Vaatekaappikuulumisia

Kirjoitin aiemmin vaatefilosofiastani ja pyrkimyksestäni kohti toimivaa vaatevarastoa, sellaista, jossa ei olisi mitään ylimääräistä. Sellaista, jota karsitaan, hoivataan ja täydennetään harkiten.

Kävin alennusmyynneissä hieman täydentämässä: mukaani tarttui yksi villainen neule ja kaksi pellavapaitaa. Simppelit löydöt simppelille naiselle.

pellavapaidat

Minulle täydentäminen edellyttää myös luopumista. Niinpä luovuin kahdesta paidasta: toisesta, joka ei koskaan ollut ominta minua, toisesta, joka oli heikkolaatuinen alennuslöytö vuosien takaa – ajatella, että se oli kuitenkin pyörinyt mukanani vuosikaudet.

Aika monet näistä heikkolaatuisista ja kulahtaneista vaatteista kuuluvat mitä jos -kategoriaan. Mitä jos joku päivä jaksankin korjata tuon? Mitä jos joku päivä kaipaan tuota? Mitä jos? Mutta aika harvoin tulen lunastaneeksi mitä jos -ajatukseni keinokuituisten hutiostosten osalta.

Tarkoituksena on, että huteja ei enää tule. Siksi minulla on ostoslista vaatteille.

pellavapaidat ja villapaita

Mitä ostoslistalla on pellavapaitojen ja neuleen lisäksi?

  • Nahkatakki
  • Mustat farkut
  • Valkoinen silkkipusero
  • Laadukas collegepaita

Siinä ne. Simppeli lista simppelille naiselle.

Täydellistä vaatevarastoa metsästämässä

Olen aina ajatellut, että minä en ole sillä tavalla tyyli-ihminen kuin moni muu. Että en oikein seuraa trendejä tai pohdi, mitä laitan päälleni. Olen kuitenkin ollut täysin väärässä. Minä ajattelen vaatekaappiani melko paljonkin, ja minulla ja vaatekaapin ajattelemisella on pitkä historia. Kirjoitin aiemmin ajasta, jolloin kaikilla oli itse leikatut hiukset ja äidit olivat kotiäiteinä. Siihen aikaan meillä myös ommeltiin paljon vaatteita itse. Päälle laitettiin sitä, mitä sattui olemaan, ei sitä, mikä oli tyylikästä.

Olin tottunut melko vähään teini-ikäisenäkin. Vaatteiden halpatuotanto ahdisti ja halusin ostaa mahdollisimman paljon vaatteita kirpparilta. Mutta olihan se nyt vaikeaa: minä olen nimittäin aika pitkä. Tuntui, että sopivaa ei löydy koskaan, enkä ole kovinkaan kärsivällinen penkoja.

Niinpä lopulta oli vain helpompaa ostaa vaatteita ketjuliikkeistä, vaikka se harmittikin. Siinä muuten harmitti moni asia: vaatteiden laatu, oma huono omatunto, sovittaminen, sen sellainen. Mutta helppoa se oli, ja helppoa se on edelleen.

Olen kehittänyt omanlaisen vaatefilosofian useiden muuttojen ja lapsuudenkokemusten perusteella. Jos jossain olen hyvä, niin tavaran karsimisessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ikuisuusvaatteet: silkkipaita ja pellavapaita

Vaatefilosofiaani kuuluvat seuraavat kohdat:

  1. Karsi säännöllisesti. Yleensä käyn vaatekaappini läpi muutaman kerran vuodessa ja laitan kiertoon sellaiset vaatteet, joita en ole käyttänyt tai jotka eivät miellytä silmää. Lisäksi olen asettanut itselleni ehdon, että uutta vaatetta ei saa ostaa, ellei laita jotain kiertoon sen tilalta.
  2. Kiinnitä huomiota materiaaleihin: Gina Tricot’n pellavakauluspaita on kestänyt minulla ikuisuuden, samoin Cosin ja Bikbokin silkkipaidat. T-paidat haluan täysin puuvillaisina, neuleet villaisina. Ketjuliikkeestä ostamisen tuskaa helpottaa edes vähän, jos vaatteen käyttöikä on pitkä.
  3. Säästä vanhaa: usein parasta vaatteessa on tarina. Minulla on esimerkiksi käytössä äitini itselleen ompelema kynähame ja vuosikymmeniä vanha villahuivi, joka näyttää edelleen kuin uudelta. Parasta vaatteessa onkin, jos se kestää sukupolvelta toiselle.
  4. Korjaa ja tuunaa: ei muuta kuin sakset, neula ja lankaa kouraan. Tai vaihtoehtoisesti rytkyt kauniiden pyyntöjen kera jollekin ystävälle, joka on käsitöissä lyömätön.
  5. Pidä ostoslistaa: minulla on hankintalista vaatteita varten. Listalla on mm. mustat farkut, valkoinen silkkipusero ja laadukas nahkatakki. Lista sekä suitsii hutiostoksia että auttaa pohtimaan, sopiiko uusi hankinta varmasti nykyiseen garderobiin.

Ajattelin tämän vuoden aikana jalostaa vaatefilosofiaani vielä paremmaksi: miten mahtavaa olisikaan, jos vaatekaapissa ei olisi mitään ylimääräistä ja jos jokainen vaatekappale sopisi yhteen muiden kanssa. Postaussarjaa, ja täydellistä vaatekaappia, pukkaa siis, ainakin mielikuvissa. Pysykäähän kuulolla 🙂

Lamatukka

Kun minä olin lapsi, joskus 1990-luvulla, oli lama.

Siellä, missä minä asuin, oli paljon kotiäitejä. Silloin oli kai vauvabuumi, ja oli parempi olla kotiäiti kuin työtön.

Ulkona oli aina lapsia, ja syötiin paljon perunaa. Kukaan ei ollut päiväkodissa.

Silloin tehtiin paljon itse. Ruuat, vaatteet, kampaukset. Minulla on vieläkin äitini itse ompelemia vaatteita. Kuten kuvien hame.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja ne kampaukset. Muistaakseni hiusmuoti oli tällaista: kampaajalla käytiin kerran vuodessa leikkauttamassa jokin malli tai ottamassa permanentti. Sen jälkeen sen annettiin kasvaa yli. Vaihtoehtoisesti tukka leikattiin itse keittiösaksilla. Valveutuneimmilla kotipartureilla, kuten tädilläni, oli hiustenleikkuusakset.

Minä kävin ensimmäistä kertaa parturissa vasta abivuonna, kun 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli jo pitkällä.

Sitä ennen tukkaani leikkasivat äiti, täti tai kaverit. Usein se vain oli. Kuten minäkin.

Maaliskuun alussa kyllästyin hiuksiini, niihin kuiviin, ylikasvaneisiin pituuksiin. Tartuin saksiin ja nyrhin, leikkelin ja nitkutin. Lopputulos on kuin lapsuuteni lamatukat. Kotikutoinen ja varmaankin ruma, mutta viihdyn siinä. Sellaiseen minä olen tottunut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten Roisin Murphy virkkoi: ”Leikkasin ruman tukan, koska halusin näyttää, että minulla on munaa tehdä niin.”

Aurinkoista kukkakuosin päivää!

Uskokaa tai älkää, kukkakuosillekin on omistettu oma päivä!

Tänään on myös Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä.  Koska olen jo kirjoittanut äidinkielestä, valitsin tälle postaukselle paljon seksikkäämmän aiheen.

Koska katsokaa nyt: onko maailmassa mitään hienompaa kuin kukkakuosi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kukkakuosi on myös katsaus omaan pukeutumishistoriaani. Lukiossa ei ollut mitään hienompaa kuin keräillä päälleen kaikkea epämääräistä: kukkakuosisia paitoja, värikkäitä säärystimiä ja pitkiä hameita, jotka näyttivät mummon vanhoilta verhoilta.

Vielä yliopiston alkuvuosinakin päälle eksyi mitä kummallisimpia vaateyhdistelmiä. Käsittämättömiä värejä, omituisia kirpputorivaatteita ja kukkamekkoja.

Pari vuotta sitten muutin pois Hoas-yksiöstäni. Samalla karsin tavaramäärääni runsaalla kädellä. Nykyään omistan enää kaksi kukkakuosillista vaatetta. Ja se on hyvä.

Siirtyminen hillitympään pukeutumistyyliin on varmaankin aikuistumisriitti. Nyt haluan, että vaatteeni kestävät sekä aikaa että kulutusta ja että niitä on helppo yhdistellä. Haluan, että niitä ei ole liikaa ja että jokainen vaate kaapissani olisi lempivaate. Hiljalleen olen vaihtanut tekokuituja villaan, puuvillaan ja silkkiin, värikkäitä kuoseja hillittyihin väreihin.

Muutama värikäs tehoste kaapissani on silti säilynyt. Ja sekin on hyvä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA