Elämän tarkoitus on mehu

Kun kokee suuria elämänmullistuksia tai muita käänteentekeviä hetkiä, usein oivaltaa elämästä jotakin uutta ja katsoo sen jälkeen kaikkea toisin. Oivallusten jälkeen tajuaa, mikä on oikeasti tärkeää, ja tekee sen vuoksi muutoksia – esimerkiksi downshiftaa, lopettaa exänsä stalkkaamisen Facebookissa, lähtee kiertämään maailmaa tai hankkii lapsen.

Tällä viikolla minäkin ymmärsin, mikä elämässä on tärkeää. Mehu.kyllä-se-siitäOivallus kumpusi influenssan muodossa saapuneesta mullistuksesta. Mullistus alkoi maanantaina rajulla yskällä ja muuttui nopeasti korkeaksi kuumeeksi. Arki meni ympäri, ja työjuttujen sijasta päivien ykkösprioriteetiksi nousi se, että saisin juotua ja syötyä jotain.

Uudessa elämäntilanteessa mehu nousi yhtäkkiä valtavan suureen arvoon, ja elämä alkoi pyöriä sen ympärillä. Mehu oli ainoa asia, joka meni alas. Vesi ei maittanut ollenkaan. Lähetin kiikuttamaa ruokaa pystyin vain närppimään. Mutta mehu, se maistui.

Ja sitten se loppui.

Mehuvarastojen ehtyessä elämäni kiinnekohta katosi kokonaan, ja jouduin totta tosiaan taistelemaan Buranat alas vedellä. (Oli siinä hyötynsäkin: erittäin rankaksi osoittautunut jääkaapille ja vessaan raahautuminen vähentyi. Se säästi voimia. Minulla on sentään 25 neliön yksiö, jossa on valtavat välimatkat.)

Joko kuumelukemien tai mehuttomuuden vuoksi en muista keskiviikosta juuri mitään. Mutta torstai! Ne ovat aina toivoa täynnä! Ensinnäkin pystyin rykäisemään itseni laboratorioon (tulos: influenssa A, yllättyneitä olivat = ), toiseksi ostin samalla reissulla hurjasti mehua: karpaloa, appelsiinia, omenaa, ja kolmanneksi kuume alkoi vihdoin osoittaa laskemisen merkkejä.

Tarinan opetus: vastedes minulla on aina jääkaapissa mehua.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

#Uraoivallus – sivupolku voi olla uusi valtaväylä

Trendi & Lily starttasivat juuri #uraoivallus -kamppiksen. Kamppiksen ideana on kerätä yhteen työhön liittyvää viisautta, ja siinä haastetaan kertomaan työhön liittyvä oivallus, joka on muuttanut suhtautumista uraan. Se voi olla pieni, työpäivää parantava lifehack tai vaikka urakriisistä kummunnut isompi oivallus.uraoivallusKamppiksen innoittamana kirjoittelin kolme itselleni tähän mennessä tärkeintä oivallusta:

Oivallus 1: Sivupolku voi olla uusi valtaväylä

Kerroin aiemmin olevani opiskelua rakastava humanisti. Pitkään ajattelin ryhtyväni tutkijaksi, ja työskentelinkin opintojen ohella tutkimusavustajana. Kun opintojeni loppuvaiheessa tajusin, että väitöskirjan tekeminen ei löisi leiville, piti keksiä jotain muuta. Hetken aikaa tuntui siltä, että kaikki ovet lyötiin naaman edestä kiinni ja lujaa. Mietin, tekeekö maailma mitään ihmisellä, jonka haaveammatit olivat tutkija, runoilija ja välillä astronautti.

Tuona aikana piirtelin paljon ajatuskarttoja kiinnostuksenkohteistani ja vahvuuksistani. Sitten hyppäsin yritysmaailmaan tekemään kaupallisia juttuja, ensin assariksi. Se tuntui aluksi sivupolulta, eikä siirtymä ollut helppo. Se osoittautui kuitenkin oikeaksi ja oli sysäys kohti kaikkea jännittävää, kuten vaikka sisältömarkkinointia.

Urahyppyjen ei tarvitse aina olla suoraan ylöspäin, ne voivat välillä olla myös sivulle. Kokeiluista ja sivupoluista voi syntyä vaikka mitä, ja minullakin sivupolku vei kohti oman alan hommia – jos nyt nykymaailmassa voi tiukasti oman alan hommista puhua.

Sivupoluista syntyi myös kaksi seuraavaa oivallusta:

Oivallus 2: Ota opiksesi ja jeesaa muita

Minulla on ollut kunnia työskennellä lukuisten huipputyyppien kanssa, ja erityisesti ensimmäisinä työvuosina se oli todella arvokasta. Itseään paremmilta ja kokeneemmilta oppii paljon sekä siitä, miten asiat kannattaa tehdä että siitä, miten niihin kannattaa suhtautua.

Myös jokaisesta virheestä oppii – työelämässä niitä väistämättä tulee. Siksi niitä ei kannata pelätä, vaan ottaa niistä opiksi.

Omat opit kannattaa myös laittaa kiertämään: hyvä ruokkii hyvää ja onnistuminen onnistumista. Kaveria kannattaa aina jeesata.

Oivallus 3: Puhu unelmistasi ääneen

Aiemmin minun oli vaikea puhua ääneen omista unelmistani – mikä unelma tai urahaave kirjoittaminen muka on, ajattelin usein. Silti onnistuin mainitsemaan sen sopivassa paikassa, mikä sysäsi minut urallani oikeaan suuntaan.

Uusin aluevaltaukseni on mainita ääneen myös se, että haluaisin jonakin päivänä julkaista kirjan. Sen kertominen tuntui joskus absurdilta, sellaiselta, että sitä ei kehtaa sanoa ääneen.

Mutta tässä se jippo piileekin: Kun unelmansa sanoo tarpeeksi monta kertaa ääneen, se ei tunnu enää niin absurdilta. Joka kerta siihen uskoo enemmän, joka kerta se on vähän enemmän totta. Ja lopulta voi käydä niin, että joku oikea ihminen kuulee sen.

Mikä sinun uraoivalluksesi on? ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

 

Samaan aikaan toisaalla

Aika usein törmään loistaviin ja teräviin kirjoituksiin, jotka kestävät monta luku- ja erityisesti jakokertaa. Siksi ajattelin jakaa teille neljä tutustumisen arvoista suosikkiani viime ajoilta.kehukukat

Juliaihmisen kirjoitus flirtin ja ahdistelun erosta

Me too -keskustelu on kirvoittanut kommentteja tyylillä eihän tässä sitten uskalla sanoa enää mitään koskaan kenellekään. Julia latelee kirjoituksessaan ohjenuoria siitä, missä flirtin ja ahdistelun rajat menevät ja käyttää esimerkkinä ns. mummotestiä: mieti, voisitko sanoa saman asian mummollesi.

Tässä muutama konkreettinen esimerkki ihan omasta elämästäni:

Älä tee näin: Höhhöh tyttö, paljonkos maksais tai hyvä perse, huora.

Tee näin: Lähtisitkö joskus kaljalle? Tai mitäs tykkäsit keikasta?

Lisää vinkkejä ja painavaa asiaa Julian kirjoituksessa.

Vihervaaran Annan pohdinta siitä, mistä voi tietää, haluaako lapsia

Annan kirjoitus muistuttaa, että lasten saaminen ei ole ihan yksinkertaista. Siihen voi liittyä pettymyksiä ja suruja, huonoja elämäntilanteita tai vaikeuksia tunnistaa, haluaako lapsia vai ei.

Parikymppisenä on helppo ajatella, että lapsia saa sitten joskus. Kunnes se sitten joskuskin koittaa, ja pitäisi osata tietää, miten päätös tehdään – vai voiko sen jättää tekemättä?

My Blueberry Morningsin Elinan kirjoitus oman kehon hyvyydestä

Omasta kehosta tulee aika usein ajateltua ja puhuttua rumasti. Elinan kirjoitus kehon hyvyydestä ja hyväksymisestä muistuttaa, että keho pystyy vallan ihmeellisiin asioihin ja toimii viisaasti. Siksi sitä kannattaa myös kohdella hyvin ja arvostavasti.

Se kannattaa pitää mielessä seuraavan kerran, kun vilkaisee itseään kriittisesti peiliin.

Pupulandian Jennin kirjoitus yksinäisyydestä

Jennin avoin ja koskettava kirjoitus yksinäisyydestä muistuttaa, että yksinäisyyttä voi kokea kuka tahansa. Yksinäisyys voi johtua esimerkiksi elämäntilanteesta, muutosta uudelle paikkakunnalle, sairaudesta tai siitä, että aikuisena ystävien löytäminen on monesti vaikeampaa kuin nuorempana.

Samalla kirjoitus on toiveikas. Uusia ystäviä voi löytää harrastuksista, netistä tai ystävätoiminnan kautta. Tekstissä on linkkejä Jennin muihin yksinäisyyttä ja ystävyyttä käsitteleviin kirjoituksiin. Suosittelen! ❤

Mitä vaikuttavaa sinä olet lukenut viime aikoina?

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

5 x rauhallisempi arki

Kirjoitin aiemmin, että valitsin vuoden 2018 sanaksi rauhan. Tärkein syy rauhan vaalimiselle oli se, että rauhoittuminen ei ole minulle lainkaan luontaista. Olen aika levoton ja kärsimätön tyyppi, jolla on tapana suorittaa vähän jokaisella elämänalueella.

Suorittamista tärkeämpää on opetella palautumaan. Sen minulle on opettanut esimerkiksi sitkeä ylikunto, joka aikoinaan nosti sykkeet kattoon ja vei yöunet. Se opetti, että parhaisiin tuloksiin ei pääse se, joka harjoittelee ja suorittaa eniten vaan se, joka osaa levätä ja palautua. Siksi ajattelin pistää jakoon viisi hyväksi havaitsemaani oppia, jotka auttavat palautumisessa ja rauhoittumisessa:

Pidä järkeviä taukoja

Minulla oli aiemmin sellainen huono tapa, että roikuin tauoilla somessa. Koska teen päätetyötä, somettaminen ei auta aivojen nollaamisessa pätkääkään.

Jotta asiat muuttuisivat, niitä pitää tehdä eri tavalla. Siksi raahasin värityskirjan ja värikynät työpaikalleni. Värittäminen rentouttaa, alentaa stressiä ja auttaa keskittymään. Nykyään vietän taukoni värittäen sen sijaan, että roikkuisin somessa. Toimii.onnensiruja

Käy kävelyillä

Kävely virkistää, pitää yllä aerobista kuntoa ja toimii hyvänä vastapainona toimistotyölle. Parhaimmillaan kävellessä voi päästä flow-tilaan, jossa ajatukset ja ideat virtaavat vapaasti.

Pyrin joka viikko kävelemään joko työ- tai harrastusmatkoja. Kaupunkikävelyä parempi juttu on, jos voi kävellä metsässä. Jo viisi minuuttia metsässä kohottaa mielialaa, 20 minuuttia laskee verenpainetta. Kokemukseni mukaan myös metsässä nukkuminen on tosi jees.

Vähennä notifikaatioita

Aivomme ovat melko kivikautiset, eivätkä ne sovi moniajoon. Monen asian tekeminen yhtä aikaa ei tee meistä tehokkaampia, se tekee meistä tyhmempiä. Informaatioähky pistää aivot ylikierroksille ja patoaa luovuuden.

Siksi olen ottanut puhelimestani lähes kaikki notifikaatiot pois. Sähköpostinikin tsekkaan vain tietyin väliajoin. Olen testannut myös täysin sometonta päivää.

Meditoi

Olen todennut mindfulness-harjoitteiden hyödyt konkreettisesti. Ne auttavat minua nukahtamaan, parantavat keskittymiskykyä ja laskevat stressiä. Tutkimusten mukaan meditointi kehittää myös ajattelun joustavuutta ja luovuutta.

Nykyään meditaatioharjoitteita löytyy helposti vaikkapa youtubesta tai lukuisista apeista. Itse käytän Calmia. Appien hyvä puoli on se, että harjoitteita voi kuunnella vaikka bussimatkalla – se on muuten yksi työmatkatraditioistani.

Opettele jokin uusi taito tai pidä yllä vanhaa

Oppiminen on aivojen juttu, ja aivot tykkäävät siitä, että niitä käytetään. Minulle aivotyön vastapainona ovat toimineet erityisen hyvin taitolajit ja musiikki. Nykyään soittelen töiden jälkeen pianoa. Se nollaa ajatukset tehokkaasti.

Mitä relausvinkkejä sinulla on? ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Millaista on kirjallisuuden opiskelu yliopistossa?

Aiemmin kirjoitin suomen kielen yliopisto-opinnoista, ja postauksen herättämän keskustelun perusteella päätin kirjoittaa opiskelukokemuksistani enemmänkin. Yliopistossa kun oppiaineita riittää, ja usein ne omaan tutkintoon kuulumattomat aineet oppisisältöineen jäävät hyvin vieraiksi.

Suomen kielen opiskelun lisäksi tiedän toiseksi eniten kotimaisen kirjallisuuden opiskelusta. Se oli alkuperäinen pääaineeni, ja suoritin kotimaisesta kirjallisuudesta perus- ja aineopinnot sekä pari muuten vaan kiinnostavaa ekstrakurssia.

Vaikka kotimaisen kirjallisuuden opinnot ovat ehtineet muuttua omien opiskeluaikojeni jälkeen, nopean vilkaisun perusteella perussisällöt ovat samoja: kirjallisuuden klassikoita, nykykirjallisuutta, kirjallisuudentutkimuksen suuntauksia ja kirjallisuushistoriaa.kirjallisuuden-opiskeluSuuret sivumäärät tekevät kotimaisen kirjallisuuden opinnoista melko työläät. Vertailun vuoksi: kun pystyin valtiotieteellisessä saamaan 5 opintopistettä lukemalla ja tenttimällä pari teoriakirjaa, saatoin kirjallisuuden opinnoissa saman opintopistemäärän eteen lukea kasan kaunokirjallisuutta, jonkin teoriakirjan, kirjoittaa pari esseetä ja käväistä tentissä.

Perusopinnot: syvään päähän kotimaisten klassikoiden kanssa

Kun aloitin opinnot Helsingin yliopistossa, ensimmäisen syksyn perusopintoihin kuului kaksi 10 opintopisteen jättikurssia. Toisella niistä luettiin noin 30 kotimaista romaania rinnakkain kirjallisuushistorian kanssa. Toisella kurssilla perehdyttiin proosan ja lyriikan teoriaan ja analyysiin ja tehtiin paljon esseitä ja muita tehtäviä.

Se oli aika kylmä suihku hämmentyneelle fuksille.

Nykyään jättikursseja on pilkottu osiin. Se on kiva juttu pienempien kokonaisuuksien vuoksi ja ihan vain siksi, että jos joutuisi keskeyttämään kurssin, ei menettäisi 10 opintopisteen pottia kerralla.

Pilkkomisesta huolimatta perusopintojen idea ja sisältö on kuitenkin sama: saada perustiedot suomalaisen kirjallisuuden historiasta ja kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteistä sekä harjaantua analysoimaan kirjallisuutta.

Aineopinnot: Raamattu ja pari muuta kirjaa

Aineopintoihin jatkoin vielä pääaineopiskelijan statuksella, ja siksi niihin kuului teoriapraktikum. Siinä perehdyttiin syvällisemmin kirjallisuudentutkimuksen teorioihin ja tutkimusmenetelmiin, ja samalla tarjottiin välineitä edessä olevaa kandidaatintutkielmaa varten. Sivuaineopiskelijat selviävät pääaineopiskelijoita vähäisemmillä teoriaopinnoilla.

Teoriaopintojen lisäksi yksi iso kokonaisuus aineopinnoissa käsittelee kirjallisuuden lajeja ja tyylikausia. Tyypillisesti näillä kursseilla luetaan noin 10 kaunokirjallista teosta tietystä lajista tai tyylisuunnasta sekä niihin liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Itse napsin näistä kursseista kaikkea mielenkiintoista, kuten nykykirjallisuuden, yhteiskunnallisen kirjallisuuden, lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja sotienjälkeisen modernismin. Istuin myös jonkin lyriikantutkimuksen kurssin.

Yksi työläimpiä ja samalla sivistävimpiä kursseja oli legendaariset mittasuhteet saavuttanut kurssi Raamattu ja kirjallisuus, jota kuvataan tutkintovaatimuksissakin melko työlääksi. Kurssilla luetaan Raamattu lähes kokonaisuudessaan ja sen rinnalla sitä kommentoivia ja siihen viittaavia kaunokirjallisia teoksia. Teoriapuolella käydään läpi Raamatun syntyä ja historiaa, ja aamuyön tunteina kirjoitetaan kirjallisuusesseitä hikoillen.

Kurssi oli, ja on edelleen, yksi yliopistourani sivistävimpiä, mielenkiintoisimpia ja no, tuskallisimpia. Palkintona siitä saa kokonaiset viisi opintopistettä.

Miksi opiskella kirjallisuutta?

Kirjallisuus sopii sivuaineeksi moneen tutkintoon – kaverini ovat todistaneet sen soveltuvan myös pääaineeksi. Kirjallisuuden opiskelu sivistää. Se sivistää niin paljon, että haluan sanoa sen uudestaan: kirjallisuuden opiskelu sivistää. Se avaa uusia näkökulmia ihmisyyteen, kieleen, kulttuurihistoriaan ja meitä ympäröivään yhteiskuntaan. Se antaa välineitä kirjallisuuden analysointiin ja kirjallisuutta ympäröivien juttujen ja asioiden hahmottamiseen, ja samalla se antaa valmiuksia kaiken kyseenalaistamiseen ja kriittiseen ajatteluun.

Kirjallisuus on hieno taidemuoto, joka auttaa ymmärtämään itseään, muita ja ympäröivää maailmaa. Koska se on taidemuoto, sen  välineellistäminen tuntuu vähän hassulta. Silti kirjallisuudesta voi löytää myös hyötynäkökulman: Kirjallisuus paljastaa paljon arvokasta ihmisistä ja ympäristöstään. Kirjallisuus kuvaa, analysoi ja piikittelee ympäristöään, ja sen lukeminen kehittää ajattelua, empatiakykyä ja sosiaalisia taitoja. Hyvä kirjallisuudentuntemus mahdollistaa myös vaikka hyvien kirjavinkkien jakamisen ja siten lukemisen ilosanoman levittämisen – ja lukutaito, se on tärkeä juttu. Se harjaantuu vain lukemalla.

Mitä kirjallisuuden opiskelijasta tulee isona?

Minusta tuli isona kirjallisuuden sivuaineopiskelija, joten joku oikea kirjallisuuden maisteri varmasti osaisi vastata tähän minua paremmin. Kuitenkin omassa aineyhdistelmässäni (suomen kieli, kotimainen kirjallisuus, sosiologia, viestintä, sukupuolentutkimus + jne), on varmasti samankaltaisuuksia myös monen kirjallisuutta pääaineenaan opiskelleen kanssa.

Tyypillisiä urapolkuja kirjallisuuden maistereille ovat esimerkiksi äidinkielen opettaja, kirjasto- ja kustannusala, toimittaja, tiedottaja ja erilaiset kulttuurialan ja -järjestöjen hommat. Sivuainevalinnat, sattumat ja omat kiinnostuksenkohteet tietenkin vaikuttavat urapolkuun.

Työelämä muuttuu nopeasti, ja uusia ammatteja syntyy hurjaa vauhtia. Siksi opintojen alussa on vaikea sanoa, millaiseksi maailma ja työelämä on opintojen loppuvaiheessa muotoutunut. Kirjallisuuden opiskeleminen antaa hyvän pohjan oppimiselle, laajojen kokonaisuuksien jäsentämiselle sekä luovalle ja kriittiselle ajattelulle. Hyödyllisiä taitoja kaikki.

Anekdoottina kerrottakoon, että kun aloitin opintojani luulin, että minusta tulisi isona runoilija. Ei tullut, ainakaan päätoimista sellaista. Sen sijaan tungin kyllä runojani esimerkiksi entisen työpaikkani henkilöstölehteen, ja välillä tähän blogiinkin. Runous on siis edelleen minun juttuni, ja kirjallisuuden opinnoista sain valtavan hyvän pohjan myös kirjoittamista varten.

Millaisia opiskelukokemuksia sinulla on?

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Asioita joista vähän elämässä ilahdun

Kirjastot. Tunnelma, kirjojen tuoksu ja ne lukuisat hyllymetrit hymyilyttävät aina.

Ikenissä tuntuva kuiva ja kirpeä valkoviini perjantai-iltana – tai kai se toimii myös muina iltoina.

Viherkasvien kastelu aamuisin.amaryllisMun kreisi amaryllis, jonka jouduin tukemaan kengännauhalla ikkunankahvaan.

Eräs Telegram-ryhmä, jonka mitä-kaikkea-kolmikymppisen-naisen-pitääkään-kestää -keskustelulle nauroin ääneen.

PMMPn Rakkaudesta-levy, jonka kuulas soundi tuntuu keväältä ja jonka sanoituksista tämän postauksen otsikko on napattu.

Tulppaanit, jotka saapuvat kauppoihin muistuttamaan, että tätäkin talvea on päivä päivältä vähemmän jäljellä.

Se aamu, jona lähdin töihin leudossa ilmassa lintujen laulaessa ja huomasin, että enää ei ole täysin pimeää.

Mikä sinua ilahduttaa juuri nyt? ❤

Karl Ove Knausgård: Taisteluni II

Lähes vuosi sitten tartuin Karl Ove Knausgårdin kuuluisan Taisteluni-romaanisarjan ensimmäiseen osaan. Lukukokemus oli vaikuttava, mutta samalla raskas ja intensiivinen. Tarvitsin vähän taukoa sen jälkeen.

Loppuvuodesta tartuin kakkososaan, nyt sain sen päätökseen. Taisteluni II (Min kamp II, 2009) on nimensä mukaisesti Knausgårdin omaelämäkerrallisen romaanisarjan toinen osa. Osia on kokonaisuudessaan kuusi.taisteluni-iiToisessa osassa Knausgård keskittyy lähes täysin perheeseensä. Hän kuvaa muuttoaan Norjasta Ruotsiin, rakastumistaan nyt jo entiseen vaimoonsa Linda Boström Knausgårdiin, Vanja-tyttären syntymää ja lapsen ensimmäistä elinvuotta.

Lapsen pitkä musta tukka oli liimautunut päätä myöten. Iho oli harmahtava ja vahamainen. Hän huusi, en ollut koskaan ennen kuullut sellaista ääntä, se kuulosti minun tyttäreltäni, ja olin maailman keskipisteessä, en ollut koskaan ennen ollut siinä, mutta nyt olin siinä, me olimme siinä, maailman keskipisteessä. Kaikki oli hiljaista ympärillämme, mutta siinä missä me olimme, kätilö, harjoittelija, Linda, minä ja pieni lapsemme, siinä loisti.

Upeinta teoksessa on Vanja-tyttären odotusajan ja syntymän kuvaus. Lapsen syntymää kuvaileva kohtaus on yksi kirjan liikuttavimpia kohtia – niin intensiivisesti ja kauniisti se on kirjoitettu. Tällaisia kohtauksia lukiessa tuntee koko kehollaan, kuinka hienoa kirjallisuutta onkaan lukemassa.

Hienojen hetkien jälkeen tulevat ne raskaat hetket. Minulle ahdistavimpia kohtia olivat Karl Oven ja Lindan ailahtelut, tunteenpurkaukset ja riidat. Knausgård ei sensuroi tai kaunistele itseään. Se on harvinaista, ja se tekee romaanisarjasta niin merkittävän. Samalla se tekee teoksesta myös vaikean, ahdistavan ja raskaan.

Arkisten tapahtumien rinnalla Knausgård kuljettaa monisivuisia pohdiskeluja ympäristöstään, ajasta, uskonnosta ja yhteiskunnasta. Välillä teksti etenee kuin ajatus: poukkoilee ja karkaa sivuraiteille vaan palatakseen jälleen johonkin arkiseen tilanteeseen kuten kahvilaan tai ruokakauppaan. Poukkoilu tekee lukemisesta haastavaa, mutta samalla se tekee siitä teoksesta ainutlaatuisen: niin avoimesti Knausgård ajatuksiaan ja elämäänsä kuvaa, niin taitavasti hän kuljettaa tekstiä.

Knausgård on tarkka ihmiskuvaaja, joka nimeää itsensä monesti ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Yhdessä hetkessä hän kuvaa tarkasti ystäviään ja keskusteluja illanvietossa, seuraavaksi hän pakenee keittiöön tiskaamaan tai laittamaan ruokaa päästäkseen pois vuorovaikutustilanteesta, väistääkseen ihmisiä.

Taisteluni II on sekä tarkkailua että avautumista. Sekä väistämistä että kohtaamista. Sekä hyviä hetkiä että huonoja hetkiä. Kirjana se on helpommin lähestyttävä ja tunnelmaltaan ystävällisempi kuin sarjan ensimmäinen osa, jossa käydään muutaman sadan sivun verran läpi Knausgårdin isän alkoholismia. Lukukokemuksena se on kuitenkin niin vaativa, että pidän jälleen tauon ennen seuraavaan osaan tarttumista.

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM