Jos et jaksa lukea runoja, katso niitä videolta!

Runous tuntuu olevan kirjallisuudenlajeista se, jonka helpoiten hylkään, piilotan arjen kiireisiin ja unohdan. Se on kummallista, koska olen itse kirjoittanut eniten juuri runoja. Niitä saattaa olla jopa muutamia satoja.

Aikoinaan, kun vielä opiskelin kirjallisuutta pääaineenani, pidin kaikkein eniten runoudesta. Analysoinnista, tutkimuksesta, teorioista, kaikesta! Innostuin flarf-runoudesta ja kulutin penkkiä lyriikan teorian kursseilla.

Sitten jossain vaiheessa tapahtui elämä: tenttikirjoja, töitä, poukkoillen eteneviä vuodenkiertoja. Kiireitä, etsimisiä, vaihtuvia keittiöitä, joissa juoda aamukahvia.

Yhtäkkiä en lukenutkaan kovin paljoa. En proosaa, en runoutta. Ja yhtäkkiä olen missannut paljon.

Kun tänään törmäsin J.P. Sipilän runoinstallaatioon Sleight of Tree, olin mykistynyt. Mykistynyt siitä, että en tiennyt tällaisen olemassaolosta. Mykistynyt siitä, että muistin jälleen runouden olevan niin mahtavaa. Mykistynyt siitä fiiliksestä, jonka kuvan, musiikin ja tekstin yhdistäminen sai aikaan.

Jos et jaksa lukea runoja, katso niitä! Lisää löytyy vaikka täältä!

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Viisi rentoutumisvinkkiä

Taisin joskus mainita kirjoittavani muustakin kuin lukemisesta, joten täältä pesee hyväksi havaittuja rentoutumisvinkkejä kiireiselle. Ja koska fanitan listoja, tässä ne ovat allekkain ja numeroituina:

1. Jooga tai venyttely. Lyhytkin venyttelyhetki laukaisee lihasjännityksiä ja rentouttaa. Netti on pullollaan ohjevideoita. Itse olen tykästynyt Adrienen joogavideoihin, jotka ovat lempeitä ja havainnollisia.

2. Ulkoilu. Kävely tai happihyppely auttaa kirkastamaan mieltä. Jos en ehdi muuta, kävelen osan työmatkastani tai käyn lounaalla sopivan kävelymatkan päässä.

3. Mindfullness. Työmatka- tai aamurutiineihini kuuluu 10 minuutin meditaatio, joka toimii hyvänä rauhoittumis- ja keskittymishetkenä. Apunani tässä on Calm-sovelluksen ilmaisversio. Muitakin sovelluksia varmasti löytyy tähän tarkoitukseen.

4. Värittäminen. Hitiksi nousseet aikuisten värityskirjat todella toimivat, vaikka olinkin aluksi skeptinen. Värittäessä pääsee yllättävän helposti flow-tilaan. Testasin ja todistin!

IMG_20150809_141702

5. Päiväkirjan kirjoittaminen. No tämähän on klassikko! Jos päässä vilisee ajatuksia, niiden pistäminen paperille auttaa jäsentämään niitä.

+1 Laadukas ravinto ja magnesium. Magnesiumista on kirjoittanut mm. Kaisa Jaakkola.

Huomenna hän tulee

Follow my blog with Bloglovin

Tänä kesänä olen käyttänyt vain kerran kevyttä hellemekkoa. Yhden käyttökerran jälkeen se lojui pitkään vaatehuoneessa tuolinselkämyksellä. Varmasti tulisi vielä se seuraava päivä, jolloin sitä voisi käyttää uudelleen. Eilen luovuin toivosta. Laitoin mekon pesuun. Sen jälkeen laitan sen henkarille odottamaan seuraavaa kesää, parempia aikoja.

rsz_dsc_0135-2

Tämä on ollut kesä, joka ei tunnu kesältä. Puut ovat vihreitä, kukat kukkivat. Sorsilla on poikasia. Ulkona näyttää kesältä. Minäkin olen ollut jopa vähän lomalla, käynyt uimassa (maauimalassa, toim. huom.) ja ollut terassilla. Kesään liittyviä asioita, selkeästi. Taustalla on kuitenkin ollut koko ajan odotus. Kohta se tulee. Huomenna. Ylihuomenna. Ensi viikolla.

Nyt, heinäkuun viimeisenä iltana, alan luopua toivosta kesän suhteen. Olen tolkuttanut itselleni, kuinka lomafiilis ja kesäfiilis ovat valintoja. Voin silti päättää tehdä kivoja asioita, vaikka sää ei olisi puolellani. Voin silti tsempata, valita hyvän mielen.

rsz_dsc_0134-2

Mutta kesä. Minä toivoin sinulta myös lämpöä. Minä toivoin yhtä illanviettoa kesäyössä, joka olisi loputtoman lämmin eikä jäätävän kylmä. Iltaa, jolloin voisi nauttia laskevan auringon lämpimistä säteistä kalliolla ja juoda viinin hitaasti loppuun. Sinua minä odotan vielä, kesäilta. Sinua minä odotan.

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM