Millaista on suomen kielen opiskelu yliopistossa?

Kevätlukukausi tarkoittaa yleensä kahta asiaa: ylioppilaskirjoituksia tai muita päättökokeita ja mikä-minusta-tulee-isona -miettimistä. Aikaisemmin kirjoitin, että minulla ei ollut nuorena selkeää uravalintaa mielessäni, siis sen lisäksi, että minä halusin kirjoittaa. Siksi hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta. Suomen kieltä luin sivuaineena, mutta kun olin suorittanut sekä kielestä että kirjallisuudesta perus- ja aineopinnot, vaihdoin pääaineekseni suomen kielen. Kielentutkimus tuntui enemmän omalta, ja halusin tehdä kandidaatintutkielmani suomen kielen puolelle. Se oli minulle hyvä valinta, ja osittain sen valinnan ansiosta olin opintojeni loppuvaiheessa töissä tutkimusavustajana suomen kielen oppiaineessa.suomen-kielen-opiskeluKun hain yliopistoon, minulla ei ollut kovin selkeää käsitystä yliopisto-opinnoista. Olin varttunut pienellä paikkakunnalla enkä tuntenut yliopistokoulutettuja. Päässäni oli vain visio sateisista mutta kauniista syyspäivistä, joina kävelisin keltaisissa kumisaappaissa kotiin kirjakassin kanssa, lukisin romaaneja punaisessa nojatuolissani ja tenttisin niitä. Samalla kirjoittaisin pari runokokoelmaa.

Kyllä minä tein noitakin asioita – tosin en julkaissut runokokoelmaa. Yliopisto-opinnot olivat paljon muutakin. Vaikka alma materissani Helsingin yliopistossa haetaan nykyään suomen kielen pääaineen sijasta kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelmaan, uskoisin, että oppiaineiden perussisältö on jokseenkin ennallaan.

Suomen kielen perusopinnot

Suomen kielen perusopinnoissa tutustutaan kielentutkimuksen perusteisiin ja perehdytään suomen kielen äänne- ja muoto-oppiin. Lisäksi opintoihin sisältyy vanhaa kunnon syntaksia sekä vuorovaikutuksen tutkimusta. Perusopinnoissa pohditaan kielen eri ilmiöitä ja rakennetaan pohjaa myöhemmille opinnoille.

Perusopinnot eivät ole pelkkää luennoilla istumista ja sen jälkeistä viinin juomista. Niissä täytyy pistää kädet saveen, taivuttaa sanoja, jäsentää lauseita ja analysoida keskusteluita. Jos luulit pääseväsi eroon läksyistä, erehdyit.

Suomen kielen aineopinnot & kandidaatintutkielma

Aineopinnoissa laajennetaan omaa osaamista. Aineopintoihin kuuluu mm. kursseja kielenhuollosta ja kirjasuomen kehityksestä. Lisäksi valitaan erikoisala, johon syvennytään tarkemmin. Erikoisaloja ovat esimerkiksi kirjoitettu kieli, kielen muoto- ja merkitysrakenteet sekä kielen kehitys ja vaihtelu.

Minä valitsin erikoisalaksi kielen kehityksen ja vaihtelun, johon myös sosiolingvistikka kuuluu. Sosiolingvistiikassa perehdytään kielen ja sitä ympäröivän sosiaalisen ympäristön suhteeseen. Esimerkkejä tästä ovat kielen käytön alueellinen ja sosiaalinen vaihtelu, kuten murteet, tai kielen ja identiteetin suhde.

Kandidaatintutkielmassani tutkin ulkomailla varttuneiden nuorten aikuisten kielellistä identiteettiä. Aineistoni keräsin lähetyslapsina varttuneilta nuorilta aikuisilta kyselytutkimuksena.

Kandiksi valmistuminen edellyttää valmiita sivuaineiden opintokokonaisuuksia sekä tiedekunnan yhteisten opintojen suorittamista. Yleensä ne ovat kieliopintoja, orientoivia opintoja ja vaikka atk-opintoja (hauskaa, mutta totta). Minä kiinnitin kandintutkintooni sivuaineiksi kotimaisen kirjallisuuden ja sukupuolentutkimuksen.

Suomen kielen syventävät opinnot & gradu

Syventävien opintojen vaiheessa tutustutaan omaan erikoisalaan perusteellisesti. Suurin ponnistus on tietenkin pro gradu -tutkielma. Gradussani hypin hieman sivupoluille aiemmin valitsemastani erikoisalasta ja laajensin sitä keskusteluntutkimuksen puolelle. Tutkin vuorovaikutusta kaksikielisessä luokkahuonetilanteessa ja käytin aineistonani paria itse videoimaani pätkää kaksikielisestä graduseminaaritilanteesta.

Maisterintutkinto koostuu oman pääaineen syventävistä opinnoista, gradusta sekä muista opinnoista, yleensä sivuaineesta. Maisteriin kiinnitin sivuaineeksi sosiologian.

Opintojeni loppuvaihetta johdatti kiihkeä haluni tietää, miten maailma ja asiat toimivat. Joskus pelkään, että en ehdi elämäni aikana selvittää sitä. Olin kiinnostunut oikeastaan kaikesta, siksi suoritin ylimääräisiä kursseja. Näitä ylimääräisiä opintojani ovat viestintä ja retket suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen ja pedagogisten opintojen puolelle. Kävin myös pari pohjoissaamen kurssia.suomen-kielen-opiskelu-2No kun sä opiskelet sitä äidinkieltä niin…

Suomen kieltä opiskellut saa usein törmätä mielikuvaan siitä, että opiskelu on pelkkää kielenhuollon pänttäämistä. Ei se ole. Kielenhuolto on vain yksi osa-alue fennistiikan kentällä.

Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, ja siksi opiskelin sosiologiaa, sukupuolentutkimusta ja viestintää. Minulle kieli on ensisijaisesti vuorovaikutuksen väline ja sidoksissa yhteiskuntaan. Murteet, äidinkielen tuntimäärät opetussuunnitelmissa ja työelämän kielivalinnat kertovat sekä kielen käyttäjistä että ympäröivästä yhteiskunnasta.

Äidinkieltä ei muuten opeteta huvin vuoksi koulussa. Äidinkielen opetus on tasa-arvoasia. Jokaisella on oikeus osata kieltä siten, että pystyy luovimaan yhteiskunnassa. Tekstitaitoja vaaditaan nykyään paljon: on työhakemuksia, Kelan lomakkeita ja sähköpostiviestejä, joita pitää pystyä kirjoittamaan ymmärrettävästi. On valeuutisia, jotka edellyttävät kriittistä lukutaitoa tai kryptisiä potilasohjeita, jotka pitäisi tajuta.

Äidinkieli on väline, jolla ilmaisemme itseämme. Se on väline, jolla kerromme tunteistamme, rakennamme yhteisymmärrystä ja koemme iloja ja suruja. Siksi se on mittaamattoman tärkeä asia.

Mikä suomen kielen maisterista tulee isona?

Lyhyt vastaus: vaikka mitä.

Pitkä vastaus: esimerkiksi äidinkielen opettaja, tiedottaja, toimittaja, sisältömarkkinoija, yrityksen viestintätyyppi, copywriter tai kielenhuoltaja. Sivuaineet, omat kiinnostuksenkohteet ja sattumat vaikuttavat urapolkuun.

Tällä hetkellä minä olen sisältömarkkinoija. Siihen vaikutti esimerkiksi kaupallisen alan työkokemus, kiinnostus kirjoittamiseen ja halu oppia uutta.

Minulle yliopisto-opintojen arvokkain oppi oli oppimaan oppiminen. Opin, miten hakea ja soveltaa tietoa ja miten omaksua laajoja kokonaisuuksia. Olen jatkanut opiskelua työn ohessa, suorittanut verkkokursseja ja lukenut kirjoja.

Montaa nykyisistä ammateista ei ollut olemassa 15 vuotta sitten. Siksi korkeakoulusta saa yhä harvemmin itselleen valmista ammattia tai suoraa urapolkua. Sen sijaan sieltä saa valmiuksia oppia uusia asioita.

Lopuksi kehuja

Lopuksi haluan kehua entistä opinahjoani. Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen henkilökunta on aivan mahtavaa, ammattitaitoista ja asialleen omistautunutta. Olen saanut sieltä sekä loistavaa opetusta että henkistä tukea opinnäytetöiden äärellä.

Muistan edelleen, kuinka valmistumisen kolkutellessa ovelle graduohjaajani lähetti minulle viestin, jossa kiitti yhteistyöstä ja kehui minua mukavaksi ihmiseksi, joka pärjäisi varmasti. Jestas, miten se lämmitti valmistumista kriiseilevän tulevan maisterin mieltä. Myös aiemmin hehkuttamani Gradutakuun taustalla on laitoksemme alumni.

Mitä sinä olet opiskellut ja millaista se oli?

Näin kirjoitat gradun

Yliopisto-opiskelu on prosessi, jolla on alku ja loppu. Kaksi juttua tässä prosessissa ovat merkittäviä, ja myös kaikkein vaikeimpia: alku ja loppu. Pääsykoe ja gradu. Asiat niiden välissä rullaavat suhteellisen mukavasti, tai ainakin vain miedosti kompuroiden.

Opintojen ensimmäisinä vuosina gradu on se juttu, joka häilyy kaukaisessa tulevaisuudessa. Gradu on se, jota ne aikuisilta näyttävät ännännen vuoden opiskelijat vääntävät yön pimeinä tunteina. Gradu on se, joka päättää yhden aikakauden ja kulkee käsikkäin identiteettikriisin kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus neljännen opiskeluvuoden aikoihin havahduin siihen, että gradu on oikea ja konkreettinen juttu, joka siintääkin lähitulevaisuudessa. Marssin professorin luo kysymään, pitääkö mun nyt todella ilmoittautua gradusemmaan. Professori siihen, että kyllähän nämä opinnot ovat siinä vaiheessa, että joo.

Sen jälkeen mikään ei ollut kuin ennen. Minusta tuli hetkessä sellainen vanhempi opiskelijatyyppi, joka tajusi gradun koskevan myös minua. En välttyisi siltä, en voisi vedota siihen, että vastahan mä aloitin nää opinnot, miten niin pitäis valmistuakin.

Hain graduseminaariin. Juttelin ohjaajani kanssa. Valitsin aiheen. Keräsin aineiston.

Helpot jutut loppuivat siihen. Tein vähän töitä, tein kaikkea muuta. Opiskelin uuden sivuaineen. Pohdin, että aloittaisin gradun taas huomenna. Ja huomenna. Ja huomenna. Gradu oli ahdistava möykky, joka kehitti valtavan määrän hauskoja sijaistoimintoja, kuten:

  • ikkunoiden peseminen
  • lumihiutaleiden putoamisen tarkkaileminen
  • lenkkeily
  • orkidean ostaminen
  • orkidean kasvun seuraaminen
  • romaanien lukeminen sängyssä
  • alan vaihtamisen pohtiminen
  • tietokoneeni työpöydällä olevan gradu.doc -kuvakkeen vihamielinen tuijottaminen
  • työpöydän taustakuvan vaihteleminen

Lopulta totesin, että minulla ei ole oikotietä. Ahdistus ei lopu kuin tekemällä. Aloin tehdä.

Pakotin itseni joka päivä yliopiston kirjastolle litteroimaan. Kuukauden kuluttua olin litteroinut tutkimusaineiston. Sitten sain muutamia oivalluksia, osin Gradutakuun, osin ihmisenä kasvun johdosta. Totesin, että:

  • paras gradu on valmis gradu
  • ei ole väliä, mitä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa
    • muokata ja parantaa voi aina myöhemmin, mutta prosessia ei ole järkeä tukkia sillä, että vaatii heti täydellistä tulosta
  • rutiini on avain
  • deadline on toinen avain

Niinpä kirjoitin itselleni kalenterin väliin kannustuslapun, jossa luki paras gradu on valmis gradu. Marraskuu pimeni ympärillä. Tein gradua, töitä, gradua, töitä. Nick Cave lauloi iltaisilla kotimatkoilla, että push the sky away, märkä asfaltti imi kaiken valon.

Elämä tuntui videopeliltä, siltä, että liikuttelee itseään jossain maailmassa, joka ei ole todellisuus.

Kuukausi videopeliä, ja esitarkastusversio oli valmis. Printtasin sitä joulunalusviikolla yliopistolla pöllämystyneenä. Siinä se nyt oli. Minä olin tehnyt sen. Minä olin yksi niistä aikuisista opiskelijatyypeistä, jotka tekevät tärkeitä asioita.

Lopulta gradussa ei ollut hienointa arvosana tai itse tuotos, vaan prosessi. Kokonaisuus, jonka pystyikin hallitsemaan. Ahdistus, jonka pystyikin selättämään. Onnistumisen kokemus, kokemus siitä, että mitä riitin – ja niin riität sinäkin.