Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

Elokuun loppupuoli huokuu päättymistä: kesä päättyy, Game of Thronesin tuotantokausi päättyy, hömppäkirjaputki päättyy. Elokuun viimeisinä lämpiminä päivinä notkuin puistonpenkillä ja luin loppuun Jojo Moyesin romaanin Parillisia ja parittomia (The One Plus One, 2014). Hömppäkirjojen asteikolla Moyesin tuotanto on pelkkää timanttia. Paitsi että Moyesillä on taito kuvata tavallista arkea mukaansatempaavasti, hänellä on myös ihastuttava tapa ottaa päähenkilöiksi tavallisia ihmisiä. Sellaisia, jotka taistelevat rahan riittämisen, yksinäisyyden, läheisen kuoleman tai yksinhuoltajuuden kanssa.

Parillisia ja parittomia kertoo yksinhuoltajaäiti Jessistä, jolla on kaksi lasta ja monta työtä ja jonka rahat eivät silti riitä. Se kertoo myös menestyneestä it-alan yrittäjästä Edistä, joka joutuu hyllytetyksi erinäisten kämmien takia. Samalla se tekee näkyväksi brittiläisen luokkayhteiskunnan: Jessille matemaattisesti lahjakkaan Tanzie-tyttären ilmoittautumismaksu yksityiskouluun on liian iso summa, kun taas Ed ei joudu ikinä laskemaan rahojaan.

jojo moyes parillisia ja parittomia

Vaikka Jess tyypillisesti nouseekin heti ylös kompastuttuaan, myös hänellä on vaikeita hetkiä:

Kun lasten isä otti ja lähti, siitä seurasi monenlaisia ongelmia: rahahuolia, tukahdutettua vihaa lasten puolesta ja ikävää suhtautumista naimisissa olevien ystävättärien taholta, jotka pitivät jätettyä vaimoa potentiaalisena aviomiesten jahtaajana. Mutta oli jotain vieläkin pahempaa kuin kaikki se loputon, hemmetin uuvuttava taloudellinen ja joka suhteessa voimille käyvä taistelu. Rankinta yksinhuoltajan elämässä oli se, että vaikeina hetkinä oli niin totaalisen yksin.

Kun Tanzien matematiikanopettaja kertoo matematiikkakilpailusta, jossa on rahapalkinto, päättää Jess perheineen tarttua oljenkorteen. Erinäisten kommellusten ja sattumien kautta Ed päätyy kuskaamaan Jessiä ja tämän perhettä Skotlantiin kohti kilpailua. Siitä seuraa hullunkurinen roadtrip ja tietenkin odottamaton rakkaustarina.

Mutta eihän rakkaustarina tietenkään helposti käynnisty tai etene. Jessillä ja hänen perheellään on omat ongelmansa. Ediä odottaa oikeudenkäynti sisäpiirikaupoista. Pariskunta on täysin eri maailmoista, mutta genretietoinen lukija osaa odottaa onnellista loppua ja kaikkien kommellusten selviämistä.

”Ai että haaveilinko jo pienenä siivoojan urasta?” Jess kohotti kulmiaan kuin tarkastaakseen, oliko Ed tosissaan.

”No en. Tahdoin ammattisukeltajaksi. Mutta sitten sain Tanzen enkä löytänyt mistään kelluvia lastenvaunuja.”

Parillisia ja parittomia on laatuviihdettä, joka antaa ajateltavaa ja jättää hyvän mielen. Sen myötä on hyvä jättää hyvästit kesälle, hömppäputkelle ja kaiken maailman lorvailulle. Tervetuloa syksy!

Lue myös:

Lisa Strømme: Mansikkatyttö

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin

Muut somet ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Jostain syystä kesät ovat minulle aina hömppäkirjallisuuden aikaa. Ehkä kepeämpi kirjallisuus istuu hyvin viimeisiin työviikkoihin tai aurinkoisiin iltapäiviin puistoissa. Lajityypillä on sitä paitsi paljon hyviä edustajia, ja parhaimmillaan viihdekirjallisuus viihdyttää ja koskettaa. Huonoimmillaan viihdekirjallisuus on kuin sivukaupalla jatkuva mainos – yhdessä lajityypin edustajassa mainittiin jopa päähenkilön käyttämän meikkivoiteen tuotemerkki. (En lukenut sitä loppuun.)

Nyt painitaan kuitenkin hieman eri sarjassa, nimittäin Jojo Moyes -sarjassa. Moyes ihastutti massoja Kerro minulle jotain hyvää -romaanilla (Me Before You, 2012), jossa pikkukaupungin tyttö Louisa palkataan rikkaan, neliraajahalvaantuneen Willin avustajaksi. Rakkaus roihahtaa, mutta loppu on onneton. Jos olisit tässä (After you, 2015) jatkaa Louisan tarinaa.

jos olisit tässä

Willin kuoleman jälkeen Louisa on asettunut Lontooseen, ja hän työskentelee lentokentän baarissa. Pomo on ikävä, asunto ei tunnu kodilta ja päivittäin Lou saa seurata, kuinka muut ihmiset lentävät pois, kohti jotain uutta. Ja sitten on vielä suru Willin kuolemasta, joka vaikuttaa arkeen, uusien ihmissuhteiden solmimiseen, kaikkeen.

Ajan mittaan suru ei ole enää samaa musertavaa tuskaa, jota tuntee aluksi, sellaista jonka vyöryessä päälle tahtoisi itkeä väärissä paikoissa ja tuntee järjetöntä raivoa kaikkia idiootteja kohtaan, jotka ovat yhä elossa, kun oma rakas on kuollut. Siihen vain mukautuu. Ikään kuin kiertyy kerälle sen tyhjän aukon ympärille.

Pelkkää surua Jos olisit tässä ei kuitenkaan ole, vaan tarinaan marssitetaan mukaan Louisan omalaatuinen perhe, muutamia yllätyksellisiä henkilöitä ja lopulta orastava uusi ihmissuhdekin. Ihmissuhde- ja työkuvioiden lisäksi yhdeksi juonteeksi nousee hieman yllättävästikin naisen asema, jota käsitellään kahdesta näkökulmasta. Vakavampana tarinalinjana on seksuaalinen hyväksikäyttö, kepeämpänä linjana Loun äidin feministinen herääminen ja siitä seuraava vanhempien parisuhdekriisi.

Tiesitkö, että siskosi on lukenut kirjaa nimeltä Haluan olla nainen? Ja jotain vanhaa soopaa nimeltä Naisten makuuhuone tai jotain. Treena väittää, että äitisi on klassinen esimerkki alistetusta naiseudesta. Äitisi kieltää sen, mutta se kuulemma vain osoittaa, kuinka alistettu hän on. Treena hokee äidillesi, että minun pitäisi hoitaa ruuanlaitto ja siivous, ja antaa ymmärtää, että minä olen joku perhanan luolamies. Jos uskallan sanoa jotain vastaan, hän käskee minun ’miettiä etuoikeuksiani’. Miettiä etuoikeuksiani! Sanoin hänelle, että miettisin niitä ilomielin, jos vain tietäisin, mihin hittoon äitisi on piilottanut ne.

Jos olisit tässä on tarinavetoinen ja nopealukuinen, ja sen lähes 500 sivua kääntyvät nopeasti. Lajityypille uskollisesti päähenkilö on hieman hölmö ja taipuvainen sähläämään, mutta kuitenkin kovin rakastettava ja hyväntahtoinen.

Moyesillä on taito käsitellä arkea lempeän humorisesti ja lämminsydämisesti ja upottaa viihdekirjaan myös vakavia aiheita ja ahdistavia ongelmia. Tietenkin ongelmat ratkeavat helpohkosti ja loput ovat onnellisia, mutta juuri sitähän minä kesäkirjalta toivoinkin.

Maailmankirjallisuuden klassikko? Ei. Laatuviihdettä? Todellakin.