Politiikan kevät on kuin Game of Thrones

politiikan kevät
Kuva: Unsplash

Olen kuluneena keväänä seurannut innolla Game of Thronesin huipennusta. Olkoonkin, että tarinankerronnasta on tullut suoraviivaisempaa ja yksinkertaisempaa ja että dialogille ja hahmonkehitykselle ei ole enää samoin aikaa kuin joskus ennen.

Ei se välttämättä huono asia ole. Sarja pitää viedä päätökseen, koska kaikella on aikansa ja paikkansa: vinyylilevyillä, hiusdonitseilla ja valtakausilla.

Epäilen, että Game of Thrones päättyy ensi maanantaina jokseenkin alkutilanteeseen. Pohjoisessa ja etelässä vaikuttavat samat suvut kuin alussakin, ja sotiminen ja useita kirjoja ja tuotantokausia kestänyt kiihkeä politikointi osoittautuvat turhiksi.

Sillä tavalla elämä monesti menee. Asiat kiertävät kehää, samat virheet toistuvat, ja lopulta ollaan jälleen lähtötilanteessa.

Tänä keväänä ollaan oltu lähtötilanteessa myös kotimaisessa politiikassa. Viime kierroksen pääministeripuolue Keskusta veti hallituskaudellaan oikealta Kokoomuksen ohi, kärsi vaaleissa odotetun rökäletappion, mutta päätynee silti hallitukseen.

Hallitusneuvotteluita mielenkiintoisempaa on ollut seurata, kuinka poliitikkojen hiekkalaatikko järjestellään – suurin poru kun syntyi salin istumajärjestyksestä.

Siis istumajärjestyksestä.

No ei se mitään. Hallitusneuvottelut saadaan aikanaan päätökseen, ja neljän vuoden päästä hallituspuolueita rangaistaan jälleen vaaleissa. Niin se pyörä pyörii, vaikka Game of Thronesissakin yksi yritti rikkoa vallan pyörän.

Vaalit eivät muuten lopu tähän. Tänä keväänä saamme äänestää myös europarlamenttivaaleissa. Niissä jengi äänestää vieläkin laiskemmin kuin muissa vaaleissa (poislukien seurakuntavaalit). Vaikka kirjoitinkin aiemmin vaalipettymyksestäni, eurovaaleissa kannattaa silti äänestää.

Miksi?

Koska muuten eurooppalaisen vallan linnake on kohta täynnä aborttikielteisiä polttomoottorikonservatiivikiihkoilijoita ja muita huru-ukkoja, ja sitten heräät yhtenä aamuna keskeltä Handmaid’s Talea. Sen kiihkokristillinen, naiset synnytyskoneiksi alistava yhteiskuntajärjestelmä ei kuulosta hirveän houkuttelevalta, vaikka sitä miten paljon yritetään kuorruttaa perinteisillä perhearvoilla.

Myös Handmaid’s Talea voi muuten ihailla HBO:lta. (Ei maksettu mainos, vaan ihan rehellinen suositus.) Eipä sitten muuta kuin telkkarin ääreen ja vaaliuurnille, ja sitten onkin jo kesä. Niin se elämä pyörii.

Lue myös:

FACEBOOK       BLOGLOVIN       INSTAGRAM

That’s not me

Olen viime aikoina kuronut kiinni aukkoa sivistyksessäni katsomalla Game of Thronesia. Yksi hahmo sarjassa on minulle ylitse muiden: Starkien nuorempi tytär Arya, joka taistelee perinteistä tytön roolia vastaan raivolla. Arya haluaa mieluummin miekkailla kuin istua sisarensa kanssa tekemässä käsitöitä.

Ensimmäisellä tuotantokaudella Arya ilmoittaa pontevasti isälleen No, that’s not me kun isä juttelee Aryalle tulevaisuudesta. Tulevaisuudesta, joka sisältäisi avioliiton, lapsia, sen perinteisen kaavan, kyllä te tiedätte.

arya stark

Pitkin tuotantokausia Arya elää itsensä näköistä elämää. Opettelee miekkailemaan, matkustaa meren yli. Hän on niitä, jotka kyseenalaistavat, niitä, jotka raivaavat itselleen oman polun. Aryan tokaisun myötä mietin omia that’s not me -hetkiäni.

Niitä on ollut aika paljon:

  • rättikässä peruskoulussa: that’s not me
  • ponileikit päiväkerhossa? that’s not me
  • naimisiin 20-vuotiaana? that’s not me
  • opettajakoulutus? that’s not me (kesken opintojen todettuna, tietenkin)
  • aikuinen elämä ja oikea koti vähän myöhemmin parikymppisenä? that’s not me

Moni that’s not me -hetkistäni liittyy sukupuolirooleihin, kuten Aryallakin. Osa liittyy ulkopuolelta tuleviin odotuksiin. Niitä on aina, rooleja, odotuksia ja muotteja. Niitä on, oli sitten muunsukupuolinen, poika tai tyttö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
That’s me

Roolien ja muottien takana on kuitenkin yksi asia, joka yhdistää meitä kaikkia. Sydän. Se on osoittamassa meille tietä. Sydän on ollut kantava voima kaikissa that’s not me -hetkissäni. Se on kertonut, mikä tuntuu minältä, se on osoittanut, mihin suuntaan mennä. Mikään ulkopuolelta asetettu rooli tai odotus ei ikinä saisi mennä sen edelle.

Ehkä minä ja Arya olemme etuoikeutettuja. Me voimme sanoa that’s not me ja vaihtaa suuntaa. Entä he, jotka eivät voi? Voimmeko me vaihtaa heihin kohdistuneet roolit ja odotukset? Voimmeko antaa muidenkin tehdä valintansa siitä samasta rakkaudesta, josta olemme ne itse tehneet?

Meidän pitäisi.

Jotta jäljellä olisi sydämiä ja ihmisiä, ei rooleja ja odotuksia.

Lue myös: Kirje hypoteettiselle tyttärelleni