#vainsinkkujutut

Aikaisemmin kirjoitin, kuinka olen selvinnyt flunssan pahimmasta muodosta, eli sinkkuflunssasta. Sinkkuflunssan loppuvaiheen houreisiin kuuluu esimerkiksi perintöhopeoiden miettiminen, mikä toimikoon vihjeenä siitä, kuinka vakavasta taudinkuvasta on kyse.

Mutta kyllä se sinkkuus voi synnyttää muitakin ajatuksia ja oivalluksia. Vaikka tällaisia:

  • Voit nukkua yösi rauhassa, koska kukaan ei kuorsaa vieressäsi.
  • Voit valvoa yösi rauhassa surren, koska kukaan ei ole vieressäsi.
  • Voit alkaa kartoittaa nuorempia sukulaisnaisiasi tulevaisuuden seuraneidin roolia varten. Seuraneiti istuu luonasi ja lukee sinulle Katekismusta ääneen. Kun torkahdat ristipistotyösi ääreen, hän livahtaa pois vähin äänin.
  • Voit nauraa katketaksesi, kun potentiaalinen tulevaisuuden seuraneitisi postittaa sinulle seuraavan magneetin:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Voit riemuita siitä, että sinulla on paljon aikaa vain itsellesi ja omille harrastuksillesi. Loputtomasti aikaa.
  • Kiroilet ruokakauppojen pakkauskokoja ja sitä, että sinkkuboksisi jääkaapin pakastelokeroon ei mahdu sitten yhtään mitään. Paitsi että jostain syystä sinne mahtuu pyttipannun jämät, joita et koskaan syö.
  • Sinun ei tarvitse siivota lattialta kenenkään muun sukkia tai kalsareita.
  • Voit käydä erittäin nuoren henkilön kanssa seuraavan sananvaihdon: ”Onks sulla poikaystävää?” ”Ei.” ”Vähänkö sulla on köyhä elämä.”
    • Voit sen jälkeen käyttää aikaa siihen, että mietit, kuinka hävytöntä nuoriso nykyään on.
  • Voit seurata ystäväpiirisi vakiintumista ja keksiä elämästäsi erilaisia metaforia, jotka liittyvät mm. tuolileikkiin (joku jää ilman) tai siihen, että kukaan ei halua ottaa viimeistä.
  • Voit miettiä, että elämä on kuitenkin ihan tosi jees, ja se jos mikä on tärkeää.

Lue myös:

Sinkkuflunssa

Miltä eroaminen tuntuu?

Näin muutat sinkkuboksiin

Muut somet ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Lisa Strømme: Mansikkatyttö

Miltä kuulostaa yhdistelmä pohjoismainen, lyhyt kesä, suuri taiteilija ja kielletty rakkaus? Hyvältä keitokselta? Ongelmilta? Kesän heräämiseltä ja hiipumiselta? Ainakin niiltä. Lisa Strømme pureutuu teoksessaan Mansikkatyttö (The Strawberry Girl, 2016) rakkaustarinaan Edvard Munchin maalausten takana. Taustalla on tositarina Munchin ja erään amiraalin tyttären kesäromanssista, mutta tietenkin kirjailija on käyttänyt runsaasti värikynää Mansikkatyttöä rakentaessaan.

mansikkatyttö

Tarina sijoittuu Norjan rannikolla sijaitsevaan kauniiseen Åsgårdstrandiin, jossa useat norjalaiset boheemit ja taiteilijat viettivät kesäänsä. Niin myös vuonna 1893. Tarinan keskiössä on paikallinen Johanne, joka tunnetaan myös nimellä Mansikkatyttö hänen poseerattuaan nuorempana samannimisen taulun mallina. Johanne tuntee paikallisen luonnon, hengittää heräävän kesän tahdissa ja kerää marjoja seudun kesävieraille. Taiteellisesti lahjakas Johanne tuntee myös paikkakuntalaisten kavahtaman Munchin, jopa maalaa tämän kanssa.

Kun Johanne pestataan varakkaaseen Ihlenin perheeseen piiaksi, hän ystävyystyy perheen oikukkaan Tullik-tyttären kanssa. Pian Johanne päätyy välikädeksi Tullikin ja Munchin intohimoiseen ja kiellettyyn romanssiin. Varmaan arvaatte, mitä siitä seuraa: luokkaeroja, riutumista, kotiaresteja, intohimoa, niitä tuttuja juttuja.

Yleensä vierastan historiallisista henkilöistä tehtyä fiktiota, koska faktan ja fiktion rajan hämärtyminen tuppaa ärsyttämään. Mansikkatyttö kuitenkin veti mukanaan, erityisesti sen takia, että pohjoismaisen kesäluonnon, arkisten askareiden ja maaseudun kuvaus viehättivät minua valtavasti. Kertojana ja havainnoijana toimiva Johanne sulautuu luontoon, ja tarina elää kesän vaiheiden mukaan.

Kesäkuu paiskasi kättä heinäkuun kanssa hiostavaa hellettä lupaavan sopimuksen merkeissä. Lämpötilat kipusivat taivaisiin ja toivat kuumimman kesän miesmuistiin. Kun suurin osa meistä nääntyi, Tullik säteili helteessä. Hänen hipiänsä päivettyi lämpimän pehmeäksi, ja hänen hiuksensa olivat upeammat kuin koskaan ja loistivat auringon vaalentamina kultaisina suortuvina. Hänen sielunsakin paahtui elämästä, jännnityksestä ja vaarasta.

Ylipäätään Mansikkatytössä oli paljon minua miellyttäviä juttuja. Sen todistaa laatimani äärimmäisen kirjallisuustieteellinen checkbox-lista Sailaa viihdekirjoissa miellyttävistä elementeistä:

[x] eloisa luonnon ja vuodenaikojen kuvailu

[x] historialliset puitteet

[x] arkisten askareiden kuvailu eli ns. maanläheisyys

[x] ei-myötähävettävät seksikohtaukset

[x] taiteilijat

[x] punapäät

Miellyttävistä jutuista huolimatta kirjassa oli miinuksiakin: Tullikin repivä ja leiskuva tunteellisuus alkoi loppua kohden käydä lukijalle tuskalliseksi ja lipsua pateettisuuden puolelle. Loppuratkaisukaan ei yllätä. Silti kokonaisuus jää vahvasti plussan puolelle, ja ahminkin kirjan muutamassa päivässä. Tietenkin siten, että suurimman osan lukuajasta vietin puistossa maaten. Mansikkatyttö, jos mikä, on kesäkirja.

* Teos on saatu kustantamolta

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Lomahavaintoja

Olen onnistunut viime viikkoina sekoittamaan viikot, päivät ja kuukaudet. Laiskojen päivien lomassa olen oppinut, että lomalla voi notkua maanantaiaamuna kirjastossa, samoilla hyllyjen välissä ja miettiä, miksi maanantait eivät aina ole tällaisia.

Lomalla voi myös

reissata ympäri Suomea ja tavata vanhoja ja uusia tuttuja, ajatella

miksi minä en tapaa heitä useammin.

lomalla voi 3

Lomalla ehtii juuri ja juuri syödä aamiasta ennen kuin lähtee kaverin kanssa lounastreffeille,

voi kiertää hitaasti läpi kaikki museot, pysähtyä jokaisen teoksen tai esineen kohdalla,

lukea kaikki tekstit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten voi katsoa hitaasti pimenevää loppukesän iltaa, sitä, kuinka aurinko laskee puiden latvojen taa taustallaan Lorden hypnoottinen ääni – oh how fast the evening passes, cleaning up the champagne classes

Lomalla voi levittää joogamattonsa heti aamulla kotitalon sisäpihan pihanurmelle ja ajatella,

kuinka hienoa on, että talossamme on sellainen sisäpiha, että kesäaamut ovat lempeitä.

Lomalla voi leipoa sämpylöitä ja antaa taikinan kohota rauhassa, unohtaa muut ajanmääreet.

Loman voi aloittaa festariviikonlopulla ja päättää toiseen festariviikonloppuun. Lomalla voi levätä musiikissa ja ihmisissä alusta loppuun, ja kun loma päättyy, se musiikki soi minussa edelleen.

Miltä eroaminen tuntuu?

Tähän ikään mennessä ehtii kokea kaikenlaista. Iloja, suruja, hyvää ja pahaa. Kompastumisia ja kipuamisia. Suruissa ja kompuroinneissa on onneksi kaksi hyvääkin juttua: ne menevät lopulta ohi ja niistä saattaa oppiakin jotain.

Yksi näistä suruista on ero. Se tuntuu lamaannuttavalta ja omituiselta tyhjiöltä, joka nielaisee kaiken normaalin. Surun käsittelyn lisäksi myös identiteettiään joutuu käsittelemään: me-puhe muuttuu minäpuheeksi, monikko yksiköksi. Asuinpaikka menee uusiksi. Kaveripiiri menee uusiksi. Kaikki, mitä tulevaisuudessa olisi ollut, katoaa.

Ei ole lähitulevaisuutta, kuten yhteisen tutun häitä tai kesälomamatkaa, ei ole pitkän aikavälin tulevaisuutta, kuten yhteistä lasta. Ei ole sitä tukea ja turvaa, johon on tottunut, ei edes sohvaa.

Sitten sitä viettää unettomia öitä pohtien, mikä meni vikaan, mitä olisi voinut tehdä paremmin ja että löydänkö enää koskaan edes ketään, pitäiskö hankkia kissa tai lähteä maailmanympärimatkalle? Aamulla herää silmät turvonneina, työmatkalla kuuntelee Vilma Alinan Hullut asuu Kallios -biisiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On kuitenkin yksi mutta: kun yksi tulevaisuus katoaa, syntyy toinen.

Kun jokin loppuu, se aloittaa samalla jonkin uuden, ajan jälkeen. Elämään alkaa kertyä juttuja ja asioita. Uusi koti, ystäviä, uudenlaisia suunnitelmia. Uusia harrastuksia, uudenlaisia ajatuksia. Tulevaisuus hahmottuukin erilaisten mahdollisuuksien avaruutena. Sellaiset asiat, jotka sitoivat ennen, eivät enää sido: tiettyyn kaupunkiin tai maahan ei ole pakko jäädä.

Sitten tulee niitä uusia asioita rytinällä. Suru väistyy. Jonakin päivänä saattaa käydä treffeillä, joilla puhuttavaa riittää niin paljon, että havahdutte vasta seitsemän tunnin kuluttua. Tai jonakin päivänä saattaa ostaa lentolipun tai asunnon, tai sitten vain katsoa auringonlaskua ajatellen, kuinka kaunis se on.

Lopulta tulee levollisuus ja ymmärrys: Minä olen tässä hetkessä, jossa kaikki on hyvin, ja tulevaisuudessa on edessä vaikka mitä hyvää. Elämään voi luottaa, siihen voi aina luottaa. Sitten on vielä se viisaus, jonka Anna tokaisi: mikään oikea ei koskaan mene ohi. Väärät menee, ja niin on hyvä. ❤

Niin on hyvä. Tässä on hyvä.

Lue myös:

Aikuisuus: uhka vai mahdollisuus?

Näin muutat sinkkuboksiin

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Michael Zadoorian: Viimeinen loma

Joskus törmää sellaiseen kirjaan, joka on kepeä ja idealtaan simppeli mutta herättää silti ajatuksia ja jää resonoimaan mieleen. Michael Zadoorianin roadtrip-romaani Viimeinen loma (The Leisure Seeker, 2009) on sellainen. Teoksessa on kolme kolme hallitsevaa elementtiä: tie, asuntoauto sekä Ella ja John, vanha aviopari. Ella sairastaa syöpää, John Alzhaimeria; Ella on kehonsa vanki, John mielensä. Yhdessä he ovat tiimi.

Ella on sairauksista huolimatta tehnyt vakaan päätöksen. Vielä kun hänellä on voimia ja vielä kun John ei ole täysin järjiltään, he lähtevät vanhalla asuntoautollaan viimeiselle lomamatkalleen. Reitiksi Ella valitsee rapistuneen ja osittain käytöstä poistetun Route 66:n, joka kulkee Pohjois-Amerikan halki. Lääkärit kieltävät, aikuiset lapset soittelevat hädissään ja koittavat saada Ellan järkiinsä.

Ella ei taivu. He lähtevät ajamaan.

Michael Zadoorian Viimeinen loma

Ella ja John aloittavat matkansa Michiganista ja suuntaavat kohti Kaliforniaa. Matkallaan he ajavat läpi aavikoiden, tasankojen, rapistuneiden kaupunkien, läpi käytöstä poistettujen tieosuuksien. Iltaisin he katselevat dioilta kuvia menneistä perhelomistaan, ystävistään, kaikesta siitä elämästä, jota vuosikymmeniin on mahtunut.

Nykyisyys ja historia kulkevat rinnakkain sekä Ellan muistoissa että Route 66:lla konkreettisesti. Käytöstä poistetun tieosuuden varrella on aavekaupunkeja, hylättyjä liikekiinteistöjä, murtunutta pinnoitetta ja nostalgisia kuppiloita, jotka eivät tietenkään tavoita sitä 50-lukua, jonka Ella on elänyt:

Kuppilan sisätilojen on tarkoitus tuoda mieleen viisikymmentäluku, mutta ei siellä näytä yhtään sellaiselta kuin minä aikakauden muistan. Jossain vaiheessa ihmiset ovat alkaneet uskoa, että se vuosikymmen oli pelkkää sock hopia, kellohameita, rock’n’rollia, kiiltävänpunaisia Thunderbirdejä, James Deania, Marilyn Monroeta ja Elvistä. Hassua, miten kokonainen vuosikymmen typistetään muutamaan näennäisen sattumanvaraiseen kuvaan. Minulle se vuosikymmen oli vaipparallia ja apupyöriä ja keskenmenoja ja sitä, että yritti ylläpitää kotia ja ruokkia kolme ihmistä 47 dollarilla viikossa.

Zadoorian on rakentanut teoksen taitavasti: parhaat päivänsä nähnyt Route 66 toimii allegoriana Ellan ja Johnin elämänkululle. Teksti soljuu eteenpäin vaivattomasti ja on täynnä pientä, lempeää huumoria, joka keventää teoksen raskaita teemoja: vanhenemista, sairastumista ja luopumista.

Viimeinen loma on lämmin, liikuttava ja suhahtaa liian nopeasti ohi – aivan kuten elämäkin. Vahva tykkääminen!

* Teos on saatu kustantamolta

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

Päiväkirjamerkintöjä Porvoosta

Joskus tekee hyvää pysähtyä kaupunkeihin, jotka ovat nähneet useita sukupolvia, kantaneet katukivillään lukemattomia askeleita,

niissä kaupungeissa voi hetken vain olla, unohtaa aikansa ja paikkansa historiassa, levätä, ajatella.

Porvoo_kahvila

Joskus, tai oikeastaan usein, on hyvä juhlia rakkautta, kuten me eilen,

ja tietenkin minä tirautin pienet itkut, koska sellainen minä olen tällaisissa juhlissa.

Kun päivän tuulet tyyntyivät illan koittaessa, istuimme joen rannassa, katsoimme, kuinka valot heijastuivat sen tyyneen pintaan.

Ja kun kävelimme seesteisessä, lämpimässä yössä hotellille, ajattelin,

että tässä maailmassa on niin paljon rakkautta, ihmisiä, joiden kanssa juoda gin toniceja

että on oikeastaan turha jäädä jumittamaan omiin suruihinsa, ahdistuksiinsa,

koska ne tulevat ja ennen kaikkea ne menevät.

Porvoo_ilta

Ja että maailmassa on niin paljon kauneutta, lempeitä kesäöitä

joihin on hyvä jäädä lepäämään, asumaan

vain niihin

ja niiden lisäksi ihmisiin,

jotka valvovat kanssasi ne yöt.

Elämäni aakkoset

Kesälomamaanantain kunniaksi päätin tarttua blogeissa (esim. Mitä luimme kerran & Blurred Esquisse) kiertäneeseen aakkoshaasteeseen ja listata omat aakkoseni. Tässä niitä sitten olisi:

Avaruus. Haaveammattini oli lapsena astronautti, eikä haave ole mihinkään kadonnut. Nykyään runoissani kulkee mukana avaruuteen tai fysiikkaan liittyviä pohdintoja, ja tuskin sen lähemmäksi avaruutta pääsenkään.

Blogi. Aloitin bloggaamisen Livejournalissa vuosia sitten, silloin, kun koko some oli vielä 1.0 -versiossa. Kohtisuora on ensimmäinen julkinen blogini, ja kaikki, mitä se on mukanaan tuonut, on ollut äärimmäisen hienoa ja positiivista – kiitos siitä kuuluu kaikille siellä ruudun takana ❤

C-kasetit. Käsi ylös, kuka on tehnyt itse mixtapeja vielä yläasteella! Minä olen, koska mulla oli Sony Walkman, se kasettiversio tietty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Draamantaju. Nautin kirjallisuudessa ja muussa kerronnassa hyvin rakennetuista ja rytmitetyistä kohtauksista.

Eloisuus. Eloisat ja ilmeikkäät ihmiset vetoavat minuun, ja kehollisuus on minulle tärkeää. Taidan puhua enemmän kehollani ja käsilläni kuin suullani.

Festarit. Musiikki ja musiikkitapahtumat ovat suuri rakkauteni, ja olen osallistunut jonkin verran myös festareiden järjestelyyn – ihan vain rakkaudesta lajiin. Tänä vuonna lähdin pitkästä aikaa teltan kanssa festarireissuun.

Game of Thrones. Luulin, että en olisi niitä, jotka jäävät koukkuun. Olin väärässä. Nyt odotan jokaista jaksoa ja elän vaarallisesti, koska minulla on suosikkihahmo – yleensä kun suosikit, ja kaikki muutkin, tuppaavat kuolemaan.

Hidastaminen. Olen ennen ollut suorittaja, ja suorittanut koulussa, töissä ja harrastuksissa. Viime aikoina olen harjoitellut tietoisesti hidastamaan, kävelemään juoksemisen sijasta ja hyväksymään sen, että kaikkea ei voi tehdä nopeasti ja täydellisesti.

Introverttiys. Moni ei heti usko minun olevan introvertti. Seuranaiseudestani huolimatta tarvitsen paljon omaa aikaa, tilaa ja rauhaa, ja kuormitun sosiaalisissa tilanteissa helposti. Myers-Briggs -tyyppini on INFJ, eikä varmaan yllätä, että muut pitävät INFJ:tä usein ekstorverttinä.

Jää on suosikkielementtini, ja luistimen terän ääni sitä vasten on yksi parhaista äänistä.

Kirjallisuus on aina ollut minulle tärkeää. Lapsena vietin päiväkausia lukien, yliopisto-opinnot aloitin kirjallisuus pääaineenani, ja nykyisin lörpöttelen kirjallisuudesta silloin tällöin internetiin.

Laulaminen. Lapsena lauloin lapsikuorossa, sen jälkeen sekalaisemmissa kokoonpanoissa. Kuorolaulussa parasta on yhteys muiden ihmisten kanssa ja harmoniassa soivat äänet, joiden keskellä levätä.

Museot = niin mun juttu.

Niityt. Kukkia, kesä, luonto. Kolme mun juttua.

(Sonja) O.  kävi täällä. Sonja O. oli minulle aikoinaan tärkeä lukukokemus, ja vaikka kirja on päälle 30 vuotta vanha, se ei ole kadottanut ajankohtaisuuttaan tiettyjen teemojen osalta.

Piano. Aloitin pianotunnit ala-asteella, ja menuetteja, etydejä ja sonatiineja tuli tankattua useita vuosia. Tänä talvena ymmärsin myös ostaa vihdoin pianon sinkkuboksiini.

Queer. Haukkumasana, josta tulikin lopulta identiteettisana. Queer sanana kyseenalaistaa sukupuoleen ja suuntautumiseen liittyvät normit. Symppaan.

Rakkaus. Jos minulla puuttuisi rakkaus, mitä minulle jäisi? (Hei, se F INFJ:ssä tarkoittaa feelingiä!)

Sinä. Kaikki elämäni sinät, jotka koostuvat kavereista, ystävistä, perheenjäsenistä ja muista rakkaista. Ilman heitä en olisi minä, tällainen tai tässä.

Taide. Taide on minulle sekä inspiraation että rentoutumisen lähde. Jos lähden taidenäyttelyyn, saatan kuluttaa siellä tuntikausia. Jos lähden festareille tai konserttiin, saan siitä virtaa viikoiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uni. Olen aina ollut herkkäuninen. Stressaantuneena kärsin unettomuudesta, vieraissa paikoissa en ole koskaan saanut nukuttua. Yleisesti ottaen nukun hyvin, ja näen paljon unia.

Vaeltaminen. Vanha rakkauteni, joka syttyi hetki sitten uudelleen. Nyt en tiedä mitään parempaa kuin yön viettäminen metsässä.

X-sukupolvelta olen omaksunut c-kasetit ja osan musiikkimaustani. Ja ironian. Väittävät, että ovat keksineet sen.

Y-sukupolven edustajana olen varttunut internetissä, ja mielestäni lähes kaikkea voi tehdä ironisesti tai muuten vaan läpällä, koska #yolo!

Zen. Nykyään etsin rauhaa ja hiljaisuutta entistä enemmän. Parhaita keinoja zenin saavuttamiseen ovat metsässä käveleminen, joogaaminen, musisointi tai meditointi.

Å – Luovutan.

Äärettömyys. Äärettömyyden ajatus on kiehtonut ja kiusannut minua lapsesta asti. Ensin se liittyi avaruuspohdintoihin, nykyisin myös olemassaoloon ja sen tarkoitukseen. Äärettömyys on inspiroinut myös koruvalintojani, ja käytän usein sormusta, jossa on äärettömän symboli.

Örinä. Nuorempana minulla oli hevivaihe, ja Nightwishin lisäksi örinähevi oli kova juttu. Enää se ei ole.

 

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM