Haluan ikuisen kesäajan

kesäaika
Kuva: Unsplash

Olen saattanut joskus tuoda esille, että tykkään tieteestä. Tiederakkauteni vuoksi olen omaksunut maailmankuvan, jossa kaikki on vähän harmaata ja jossa totuuksia ei ole. Vanhat totuudet korvautuvat uusilla, tieto rakentuu vanhan tiedon päälle ja siksi mielipidettä on ihan ok muuttaa.

Esimerkkinä tiedon rakentumisesta olkoot hiljattain kohtaamani merkittävä musiikkitieteellinen fakta: Olin kuvitellut, että Ukkometso on Popedan biisi. Kun minulle huomautettiin Facebookissa sen olevan Pate Mustajärven soolotuotantoa, järkytyin ja jouduin muokkaamaan skeemat päässäni uusiksi. En enää elä valheessa, elän maailmassa, jossa Patella on soolotuotantoa.

Vaikka maalailen kuvaa itsestäni faktapohjaisena tyyppinä, tunnustan, että on asioita, joiden suhteen olen iloisesti kognitiivisten harhojen pauloissa. Ei, en usko olevani keskivertoa parempi kuski, toisin kuin kaikki muut. Sen sijaan uskon, että meidän kuuluisi elää ikuisessa kesäajassa, vaikka tiede väittäisi muuta.

Tiede nimittäin väittää, että meille terveellisin aikavyöhyke olisi Keski-Euroopan aika, eli vielä yksi tunti talviajasta taaksepäin. Silloin aamut olisivat valoisia ja pimeys laskeutuisi iltaisin aikaisemmin. Sen pitäisi auttaa heräämistä, helpottaa nukahtamista sekä vähentää kaamosoireita ja valvomiseen liittyviä terveysriskejä.

HETKINEN HETKINEN HETKINEN, kuuluu meikäläisen päässä tässä vaiheessa. Nämä tutkimustulokset sotivat maailmankuvaani vastaan, enkä suostu uskomaan niitä. Tältä taitaa tuntua ilmastonmuutoskriitikoista: vaikka tiedeyhteisö huutaa yhtä, minä haluan uskoa toista, koska minusta nyt vain henkilökohtaisesti sattuu tuntumaan siltä.

Miksi minusta nyt sitten henkilökohtaisesti tuntuu siltä, että kesäaika on ihmisen paras aika? No minä rakastan valoisia iltoja. Rakastan sitä, että töiden jälkeen on päivänvaloa, jonka avulla jaksan paremmin nähdä ystäviä, ulkoilla ja harrastaa. Kesäaika antaa minulle lisää aktiivisia tunteja ja auttaa elämään elämää, jota haluan töiden jälkeen elää.

Säkkipimeinä iltapäivinä ja iltoina on todella vaikea saada asioita aikaiseksi, enkä minä halua taantua töiden jälkeen sohvalla karkkia syöväksi zombieksi. Pimeyszombeilussa menee elämä täysin hukkaan, ja miksi meidän pitäisi taantua pimeässä vaeltaviksi zombieiksi, koska eivät kiinalaisetkaan rajoita hiilipäästöjään eiku siis pimeyszombeile ja koska nuorisokin on jotenkin pilalla ja varmasti aiheuttanut tämän kellojensiirtosekoilun omalla turmeltuneisuudellaan.

Ne kirotut talviaamut ovat joka tapauksessa pimeitä. Ne ovat pimeitä kesäajassa ja talviajassa, ne olisivat pimeitä myös ah-niin-terveellisessä Keski-Euroopan ajassa. Talviaamut ovat niin pimeitä, että ihmiset eivät tunnista tuttujaan kaupungilla, eivät näe ikkunasta ulos katsoessaan mitään ja suunnittelevat omia hautajaisiaan päivittäin. Keski-Euroopan ajassa pimeys laskeutuisi joulukuussa joskus kahden aikoihin. Kuulostaapa ööö tosi kivalta ja inspiroivalta, mutta kai se on sitten yhtä terveellistä ja mukavaa kuin hammaslääkäri tai hapankaali.

Paras aikavyöhykeargumenttini on, että vihaan talvea ja haluan teurastaa sen ikuisella kesäajalla. Että niin, sitten kun kellojen siirteleminen lopetetaan, voidaanko jäädä kesäaikaan? Se olisi minun mielestäni kiva juttu.

Minkä aikavyöhykkeen sinä haluat?

FACEBOOK       BLOGLOVIN       INSTAGRAM

Korkeakoulujen yhteishaku rullaa – näin saat jotain tolkkua opinnoista ja elämästä

yhteishaku
Kuva: Unsplash

Kevät on aikaa, jolloin moni tuskailee tulevaisuuden, siitepölyallergian ja polkupyörän huoltamisen kanssa. Näistä tulevaisuus on kenties suurin haaste, ainakin, jos tulevaisuuden kannalta tärkeää on tietää, mihin hakee yhteishaussa. On vielä monta hyvää päivää aikaa ahdistua korkeakoulujen yhteishausta, joka menee kiinni 3.4.2019.

Minä tuskailin yhteishaun aikaan montaa asiaa. Tiesin, että kieli ja kirjallisuus kiinnostivat, mutta en tiennyt, miten pääsykokeeseen kannattaa lukea, millaista yliopistossa on, tai mitä hemmettiä tarkoittavat pääsykoekirjassa vilisevät sanat ekstradiegeettinen kertoja tai diskurssi.

Ei jumalauta, minä ajattelin pääsykoekirjan ääressä. Samalla pyörittelin mielessäni, tuleeko minusta mitään isona, jos ryhdyn humanistiksi. Etenkin, kun olin aikaisemmin saanut opiskelupaikan myös ympäristöteknologiaan. Mutta tulihan minusta jotain,  koska niin elämässä käy: asiat järjestyvät ja sitä löytää itsensä paikoista ja tilanteista, joihin ei osannut kuvitellakaan päätyvänsä. Ja lopulta kaikki menee aina hyvin.

Jälkikäteen ajateltuna yliopistohaussa pelottavinta oli juuri se, että en tiennyt, millaista yliopistossa on. Mitä siellä opiskellaan, jos siellä opiskellaan suomen kieltä tai kirjallisuutta? Millaisia työllistymismahdollisuudet ovat? Millaista on yliopisto-opiskelijan arki? Millaisia haasteita kohtaa opintojensa aikana?

Olen kirjoittanut näistä aiheista aiemminkin, ja alle linkatuista kirjoituksista löydät lisätietoja yliopistohommista. Toivottavasti tieto helpottaa tässä tapauksessa tuskaa ja auttaa oman hakukohteen valinnassa ❤

1. Millaista on suomen kielen opiskelu yliopistossa?

Suomen kielen opinnoissa pääsee lauseenjäsennyksen ja äänne- ja muoto-opin lisäksi perehtymään esimerkiksi sukukieliin ja yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin, kuten kielipolitiikkaan ja sosiolingvistiikkaan. Sen sijaan opinnoissa ei päntätä viittä vuotta kielioppisääntöjä. Niitä varten on omat hakuteokset.

Tässä jokainen on oman onnensa seppä -asenneilmapiirissä kaikkia kiinnostaa tietenkin se, millaisiin töihin suomen kielen pääaineesta valmistutaan. Tyypillisin mieleen tuleva ammatti on äidinkielen opettaja, mutta suomen kielen maistereita työskentelee esimerkiksi tiedottajina, toimittajina, sisältömarkkinoijina, yritysviestinnässä, copywritereinä tai kielenhuoltajina. Sivuaineet, harrastukset, kiinnostuksenkohteet ja sattumat vaikuttavat urapolkuun.

Minun työnkuvaani kuuluu sisältömarkkinointia, copywritingiä ja viestintää. Nykyiseen työpaikkaani päädyin kaupallisen ja it-alan työkokemuksen, aikaisempien kirjoitustöiden sekä digimarkkinointiverkkokurssien ansiosta. Lue lisää opiskelusta ja työllistymisestä täältä. Kurkkaa myös kirjoitukseni kirjallisuuden yliopisto-opinnoista.

2. Miten valmistautua pääsykokeisiin?

Nykyään pääsykokeiden painoarvoa on pienennetty joillakin aloilla. Se on ihan mukava kehityssuunta, koska pääsykokeisiin lukeminen on yhtä miellyttävää kuin lattiakaivon putsaaminen oksennustaudissa.

Jos haet alalle, joka vaatii pääsykokeisiin pänttäämistä, kokosin hyödyllisiä vinkkejä ja opiskelutaktiikoita tähän kirjoitukseen. Lukusuunnitelma, tauotus, keskeisten käsitteiden ja teorioiden ymmärtäminen ja laadukas tiedon jäsentäminen pelkän läpilukemisen sijasta ovat avaimia hyvään pääsykoemenestykseen.

Ja karkit. Tai lenkkeily. Tai ihan mikä tahansa piristävä ja voimia tuova asia.

3. Mitä kaikkea yliopistossa oppii ja onko ok olla hukassa?

Yliopisto-opinnot sijoittuvat siihen ikään, jossa kasvetaan aikuiseksi monella tavalla. Muutetaan pois kotoa, itsenäistytään, tehdään virheitä, etsitään omaa paikkaa ja odotetaan sitä maagista hetkeä, kun aivot ovat vihdoin kehittyneet täyteen mittaansa. Se tapahtuu noin 25-vuotiaana, ja siksi joidenkin tutkijoiden mukaan ihminen on kypsä tekemään tärkeitä päätöksiä vasta tuossa iässä. Ammatti painostetaan valitsemaan jo paljon aiemmin, joten siksi ajoittainen hukassa oleminen kuuluu täysin asiaan.

Nuorten aivojensa ja identiteettikriisien takia moni ehtii opiskeluvuosien aikana  hieman kompuroida tai vähintäänkin keksiä sijaistoimintoja, joiden avulla lykätä esseen kirjoittamista tai kirjatenttiin lukemista. Näitä kasvuvuosien fiiliksiä, yliopistossa opittuja toisarvoisia asioita ja humoristisia elämänoivalluksia olen koonnut erinäisiin vitsihuumoripostauksiin, esimerkiksi:

4. Mikä minusta tulee isona?

Ammatinvalintakysymys riivaa montaa meistä monta kertaa elämän aikana. Se riivaa opiskelupaikkaa valitessa, mutta se riivaa myös valmistumisen hetkellä ja työelämässä. Maailma muuttuu ja aloja syntyy ja kuolee. Emme voi ennustaa, millaisia töitä tämän hetken ekaluokkalaiset aikuisina tekevät. En minäkään olisi ekaluokkalaisena osannut kuvitella, että istuisin päivät kirjoittamassa asioita internetiin ja saisin siitä palkkaa. Hyvä, että maaseudulla silloin tiedettiin, mikä internet on.

Siksi arvokkain yliopistossa oppimani taito on ollut taito oppia. Olen työelämässä opetellut ja oppinut paljon uutta, ja uskon tekeväni sitä koko loppu-urani. Samoin uskon, että en koko loppu-uraani kirjoita asioita internetiin ja saa siitä rahaa. Ne hommat voivat loppua koska vain – esimerkiksi silloin, kun kaikki maailman väsyneet ylläpitäjät lähtevät yhtä aikaa lounaalle ja internet kyykkää.

Todennäköisesti monella meistä on elämän aikana monta ammattia. Siksi uravalinnasta ei kannata kokea mieletöntä tuskaa. Jokainen koulutus on hyväksi ja avaa ovia kohti seuraavaa koulutusta tai työtä. Maailma muuttuu, niin muuttuu urakin, ja elämä kantaa aina. Lisää ura-ajatuksia voit lukea täältä.

5. Apua, en tiedä, mitä valitsen!

Jos oma haaveala tai -ammatti ei ole kirkkaana mielessä, siitä ei kannata hätääntyä. Monella muullakaan ei ole. Omia kiinnostuksenkohteitaan ja luonteenvahvuuksiaan voi kartoittaa kutsumuskartan ja luonteenvahvuustestin avulla. Niistä oli minulle aikoinaan valtavasti apua, kun pohdin, mikä minä nyt sitten olen isona. (Siis sen lisäksi, että olen pitkä.)

Lisäksi elämässä on rajattomasti mahdollisuuksia ja mikään valinta ei ole peruuttamaton. Pääainetta voi aina vaihtaa (tein itsekin niin). Työpaikkaa voi aina vaihtaa. Yliopistoon voi hakea aina uudestaan, jos ovet eivät ensimmäisellä kerralla aukea. Yhteishaku on vain yhteishaku. Niitä tulee uusia yhtä varmasti kuin siitepölyä ja eduskuntavaaleja.

Tsemppiä hakuun ja pääsykokeisiin!

FACEBOOK       BLOGLOVIN       INSTAGRAM

Luulin voivani pelastaa maailman äänestämällä, mutta epäonnistuin

politiikka
Kuva: Brian Wertheim / Unsplash

Olin nuorena kiihkeä idealisti. Sellainen, joka teki hartaasti vaalikoneita, äänesti yläasteella järjestetyissä varjovaaleissa tosissaan samalla kun muut äänestivät Herkku Hernesniemeä ja kirjoitti yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoituksissa ja sai siitä hyvästä Aamulehdeltä stipendin parhaana yhteiskuntaopin vastaajana. Sellainen, joka kuvitteli ryhtyvänsä kansalaiseksi, joka parantaa maailmaa, joka äänestää aina harkitusti ja joka osallistuu tämän yhteiskunnan kehittämiseen.

Toisin sanoen olin takakireä ja pikkuvanha tyyppi.

Pikkuvanhuuteni turvin kuvittelin vuosikausia kykeneväni muuttamaan maailmaa paremmaksi. Nyt tuntuu siltä, että olen epäonnistunut. Maailma ei ole muuttunut paremmaksi. Päätöksenteko on hidasta ja merkityksetöntä teatteria. Sukupolveani koskevat ongelmat eivät rajoitu maamme rajojen sisäpuolelle, enkä siksi voi vaikuttaa niihin sataprosenttisella äänestysaktiivisuudellani. Siksi valmistaudun äänestämään kevään eduskuntavaaleissa entistä epätietoisempana siitä, ketä äänestän ja onko äänelläni mitään merkitystä.

Ovatko ongelmamme edes ratkaistavissa ja mikä tässä maailmassa mättää? No, aloin nyt jälleen eritellä ongelmia, koska ilmeisesti se on nykyään lempiharrastukseni.

Sukupolvemme ongelmat ovat globaaleja, eivätkä ne näytä ratkeavan demokratian keinoin

Kirjoitin aikaisemmin y-sukupolven kokemasta ahdistuksesta, jonka aiheuttajaksi diagnosoin esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja globaalin talouskriisin. Ne ovat arkeemme vaikuttavia ja todellisuuttamme muokkaavia asioita, jotka eivät rajoitu Suomeen. Ne ovat haasteita, joita varsinkin nuorille sukupolville on heitetty ratkaistaviksi, haasteita, joiden varjossa nuoret tekevät valintansa perheen perustamisesta, ammatinvalinnasta ja kaikesta muustakin.

Ilmastonmuutos ja globaali talous ovat minun ongelmiani, joihin en voi vaikuttaa äänestyskäyttäytymiselläni juuri lainkaan. Minun ääneni ei vaikuttanut Lehman Brothersiin, sademetsien hakkuuseen tai mikromuovin määrään merissä. Jokainen näistä vaikutti kuitenkin työllisyysnäkymiini, ilmastoon ja ympäristöön, jossa elän.

Toistaiseksi näyttää siltä, että demokratia on osoittautunut melko hyödyttömäksi ilmastonmuutoksen, nälänhädän ja muiden tämänkaltaisten ylikansallisten ongelmien torjunnassa. Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori Janne I. Hukkinen kirjoittaakin ympäristöongelmien vaativan nopeaa reagointia ja päätöksenteon tapoja, jotka edellyttävät vallan keskittämistä asiantuntijoille uusin tavoin.

En ole oikeistoa enkä vasemmistoa – eikä ole kovin moni muukaan

Maailma ei ole enää sillä tavalla yksinkertainen, että jengi jakautuisi pienituloisiin duunareihin ja suurempituloisiin virkamiehiin, jotka asuvat omilla asuinalueillaan, käyvät tietyssä kaupassa, kannattavat tiettyä urheilujoukkuetta ja äänestävät tiettyä puoluetta, joka on joko oikeistoa tai vasemmistoa.

Maailma on paljon monimutkaisempi. Työmarkkinoiden murros on synnyttänyt uudenlaisia yhteiskuntaluokkia: esimerkiksi akateemisia, joilla voi olla paljon kulttuurista pääomaa, mutta pätkätöiden vuoksi vähän varsinaista pääomaa, tai hyvätuloista jengiä, joka ei pane pätkääkään painoa tyypillisille ylemmän keskiluokan asioille, kuten sivistykselle tai kulttuurille.

Siksi perinteiset oikeisto-vasemmisto -akselille asettuvat puolueet vastaavat heikosti monen tarpeisiin. Lisäksi monia asioita, kuten ilmastonmuutosta, maahanmuuttoa tai maailmantaloutta ei ratkota pelkän oikeisto-vasemmisto -jaottelun avulla.

Minun on aina ollut vaikea löytää puoluetta, jota haluaisin äänestää. Toistaiseksi olen ollut se kuuluisa liikkuva äänestäjä: valinnut vaalikoneesta huolellisesti tyypin, joka jakaa näkemykseni, ja sitten äänestänyt sitä vaaleissa. Sen jälkeen suhteellinen vaalitapa syö ääneni koko puolueen eduksi ja pullauttaa läpi kasan jengiä, josta en lainkaan edes pidä.

Nuorten äänestysaktiivisuus on muuten yleisesti ottaen melko alhainen. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa vain 47 % 18–24 -vuotiaista äänesti, ja 25–34 -vuotiaistakin vain 58 % käytti äänioikeuttaan. Ehkä nuoret eivät samaistu puolueisiin, ehkä he eivät usko vaikutusmahdollisuuksiinsa, ehkä he ajattelevat kuten minä: että moni ongelma ei äänestämällä ratkea.

Poliitikkoa kiinnostaa enemmän jatkokauden tavoittelu kuin oikeiden päätösten tekeminen

Poliitikkoparoilla on työssään yksi merkittävä ongelma: miten onnistua pääsemään jatkokaudelle? Jatkokauden tavoittelu johtaa pahimmillaan siihen, että vaikeita päätöksiä ei uskalleta tehdä, koska takerrutaan liikaa lyhyen tähtäimen vaikutuksiin. Kukaan ei halua olla se, joka seuraavissa vaaleissa muistetaan ikävän päätöksen tekijänä.

Siksi moni uudistus tuntuu junnaavan paikoillaan. Otetaan esimerkiksi eläkeuudistus. Uskon, että suurin osa Arkadianmäelle päässeistä tyypeistä käsittää sen, että suuret ikäluokat ovat kahmineet itselleen hyvän eläkediilin ja maksaneet siitä vain murto-osan itse. Eläkemaksuja olisi ollut syytä nostaa jo 1980-luvulla, mutta sen sijaan keksittiin kivoja keinoja päästä työmarkkinoilta pois aikaisemmin. Nuoret ikäluokat maksavat paljon enemmän työeläkemaksuja ja saavat niille paljon vähemmän vastinetta.

Kuka uskaltaisi olla se, joka tarttuu tällaiseen epäsuosittuun asiaan? Ihan vaikka niiden Rinteen keksimien synnytystalkoiden nimissä. Koska jos yli 100 000 tyyppiä nostaa yli 3000 euron eläkettä, ja samalla lisääntymisikäiset kiskovat parin tonnin palkkaa ja maksavat siitä suuria eläkemaksuja, niin joku voisi ajatella, että nyt ei ole menneet nallekarkit tasan tai että ainakin jää ne perheasunnot ostamatta.

Naurettava poliittinen teatteri eli hei jätkät ihan oikeesti

Minulla menee harvoin hermot politiikkaan, mutta syksyllä minulla meni. Perustuslakiimme on kirjattu sellainen mukava pykälä, että yksittäiselle ministerille saa äänestää epäluottamusta, eli toisin sanoen fuduja. Sellaista yritettiin ulkoministerimme Timo Soinin kanssa, kun hän oli jälleen heilunut ulkomailla vastustamassa aborttia ja hämmentänyt samalla kansainvälistä yhteisöä Suomen kannasta lisääntymisterveyteen.

Mutta sitten pojat (Sipilä, Orpo) keksivät, että ehei, tässä on kuulkaas nyt kyse koko hallituksen luottamuksesta. Että kuulkaas naiset, tekin äänestätte nyt kiltisti Timpan luottamuksen puolesta, tai muuten ei silleen niinku hyvä heilu, koska ryhmäkuri ja syyt. (Sivumennen sanoen: ulkoministeri on aiemmin lentänyt mäkeen mm. siksi, että lähetteli tuhmia tekstareita eroottiselle tanssijattarelle.)

Ihan oikeasti nyt jätkät. Uskomattoman ala-arvoista poliittista teatteria, jonka jälkeen ei pitäisi olla ihme, että porukan luottamus politiikkaan ja sen järkevyyteen rakoilee. Ja sitten lopulta, hallitus päätti kuukautta ennen vaaleja erota. Miksi minusta tuntuu, että päällimmäinen syy erolle oli se, että Keskusta yrittää tehdä näköpiirissä olevasta karmaisevasta vaalitappiosta vähän vähemmän karmaisevan?

Ei sitten muuta kuin kohti eduskuntavaaleja! Mulle saa kertoa kommenttiboksissa, ketä kannattaisi äänestää. En ole vielä selvittänyt, ja voi olla, että motivaationi selvitystyölle ei ole kovin suuri.

Ps. Haluan kiittää kolmea ystävääni esilukemisesta ja arvokkaasta kritiikistä. Yksi kritiikki päättyi sanoihin Arvostan etenkin lannistunutta asennetta. Olet saavuttanut varhaiskeski-iän. 

Niin se kai on nyt nähtävä.

FACEBOOK       BLOGLOVIN       INSTAGRAM

Sisältö tekee elämästä elämisen arvoista

baletti
Kuva: Liel Anapolsky / Unsplash 

Tässä vaiheessa vuotta, kun kaikki ovat kyllästyneet loskaan, räntään, liukkauteen ja siihen, että puistoissa ei vielä voi notkua, on entistä tärkeämpää löytää elämälle mielekästä sisältöä. Parhaimmillaan mielekäs sisältö saa unohtamaan säätilan lisäksi sen, että olet päivä päivältä vanhempi ja että vaikka kesä onkin tulossa, se on tosi lyhyt ja täynnä allergeeneja.

Mutta ihan oikeasti, nyt ne viime aikojen timantit, jotka valaisevat päiviä ja hivelevät aisteja. Olkaas hyvät:

M/S Romantic: hirveän hyvä TV-sarja

Nimen perusteella en olisi ikinä alkanut katsoa M/S Romanticia. Kun yhtäkkiä joka paikasta tihkui vihjeitä poikkeuksellisen eeppisestä materiaalista, sai uteliaisuus painamaan playta. Se kannatti.

Ruotsin risteilyä usean matkustajan näkökulmasta kuvaava sarja marssittaa paikalle suomalaisuuden kipeään ytimeen pureutuvia hahmoja: sulhaselle tiuskivan morsiamen, ö-luokan naistenmiehen, alkoholia metsästävät teinit, mikromanageroivan risteilyisännän ja onnelliset suomenruotsalaiset.

Hahmot ja tapahtumat ovat niin tarkkanäköisiä, että myötähäpeä on välillä itkettävän ja eieieieiei-huutoja kirvoittavan todellista. Minä nauroin, itkin, häpesin ja katsoin. Ai että. Katso sinäkin, jos et jo katsonut.

M/S Romantic Yle Areenassa.

Sylvia: viehättävää nykybalettia

Jos ette vielä tienneet, niin minä rakastan balettia. Toissa perjantaina käväisin Kansallisbaletissa katsomassa Sylvian, joka on älyttömän viehättävä teos. Vaikka sen juonessa on  perinteistä antiikin ajan diipadaapaa, jossa jumalat ja jumalattaret sekoittavat pakkaa minkä ehtivät, baletista hahmottuu kirkas ja väkevä nuoren naisen kasvutarina. Eikä minkä tahansa nuoren naisen, vaan metsästäjättären, joka on yhtä aikaa herkkä ja aggressiivinen, tyttö ja nainen, valmis mutta vielä täysin kesken.

Sylvian toteutus on raikas ja moderni: pelkistetty lavastus antaa tilaa tanssille, tulkinnalle ja tunteelle, sille, miten nuori nainen löytää itsensä ja naiseutensa, rakastuu, menettää, kasvaa ja lähtee.

Sylvian ehtii nähdä vielä ensi viikon ajan.

Muutama musiikkijuttu

Musiikkivideoiden kulta-aika saattoi mennä suurinpiirtein silloin, kun minä synnyin, mutta onneksi loistavia musiikkivideoita purskahtaa aina silloin tällöin tajuntaan. Yksi niistä on Vesalan Mul ei oo lapsuudensankarii, jossa on onnistuttu tekemään väkevä video väkevälle biisille.

Palataksemme musiikkivideoaikaan ennen kuuluisaa syntymääni: Nik Kershawin The Riddle on kaikessa hämmentävyydessään vallan timanttinen video. Koska arvostan myös suunnattomasti kaikkea hupaisaa, suosittelen vilkaisemaan myös Leena Vanamon Viet itsekontrollin -laatuvideon. Elämäsi ei tunnu samalta sen jälkeen.

Musiikkiasioista on pakko mainita vielä se, että Gospel Helsinki (jonka sopraanorivistä minut voi bongata) julkaisi juuri yhteistyössä Tommi Kaleniuksen kanssa tehdyn EP:n Spotifyyn. Käykäähän kuuntelemassa! ❤

Mitä muuta sisältöä pitäisi olla elämässä? Kerro kommenttiboksissa se, mitä olen missannut!

FACEBOOK       BLOGLOVIN       INSTAGRAM

30 x randomit eli kuinka kauan Sailalla kestää vastata haasteeseen

30-haaste
Kuva: Martin Reisch / Unsplash

Ihana toreynn haastoi minut viime syksynä 30 kyssärin blogihaasteeseen. Olisi ollut sangen mehukasta vastata haasteeseen silloin, koska satuin täyttämään syksyllä 30 ja koska asia olisi ollut niin sanotusti ajankohtainen.

Mutta sellaista elämä välillä on. Joskus olet freesi ja ajankohtainen, joskus käytät illan siihen, että vastailet hieman väljähtäneeseen kyselyyn, johon kaikki muut jo vastasivat, ja kuuntelet pyykkikoneen epämääräistä kolinaa. (Pyykkikoneen ääni on kolinasta huolimatta aika positiivinen juttu, koska jos ei ole koskaan iltoja kotona, ei koskaan myöskään pese pyykkiä. Voitte arvata, mitä siitä seuraa.)

No mutta. Se kysely.

1. Avioliittoja? Ei.

2. Kihloissa? Lol apua ei.

3. Lapsia? Ei. (Johon liittyen eräs x-sukupolven edustaja sanoikin kerran minulle, että kuule Saila kun te y-sukupolven edustajat osaatte kyllä valmistua yliopistosta, mutta ette lisääntyä, että MIKÄ TEITÄ VAIVAA. No meitähän vaivaa siis kaikki.)

4. Lemmikkejä? Ei. Koska allergiat.

5. Leikkauksia? Muutamia luomia on leikelty pois. Silmälaseista pääsin eroon laserleikkauksen avulla. Umpisuoli meinattiin leikata kerran, mutta onneksi ei leikattukaan.

6. Lävistyksiä? Villissä nuoruudessani minulla oli smiley, ja näytin sen kanssa aika söpöltä. Korvalehdissäni on 5 reikää ja pelkkiä parittomia koruja.

7. Tatuointeja? Ei yhtäkään.

8. Muuttoja? Nopeasti laskettuna 10 kappaletta, ja varmaan vielä seuraavat 10 edessä. Edellisessä muutossani totesin omistavani kohtuuttoman paljon kirjoja ja viinilaseja mutta kohtuuttoman vähän huonekaluja. Helppo homma.

9. Ottanut lopputilin? Muutamia kertoja, mutta en mistään dramaattisesta syystä: joko olen vaihtanut työpaikkaa tai muuttanut toiselle paikkakunnalle.

10. Ollut saaressa? Kyllä vain! Merellä, järvellä, suistoalueella. Yllättävän monessa paikassa on muuten saari, jonka nimi on Raatosaari.

11. Autosi? Ei ole. Mutta naapurillani on, ja pummin häneltä silloin tällöin kyydin. Tai oikeastaan aika usein.

12. Ollut lentokoneessa? Valitettavasti kyllä. En pidä lentämisestä yhtään ja yritän vältellä lomalentelemistä. Töiden takia välillä lennän.

13. Onko joku itkenyt vuoksesi? Luultavasti kyllä. En ole tosin kysynyt.

14. Ollut rakastunut? Eiköhän se kaikille osu joskus kohdalle. Zen Café:lla on tähän muuten semmoinen järkevä ohje, että ei kannata rakastua, koska se tietää vain surua.

15. Ollut ambulanssissa? No en sillee akuuttina potilaana.

16. Luistellut? Todella monta kertaa, sietämättömän aikaisilla ja myöhäisillä jäävuoroilla, sitkeydestä ja rakkaudesta lajiin.

17. Surffannut? En koskaan.

18. Ollut risteilyllä? No kesällä kävin Tallinnassa. Alkuperäinen risteilyajankohta piti siirtää, koska en ollut muistanut uusia passiani. Koska en muistanut, että se oli mennyt vanhaksi. Koska en muistanut, että Tallinnaan tarvitsee sellaisen. Eli muistakaa nyt kaikki: TE TARVITSETTE PASSIN TALLINNAAN. JOKU VOI KYSYÄ SITÄ.

19. Ajanut moottoripyörää? En koskaan, enkä varmasti uskaltaisikaan.

20. Ratsastanut hevosella? Juu, mutta minä olen niille kovin allerginen. Ei jatkoon.

21. Lähes kuollut? Mikä lasketaan melkein kuolemiseksi? Paha influenssa, se, että joudutaan elvyttämään vai se, että on ylidramaattinen nainen? Vastaus on siis, että ehkä lähes kuolin, ehkä en.

22. Ollut sairaalassa? Toki. Paras reissu oli se, kun minulta poistettiin vierasesine korvasta uudenvuodenaattona. Koska kuulokkeideni pehmuste oli jumittunut korvakäytävääni ja imeytynyt kiinni tärykalvoon. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Musiikilla oli.

23. Suosikkihedelmä? En ole allerginen banaaneille.

24. Aamu vai ilta? Aamut. Paitsi kesäisin illat.

25. Lempiväri? Tämä kysymys on vaivannut minua lapsuudesta asti. Joskus sanoin keltainen, mutta nyt en tiedä, mitä mahdoin ajatella silloin, koska ei minusta tunnu mitenkään keltaiselta. Lapsena yritin myös violettia, mutta sitten joku alkoi viisastella, että se ei oikeastaan ole väri. Että valitse jokin normaali väri. Ja musta, se ei sitten kuule ole ollenkaan väri! Tai valkoinen, sekään ei ole!

En valitse väriä.

26. Viimeisin puhelu? Entinen kollegani ja rakas ystäväni soitteli ja puhui kanssani kaikesta merkittävästä: kaljanjuonnista, rakkauselämästä ja töistä.

27. Viimeisin viesti? Mä nauroin niin paljon että aloin itkeä jossain vaiheessa. Se jotenkin sattui. Viesti käsitteli MS Romanticia.

28. Kahvi vai tee? Molemmat. Kahvi maidolla ja tee ilman sitä.

29. Kissa vai koira? Molemmat. Kissat pörröisinä ja luonteikkaina, koirat pieninä ja valkoisina.

30. Paras vuodenaika? Kevät. Minä rakastan kevättä. Silloin herään eloon ja muistan, että maailmassa on jotain muutakin kuin loskaa, räntää, lunta, pimeyttä, kylmyyttä ja kaikkea muuta paskaa.

Vaikka tämä on HAASTE, en haasta nyt ketään, koska koko internet on jo varmasti tehnyt tämän. Mutta jos et ole tehnyt tätä, ota tästä haaste! ❤

Lue myös:

Olen y-sukupolvea, joten minua ahdistaa koko ajan

vladimir-proskurovskiy-532426-unsplash
Y-sukupolvi purkaa ahdistustaan kahvilassa. Kuva: Vladimir Proskurovskiy / Unsplash

Mietin yhtenä päivänä, että yksi elämääni määrittävistä perustunteista on ollut ahdistus, milloin mistäkin asiasta. Lapsena asiat olivat sellaisia kuin tulipalo, maailmanloppu, jonkun kuolema tai se, että minulla ei ole hääbarbieta.

Sitten, noin 9-vuotiaana, luin artikkelin ilmastonmuutoksesta. Sen jälkeen ahdistukseni sai aivan uudet mittasuhteet. Muut huolenaiheeni olivat samankaltaisia kuin monella muullakin ysärilapsella: perheen raha-asiat, se, että Backstreet Boysin Nick ei koskaan rakastu minuun ja se, että olin rakastunut myös Kate Winsletiin.

Luulen, että muutamia muitakin ikätovereitani ahdistaa. Vuonna 1987 syntyneistä tehty pitkittäistutkimus kertoo, että joka viidennellä kasiseiskalla on ollut mielenterveysongelmia. Samoin näyttäisi siltä, että 1990-luvun laman jälkeen hyvinvointierot ovat jyrkentyneet, eikä osa perheistä toipunut lama-ajasta koskaan. Me y-sukupolven edustajat olemme kasvaneet maailmassa, joka on hyvin erilainen kuin aiemmilla sukupolvilla: meidän maailmassamme joka nurkan takana väijyy ilmastokatastrofi, talouskriisi tai uusi koukuttava appi, eikä uskoa jatkuvaan kasvuun tai toiveikkaaseen jälleenrakennukseen ole.

Kun puhun ikätovereistani ja y-sukupolvesta, tarkoitan sitä joukkoa, joka syntyi kasarin ja ysärin puolivälin välisenä aikana, käytti lapsuudessaan lankapuhelinta mutta nuoruudessaan kännykkää, varttui internetin kanssa globaaliksi ja kielitaitoiseksi ja näki laman sekä lapsuudessaan että nuoressa aikuisuudessaan. Y-sukupolvesta voi puhua myös jenginä, jolla on jokaiseen asiaan appi, jenginä, joka ei jaksa keskittyä sekuntia kauempaa ja jenginä, joka on viettänyt tuntikausia tuijottaen kissavideoita jollakin aasialaisella lentokentällä.

Ja kun nyt pääsin pohdinnoissani vauhtiin, tein tieteellisesti kattavan ongelmaerittelyn siitä, mikä y-sukupolvea (tai ainakin minua) oikeastaan vaivaa. Ja henkilökohtainenhan on poliittista, joten yleistän ongelmani koko sukupolveen. Siitäs saatte!

Rahat on loppu

Mainitsin jo yllä sen ikävän seikan, että y-sukupolvi näki lapsuudessaan ysärilaman, joka kohteli ikävästi lapsiperheitä ja leikkasi perheiden peruspalveluita. Ne heijastuivat perheiden hyvinvointiin ja asenneilmapiiriin pitkään. Moni lapsi kantoi huolta perheensä toimeentulosta tai ei osannut tai pystynyt haaveilemaan koulutuksesta tai ammatista, jos näki töiden menevän alta vanhemmiltaan.

Kun y-sukupolvi varttui nuoreen aikuisuuteen, tuli vuoden 2008 romahdus, josta Suomessa toivuttiin pitkään. Se muovasi työmarkkinoita ja ansiotulokehitystä länsimaissa uusiksi rajusti, siten, että y-sukupolvesta tuli ensimmäinen sukupolvi, joka on edeltäjiään köyhempi.

Se ei lauseena kuulosta vielä miltään, mutta se merkitsee aika paljon: y-sukupolvi ei ole päässyt kiinni työelämään samoin kuin aiemmat sukupolvet. Tämä vaikuttaa tulevaisuudennäkymiin, asenteisiin, kulutusmahdollisuuksiin ja tulokehitykseen läpi elämän: pienet ansiotulot näkyvät esimerkiksi eläkkeessä tai siinä, onko mahdollisuus hankkia omistusasunto.

Itse epäilen, että nuorten aikuisten epävarmat tulevaisuudennäkymät ja taloudelliset huolet vaikuttavat merkittävästi myös siihen, että se kuuluisa synnytystalkoisiin osallistuminen ei tule ihan ensimmäisenä mieleen. Myös syöminen kiinnostaa.

Vaihtoehdot uuvuttavat

Suurena vapauden ystävänä olen onnellinen siitä, että pystyin muuttamaan kotipitäjästäni isolle kirkolle opiskelemaan ja tekemään virheitä. Olen iloinen siitä, että en mennyt naimisiin 18-vuotiaana naapurinpojan kanssa ja jäänyt emännöimään torppaa, pukkaamaan muksuja ja elämään samoin kuin aina ennenkin on eletty.

Mutta sitten seuraa se kolikon kääntöpuoli. Liiallinen individualismi ja yhteisöllisyyden puuttuminen voivat jättää ihmisen melkoiseen tyhjiöön. Yhtäkkiä ei ole mitään selkeää elämänpolkua, jota seurata. Ei rakennelmaa tai uskomusjärjestelmää, jonka varaan elämänsä rakentaa. Ei ketään kertomassa, miten elää. Kaiken rakkaudesta yhteiskuntarakenteisiin voi niin sanotusti dekonstruoida, ja uskokaa tai älkää, nuorena kirjallisuudenopiskelijana todella harrastin sitä, ja sitten maailmastani tuli teoreettinen häkkyrä, jossa oli harmaan sävyjä ja todella paljon näkökulmia.

Joten, nurinkurisesti kyllä, joskus jengi päätyy tilanteeseen, että elämän karkkikaupassa ei olekaan niin hauskaa. Sitten ahdistaa se, että kukaan ei kerro, millaisia valintoja tehdä. Tai sitten ahdistaa se, että koska vain voi vaihtaa, mitä vain, ja usein sitä vaihtamista helpottaa joku kiva appi, kuten Tinder. Lehdistöstä kantautuukin huhuja, että häilyvät suhteet ovat ihmissuhteiden uusi musta. Melkein tulee jengille jo ikävä naapurinpoikaa ja tuttua kylänraittia!

Maapallo on loppu

Osa y-sukupolven edustajista ahdistui ilmastonmuutoksesta jo lapsuudessaan, ja jos eivät vielä silloin, niin nyt on viimeinen hetki tehdä niin.

Kukaan ei enää voi välttyä siltä tiedolta, että ilmastonmuutos on ikävä juttu. Ilmaston lämpeneminen ja jäätiköiden sulaminen aiheuttavat kaikkea epämiellyttävää, kuten merenpinnan kohoamista, äärimmäisiä sääilmiöitä, muuttoliikettä pois rannikoilta ja muilta kurjenevan sään seuduilta sekä viljelymahdollisuuksien heikentymistä.

Ilmastonmuutoksen vuoksi elintila monelta lajilta, myös meiltä ihmisiltä, kapenee. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua saatamme elää täysin erilaisessa maailmassa kuin nyt ja tapella hupenevista resursseista verisesti samalla kun hukumme tekstiilijätteeseen ja elektroniikkaromuun. Se ei ole kovin ruusuinen tulevaisuudenkuva, eikä se auta tekemään optimistisia tulevaisuudensuunnitelmia.

Kaikki uuvuttaa

Mainitsin jo, että raha, työelämään liittyvät huolet ja vaihtoehdot saattavat väsyttää. Mutta niin uuvuttaa moni muukin asia pientä y-sukupolven edustajaa! Esimerkiksi työuupumus koskettaa yhä useampaa nuorta ihmistä, varsinkin nuoria naisia.

Oma lukunsa on digistressi ja ärsyketulva: kivikautiset aivomme eivät vain sulata sitä, että puhelimen ruudulta tulee jatkuvasti valoja, ärsykkeitä, ja muita nopeita palkintoja, jotka polttavat aivoista välittäjäaineita ja häiritsevät keskittymistä.

Sitten me alamme koukuttua typeriin appeihin ja suorittaa Instagramia ja muuta somepreesensiä peläten samalla, että jäämme varmasti jostain todella upeasta paitsi. Kuten öö siitä, että jengi nuokkuu puoli kolmelta jatkoilla juoden siideriä, vaikka kukaan ei oikeastaan enää jaksaisi eikä kenelläkään ole hauskaa.

Y-sukupolven ahdistusta on dokumentoitu myös kirjallisuuteen. Esimerkeiksi kelpaavat esimerkiksi Ulla Donnerin sarjakuvaromaani Spleenish sekä Sisko Savonlahden romaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.

Mikä muu ahdistaa? Mitä missasin? Kerro kommenttiboksissa! ❤

Lue myös:

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

Näin elät oikein ja menestyt

hyviä-neuvoja
Kuva: Frame Harirak / Unsplash

Kansalaisina meillä on valtiotamme kohtaan tiettyjä velvollisuuksia, kuten verorahojen tuottaminen ja niiden säästely, yleinen kunniallisuus ja järkevä käytös. Oikein eläminen ei ole aivan iisiä, ja mediasta, poliitikoilta ja kanssaeläjiltä tulevat ristiriitaiset vaatimukset ja täydelliset somefeedit ovat omiaan hämmentämään pientä kansalaista.

Miten täällä sitten pitäisi olla ja elää? Tämän listan avulla et voi erehtyä:

  • Täytä veroilmoitus ajatuksella ja ajoissa. Täytä se uudelleen, kun saat sen bumerangina takaisin.
  • Valmistu koulustasi tavoiteajassa sekä hanki opintojesi aikana 20 vuoden työkokemus ja laajat verkostot.
  • Suunnittele henkilöbrändisi huolella ja ilmennä sitä harmonisilla ja mietityillä somejulkaisuilla, jotka ottavat huomioon jokaisen käyttämäsi somekanavan erityispiirteet.
  • Syö virallisten ravintosuositusten mukaan. Sillä ei ole niin väliä, muuttuvatko ne jatkuvasti tai tuleeko sinulle vatsa kipeäksi leivästä.
  • Älä aja maantiellä urissa, koska uria välttelemällä kulutat tienpintaa tasaisemmin, lykkäät tarvetta tien kunnostamiseen ja säästät verorahoja.
  • Tervehdi naapureitasi ja pysy kärryillä siitä, keneltä saat joulukortin.
  • Siivoa jälkesi julkisissa ja kavereiden vessoissa.
  • Äänestä oikein. Jos olet äänestänyt väärin, politiikan sedät kyllä kertovat sinulle, miten asiat oikeasti ovat ja miten sinun olisi pitänyt äänestää.
  • Älä kuormita julkisia terveyspalveluita, koska ei sinulla kuitenkaan ole mitään oikeasti hätänä!
  • Älä liukastu ja kaadu, tai jos teet sen, älä murra mitään. (ks. myös kohta ”älä kuormita julkisia terveyspalveluita.)
  • Käytä pyöräilykypärää, hammaslankaa, korvatulppia, pipoa, polvisuojia, kondomia, suojalaseja ja käsidesiä.
  • Pyydä naapurisi apuun, kun sinun pitää vaihtaa lamppu. Siis jos lamppu on sellainen hankala ja ei-tavallinen.
  • Palauta kirjaston kirjat ajoissa.
  • Jos olet nainen, älä ole sellainen hankala nainen, joka pitää huolen oikeuksistaan, huomauttaa epäasiallisesta kohtelusta tai vaatii kunnon palkkaa. Oikeastaan voisit mennä keittiöön.
  • Hanki riittävä uimataito.
  • Varmista, että palovaroittimesi toimii ja että osaat alkusammuttaa, elvyttää ja katkaista virrat pääkatkaisijasta.
  • Pistä presidentin kuva seinälle ja ala lisääntyä.

Juuh elikkäs tällaiset neuvot tällä kertaa. Mitä jäi puuttumaan? Kerro kommenttiboksissa! ❤

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM