Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin

Jatkoin kesän hömppäkirjaputkea Mhairi McFarlanen esikoisteoksella Sinuun minä jäin (You Had Me At Hello, 2012). Kirja reissasi mukanani puistoihin, Ilosaarirockiin ja Tampereelle. Kepeytensä vuoksi se olikin oivallinen reissukirja, johon oli helppo keskittyä niin leirintäalueella kuin junan leikkivaunussakin kymmenen leikkivän lapsen keskellä.

Sinuun minä jäin muistuttaa asetelmaltaan David Nichollsin Sinä päivänä -hittiä: kaksi ihmistä tapaa yliopistossa ja tuntee vetoa toisiinsa, mutta erilaisten kommellusten ja väärinymmärrysten takia he kuitenkin päätyvät eri teille. Kun he kohtaavat toisensa uudelleen aikuisina ja vakiintuneina, heidän on punnittava elämänvalintojaan uudelleen. Siitä seuraa tietenkin kasa noloja tilanteita, sydänsuruja ja ajelehtimista. Taustalla säestää omituinen kaveripiiri omine sotkuineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sinuun minä jäin starttaa lupaavasti, ja ajattelin, että tässä on uusi lempiviidekirjani. Kielenkäyttö on hauskaa ja kekseliästä ja kirjoittajan draamantaju hyvä: suuri osa kohtauksista on rakennettu ja ajoitettu juuri sopiviksi; aluiksi, keskikohdiksi ja huipuiksi. Teoksen pääpari, Rachel ja Ben, on tyypillinen pääpari tällaiselle kirjalle: komea naistenmies ja älykäs kirjallisuusnörtti: molemmat omalla tavallaan viehättäviä, molemmat omalla tavallaan epävarmoja.

Ben, Etelä-Lontoosta, oli varttunut äitinsä ja nuoremman sisarensa kanssa, kun hänen isänsä oli häipynyt hänen ollessaan kymmenvuotias. Siihen mennessä, kun kävelimme ohi rakennuksen, joka näytti jättimäiseltä, betoniselta paahtoleipätelineeltä, minä tiesin jo hänen murtaneen jalkansa, kun hän putosi muurilta kaksitoistavuotiaana. Hän oli viettänyt niin paljon aikaa sängyssä, että oli saanut tarpeekseen television päiväohjelmista ja oli lukenut kaikki kirjat kotonaan, myös kaikki Folio Societyn julkaisemat klassikot ja epätoivossaan jopa äitinsä Catherine Cooksonit ennen kuin lahjoi sisarensa käymään kirjastossa puolestaan. Sääriluun pirstalemurtumasta tuli hänen kirjallisuusinnostuksensa peruskallio. Minä en kertonut hänelle, että minun innostukseni oli peruja siitä, ettei minua pyydetty kovin usein ulos hölmöilemään muurien päällä.

Lupaavan alun jälkeen tunnelma hieman lässähtää sekä tarinallisesti että kielellisesti, ja pettymyksekseni teos ei tuokaan mitään uutta viihdekirjallisuuden kentälle: ei mitään poikkeuksellisen kekseliästä tai ei mitään erikoisempaa aihetta – toisin kuin vaikka Jojo Moyes, joka käsitteli Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä -romaaneissaan halvaantumista ja eutanasiaa.

Lukiessani mietinkin, kuinka paljon entisten kirjallisuudenopiskelijoiden kirjoittamia yliopistorakkaustarinoita maailmaan mahtuukaan – sekä McFarlane että Nicholls kun ovat entisiä kirjallisuudenopiskelijoita. Voiko tästä aiheesta ylipäätään sanoa enää mitään uutta? Ehkä loppuunkalutun aiheen valitseminen kahlitsee McFarlanea liikaa, koska hän on selvästi taitava sanailija ja kirjoittaja. Mitään yllättävää hän ei kuitenkaan pysty tässä tarinassa tarjoamaan.

Sinuun minä jäin on kirjana puhdas suoritus, josta saa kaiken tarvittavan: sujuvan lukukokemuksen, uskollisen kaverin kesäreissulle tai puistoon ja muutamat naurut. Mitään yllätyksiä tai uusia näkökulmia se ei kuitenkaan tarjoa.

* Teos on saatu kustantamolta

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

David Nicholls: Varamies

Tulkitsen nyt lukuhaastetta mielivaltaisesti ja nimeän David Nichollsin kolmikon VaramiesSinä päivänä Kaikki peliin trilogiaksi, koska sitä ne pitkälti ovat, ainakin temaattisesti. Samankaltaisia humoristisia, tapahtuma- ja dialogivetoisia ihmissuhdekiemuroita kirjatolkulla. Viimeisimpänä tästä kolmikosta lukaisin Varamiehen (The Understudy, 2005).

Siitä tematiikasta: Sinä päivänä on kasvu- ja ihmissuhdekertomus, johon mahtuu muutama epäonnistunut avioliitto, luokkaeroja ja yliopistohengailua. Kaikki peliin on kasvu- ja ihmissuhdekertomus, johon sisältyy yliopistohengailua ja luokkaeroja mutta ei vielä avioliittoja. Varamies on ihmissuhdekertomus, jossa on muutama epäonnistunut avioliitto, luokkaeroja ja teatterihengailua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotain samaa? No ei kai? Entä rappeutuvatko aivoni, kun kulutan kirjakaupalla viihdettä? Mahdollisesti. Sallittakoon se toviksi, olen nimittäin lomalla!

Nicholls on löytänyt reseptin, jolla tuottaa kasa viihdyttäviä kirjoja. Absurdit alkuasetelmat, övereiksi vedetyt tilanteet ja ihmissuhdedraamat: tadaa, soppa on valmis!

Mikä sitten on Varamiehen alkuasetelma? No, kolmikymppisen näyttelijän Stephen C. McQueenin ura on aallonpohjassa. Tosin voiko se olla aallonpohjassa, kun se ei koskaan edes noussut pintaan? Stephen on erikoistunut esittämään ruumiita tai poikaprostituoituja TV-sarjoissa, ja hänen tähtiroolinsa on päärooli DVD-elokuvassa Osku Orava laulaa lasten suosikkeja.

Lisäksi Stephenillä on pieni asunto Lontoon surkeimmassa lähiössä, epäonnistunut avioliitto ja tytär, joka asuu ex-vaimon ja tämän uuden miehen kanssa jossakin kartanontapaisessa.

Sanoma- ja aikakauslehdet pilkkasivat häntä päivittäin kaikilla niillä tapahtumilla, joihin hän ei päässyt osallistumaan, kaikilla niillä lahjakkailla, mielenkiintoisilla ja viehättävillä ihmisillä, joiden kanssa hän ei koskaan päässyt viettämään hauskaa iltaa sellaisissa paikoissa, joissa hänellä ei ikinä olisi varaa asua. Joka riivatun viikonpäivälle oli tyrkyllä taidenäyttelyitä, ensi-iltoja, salsaryhmiä, runopiirejä, poliittisia kokouksia, voimajoogatunteja, ilotulitusnäytöksiä, kokeellisen musiikin konsertteja, jännittäviä uuden aallon dim-sum -ravintoloita sekä trance-biletystä paidatta vellovan väkijoukon kera, kaikkea sellaista, mikä jäi häneltä kokematta.

Melko kurja homma.

Stephen saa kuitenkin elämänsä tilaisuuden päästessään tähtinäyttelijä Josh Harperin varamieheksi Lordi Byronista kertovaan näytelmään. Joka ilta Stephen toivoo pääsevänsä lavalle näyttämään taitonsa, mutta Josh on ärsyttävän terve ja hyvävoimainen kokaiininhuuruisesta elämäntavastaan huolimatta.

Ja sitten Stephen tapaa Joshin Nora-vaimon, joka on nokkela, ironinen ja levoton. Rakastuu, tietenkin.

Näin starttaa Stephenin toivoton pyrkimys päästä ykkösmieheksi sekä näyttämöllä että rakkauselämässä. Noloilta tilanteilta, päihdeövereiltä ja viihdemaailmalle naureskelulta ei vältytä.

Sain kirjasta muutamat naurut, mutta muuten kaikki oli kovin väsynyttä, tai ehkä minä olin väsynyt. Ei enää näitä. Ei enää. Kaava on niin tuttu: alkoholi- tai huume- tai antibiootit + alkoholiöverit, niistä eskaloituvat tapahtumat, täydellinen mokailu ja vanha kunnon kolmiodraama.

Nichollsilla on kyllä hallussaan hauskan dialogin kirjoittaminen ja draaman kaari, miksi ei olisi? Hän on työskennellyt käsikirjoittajana ja saanut osansa teatteri- ja tv-maailmasta. Pieniä piikkejä siihen suuntaan lentelee jatkuvasti.

Esimerkki:

Nora katsoi olkapäänsä yli, hymyili salaliittomaisesti Stephenille ja heilutti pulloa juhlien suuntaan. ”Tiedätkö, mistä heidät kaikki tunnistaa näyttelijöiksi?” ”No, sano.” ”Koska joka pirulainen yrittää laulaa kovempaa kuin vierustoveri.”

Joo. Varamies on sellaista kertakäyttökamaa, joka ei jätä syvempää muistijälkeä. En voi muuta sanoa kuin että  näin, luin, voitin! Olen lomalla! (Oon mä oikeesti lukenut sit lomalla jotain muutakin, mutta siitä myöhemmin.)

David Nicholls: Kaikki peliin

David Nicholls repii Kaikki peliin -esikoisteoksessaan (2003) huumoria yliopistomaailmasta, epävarmojen parikymppisten toistuvista noloista tilanteista ja luokkaeroista. Tunnetuin Nichollsin teos lienee aikaisemmin lukemani Sinä päivänä, josta tehtiin samanniminen elokuvakin.

Sinä päivänä näyttää myös olevan temaattinen sisarteos Kaikki peliin -romaanille. Niille molemmille on yhteistä 1980-luvun jälkipuoli, yliopistoelämä, luokkaerot ja luokkarajat ylittävä ihmissuhde.

Kaikki peliin -teoksen päähenkilö on työväenluokkainen Brian, joka on innossaan aloittaessaan yliopisto-opinnot ja päästessään pois junttikavereidensa luota. Yliopistossa hän iskee silmänsä yläluokkaiseen ja kauniiseen Aliceen. Alicen valloittaminen ei olekaan aivan mutkatonta, vaan se vaatii viimeisten rahojen hassaamista ravintolaillalliseen, laajaa yleissivistystä ja lukemattomien nolojen tilanteiden sietämistä.

Brianin taktiikka Alicen hurmaamiseksi on yksinkertainen: hän liittyy opinahjonsa joukkueeseen, joka kilpailee kansallisessa yliopistovisa-nimisessä mittelössä. Miten sitä nyt muuten tehdään vaikutus kuin laajalla yleissivistyksellä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirja on kepeä, dialogivetoinen ja hauska. Se ei ole syyttä viihderomaanien osastolla kirjastossa. Kyse ei todellakaan ole mistään maailmankirjallisuuden klassikosta, mutta kelvollisesta viihdekirjasta kylläkin.

Erityisesti hymähtelin yliopistomaailman kuvaukselle. Kampuksen flaijereita jakelevat vasemmistoälyköt näyttävät aina vitun vihaisilta ja opiskelijabileiden teemat ovat yhtä aivottomia kuin nykyäänkin (kenen mielestä lutkat ja papit on hyvä ja ainutkertainen idea?!).

Brianin kuvitelmat yliopistoelämästä ovat idealistisia ja niin kovin tuttuja: opintojensa alussa hän haaveilee oppivansa kuuntelemaan pianosonetteja, arvostamaan hienoja viskejä sekä modernia jazzia. Brian haaveilee itsevarmasta ja huolettomasta sivistyssanojen viljelemisestä, radikaalien, humaanien ja perusteltujen poliittisten mielipiteiden omaksumisesta, laajasta lukeneisuudesta ja kuolleiden kielten osaamisesta.

Minäkin taisin aikoinaan kuvitella, että yliopisto maagisesti muuttaisi minut sivistyneeksi ja tiedostavaksi kulttuuripersoonaksi. Siksi Brianin kuvitelmat niin kovasti naurattavatkin.

Hyvä bussikirja tämä on!

David Nicholls: Sinä päivänä

Lukaisin työmatkoilla välipalana David Nichollsin kirjan Sinä päivänä (2009). Tarina on varmasti monelle tuttu kirjan pohjalta tehdystä elokuvastakin.

Romaanissa kuvataan työväenluokkaisen Emman ja varakkaasta perheestä tulevan Dexterin suhdetta kahdenkymmenen vuoden ajan, valmistujaispäivästä keski-ikäisyyteen. Huolettomat yliopistovuodet muuttuvat rosoiseksi varhaisaikuisuudeksi ja seestyväksi keski-iäksi. Samalla hahmojen ystävyys, ja rakkaus, aaltoilevat vuosien mukana.

Yksi kantava teema on hahmojen luokkaero. Työväenluokkainen Emma asuu huonokuntoisissa asunnoissa ja kärvistelee töissä meksikolaisessa ravintolassa, kun taas Dexter matkustelee ympäri maailmaa juhlimassa. Dexter haluaa elää elämäänsä tyylikkäästi ja täysillä, kun taas Emma haluaisi tehdä jotain tärkeää ja yhteiskunnallisesti merkittävää.

Vuosien vieriessä molempien elämät, ja heidän keskinäinen suhteensa, kehittyvät ja tyyntyvät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sinä päivänä on dialogivetoinen ja helppolukuinen, ehkä kevytkin. Tekstistä huomaa, että Nicholls on työskennellyt käsikirjoittajana. Hahmojen vuoropuhelu on hauskaa ja sujuvaa, tarinan ja lukujen kaaret on rakennettu tarkasti.

Vaikka teosta voisi ajatella viihteenä, mahtuu rivien väliin hienoa hahmonkehitystä ja ihmiskuvausta. Hahmot kasvavat radikaaleista, älykästä yhteiskunnallista teatteria tekevistä opiskelijoista keskiluokkaisiksi omistusasujiksi. Kirjassa on monia tarkkanäköisiä havaintoja taideopiskelijoista, media-alasta ja ihmissuhteista. Monesti näille havainnoille naurahtaa ääneen tai nyökkää hyväksyvästi – ”aivan, juuri tällaista oli olla yliopistossa ja opiskella kirjallisuutta.”

Sinä päivänä on viihdyttävä ja taitavasti rakennettu kokonaisuus, johon kannattaa tutustua lähemmin!