOVIN       INSTAGRAM

5 uudenvuodenlupausta, jotka parantavat elämänlaatuasi

debby-hudson-616998-unsplash
Kuva: Debby Hudson / Unsplash

Moni lupaa uuden vuoden kunniaksi alkaa paremmaksi versioksi itsestään: hoikemmaksi, tehokkaammaksi ja huolitellummaksi. Sellaiseksi tyypiksi, jolla on aina täydellinen manikyyri, hoidetut nahkakengät eikä yhtäkään kaksihaaraista hiuksissaan. Usein kuitenkin käy niin, että tammikuun toisella viikolla löytää itsensä hotkimasta sormin kylmää noutoruokaa katsellen, kuinka kynsilakka rapisee hiutaleina nuudeleiden joukkoon.

Tämän kokemuksen välttämiseksi voi tehdä myös lempeitä ja helppoja lupauksia. Tässä viisi esimerkkiä niistä.

Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa

Kiitollisuuspäiväkirjan idea on simppeli: kirjoita joka päivä ylös asiat, joista olet kiitollinen. Kiitollisuus lisää kiitollisuutta, ja päivä päivältä opit näkemään enemmän hyviä asioita ympärilläsi. Se parantaa mielialaasi, elämänlaatuasi ja voi jopa auttaa elämään pidempään. Aika iisi lifehack.

Muista palauttava liikunta

Joskus haemme liikunnalla nopeita pikavoittoja. Aloitamme saliharrastuksen isoilla painoilla ja intoa puhkuen vain todetaksemme, että flunssa ja urheiluvammat pakottavat pitkälle, ja ehkä päättymättömälle, harjoitustauolle. Siksi kannattaa muistaa, että kävely, jooga ja pyöräily ovat hyviä liikuntamuotoja. Joogan kanssa pääset alkuun vaikka täällä.

Näe ystäviäsi säännöllisesti

Opiskelua, työtä tai muuta suorittamista merkityksellisempiä ovat läheiset ihmiset. Arjen kiireen takia heidän näkemisestään tulee karsittua, mutta rutiinit ja ennalta sovitut tapaamiset auttavat. Hyvissä ajoin kalenteriin sijoitettu tapaaminen pitää, ja väljä aika kalenterissa mahdollistaa spontaanit kahvittelut. Jos spontaaneille kahvitteluille ei liikene koskaan aikaa, kannattaa kalenteriaan tutkia kriittisesti.

Nuku hyvin

Hyvä uni on yksinkertainen, mutta välillä vaikeasti saavutettava lääke palautumiseen. Omaa unenlaatuani on kohentanut suunnattomasti magnesium, ja levitän sen ilosanomaa mielelläni. Muita keinoja hyvään uneen ovat säännöllinen vuorokausirytmi, liikunta päivän aikana, mobiililaitteiden käytön rajoittaminen iltaa kohden (tai sinivalosuodattimen käyttö, jolloin unirytmiä häiritsevä sininen valo näytöllä vähenee) ja tarpeeksi viileä ja pimeä makuuhuone.

Jeesaa toisia

Muiden auttaminen on monella tapaa hyvä juttu. Sillä tekee maailmasta ja jonkun toisen päivästä hieman paremman ja samalla saa vahingossa mielekästä sisältöä ja hyvää fiilistä itselleenkin. Vapaaehtoistyötä voi tehdä kansalaisjärjestöjen ja seurakuntien kautta, ja sen en tarvitse olla jättimäinen ponnistus. Muutamakin tunti riittää. Sopivia puuhia voit etsiä vaikka täältä.

Ja mitä itse lupasin vuodelle 2019? Sen, että kalenterini on tyhjempi. Tykkään tyhjästä kalenterista yhtä paljon kuin puhtaista lakanoista. Oletko sinä luvannut jotain?

Seuraa somessa, pysy kärryillä ❤

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Minä ja jooga

Voi olla, että monelle ei tule yllätyksenä se, että olen kympin tyttö. Perfektionisti. Suorittaja. Olen ollut sitä myös liikunnan suhteen, kunnes siinä on tullut vastaan erinäisiä seiniä, kuten ylikunto, urheiluvammat, ajanpuute tai nyt mulle todellakin riitti -kohtaus, joka on tietenkin johtunut edellä mainittujen yhdistelmästä. Aina olen kuitenkin palannut liikunnan luo.

Viime vuosina lajit ovat vaihtuneet, mutta yksi on pysynyt: jooga.

Alkuun joogaamiseni oli sellaista kuin muukin harrastamiseni. Täydellisyyteen pakottamista, ääriasentoihin väkisin venyttämistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sehän on ihan väärin. Ei joogatunnille mennä pakottamaan itseään tai soimaamaan kehoa siitä, mihin se ei nyt pysty. Sinne mennään kommunikoimaan kehon kanssa, antamaan sille tilaa. Sinne mennään kasvamaan, hengittämään ja hyväksymään. Sinne mennään olemaan kuin tuossa kuvassa: vanhana ja uutena, sammalena ja versona.

Jossain vaiheessa minäkin sitten opin kuuntelemaan kehoani, tuota viisasta raatajaa.

Opin siltä, että minun arvoani ei määritä se, mihin asentoon kulloinkin taivun. Kehoni kertoo minulle notkeudellaan tai tukkoisuudellaan, missä nyt mennään. Jos vanhat urheiluvammat alkavat vaivata, suunta on huono. Jos vasemman puolen lihakset kiristyvät, stressi on pääsemässä niskan päälle. Jos keho on joustava ja rauhallinen, mielikin on.

Keho kertoo, mistä kiikastaa. Ja se kertoo sen voimakkaammin, lopulta kivuliaasti, jos en sitä ennen suostu sitä kuuntelemaan. Jos en ota sen viestejä vakavasti, saan huomata sen sameana mielenä ja kireinä lihaksina, kipuina siellä ja täällä. Onneksi viimeistään joogamatolle asettuminen on paikka juuri kuuntelemista varten.

Kun keho virtaa, mielikin virtaa. Silloin oleminen on helppoa ja ajatus tyyni, silloin jaksaa kiinnittää huomiota ympäristöön, luontoon ja muihin ihmisiin. Silloin jaksaa olla.

Ps. joogan kanssa pääsee alkuun vaikka Adrienen avulla.

Jotta lihasjumit katoaisivat – vinkkejä kehonhuoltoon

Kun minulla on kiire, kuron hartiat korviin ja puren hampaat yhteen. Vanhat urheiluvammat muistuttavat itsestään, kaikesta tulee tahmeaa ja kivuliasta. Kehonhuolto unohtuu.

Tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä. Rentoutua, venytellä, hieroa. Joskus silti vetäydyn sohvalle, otan särkylääkkeen ja luen huonossa asennossa. Mikään ei muutu. Yllättäen.

Minulta löytyy kyllä lista tähänkin hätään, ja nyt jälleen alan sitä noudattaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Putkirulla ja piikkipallo

Joten tässä tapoja lihasjumien lievittämiseen, kehonhuoltoon ja rentoutumiseen:

  • Jooga tai rauhallinen venyttely. Adrienella on mainioita videoita stressin lievitykseen ja selän huoltoon.
  • Foam rollerilla rullailu (auts!). Vinkkejä saat vaikka täältä.
  • Piikkipallolla hierominen. Pallolla voi käsitellä esim.jalkapohjia, ja se parantaa verenkiertoa ja helpottaa kipua.
  • Jalkapohjan lihasten huoltaminen. Ne vaikuttavat moneen asiaan tasapainosta ryhtiin. Ei siis muuta kuin kynän poimimista varpailla, jalkapohjien hierontaa ja varpaiden harittamista ensihätään!
  • Rauhallinen kävelylenkki.

Niin ja öitä, ja niskaa, varten uusi tyyny. Pitäisi hankkia. Todella.

Toivottavasti listasta on apua sinullekin! (Noudatetaan sitä yhdessä, käsi sydämellä!) Rentouttavaa tiistaita!

Viisi rentoutumisvinkkiä

Taisin joskus mainita kirjoittavani muustakin kuin lukemisesta, joten täältä pesee hyväksi havaittuja rentoutumisvinkkejä kiireiselle. Ja koska fanitan listoja, tässä ne ovat allekkain ja numeroituina:

1. Jooga tai venyttely. Lyhytkin venyttelyhetki laukaisee lihasjännityksiä ja rentouttaa. Netti on pullollaan ohjevideoita. Itse olen tykästynyt Adrienen joogavideoihin, jotka ovat lempeitä ja havainnollisia.

2. Ulkoilu. Kävely tai happihyppely auttaa kirkastamaan mieltä. Jos en ehdi muuta, kävelen osan työmatkastani tai käyn lounaalla sopivan kävelymatkan päässä.

3. Mindfullness. Työmatka- tai aamurutiineihini kuuluu 10 minuutin meditaatio, joka toimii hyvänä rauhoittumis- ja keskittymishetkenä. Apunani tässä on Calm-sovelluksen ilmaisversio. Muitakin sovelluksia varmasti löytyy tähän tarkoitukseen.

4. Värittäminen. Hitiksi nousseet aikuisten värityskirjat todella toimivat, vaikka olinkin aluksi skeptinen. Värittäessä pääsee yllättävän helposti flow-tilaan. Testasin ja todistin!

IMG_20150809_141702

5. Päiväkirjan kirjoittaminen. No tämähän on klassikko! Jos päässä vilisee ajatuksia, niiden pistäminen paperille auttaa jäsentämään niitä.

+1 Laadukas ravinto ja magnesium. Magnesiumista on kirjoittanut mm. Kaisa Jaakkola.