#OlenValmis

olen-valmis
Tämän näppäsin eräänä kesäyönä Nuuksion kansallispuistossa

Räyhäsin aikaisemmin, että me nuorehkot ihmiset olemme ahdistuneita kaiken maailman jutuista ja että monet nuorille merkitykselliset asiat eivät tunnu ratkeavan äänestämällä. (Menkää silti äänestämään, jotkut ovat aikoinaan kivenmurikoita viskellen tapelleet oikeudesta siihen.)

Yksi erityisesti nuoria ja heidän vielä syntymättömiä lapsiaan koskettavista asioista on ilmastonmuutos. Se ei ratkea pelkän suomalaisen politiikan avulla, mutta ei se ratkea sitenkään, että ajatellaan jonkun muun hoitavan homman. Ilmastonmuutos vaatii tekoja meiltä jokaiselta. Sen vuoksi somessa kiertää #olenvalmis -haaste, jossa on tarkoitus kertoa päättäjille, että olemme yksilöinä valmiita tekemään konkreettisia tekoja ja odotamme niitä myös heiltä.

Minä olen valmis:

  • vähentämään lihansyöntiä entisestään
  • minimoimaan ruokahävikkiä
  • suosimaan joukkoliikennettä ja pyöräilyä (ja hankkimaan sähköauton, jos joskus auton välttämättä tarvitsen)
  • siihen, että lentämistä verotetaan kovemmin
  • laskemaan asuntoni lämpötilaa
  • lajittelemaan jätteeni vielä tarkemmin
  • vähentämään vedenkulutusta
  • lopettamaan take away -kahvin juomisen (kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta ihminen, joka ravaa aamujunilla Helsinki–Tampere -väliä saattaa sortua kaoottisina aamuina moiseen.)
  • ostamaan vain kestävää muotia
  • käyttämään tavarat ja vaatteet loppuun
  • maksamaan enemmän veroja
  • käyttämään äänioikeuteni ilmaston puolesta

Kulutukseen todella kannattaa kiinnittää huomiota. Ei vain siksi, että säästää asuntoa varten tai tykkää seurata tilinsä saldoa, vaan siksi, että suomalaisten tämän vuoden ylikulutuspäivä oli 5.4.2019. Laskennallisesti me siis käytimme oman osuutemme tämän vuoden luonnonvaroista viime viikolla. Loppuvuoden lainaamme tulevilta sukupolvilta. Se on aika karu ajatus, ja siksi meidän ja muiden pitää toimia nyt.

Mihin sinä olet valmis ilmaston puolesta?

Lue myös:

FACEBOOK       BLOGLOVIN       INSTAGRAM

Yksi vastaus artikkeliiin “#OlenValmis

  1. Kiva postaus! Mä aina välillä pohdin onko mun teoilla mitään väliä. Silti oon huomannut et vaikka lihansyönnistä tulee huono fiilis, ja sitä mielelläni vähennän. Samoin lentämistä ajattelin karsia, vaikka himoreissaaja olenkin 😦

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Sanni Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s