Pahanmakuinen kahvi ja kuluneet penkit: täydellinen sunnuntai

Sunnuntai on muodostunut yhdeksi lempipäivistäni, vaikka aikaisemmin kärsin kroonisesta sunnuntaiahdistuksesta.

Olen ottanut tavaksi viettää sunnuntaita kahviloissa kirjoittamassa. Suosikkipaikkani aukeaa aikaisin, on sopivan nuhjuinen ja tarjoilee kahvia isoissa kupeissa. Taustalla soi epämääräinen sekoitus 90- ja 00 -luvun hittejä. Tämän aamun soittolista on sisältänyt mm. Mobyä, Coldplaytä ja U2:sta.

Minulle riittää paha kahvi ja kuluneet penkit, koska jokin konstailemattomassa renttuglamourissa saa olon tuntumaan kovin kotoisalta.

DSC_0517

Mahtavinta on katsella heräävää kaupunkia. Ihmisiä, jotka ovat vasta palaamassa juhlista, ihmisiä, jotka raahustavat aikaisin auenneeseen lähikauppaan. Hiljaisia katuja ja verkkaista liikennettä, olemista.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Jos et jaksa lukea runoja, katso niitä videolta!

Runous tuntuu olevan kirjallisuudenlajeista se, jonka helpoiten hylkään, piilotan arjen kiireisiin ja unohdan. Se on kummallista, koska olen itse kirjoittanut eniten juuri runoja. Niitä saattaa olla jopa muutamia satoja.

Aikoinaan, kun vielä opiskelin kirjallisuutta pääaineenani, pidin kaikkein eniten runoudesta. Analysoinnista, tutkimuksesta, teorioista, kaikesta! Innostuin flarf-runoudesta ja kulutin penkkiä lyriikan teorian kursseilla.

DSC_0257 (2)
Runolliset pitkospuut

Sitten jossain vaiheessa tapahtui elämä: tenttikirjoja, töitä, poukkoillen eteneviä vuodenkiertoja. Kiireitä, etsimisiä, vaihtuvia keittiöitä, joissa juoda aamukahvia.

Yhtäkkiä en lukenutkaan kovin paljoa. En proosaa, en runoutta. Ja yhtäkkiä olen missannut paljon.

Kun tänään törmäsin J.P. Sipilän runoinstallaatioon Sleight of Tree, olin mykistynyt. Mykistynyt siitä, että en tiennyt tällaisen olemassaolosta. Mykistynyt siitä, että muistin jälleen runouden olevan niin mahtavaa. Mykistynyt siitä fiiliksestä, jonka kuvan, musiikin ja tekstin yhdistäminen sai aikaan.

Jos et jaksa lukea runoja, katso niitä! Lisää löytyy vaikka täältä!

Viisi syytä rakastaa leudompaa säätä

Kuluneet viikot ovat olleet ehkä kauniita, mutta rehellisyyden nimissä sietämättömiä. Yli 20 pakkasastetta hyydyttävät mielen ja veren, tekevät pysäkillä seisomisesta tuskallista ja kauniista pukeutumisesta mahdotonta.

Puista tuollaiset pakkasasteet tekevät kauniita (mutta niiden ei tarvitsekaan kerrospukeutua naurettavan näköisesti).

DSC_0493 (2)
Ruudun takana turvassa

Tänään Helsingin ilmassa oli keväinen tuoksu, minä tunsin sen varmasti! Sieltä se tulee, ehkä mutkien kautta, mutta tulee kuitenkin.

Listaihmisenä (katso vaikka täältä tai täältä!) listasin viisi asiaa, jotka ilahduttivat äkillisesti lauhtuneessa ilmanalassa:

  1. Voin käyttää kirpputorilta löytämääni rumanhienoa nahkatakkia!
  2. Ulkoilu on jälleen mukavaa, eivätkä kävelylenkit tunnu kivuliailta.
  3. Tiukkojen farkkujen alle ei tarvitse yrittää tunkea n-määrää sukkahousuja tai muuta lämmikettä.
  4. Silmät eivät jäädy päähän.
  5. Ajatus ulkojäällä luistelemisesta tuntuu houkuttelelevalta.

(Erityisesti viimeisestä kohdasta olen iloinen, koska se ennustaa mukavampia hetkiä minulle ja tuskailemalleni taitoluisteluharrastukselle.)

Kevättä kohti, sinne minä nyt suuntaan.

DSC_0491 (2)
Huurteiset puut, nuo penteleet!

Luistimet naulaan

Jo joitakin vuosia olen elänyt jäävuorojen tahdissa. Olen herännyt viikonloppuisin aikaisin päästäkseni luistelemaan. Olen valvonut arkisin myöhään päästäkseni luistelemaan. Olen suunnitellut aikataulujani yleisöluisteluiden mukaan. Olen halunnut oppia niin paljon kuin aikuisena voi oppia ja olen tarttunut haasteeseen samalla tarmolla, millä aina tartun haasteisiin.

Samalla tarmolla, jolla aikoinaan hiihdin, juoksin tai pelasin salibandya. Rakkaudesta liikkumiseen, rakkaudesta liikkeeseen.

luistimet

Lopulta se kuitenkin alkoi väsyttää, lopulta luistimet painoivat jalkoja liikaa. Viikonloppuisin halusin tehdä muutakin kuin herätä aikaisin luistelemaan tai keskeyttää sunnuntai-iltapäiväni lähtemällä jäähallille.

Ja ne kivut. Välillä lonkkaani särki yökaudet, välillä polveni kipeytyi. Ehkä ongelmanani on perfektionismi, ehkä nuorempana hankitut urheiluvammat, ehkä liika ankaruus. Ilo katosi, luistimet tuntuivat vierailta, jää pelottavalta.

IMG_20150210_143125

Nyt olen päättänyt laittaa luistimet naulaan. Se surettaa, mutta tuntuu helpottavalta. Aion tehdä nyt muuta, joogata, lenkkeillä, olla heräämättä viikonloppuaamuisin aikaisin.

Ja sitten joskus, palata jäälle, kun se tuntuu hyvältä.

Ehkä palaan ensi kaudella. Ehkä myöhemmin. Lopulta kuitenkin palaan, ja sitten potkaisen vauhtia kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan.

Vielä kerran, vuosi viisitoista!

Vuodenvaihteessa tehdyt vuosikatsaukset ja uudenvuodenlupaukset ovat tietenkin klisee, mutta minä tarvitsen välillä pohtimishetkiä, interventioita ja listaamista. Tarvitsen niitä, jotta näkisin, mistä olen tulossa ja mihin olen menossa.

Vuoden 2015 kertaaminen ei tunnu kovin mukavalta, koska vuosi oli kaikkea muuta kuin helppo. Siihen kuului sairautta, surua ja etsimistä. Niistä kaikista huolimatta tuntuu, että olen kuitenkin menossa johonkin ja saavuttanut asioita.

Mikään ei kuitenkaan ole vielä valmista.

DSC_0367
Kuva on muuten otettu jouluaattona!

Siksi en voi kirjoittaa, kuinka paljon opin tai kuinka paljon määrällisesti saavutin. En voi juhlia ulkomaanmatkojen määrällä (0 kpl!) enkä festarireissuilla (myös 0 kpl!). Sen voin kyllä kirjoittaa, että etsin itseäni. Lopulta löysinkin jotain.

Vuosi sitten tähän aikaan yliopiston jälkeinen elämä näytti pelottavalta ja epävarmalta. Olin pitkään hukassa opintojen ja oman alan suhteen. Olisiko pitänyt opiskella insinööriksi? Miksi minä en osaa ikinä päättää mitään? Koska hankkia lapsia ja miten niiden kanssa jaksaisi valvoa, jos niitä hankkisi?

Tällaista kevyttä pohdittavaa aamuyön tunneiksi ja kylmiksi talvipäiviksi.

Pala palalta elämä kuitenkin alkoi jäsentyä. Minä aloin jälleen kirjoittaa ja muistaa, miksi olen alun perin mennyt yliopistoon opiskelemaan sellaisia asioita kuin kirjallisuus tai sosiologia. Aloin muistaa itseni sellaisena kuin joskus olin. Aloin tunnistaa itseni sellaisena kuin olen.

Ehkä vuonna 2016 pystyn rakentamaan itseni päälle enemmän kuin vuonna 2015. (Ja ehkä vuonna 2016 saan vuoden 2015 lukuhaasteen finaaliin.)

Viisi vinkkiä parempiin uudenvuodenlupauksiin

Uudenvuodenlupaukset eivät ole aina tuntuneet kovin merkityksellisiltä tai tähdellisiltä. Vanhemmiten olen alkanut pitää niistä, koska olen muokannut niitä maailmaasyleilevien lupausten sijaan helposti pureskeltaviksi tavoitteiksi. Koska pidän listojen tekemisestä, tavoitteiden listaaminen on tälle luonteva jatkumo, ja vuodenvaihde tarjoaa kätevän vaiheen käydä läpi edellisen vuoden tavoitteiden täyttymistä.

DSC_0387

Tässäpä vinkkejä tavallista parempiin uudenvuodenlupauksiin:

  1. Mieti asioita, jotka ovat tärkeitä sinulle itsellesi ja jotka haluat toteuttaa itsesi vuoksi. Kun motivaatio tulee sisältä eikä ulkoa, on työskentely tavoitteiden saavuttamiseksi helpompaa ja palkitsevampaa.
  2. Aseta tavoitteet konkreettiseen, helposti mitattavaan muotoon. Esimerkiksi ”käyn joka viikko lenkillä kaksi kertaa” on huomattavasti yksinkertaisempi toteuttaa kuin abstraktimpi ”aloitan liikunnan”.
  3. Pidä tavoitteet realistisina ja jaa ne pieniin osatavoitteisiin. Seuraa edistymistäsi säännöllisesti.
  4. Kirjaa tavoitteesi ylös esimerkiksi puhelimeesi tai jääkaapin oveen.
  5. Muista palkita itseäsi hyvästä edistymisestä. Jos et ole edistynyt toivomallasi tavalla, älä ruoski itseäsi vaan muokkaa tavoitettasi ja jatka ponnistelua.

+1 Lauren Conradin sivustolta löytyy hauska pohja uudenvuodenlupauksia varten.

Ihanaa vuotta 2016!

 

Marraskuun parhaat

Marraskuu oli sateinen ja pimeä, mutta mahtui siihen muutamia valopilkkujakin:

DSC_0347

Muutamat huikean kauniit taivaat ja auringonlaskut, vaikka keskimäärin olikin märkää ja pimeää.

DSC_0334

Kokonaisen peilisalin valloittaminen omaan käyttöön.

DSC_0333

Ja lumi, joka tuli ja meni. Eräänä aamuna se oli maassa, kun odotin ratikkaa. Kun tulin illalla kotiin, se oli jo kadonnut.

Ehkä se vielä palaa ja valaisee.

Viisi rentoutumisvinkkiä

Taisin joskus mainita kirjoittavani muustakin kuin lukemisesta, joten täältä pesee hyväksi havaittuja rentoutumisvinkkejä kiireiselle. Ja koska fanitan listoja, tässä ne ovat allekkain ja numeroituina:

1. Jooga tai venyttely. Lyhytkin venyttelyhetki laukaisee lihasjännityksiä ja rentouttaa. Netti on pullollaan ohjevideoita. Itse olen tykästynyt Adrienen joogavideoihin, jotka ovat lempeitä ja havainnollisia.

2. Ulkoilu. Kävely tai happihyppely auttaa kirkastamaan mieltä. Jos en ehdi muuta, kävelen osan työmatkastani tai käyn lounaalla sopivan kävelymatkan päässä.

3. Mindfullness. Työmatka- tai aamurutiineihini kuuluu 10 minuutin meditaatio, joka toimii hyvänä rauhoittumis- ja keskittymishetkenä. Apunani tässä on Calm-sovelluksen ilmaisversio. Muitakin sovelluksia varmasti löytyy tähän tarkoitukseen.

4. Värittäminen. Hitiksi nousseet aikuisten värityskirjat todella toimivat, vaikka olinkin aluksi skeptinen. Värittäessä pääsee yllättävän helposti flow-tilaan. Testasin ja todistin!

IMG_20150809_141702

5. Päiväkirjan kirjoittaminen. No tämähän on klassikko! Jos päässä vilisee ajatuksia, niiden pistäminen paperille auttaa jäsentämään niitä.

+1 Laadukas ravinto ja magnesium. Magnesiumista on kirjoittanut mm. Kaisa Jaakkola.

Myöhäisherännyt

Ruotsissa ne vaan osaavat. Aikaisemmin julistin täällä rakkauttani Mapein Change-viisuun, nyt olen (vihdoin) rakastunut Kentiin. Erityisesti Isolaan. Se säestää nykyään niin monia hetkiä: työmatkoja, venyttelyä, tämän tekstin kirjoittamista.

Miten minä sen vasta nyt löysin? Olenko pudonnut johonkin sukupolvien väliin?

Isola ilmestyi vuonna 1997. Silloin olin hädin tuskin ala-asteella. En totisesti asunut opiskelijayksiössä enkä katsellut pimenevän kaupungin valoja ohuiden verhojen lävitse. En fiilistellyt Om du var häria tai 747:ä ja katsellut sadetta, joka valuttaa katupölyä pitkin ikkunalasia. Minä asuin maalla, kävelin kouluun upottavia sorateitä pitkin enkä ollut koskaan käynyt Helsingissä.

kuulokkeet

Nu är jag här, jossain sukupolvien välissä. En tavoita niitä, jotka asuivat yksiöissään ja kuuntelivat tätä levyä lähes 20 vuotta sitten. Olen toisessa ajassa.

Joten hei te, jotka löysitte Isolan minua ennen: Miksi ette kertoneet siitä aiemmin?! Toivottavasti elämänne soljui levyn tahdissa juuri niin seesteisesti kuin halusitte. Nyt olen yksi teistä.

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Huomenna hän tulee

Follow my blog with Bloglovin

Tänä kesänä olen käyttänyt vain kerran kevyttä hellemekkoa. Yhden käyttökerran jälkeen se lojui pitkään vaatehuoneessa tuolinselkämyksellä. Varmasti tulisi vielä se seuraava päivä, jolloin sitä voisi käyttää uudelleen. Eilen luovuin toivosta. Laitoin mekon pesuun. Sen jälkeen laitan sen henkarille odottamaan seuraavaa kesää, parempia aikoja.

rsz_dsc_0135-2

Tämä on ollut kesä, joka ei tunnu kesältä. Puut ovat vihreitä, kukat kukkivat. Sorsilla on poikasia. Ulkona näyttää kesältä. Minäkin olen ollut jopa vähän lomalla, käynyt uimassa (maauimalassa, toim. huom.) ja ollut terassilla. Kesään liittyviä asioita, selkeästi. Taustalla on kuitenkin ollut koko ajan odotus. Kohta se tulee. Huomenna. Ylihuomenna. Ensi viikolla.

Nyt, heinäkuun viimeisenä iltana, alan luopua toivosta kesän suhteen. Olen tolkuttanut itselleni, kuinka lomafiilis ja kesäfiilis ovat valintoja. Voin silti päättää tehdä kivoja asioita, vaikka sää ei olisi puolellani. Voin silti tsempata, valita hyvän mielen.

rsz_dsc_0134-2

Mutta kesä. Minä toivoin sinulta myös lämpöä. Minä toivoin yhtä illanviettoa kesäyössä, joka olisi loputtoman lämmin eikä jäätävän kylmä. Iltaa, jolloin voisi nauttia laskevan auringon lämpimistä säteistä kalliolla ja juoda viinin hitaasti loppuun. Sinua minä odotan vielä, kesäilta. Sinua minä odotan.

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM