Lena Dunham: Sellainen tyttö

Tartuin vihdoin uudelleen Lena Dunhamin kirjaan Sellainen tyttö (Not that kind of girl: a young woman tells you what she’s “learned”). Hankin kirjan jo viime syksynä kirjamessuilta, suuri Girls-fani kun olen. Ahmin kirjasta heti kolme neljännestä, mutta jotenkin se jäi kesken ja hautautui yöpöydälleni, unohtui. Osittain en halunnut kirjan loppuvan koskaan ja säästelin sitä, osittain kirjasta tuli vaivaantunut olo.

Vaivaantuneisuuteni johtui varmaankin Dunhamin avoimuudesta ja suorasukaisuudesta. Hän kirjoittaa seksielämästään, terveysneurooseistaan ja mielenterveysongelmistaan, kertoo kärsivänsä nielun propuista ja endometrioosista. Hän kuvaa kohtaamaansa seksuaalista väkivaltaa niin, että kertomus jää ihon alle pitkäksi aikaa, ahdistaa.

DSC_0325

Dunham kirjoittaa vakavista ja ei-niin-vakavista aiheista ironisesti ja pilke silmäkulmassa. Kirja naurattaa ja vetää vakavaksi, koska osa aiheista on, noh, vakavia.

Monista Dunhamin kirjoituksista tunnistaa itsensä ja kaveripiirinsä. Se tekeekin kirjasta hauskan ja samaistuttavan ja on kirjan parasta antia. Länsimaiseksi naiseksi varttumisessa tuntuisi olevan joitakin universaaleja ja meidän sukupolvellamme yhteisiä sukupolvikokemuksia, kuten koulunjälkeinen chattaily – ja nolot nimimerkit (Angel88, anyone?!)

Pelkkää mahtavuutta kirja ei ole. Pikemminkin se on hieman epätasainen. Osa teksteistä tuntuu täytteeltä, kuten kotoakarkaamisopas tai Dunhamin isän elämänohjeet. En ole osannut päättää, onko Dunham sukupolvensa ääni ja avoimuudessaan hyvä vertaistuki kanssasisarilleen vai itseriittoinen ja etuoikeutettu narsisti, jolla on suuri tarve jakaa itsestään kaikki.

Itseriittoinen tai ei, Dunham tarjoilee riemastuttavaa, nolostuttavaa ja samaistuttavaa luettavaa. Mitä muuta sitä voi kirjalta toivoa?

Riikka Pulkkinen: Raja & Totta

Luin tautivuoteellani kaksi Pulkkisen kirjaa, esikoisteos Rajan ja Finlandia-ehdokkaaksi asti kohonneen Totan. Upotan kirjat samaan postaukseen, koska niillä on paljon yhteistä. Molemmissa teoksissa on samantyyppisiä henkilöhahmoja sekä suuria teemoja: kielletty rakkaus, kuolema ja klassinen tragedia. Rajassa ja Totassa vilisee nuoria, hauraita naisia ja minäänsä hahmottavia pikkulapsia.

Rajassa lukiolaistyttö ryhtyy suhteeseen opettajansa kanssa, Totassa lastenhoitaja perheen isän kanssa. Kuolema ja siihen liittyvä tematiikka on molemmissa teoksissa vahvasti läsnä. Yksi Rajan päähenkilöistä, Anja, on menettänyt miehensä mielen Alzheimerille. Miehen hiipuva mieli saa Anjan pohtimaan miehelleen lupaamansa eutanasian oikeutusta. Totassa Elsa, äiti ja isoäiti, tekee kuolemaa, jonka takia jäljelle jäävät perheenjäsenet surevat ja kohtaavat vanhoja perhesalaisuuksia.

tottajaraja

Molempien teosten kieli on runollista ja sujuvaa, tarinat huolellisesti rakennettuja. Teosten ympäristö on hyvin porvarillinen ja hahmot ovat akateemisia; opettajia, lääkäreitä, professoreita, taiteilijoita. He asuvat Töölössä tai Krunassa, käyvät Stockan herkussa ja käyttävät kalliita astiastoja.

Täydellisyydessä piileekin molempien kirjojen vakavin ongelma. Säröttömistä hahmoista on vaikea saada otetta, tarinat jättävät kylmäksi. Teokset ovat liian eteerisiä, liian porvarillisia ja liian täynnä kauniita, mutta merkityksettömiä yksityiskohtia. Hahmot rakastuvat, ryhtyvät kiellettyihin suhteisiin ja palaavat kulisseihinsa.  He notkuvat yliopistolla ja Pariisissa, varttuvat ja kuolevat. Välillä juodaan laadukasta punaviiniä, syödään juustoja ja tehdään rosmariinilihapataa. Tunteita esitetään ja selitetään, mutta ei oikeasti tunneta.

Molemmissa teoksissa onnistutaan kuljettamaan ja käsittelemään isoja teemoja mallikkaasti. Ulkokultaisuudestaan huolimatta ne ovat kelvollista luettavaa pimeneviin iltoihin.

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi

Palailen jälleen kirjapostausten pariin. Lukuhaaste etenee hitaasti mutta varmasti – ehkä joskus vuosien päästä olen todellakin kahlannut sen loppuun. Nyt täyttyi haasteen kolmas kohta: vuonna 2015 ilmestynyt kirja.

Laura Honkasalon Perillä kello kuusi sijoittuu 1960-luvulle. Sen keskiössä on kaksi erilaista naista asemansa vankeina: Vuokko on onneton edustusrouva kauniissa kodissa, Aune uskonnollisessa perheessä varttunut vanhapiika, jonka urakehitys on pysähtynyt. Molemmat naiset ovat loukussa kulisseissaan, joista kirjoitetaan pikkutarkasti huonekaluineen ja sisustustavaroineen. Aunen ja Vuokon maailma näyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti ahtaalta.

Kirjan suuria teemoja ovat naisen asema, kielletty rakkaus ja kulissielämä. Siveys- ja moraalisäännöt ovat tiukkoja, avioerot skandaaleja. Kontrastina Aunen ja Vuokon todellisuudelle toimivat Vuokon teini-ikäiset tyttäret, joiden elämä näyttäytyy vapaamielisempänä.

honkasalo6

Naisen asemaa äitinä, objektina, sihteerinä ja edustusrouvana korostavat myös lukuisat kauneudenhoitorituaalit. Nilkkoja tulisi voimistella, voiteet levittää alhaalta ylös, jotta kasvot eivät alkaisi roikkua. Tummuneita kyynärpäitä pitäisi hangata sitruunanpuolikkaalla, muodot kuroa kasaan palleatukiliiveillä. Ennen juhlia Vuokko jättää ateriat väliin: vain kahvia ja pillereitä, savukkeita ja yksi konvehti, joka olisi kyllä saanut jäädä syömättä.

Kirjan ajankuva on ihastuttava, ja sen loppuhuipennus toimiva. Huipennusta joutuu kuitenkin odottelemaan, ja teoksessa olisi ollut hieman varaa tiivistämiselle. Usean Honkasalon kirjan lukeneena myös kirjoittajan maneerit alkavat pistää silmään: metsänpeitto ja muut dramaattiset kielikuvat on nähty ennenkin.
Silti tämä kirja on parasta Honkasaloa. Suosittelen sitä leppoisiin iltapäiviin ja kahviloihin sekä hoidoksi akuuttiin aikamatkakuumeeseen.

Ian McEwan: Lauantai

Kirjoittelin jo aikaisemmin lukemisesta ja lukuhaasteesta. Viimeksi sain loppuun Ian McEwanin Lauantain. Se saa kunnian täyttää lukuhaasteen kohdan 6: kirja, jonka nimi on yksi sana.

Lauantai kuvaa nimensä mukaisesti yhtä päivää. Yksinkertaisesta otsikostaan huolimatta teos on hyvin monitasoinen, ja siinä punotaan yhteen maailmankirjallisuutta, päähenkilön perhehistoriaa, luokkaeroja ja kansainvälistä politiikkaa.

Kirjan päähenkilö Henry Perowne viettää mukavaa keskiluokkaista elämää Lontoossa. Hän työskentelee neurokirurgina ja asuu upeassa perintötalossa, johon koko perheen on tarkoitus kokoontua illalliselle. Heti kotioven ulkopuolella odottaa kuitenkin toinen todellisuus: ”- – yksi nuori nainen Pariisissa pakkaa viikonloppumatkaa varten kassiinsa ensimmäisen runokokoelmansa koevedosta ennen kuin nousee junaan ja matkustaa lapsuudenkotiinsa Lontooseen, ja toinen samanikäinen nuori nainen kävelee mankuvan pojan käsipuolessa kohti hetken kemiallista autuutta, joka niittaa hänet kurjuuteen yhtä tiukasti kuin opiaatti kiinnittyy musiinireseptoreihinsa.”

rsz_dsc_0068

Erilaiset sattumukset horjuttavat squashille, kokkaamiselle ja perheelle pyhitettyä päivää. Varhain aamulla palava lentokone häiritsee Perownen unta. Irakin sodan vastainen mielenosoitus puolestaan ohjaa päähenkilön kiertotielle ja samalla vastakkain pikkurikollisten kanssa. Lopulta eriarvoisuus ja politiikka tunkeutuvat myös Perownen kristallikruunuin valaistuun kotiin.

McEwanin teksti on sujuvaa, helppolukuistakin. Teemat ovat kuitenkin isoja ja raskaita; ehkä pienelle karsimiselle olisi ollut sijaa. Kokonaisuutena romaani on kuitenkin hieno ja syvällinen. Suosittelen sitä niin viikonlopun teehetkiin kuin bussimatkoillekin.

Kirjan vuoden lukuhaaste

Olin aina lukija. Nuorempana keskittymiskykyni oli huimaava. Luin, vaikka joku olisi katsonut telkkaria vieressä. Luin treenimatkoilla autossa. Luin odottaessani, matkustaessani ja silloin, kun olisi pitänyt nukkua. Rakkaus lukemiseen johdatti opiskelemaan kirjallisuutta yliopistoon, vaikka lopulta kiinnostuinkin enemmän kielentutkimuksesta ja sosiologiasta.

Hiljalleen minun ja kaunokirjallisuuden väliin tuli muutakin kuin vaihtunut pääaine. Liikuntaharrastuksia, tenttikirjoja, töitä, ihmissuhteita. Matkapahoinvointia ja halua tehdä muutakin kuin tuijottaa tekstiä kaiket päivät. Lukurutiini katosi johonkin kiireiden sekaan. Luin säännöllisen sijaan satunnaisesti. Välillä en jaksanut lukea aloittamaani kirjaa loppuun, mikä joskus ennen oli sekä mahdoton ajatus että melko suuri synti.

Aion kuitenkin tehdä itsestäni uudelleen lukijan. Sellaisen, joka lukee vuodessa useamman kuin muutaman kaunokirjallisen teoksen. Rakkauteni kirjallisuutta, sanoja ja hyviä tarinoita kohtaan ei ole kadonnut mihinkään, ainoastaan tapa lukea iltaisin tai ratikassa on kärsinyt.

rsz_img_20150204_122241

Siksi otan innolla vastaan kirjan vuoden lukuhaasteen. En ole varma, ehdinkö täyttää haasteen 50 kohtaa vuodessa, mutta jossain vaiheessa varmasti.

Lukemisen lisäksi kirjoittelen tähän blogiin muustakin. Liikunnasta, hyvinvoinnista, pienistä oivalluksista ja musiikista. Aloitin kuitenkin lukemisella, koska olen ollut niin innoissani lukuhaasteesta ja siitä, että olen jälleen lukenut iltaisin jotain muutakin kuin pikaviestejä, nettifoorumeita tai kosteusvoiteiden pakkausselosteita. Vaikka eihän niissäkään mitään vikaa ole.