#MuhkuraManifesti eli hei 14-vuotias minä: reitesi ovat ihan normaalit!

Taisin olla 14 kun kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota reisiini. Yhtäkkiä ne olivatkin leveät ja niihin oli ilmestynyt selluliittia. Tunsin itseni valtavan isoksi ja epänormaaliksi. Siihen ei auttanut liikunta, jota harrastin silloin paljon. Siihen ei auttanut kuorinta, kuivaharjaus tai kiinteyttävä vartalovoide. Siihen ei auttanut yhtään mikään.

Mielestäni reiteni näyttivät perunapellolta ja totaalisen epänormaaleilta.

Parikymppiseen mennessä olin kokeillut jumppaa, kuorintaa, montaa erilaista selluliittigeeliä, mutta minkäänlaista muutosta ei ollut näkyvissä. Reisien selluliitti oli ja pysyi. Vuosien varrella painoni ja rasvaprosenttini on vaihdellut, mutta selluliittia minulla on aina ollut enemmän tai vähemmän. Sitä on suurimmalla osalla meistä.

Siksi ajattelin nuorempana, että en ikinä käyttäisi mikroshortseja. Enkä käyttänyt.

Vuosia kului, ja ajattelin uudelleen. Aloin käyttää mikroshortseja. En tiedä, mitä tapahtui. Ainakin vanhenin, muutuin vähemmän itsekriittiseksi ja lopetin häpeämästä, enkä sitten enää välittänyt. Enhän minä luoja paratkoon kyttää ulkona muiden reisiä – miksi kukaan sitten kyttäisi minun?muhkuramanifestiNyt kun katson taaksepäin, tuntuu älyttömän typerältä. Että nuori, hoikka ja urheilullinen ihminen on voinut käyttää tuntikausia reisiensä murehtimiseen. Samalla se ei tunnu typerältä. Jos tuntee noin vahvasti vartalostaan, ei tunnetta pitäisi vain kuitata typeräksi. Se on ollut ihan oikea tunne, ja voimakas sellainen.

Mistä se tunne sitten kumpusi? Häpeästä se taisi kummuta.

Häpeässä se vitsi muuten onkin. Kosmetiikkaa ja selluliittigeelejä myydään häpeällä ja epävarmuudella. Kun minä olin nuori, televisiossa pyöri mainos jostain roll on -selluliittivoiteesta. Siinä oli sitrusta ja kofeiinia ja jotain sellaista virkistävää ja aktivoivaa, selluliittia sulattavaa. Ostin sitäkin. Ei se auttanut. Yllättyneitä olivat: –

Nyt haluaisin sanoa 14-vuotiaalle itselleni, että käytä hyvä ihminen aikasi ja rahasi kaikkeen muuhun kuin reisiisi. Ne ovat ihan normaalit, eivätkä yhtään nolot,

ja itse sinä olet itsesi pahin kriitikko.

#MuhkuraManifesti on Trendin ja Lilyn kampanja, jolla halutaan kumota selluliittiin liittyvä stigma.

Muita kirjoituksia aiheesta:

 

Yö, jonka nukuin ulkona

Starttasin tämän vuoden retkeilykauden eilen, sopivasti #nukuyöulkona -tapahtuman kanssa kohdakkain. Pakkasin rinkan ja muonat, tarkistin, että muinaisen ja superpainavan telttani kaikki osat ovat tallessa ja kävelin bussipysäkille. Nuuksion kansallispuistossa on se hyvä puoli, että minun pitää vain kävellä bussipysäkille, ja sitten olenkin jo melkein perillä.

Hyppäsin pois Siikaniemessä, ja lähdin tarpomaan. Tauon jälkeen rinkan kanssa patikoiminen on aina aluksi tahmeaa, mutta pääsin rytmiin nopeasti. Sen jälkeen se oli vain menoa, kuuntelua, katselua. Ei kiirettä, ei tarkkoja suunnitelmia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kolmikulmalampi

Ensimmäisellä taukopaikallani ajattelin, että en edes tiedä, paljonko kello on. Muutenkin luonnossa aikaa mitataan kellon sijasta muilla ajanmääreillä: yksi niistä on se hetki, joka menee veden kiehahtamiseen, toinen on aika, joka menee riisin keittämiseen. Sitten on se hetki, kun linnut yön hämärimpänä tuokiona lakkaavat laulamasta, se hetki, jona ne aloittavat sen taas uudelleen.

Päätin leiriytyä Holma-Saarijärvellä. Pistin teltan pystyyn ja virittelin trangian illallisen laittamista varten. Yksinkertaisen ruuan laittamisesta ja syömisestä tulee maastossa melkoinen zen-kokemus. Ei ole muuta kuin ruuanlaitto, ei ole muuta kuin riisin ja tonnikalan syöminen – eikä mikään ole hetkeen maistunut riisiä ja tonnikalaa paremmalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kovan päivän ilta

Luonnossa perustarpeet näyttäytyvät selkeästi: minä tarvitsen vettä, ruokaa ja suojan. Juuri muuta ihminen ei selvitäkseen tarvitse. Kun niitä on rajallisesti, niistä tulee resursseja, joiden käyttämistä pitää todella miettiä: jos tarvitsen lisää vettä, joko otan sitä lammesta ja keitän tai patikoin muutaman kilometrin matkan kaivolle sitä hakemaan. On sekä huojentavaa että pysäyttävää ajatella välillä vain perusasioita, niitä, joilla oikeasti on eniten merkitystä. Minun murheeni kaupungissa ja arjessa ovat huomattavasti pienempiä, vaikka siellä ne tuntuisivatkin suurilta.

Koska olin liikkeellä yksin, olin etukäteen miettinyt, alkaisiko yksinäisyys jossain vaiheessa vaivata. Ei alkanut. Yksin luonnon keskellä tuntee olevansa osa jotain suurempaa ja merkityksellistä kokonaisuutta. Siellä näkee kaiken sen elämän, joka on ollut minua ennen ja joka jää olemaan minun jälkeeni. Puut, joiden juuret ovat olleet maassa aikoja ennen minua, linnut, jotka toivottavasti laulavat samoin vielä meidänkin jälkeemme. Niin väkevän olemassaolon kanssa ei ole yksin, niin väkevä oleminen tulee luo ja ottaa osakseen.

Holma-Saarijärvi
Holma-Saarijärvi aamuyöllä

Aamuyöstä sain vielä havahtua hetkeen, jona linnut olivat jo täysin hereillä. Usva tanssi veden pinnalla, aamurusko alkoi piirtyä taivaalle. Näky oli henkeäsalpaava, enkä olisi millään malttanut enää mennä takaisin nukkumaan. Nukuin kuitenkin vielä muutaman tunnin, heräsin sateen pehmeään ropinaan – se tuntui kovin lohdulliselta. Kun olin saanut aamuteen keitettyä, sade oli lakannut ja vedenpinta oli jälleen tyyni.

tyven
Tyven

Kotona keitin itselleni kahvit ja join ne oikein hitaasti ajatellen, miten outoa onkaan, että vettä saa hanasta, sähköä pistorasiasta ja että yleensä juon kahvini kiireellä. Vaikka kahvinjuonti, sehän on suuri ylellisyys, josta pitäisi nauttia rauhassa.

Nyt minulla on jälleen uusi tapa määritellä aikaa ja kiirettä, ainakin hetken.

Minä ja jooga

Voi olla, että monelle ei tule yllätyksenä se, että olen kympin tyttö. Perfektionisti. Suorittaja. Olen ollut sitä myös liikunnan suhteen, kunnes siinä on tullut vastaan erinäisiä seiniä, kuten ylikunto, urheiluvammat, ajanpuute tai nyt mulle todellakin riitti -kohtaus, joka on tietenkin johtunut edellä mainittujen yhdistelmästä. Aina olen kuitenkin palannut liikunnan luo.

Viime vuosina lajit ovat vaihtuneet, mutta yksi on pysynyt: jooga.

Alkuun joogaamiseni oli sellaista kuin muukin harrastamiseni. Täydellisyyteen pakottamista, ääriasentoihin väkisin venyttämistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sehän on ihan väärin. Ei joogatunnille mennä pakottamaan itseään tai soimaamaan kehoa siitä, mihin se ei nyt pysty. Sinne mennään kommunikoimaan kehon kanssa, antamaan sille tilaa. Sinne mennään kasvamaan, hengittämään ja hyväksymään. Sinne mennään olemaan kuin tuossa kuvassa: vanhana ja uutena, sammalena ja versona.

Jossain vaiheessa minäkin sitten opin kuuntelemaan kehoani, tuota viisasta raatajaa.

Opin siltä, että minun arvoani ei määritä se, mihin asentoon kulloinkin taivun. Kehoni kertoo minulle notkeudellaan tai tukkoisuudellaan, missä nyt mennään. Jos vanhat urheiluvammat alkavat vaivata, suunta on huono. Jos vasemman puolen lihakset kiristyvät, stressi on pääsemässä niskan päälle. Jos keho on joustava ja rauhallinen, mielikin on.

Keho kertoo, mistä kiikastaa. Ja se kertoo sen voimakkaammin, lopulta kivuliaasti, jos en sitä ennen suostu sitä kuuntelemaan. Jos en ota sen viestejä vakavasti, saan huomata sen sameana mielenä ja kireinä lihaksina, kipuina siellä ja täällä. Onneksi viimeistään joogamatolle asettuminen on paikka juuri kuuntelemista varten.

Kun keho virtaa, mielikin virtaa. Silloin oleminen on helppoa ja ajatus tyyni, silloin jaksaa kiinnittää huomiota ympäristöön, luontoon ja muihin ihmisiin. Silloin jaksaa olla.

Ps. joogan kanssa pääsee alkuun vaikka Adrienen avulla.

#vainkehojutut2

Joskus kehonsa rajoitteet on vaikea hyväksyä. Ainakin, jos on tottunut liikkumaan suorittamalla, jos on tottunut siihen, että hyvä suoritus ei riitä. Että vain paras suoritus riittää, ja sekin vain pienen hetken.

Koska aina voi vähän parantaa.

Parhautta metsästävälle käy melko helposti niin, että kehosta tulee jäykkä ja väsynyt. Että uupumus kertautuu. Että liikunnasta tuleekin velvoite, juttu, jota tekee pakosta eikä siksi, että siitä tulisi hyvä olo tai että olisi kiva oppia jotain uutta.

Sen jälkeen keho lopulta tilttaa. Treenit jäävät. Keho ja mieli jumittuvat, pysähtyvät negatiiviseen asentoon.

DSC_0064 (2)Välillä tarvitaan ystäviä. Sellaisia, jotka näyttävät, että toisellakin tavalla voi liikkua. Rennosti kuin jokin eläin. Katsoa, kuinka ne liikkuvat ja venyttelevät. Todeta, kuinka niitä ei kiinnosta pätkääkään, miltä ne näyttävät tai miten ne ovat.

Koska ne vain ovat, ja se riittää. Tekevät vain sen, mikä hyvältä tuntuu.

Kun olin näillä ohjeilla viettänyt hetken tekemällä kuperkeikkoja ja hölmöjä liikkeitä, minä olin uusi. Rento ja paikallani.

Ajatukset olivat järjestyksessä vielä kotonakin, ja minä olin pehmeä kuin panda tai notkea kuin kissa.

Ei se sen vaikeampaa ollutkaan, liikkuminen.

IMG_20150623_095216
Ja maastot, joissa liikun, niiden pitäisi olla aina tällaisia

Ps. alkuperäinen #vainkehojutut-postaus löytyy täältä.

Mitä taitoluistelu on opettanut minulle elämästä?

Tänään palasin jäälle, kuten joskus tulin luvanneeksikin. Olin valmistautunut huolellisesti puhumalla (lue: uhoamalla) kaikille, että minähän menen jäälle. Kyllä menen. Tänään menen. Ilmoittauduin jälleen mukaan ohjattuihin treeneihin. Ostin uudet luistimet ja kiristin niitä jalkaan sormet verillä. Katkaisin vanhat teräsuojat uusille, lyhyemmille terille sopiviksi. Pakkasin urheilukassin. Minä olin valmis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja valmis minä olinkin. Jäähallin pukuhuoneessa kasvoille kohosi tahaton hymy, luistinnauhojen sitominen hyräilytti. Kun pääsin uusien luistinten aiheuttamasta hämmennyksestä yli ja uskalsin hieman hyppiä, tajusin, että nyt olen onnen äärellä. Kokonaisvaltaisen, virtaavan, aistivoimaisen onnen äärellä. Onnen, jossa en tiennyt, mikä on minää, mikä luistinta, mikä jäätä. Oli vain liike.

Kävellessäni lämpimässä kesäsateessa pois hallilta ajattelin, että luistelu on opettanut minulle melko paljon elämästä, kuten:

  • Tauko, tai loma, tekee ihmeitä, koska sen jälkeen katsoo asioita hieman toisin. Paluu tuntuu hyvältä, keho on jälleen valmis rutiineihin, kuormitukseen, mihin vain.
  • Rakkauden takia tekee kummallisia asioita ja uhrauksia, esimerkiksi vaeltaa sunnuntaiaamuna Keravalle päästäkseen luistelemaan. Jos ne kummalliset asiat ja uhraukset tekee rakkauden vuoksi, siinä yleensä voittaa, koska rakkaus, mitä muuta meillä sen lisäksi todella on?
  • Jää on aina riski. Joskus riskinotto on silti ainoa mahdollisuus kokea jotakin uskomatonta ja mennä eteenpäin. (Olisitte nähneet virneeni kun tajusin, että minähän voin hypätä ja pyöriä, minähän pystyn tähän!)
  • Sinut otetaan lämpimästi ja lempeästi vastaan, jos vain annat tilaisuuden ottaa sinut vastaan.
  • Sanoi sanonta mitä tahansa, joskus se paranee vaihtamalla. Ensin pitää kärsiä hiertymistä ja rakoista, opetella asioita uudelleen ja todeta, että minun ongelmani∗ ovat vaihtamisesta huolimatta samoja kuin ennenkin. Kun aika hieman kuluu, kärsivällisyys palkitaan. Sitten sitä katsoo itseään ja pohtii, mikä minusta, meistä, tästä yhdistelmästä on kasvanut. Miten me tarvoimme läpi kaiken sen epämukavuuden, miten me sopeuduimme toisiimme, tähän. Miten tuo piruettikohta löytyykin nyt niin helposti, vaikka ennen kaikki oli niin vaikeaa? (Minä ja uudet luistimet = match made in heaven!)
  • Keskinkertaisuuden sietäminen on paitsi viisasta, myös välttämätöntä.
  • Flow-tila on suurinta onnea. Minulle flow on liuku, liike, ajatuksettomuus. Kehon ja mielen yhteys, se kohta, jossa pää tyhjenee muista ajatuksista ja terä narskahtaa syvällä kaarella vasten jäätä.
  • Minun kehoni on onnellinen luistelleena, putkirullattuna, venyteltynä ja ruokittuna.

DSC_1126

Minä olen palannut nyt kotiin.

 

∗hitaus, taakse-uloskaari vasemmalla jalalla, linjeeraus oikea jalka edellä, vaakaliuku, arkuus, hassu kävelytyyli, kärkihypyt ja herkkyys.

Muodostelmaluistelun sm 2016

Olin viikonloppuna seuraamassa muodostelmaluistelun sm-kisoja Helsingin jäähallissa. Muokkakisoissa tunnelma on aina ihan mahtava! Joukkueilla on äänekkäät kannustusjoukot huiveineen, fanilakanoineen ja kannatushuutoineen.

Sm-junnujen sarjassa voiton vei HL:n Musketeers. Eniten pidin silti kolmanneksi sijoittuneen Team Fintasticin vauhdikkaasta ja kekseliäästä Aikakone-ohjelmasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sun City Swing – junnujen neljäs

Team Unique voitti sm-sennujen sarjan siistillä ohjelmalla. Luistelijoiden ja kannatusjoukkojen liikutus oli ihanaa katseltavaa Sm-kullan varmistuttua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Team Unique

Rockettesin Matka kuuhun on kuitenkin mielestäni tämän kauden sykäyttävin vapaaohjelma. Sen koreografiassa on paljon upeita yksityiskohtia.

Kisoissa näpätyt kuvat valitettavasti ovat mitä ovat – jäähallin valaistus on kolkko, liikettä on vaikea kuvata ja salamaa ei saa käyttää. Kuvista toivottavasti välittyy kuitenkin tunnelmapaloja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Marigold IceUnity – sennujen hopeamitalisti

Vaikka laji ei olisi tuttu, suosittelen joskus käväisemään kisoissa tai näytöksissä. Muodostelmaluistelu on erittäin näyttävää katsottavaa, ja parhaiten se toimii livenä.

Jotta lihasjumit katoaisivat – vinkkejä kehonhuoltoon

Kun minulla on kiire, kuron hartiat korviin ja puren hampaat yhteen. Vanhat urheiluvammat muistuttavat itsestään, kaikesta tulee tahmeaa ja kivuliasta. Kehonhuolto unohtuu.

Tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä. Rentoutua, venytellä, hieroa. Joskus silti vetäydyn sohvalle, otan särkylääkkeen ja luen huonossa asennossa. Mikään ei muutu. Yllättäen.

Minulta löytyy kyllä lista tähänkin hätään, ja nyt jälleen alan sitä noudattaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Putkirulla ja piikkipallo

Joten tässä tapoja lihasjumien lievittämiseen, kehonhuoltoon ja rentoutumiseen:

  • Jooga tai rauhallinen venyttely. Adrienella on mainioita videoita stressin lievitykseen ja selän huoltoon.
  • Foam rollerilla rullailu (auts!). Vinkkejä saat vaikka täältä.
  • Piikkipallolla hierominen. Pallolla voi käsitellä esim.jalkapohjia, ja se parantaa verenkiertoa ja helpottaa kipua.
  • Jalkapohjan lihasten huoltaminen. Ne vaikuttavat moneen asiaan tasapainosta ryhtiin. Ei siis muuta kuin kynän poimimista varpailla, jalkapohjien hierontaa ja varpaiden harittamista ensihätään!
  • Rauhallinen kävelylenkki.

Niin ja öitä, ja niskaa, varten uusi tyyny. Pitäisi hankkia. Todella.

Toivottavasti listasta on apua sinullekin! (Noudatetaan sitä yhdessä, käsi sydämellä!) Rentouttavaa tiistaita!