Heini Maksimaisen Vauvattomuusbuumi antaa äänen lapsettomille

vauvattomuusbuumi

Viime vuosina yksi aihe on noussut säännöllisesti otsikoihin: matala syntyvyys ja siitä aiheutuva moraalipaniikki. Keskustelu velloo jotenkin näin: miksi nuoret eivät lisäänny, miksi ne elävät väärin, kuka on pelotellut nuoria ilmastonmuutoksella?

Aika usein paniikki saa taloudellisen ulottuvuuden: huoltosuhde heikkenee, mistä löydämme lisää veronmaksajia, tehkää nyt niitä lapsia, koska talous! Kirjoittelu on yleensä hyvin asenteellisesti värittynyttä ja ahdistavaakin, ja lapsettomille lätkitään leimoja kolumneissa, pääkirjoituksissa ja somekeskusteluissa. Tähän lätkintään vastaa Heini Maksimaisen teos Vauvattomuusbuumi, joka antaa puheenvuoron heille, joilla lapsia ei syystä tai toisesta ole.

Ihan aluksi: kieli heijastaa maailmaamme

Aluksi vähän kielestä, koska kieli ja sanamme kertovat maailmastamme ja yhteiskunnastamme, siitä, mitä pidämme normina. Muutamia esimerkkejä:

  • ei-vanhemmuudesta käytetään yleisesti termiä lapseton
  • ei-naimisissa olevasta käytetään termiä naimaton
  • lapsiakin vain hankitaan (mikä saa sen kuulostamaan siltä, että homma on yhtä helppoa kuin supermarketissa käyminen).

Tietyt elämänvalinnat tai -tilanteet määritellään kielessämme puutteen kautta. Se kertoo meistä ja maailmastamme, ja ehkä myös siitä, miksi lapsikeskustelu saa helposti kerroksen paksua väriliitua osakseen.

Lapseton on siitä erikoinen määre, ettei lapsettomaksi tullakseen tarvitse tehdä mitään. Riittää, että muut tekevät. –– Samalla, kun ystävistäni oli tullut äitejä, minusta oli tullut ei-äiti (s. 7).

Syntyvyyskeskustelu kautta lähihistorian

Maksimainen aloittaa teoksen historiakatsauksella, ja referoin sitä tässä hieman: paniikki liian matalasta syntyvyydestä ei ole uusi keksintö.

Pelkästään 1900-luvun aikana tapahtui paljon asioita: ehkäisytietämys lisääntyi ja perhekoot pienentyivät. Jo 1940-luvulla ilmiölle esitettiin osittain samoja syitä kuin nykyäänkin: individualismi, vapaa-aika ja epävarmuus (s. 24–25). Samoin jo 1800-1900-lukujen vaiheessa oli naisia, jotka olivat valinneet äitiyden ja vaimouden sijaan elämäntyylikseen työssäkäynnin ja taloudellisen itsenäisyyden.

Vaikka sotien jälkeinen aika ja kehittyneet perhe-etuudet aiheuttivat vauvabuumin, syntyvyys laski nopeasti. 1960-luvulla Suomessa markkinoille tulleet e-pillerit muuttivat viimeistään suhdetta ehkäisyyn. Vaikka vielä 60-luvulla naimisiin mentiin parikymppisinä ja lapsia vain alettiin tehdä saman tien, 70-luvulla syntyvyys romahti ja ensisynnyttäjien keski-ikä alkoi nousta: lisääntymisestä oli tullut valinta, ei avioliittoa seuraava välttämättömyys, ja koska siitä oli tullut tietoinen valinta, siihen suhtaudutaan vakavammin.

Luokkaeroja ja elämäntilanteita eli miksi kylmän, lapsettoman uranaisen stereotypia on väärä

Yksi julkisen keskustelun ongelmista on lapsettomien niputtaminen ja leimaaminen, vaikka näin iso ihmisjoukko on mahdotonta niputtaa. Lapsettomuuttakin on erilaista: osa on sitä vapaaehtoisesti, osa tahattomasti ja osan elämäntilanne ei vain ole mahdollistanut perheen perustamista.

Kun lapsettomuudesta puhuttaessa keskitytään lapsettomuuteen itseensä, siis siihen, että lapsia ei ole, ei oikeastaan kerrota mitään lapsettoman elämästä. Se tekee lapsettoman elämälle suunnilleen yhtä paljon oikeutta kuin vaikkapa se, että työstä puhuttaisiin ensisijaisesti vapauden menettämisenä. – – Se, että lapsetonta elämää ei voi panna muottiin, voi selittää osittain myös sitä, miksi niin monet puolueet ajavat lapsiperheiden asioita, mutta lapsettomien tai yksineläjien oikeudet ovat jääneet vähälle huomiolle. (s. 287.)

Teoksen haastatteluista hahmottuu heterogeeninen ihmisjoukko. Joillekin lapsettomuus on kipeä ja surullinen asia. Toisille se on kiinteästi omaan identiteettiin kuuluva asia ja itsestäänselvä valinta. Osalle lapsettomuus on vain tapahtunut: jos kolmekymppisenä eroaa tai sairastuu, lisääntymisjuna saattaa mennä ohi ilman, että kyytiin hyppäämistä on edes ehtinyt ajatella.

Julkisessa keskustelussa kylmä uranainen on usein stereotyyppinen lapsettoman elämäntavan edustaja. Maksimaisen haastatteluissa uraihmiset olivat vähemmistö, eikä kukaan heistä maininnut valinneensa lapsettomuutta uran takia. Itse asiassa tällä hetkellä näyttää, että lapsettomia on eniten alemmissa tuloluokissa. Näin lapsen hankinnasta on tulossa yhä useammin luokka- ja tasa-arvokysymys (s. 70).

Laadukkaampaa syntyvyyskeskustelua, kiitos

Maksimaisen teos olisi hyödyllistä luettavaa jokaiselle syntyvyydestä meuhkaajalle. Se laajentaa keskustelun kontekstia ja murtaa lapsettomuuteen liittyviä stereotyyppejä. Kun faktat ovat paremmin hallussa, olisi keskustelukin laadukkaampaa, ja se voisi jopa pureutua mahdollisten ongelmien ratkomiseen: jos alhaisissa tuloluokissa jäädään lapsettomiksi, voisiko se johtua taloudellisista seikoista? Onko opiskelun, työn ja perheen yhdistäminen niin vaikeaa, että lopulta lisääntymisjuna menee ohi? Voisiko olla ihan ok, että kaikki eivät halua lapsia, eivätkä ole koskaan halunneetkaan? Saako pelätä ilmastonmuutosta ja sitä, mitä tuleville sukupolville jää? Olisiko mahdollista, että myös lapseton elämä voi olla hyvä elämä?

TL;DR: Vauvattomuusbuumi on hyvä ja avartava kirja.

  • Heini Maksimainen: Vauvattomuusbuumi (2019)
  • 318 s.
  • Atena

Aikaisemmat syntyvyys- ja naisen paikka -purkaukset blogissa:

Ps. perustin vihdoin blogille oman instatilin. Se on todennäköisesti Kohtisuoran aktiivisin somekanava, eli jos kiinnostelee, laita seurantaan Kohtisuora-ig 🧡