Nainen, jonka niskassa tuoksuu kevätsade

Joululahjaostoksilla sain idean: mitä jos tutkailisin vähän hajuvesiä. Minä olen enemmän lamatukkaihminen kuin hajuvesi-ihminen, mutta välillä niitä pulpahtelee pintaan, ideoita, uusia ajatuksia.

Niinpä minä tutkailin ja eksyin hyllylle, jossa oli Clean-tuoksuja. Nuuhkin Airia, nuuhkin Rainia. Ihastuin. Että tuoksu voikin olla simppeli, ajattelin toinen ranne kevätsateelta, toinen poutapäivältä tuoksuen.

Jäin miettimään.

Sillä aikaa kun mietin, Rain ehti loppua monesta kaupasta. Ja juuri sen minä olisin halunnut.

Niinpä otin tavakseni käväistä aina kaupungilla liikkuessani katsomassa, olisiko Rainia jossain.

Ei ollut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kunnes tällä viikolla sain vihdoin itselleni pullollisen kevätsadetta. Se hymyilyttää vieläkin, vaikka kyse on ihan pienestä asiasta. Se hymyilyttää kuten muutkin pienet asiat: kukkakimppu pöydällä, sängyssä juotu aamukahvi tai valoisat iltapäivät. Jalkojen alla painuva talven jäljiltä sulanut maa tai käteen tarttuva käsi.

Ne ovat niitä, arjen pieniä iloja, pirskahduksia. Ne tekivät minusta naisen, joka tuoksuu keväältä. Joka nukkuu ikkuna auki ja joka muutaman kuukauden päästä jälleen pyöräilee kaikkialle.

dsc_06351