Tekstariskandaali

Pienet asiat saavat havahtumaan aikaan, aikaan, joka livistää ohitseni. Yhtäkkiä Gilmoren tyttöjen kännykät näyttävät kömpelöiltä, meikkityylit tunkkaisilta. Evanescence ja Las Ketchup kuulostavat kulahtaneilta ja noloilta.

Kukaan ei käytä enää laattavöitä, IRC-Galleriaa tai Eastpakin reppuja. Kännykkälogot eivät ole tuottoisa bisnes, liittymän saldoraja ei pauku. Kaverille viestittäessä ei tarvitse miettiä 160 merkin rajaa tai sitä, että moniosainen tekstiviesti ei mahdukaan kerralla sim-kortin muistiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
The Book!

Ja tekstiviestit: paitsi että niillä pystyi aiheuttamaan poliittisen skandaalin, niitä myös vaalittiin. Kun puhelimen muistiin mahtui 20 viestiä, piti harkita tarkkaan, mitkä viestit säästää.

Viesteistä säilöttävimpiä olivat ainakin

  • Kivoilta pojilta tulleet viestit!!! (Silloin harvoin kun niitä tuli)
  • Kehut ja onnentoivotukset, kuten ”lauloit tänään hienosti” tai ”onnea esitykseen. Ainakaan edellisessä setissä ei ollut hyviä soittajia (paitsi mä)”.
  • Kuolemattomat älynväläykset, kuten ”Elämä on kuin suuri kaatopaikka, ja sekin on tyhjä.”
  • Raivoisat lohdutukset, kuten ”No voi nyt vittu mikä jätkä! Eikö se yhtään ajatellut sun tunteita?! Ei morjesta…” (pätee edelleen)
  • Vuoden 2003 suurimpaan rakkauteeni, eli Tuomas Holopaiseen, liittyvät läpät. (+ kiihkeä päässälasku: se on syntynyt -76 ja mä -88, ONKO SE MULLE LIIAN VANHA, MINÄHÄN OLEN VANHA SIELU)

 

Nollarilla myös paperibisnes eli kulta-aikaansa, koska kaikkihan pitivät päiväkirjan lisäksi tekstaripäiväkirjaa. Jossain vaiheessa oli vain luovutettava sim-kortin muistin suhteen ja kirjoitettava saapuneet viestit ylös.

Tässäpä autenttisia arkiston aarteita (julkaistu kirjoittajien luvalla)

14.7.2003 S:

Hiki valuu lits-läts… Eka työpäivä takana ja henki kulkee – vielä! 🙂 Mulla olis kirjastosta COB-dvd lainas, joten enää puuttuu soitin…?!? Mites se sun heilas…

Jännät kesätyöt, check. DVD-soittimet eivät olleet vielä levinneet maaseudulle. Children of Bodom = Nightwishin jälkeen maailman tärkein asia.

 

4.1.2004 A:

Heipähei. Ajattelin ihan sen varalta että sä turhaan (?) odotat romanttisia viestejä joltain miehenturjakkeelta, tekstata sulle jotain ettet vallan pitkästyisi. Ainoo tarkoitus EI siis ole tukkii sun viestimuistii 🙂

A:

*huh* Älä nyt pidä mua hulluna tai mitään mut tuli vaan mieleen että rukoiletko sä koskaan? Mä ainakin rukoilen suurempaa viestimuistia 😉 Ei vaan. Mutta oikeesti?

Viestimuistin rajallisuus oli aina läsnä, mutta siitä huolimatta teologis-eksistentiaaliselle tasolle siirryttiin melko näppärästi.

 

8.2.2004 E:

Senkin vietävän turilas! Saat syytteen viattoman mieleni turmelemisesta, X:n puhtoisen olemuksen pilaamisesta mielessäni sekä turhien toiveiden elättelystä.

Kyllä, silloin odotettiin aina sydän pamppaillen, että viesti olisi JOLTAIN MUULTA KUIN BESTIXELTÄ.

 

26.4.2004 K:

Oliko toi ”mun tasolleni ei moni yllä” tarkoitettu pituuden vai soittotaidon ansiosta?

Se pituus. Se pituus.

 

Ajatelkaapa nykyteinit tätä! Minun nuoruudessani oli tällaisia käpylehmähommia vaan. Mutta hauskoja käpylehmähommia, nehän pistävät minut nauramaan kaksinkerroin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Meikä käpylehmien aikaan, laukussa on varmaan Nokian 3310

 

Ja te kaikki perverssit, jotka odotitte niitä likaisimpia viestejäni! Odottakaas seuraavaa postausta…

Palautetta vuosien varrelta

Muuttolaatikoiden kaivelu inspiroi kaikenlaiseen vanhojen muisteluun. Neuvolakortti, peruskoulun luokkakuvat, todistukset ja stipendit ovat dokumentti siitä, että yhteiskunnan jäseneksi on kasvatettu ja kasvettu.

Minua on mitattu, tarkasteltu, asetettu käyrille. Arvioitu. Nelivuotiaana olen ollut pitkä, hoikka ja reipas tyttö. Ja puhelias. Siinä on asetettu minälle raamit!

En ikinä ollut päiväkodissa, koska lama ja kotiäidit. Minua ei ole varhaiskasvatettu sillä tavalla, että siitä tehtäisiin suunnitelma ja että etenemisestäni saisi säännöllisesti palautetta. Kukaan ei ole sanellut, mitä minun pitäisi oppia ja osata, kukaan ei ole normittanut minua silloin. Ehkä juuri siksi minulla on edelleen vääränlainen kynäote, rajalliset taidot askartelussa ja pohjaton halu kyseenalaistaa.

Ja huonot pöytätavat.

Peruskoulu, tuo kansakuntamme ehtymätön traumavarasto, kerrytti tietenkin kasan arvioita minusta ja käytöksestäni, käsialastani, olemisestani, kelvollisuudestani yksilönä. Koska olen huumorintajuinen tyttö, ajattelin tässä jakaa osan palautteesta, jota olen osakseni saanut niinä vuosina, joina minua on kasvatettu yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi:

  • Käsialan kaltevuudet horjuvat. Melko paha juttu?
  • Eihän sitä nyt tuollaista sanota lehtihaastattelussa! Tarina vaatii taustoitusta: Kävin kerran diskossa, kyseessä taisi olla Selvä perjantai -tapahtuma, johon pääsi sisään olemalla selvä. Hurraa! En tanssinut, mutta mökötin kyllä jossain naulakoilla. Paikallislehden toimittaja kävi haastattelemassa ja kyselemässä, miten ilta on sujunut. Vastasin, että en oikein tykkää tästä musiikista enkä osaa tanssia. Tässä mediakoulutusta jälkipolville: vastaus oli väärä!
  • Kyllä sinun tyttönä pitäisi ymmärtää! Ja silti en ymmärtänyt pitää pojista koostuvaa ryhmätyöryhmääni herran nuhteessa vain siksi, että olen tyttö. Aijaijai, käytösnumerohan siitä alkaa ropista alas. Minun vai poikien? Minun.
  • Saila on ihan kiva tyttö muuten, mutta kun se kiroilee niin paljon.
  • Voisit nyt joskus edes viitata. Voisin.
  • Tilanne: ammatinvalinnanohjauksen tunti kasiluokalla. Palaute: kommentti luokkatoverilta: sä voisit perustaa lauta oy:n. Olenko mä missannut kutsumusammattini? Voinko mä vielä vaihtaa?

Tulinko näistä valmiimmaksi ihmiseksi? Tuskin. Opinko jotain? En juurikaan. Nauroinko ääneen näitä muistellessani? Kyllä. Joten tässä kaikille vertaistukea: jos kynäotteesi on väärä, se ei haittaa kovinkaan paljoa. Saatat saada patin nimettömään sormeesi tai kätesi voi väsyä helpommin, mutta on sitä elämässä pahempiakin taakkoja kannettavaksi.

Havaintoja muuttamisesta

Tavaroita pakkaillessaan löytää kummallisia asioita. Yhdestä laatikosta löysin yhteiskunnan jäsenyyteni säntillisesti arkistoituna: työ- ja opiskelutodistukset, neuvolakortin, passin, verotustodistukset, tiliotteet ja vuokrasopimukset. Maisterinpapereiden ja astmalääkereseptejen seassa oli myös yksi lapsuuskuva, Gimmelin cd-levy (!!!) ja ristiriipukseni. Palautin sen vuosien jälkeen kaulaani, en vielä tiedä, miksi. Tuntui vain oikealta, ja niin sitä nykyään mennään, fiiliksellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reippaana tyttönä ajattelin myös, että ei minulla ole paljon tavaraa. Että muutto menisi kivuttomasti, helposti. Ei minulla juuri huonekalutavaraa olekaan, mutta kaikkea muuta sitten onkin. Laatikkokaupalla. Kirjoja, levyjä, viinilaseja. Pelkistä cd-levyistä tuli yksi laatikko, vinyyleistä toinen.

Ja kirjat, ne kirjat.

Kun muuttaa 2010-luvulla rakennetusta talosta 1930-luvulla rakennettuun, ei vaan ymmärrä varautua kaikkeen. Vaikka sitä tietää huoneiden olevan korkeat, yllättyy silti, että ei yletä ripustamaan verhoja ikkunaan.

Aina yhtä viisas mummoni oli kuitenkin heti kartalla. Mummo vain tokaisi muuttouutisiin, että menee paljon verhokangasta. Siinä vasta käytännöllinen ja realistinen tapa suhtautua elämänmuutoksiin! Mutta niistähän sitä uutta kotia aletaan rakentaa, verhoista ja kirjoista.

Ja nyt olen jo kotonani uudella asuinalueella, uudessa asunnossani. Minulla on uusi sänky, vanha kirjahyllyni palasi luokseni. Minulla on pieni pöytä, uusvanhoja tuoleja, leveät ikkunalaudat, narisevat ja epätasaiset puulattiat. Iltakävelyt uudella alueella, tyynet kesäillat.

DSC_0813

Ja sitten on vielä työmatka, jonka voi pyöräillä, uusi lähikauppa ja minua rutkasti vanhempi levysoitin. Hetkiä, musiikkia, uusia paikkoja. Paikkoja, joihin kuulun.

Nuoren naisen ”opetuksia”

Ajattelin käyttää aikani hyödyksi ja jakaa elämänohjeitani, koska niitä on hiljalleen kertynyt vino pino. Ainakin lähes yhtä paljon kuin Dunhamin Lenalle.

DSC_0602

  • Ota kuvia baarien vessakirjoituksista ja kaiken maailman seinäkirjoituksista. Niitä voi myöhemmin käyttää kuvituksena tai perusteluna lähes mille vaan.
  • Kilauta aina kaverille! Aina. Ne kuuntelevat ja sanovat lopuksi, että mikä minä olen tuomitsemaan. Ja se on on todellista viisautta se. Muistakaa se aina: mikä sinä olet tuomitsemaan (paitsi jos kyseessä on esim. kansanmurha).
  • Monen ongelman syy löytyy peilistä.
  • Jos työhaastattelussa miespuolinen haastattelija katsoo päästä varpaisiin ja sanoo sinähän olet pitkä tyttö, ei kannata haikailla kyseisen työpaikan perään.
  • Älä syö krapulassa sushia, ainakaan puikoilla. Kädet tärisevät.
  • Hanki liikuntaharrastus, joka tuntuu hyvältä. Vaikka iltakävely joka tiistai, jos ei muuta.
  • Paras gradu (tai muu opinnäyte) on valmis gradu. Tekemällä siitä selviää.
  • Maanantai on hyvä päivä vetää kännit #self-help.
  • Käytä korvatulppia konserteissa.
  • On ihan ok muuttaa mieltään. Kuten Girlsin Shoshanna sanoo: I think it’s time to unchoose some of those choices.
  • Ja lopuksi ohje kaikille pikkukriminaaleille ja muille lintsareille: Jos kouluun pitää lukea Seitsemän veljestä tai Kalevala, älä lue tiivistelmää netissä, vaan lukaise hyvä ihminen Koirien Kalevala tai Seitsemän koiraveljestä. Niillä pärjää oikein hyvin. Hauskojakin ovat.

Havaintoja keväästä

Viikonloppuna kunnostin polkupyöräni, nyt olen lähinnä pyöräillyt. Kuunnellut soran rahinaa renkaiden alla, jatkanut eteenpäin. Pyöräillyt luonnonsuojelualueille ja puistoihin ajattelemaan, saanut itseni kiinni hymyilemästä kesken polkemisen.

DSC_0620

Olen myös tehnyt havaintoja, olenhan havaitseva ihminen:

  • Mutaisessa maassa pyöräilyssä on jotain upeaa ja rehellistä. Se tuntuu hyvältä, vähän kuin oikealta työltä, konkreettiselta.
  • Muuttolinnut palaavat, ja jos nukkuu ikkuna auki, kuulee unen läpi, kuinka ne keskustelevat läpi yön.
  • Pellot paljastuvat lumen alta ja näyttävät meille, että kykenevät jälleen kantamaan uuden sadon.
  • Minä ajattelen paljon, enemmän kuin yleensä. Olen ajatellut, mitä kaikkea ihmisen pitää ymmärtää ja osata itse käsittää ja päättää, minkä voi jättää ymmärtämättä, sattuman tai kohtalon varaan. Olen ajatellut, miksi sitä välillä miettii nimiä lapsilleen, joita ei edes ole.
  • Vantaa on sula ja virtaa hitaasti yhtä ruskeana kuin aina ennenkin.
  • Sian Dressed in Black on ehkä maailman paras biisi.

DSC_0605

Oi Suomen kevät, sinun sulat jokivartesi. Olet niin ruma, mutta silti minä otan sinut rakkaudella vastaan. Mitään täydellistä en haluaisikaan.

I’m not a real person yet!

Elämäänsä eksynyt Frances Ha on tällä hetkellä toteemieläimeni. Joskus minäkin Francesin tavoin vain jään kellumaan hetkiin. Hetkiin, joina tajuaa, ettei ole aikuinen eikä nuori, ettei ole kiinnittynyt mihinkään tai suunnitellut mitään. Että vain on.

Että vain on.

Että minulla ei ole päätöksiä tai päätettävää, että minulla on vain oma helppo arkeni, että minulta ei vaadita oikeastaan muuta kuin töihin ilmestymistä.

Lisäksi minulla on muutama konkreettinen todiste siitä, että en ole vielä oikea henkilö:

  • Visa Electron! En vain koskaan ole tullut sitä päivittäneeksi, vaikka mantra käykö täällä visa electron (se on muuten Sydän, sydämen biisi myös!) alkaa mennä vanhaksi – mutta hei, Francesillakaan ei ole aikuisten maksukorttia. Siksi hänen korttinsa ei mene ravintolassa läpi. I’m so embarrassed. I’m not a real person yet.

tumblr_n857mwQZ7A1rsyukao1_1280

  • Papereiden näyttäminen Alkossa, koska niitä ihan oikeasti kysyttiin! Joihinkin kaukaisiin synapseihin on vielä kiinnittynyt muisto siitä, kuinka aikoinaan toivoi, että papereita ei kysyttäisi. Nykyään toivoo, että niitä kysyttäisiin.
  • Perjantai-illan viettäminen keskellä sotkuisen asunnon lattiaa läppärin ja halvan viinin kanssa. Ei eroa kovin paljon opiskeluajoista. Tai siis yhtään. Asunto ei vain ole Hoasin. I’m not messy, I’m busy, sanoo Frances. Niin. Ettäs tiedätte.

Tärkein viimeiseksi: Frances kajauttaa totuuden I’m too tall to marry. (Niin minäkin Frances, niin minäkin!) Se kiteyttää kaiken siitä, kuinka ollaan liian pitkiä ja kömpelöitä sopimaan mihinkään, kuinka itselle ei missään ole täydellistä paikkaa.

Mutta sitten kuitenkin, joskus on niin helppoa juosta kadulla, koska mikä muu on helpompaa kuin juokseminen?

 

Elämänohjeita mummolta

Mummoni on antanut minulle elämäni aikana kasan nerokkaita elämänohjeita. Perinteisten syömistä ja lämmintä pukeutumista koskevien neuvojen lisäksi olen saanut myös HENKISTÄ PÄÄOMAA kasvattavia neuvoja. Ja ne ovat mahtavia.

Kun olin yläasteikäinen, mummoni sanoi, että opettele sinä lukemaan lehdestä kulttuurisivuja. Ja minä opettelin. Olin muutenkin selaillut niitä, mutta 14-vuotiaana otin pyhäksi tehtäväkseni yrittää ymmärtää jotain Aamulehden teatteriarvosteluista, vaikka en ikinä käynyt teatterissa saati tiennyt mitään brechtiläisyydestä.

Joskus lukioikäisenä puheeksi tulivat yliopisto-opinnot. Mene sinä yliopistoon, mummo sanoi. Ja minä menin. Naistutkimus on hyvä juttu. Tai sukupuolentutkimushan se on nykyään, mummo tiesi. Vaikka välillä oli puhetta insinöörikoulutuksen järkevyydestä, korosti mummo kuinka Riitta Uosukainenkin opiskeli yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta. Ainevalintani sai täyden siunauksen. Mummo vielä sanoi, että minulla on siitä hyvä tunne.

Sinä oot kyllä liian sosiaalinen, mummo kommentoi, kun ensimmäisestä vakavasta suhteestani erottuani annoin exälleni sellaiset liinavaatteet, joista en itse pitänyt. Mutta minä olenkin sukupolvea, joka määrittää identiteettinsä tavaroidensa avulla, mummolleni tavarat puolestaan ovat tarpeellisia.

Olen minäkin yrittänyt neuvoa. Minä sanoin mummolle, että hankitaan sinulle tietokone ja skype, jotta voidaan puhua videopuheluita. Ne ovat minulle täyttä utopiaa, mummo sanoi.

Ja sitten minä mietin, kuinka monta vuosikymmentä ihmiselämään mahtuu ja kuinka maailma niiden aikana muuttuu. Kuinka 20-luvulla maaseudulle syntynyt ihminen päätyy edes keskustelemaan videopuheluiden mahdollisuudesta, ja mistä minä sitten keskustelen joskus tulevalla 70-luvulla.

Toivottavasti ainakin keskustelen silloin viisaasti.

Torstai-illan self-help

Kun tulee tähän ikään*, saattaa oivaltaa erinäisiä asioita elämästä. Kuten sen, että joskus on ihan ok maata töiden jälkeen sohvalla ja tuijottaa telkkaria. Samoin on ihan ok jättää myöhemmäksi esimerkiksi pyykit, roskien vieminen tai laskujen maksaminen (viimeisin ei kannata silloin, kun eräpäivä on merkittävästi ohitettu.)

Tämän oivalluksen turvin voi

  • juoda jotain kuplivaa sohvalla (join vichyä, ja vielä jotain halpaa sellaista)
  • katsoa Frances Ha:ta aivan tavallisena torstaina (minulla on ollut sellainen hassu sääntö, että elokuvia ei katsella arki-iltaisin, koska ne vievät liikaa aikaa)
  • syödä päivälliseksi neljä suklaakuorrutettua myslipatukkaa (sen sijaan, että kokkaisi jotain terveellistä, aikuista ja järkevää)

Olen myös oivaltanut

  • että tietyn pisteen jälkeen kahvi ei enää piristä (tätä kutsutaan kofeiinin kriittiseksi massaksi)
  • että korkokengillä kävely kipeyttää alaselän
  • että jos niska paukahtaa tiistaina, se on kipeä vielä torstainakin
  • ja että jos menet aamiaistilaisuuteen, älä mene sinne liian aikaisin siksi, että olet neuroottinen oikean paikan löytämisestä (koska sitten joudut ottamaan ruokaa ensimmäisenä, vaikka et millään vielä kehtaisi, ja sitten otat liian vähän etkä kehtaa hakea lisää siinä vaiheessa, kun muut tungeksivat buffetin ympärillä).

Nämäkin oivallukset ovat tätä ikää*.

Mutta se on ok. Kaikki on.

* tämä ikä saavutetaan esim. siinä vaiheessa, kun ei olla enää 20 mutta ei myöskään 30 ja ollaan mahdollisesti valmistuttu jostain tai oltu OIKEISSA TÖISSÄ tai nähty vaikka useampi LAMA (merkittävä sukupolvikokemus!). Toisin sanoen sitä ollaan hankittu ELÄMÄNKOKEMUSTA sen verran, että voidaan käyttää fraaseja ”tässä iässä” tai ”viime vuosikymmenellä” tai ”kun minä olin nuori…” ja samalla hengittää ulos niin, että se ei ole ihan huokaus, mutta merkitsevä uloshengitys kuitenkin.

Äidinkieli on elinehto

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään vietetään UNESCOn kansainvälistä äidinkielen päivää. Teemapäivän tarkoituksena on sekä kielellisen monimuotoisuuden juhlistaminen että äidinkielen merkityksen korostaminen erityisesti koulutuksen näkökulmasta – miten voi oppia, jos ei kunnolla ymmärrä opetuksen kieltä?

Hesarissa on äidinkielen päivän kunniaksi hauska testi suomalaistaiteilijoiden kuolemattomista sitaateista. (On muuten aika paha!)

Oodiksi äidinkielelle kokosin muutamia ajatuksia kielistä:

  • Jokainen kieli on oma, ainutlaatuinen järjestelmänsä. Kielen rakenteet ja sanasto kuvaavat puhujiensa kulttuuria ja elinpiriiä.
  • Jokaisella tulisi olla oikeus oman äidinkielensä käyttämiseen.
  • Kielistä löytyy uskomaton määrä upeita ilmaisutapoja: esimerkiksi pohjoissaamessa on yksikkö, kaksikko ja monikko, meillä vain yksikkö ja monikko. (Ylellä on muuten meneillään ”Sano se saameksi” -proggis!)
  • Suomen kieli on kielenä mahtava: sanoja voi vääntää, taivuttaa ja johtaa mielin määrin.
  • Tapasi käyttää äidinkieltäsi on ainutkertainen. Kielesi ja sanavalintasi kertoo muille sinusta ja maailmastasi, rakentaa sillan ihmisen luota toisen luo, tekee merkityksistä yhteisiä.

Tämän myötä toivotan hyvää sunnuntaita ja hyvää äidinkielen päivää! Käyttäkää kieltä kertomaan toisillenne kivoja asioita, kuvailemaan itseänne ja maailmaanne, tunteitanne ja ajatuksianne. Kukaan muu ei tee sitä paremmin kuin sinä itse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kultaisella ysärillä pikku-Saila on tykännyt Spaissareista ja äikästä – oikeinkirjoituksesta viis! Kiitti kamuille kuvakoosteesta!

Seuraa blogia:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM