Keskinkertaisuus on parasta

andreas-weiland-252618-unsplash
Kuva: Andreas Weiland / Unsplash

Tuntuuko siltä, että nykyään pitäisi olla kaikessa paras? Pitäisi treenata ja syödä erinomaisesti, sisustaa koti erinomaisesti, edetä uralla erinomaisesti, olla erinomaisessa parisuhteessa ja kasvattaa lapset erinomaisesti sekä puhua kuutta kieltä — erinomaisesti.

Mutta tekeekö erinomaisuus onnelliseksi? Ei se tee.

Frank Martela kirjoitti taannoin mainion kolumnin erinomaisuuden terrorista harrastuksissa: lenkkeily ei yhtäkkiä riitä, vaan tavoitteena onkin alle neljän tunnin maraton. Bändissä soittaminen ei riitä, ellei faneja ole kolmella mantereella. Mikään keskinkertainen tai huvin vuoksi harrastelu ei riitä, vaan kaikessa on pyrittävä parhaaseen, ja lopulta kaikki tämä erinomaisuus dokumentoidaan sosiaaliseen mediaan.

Siitä voi tulla aika väsyttävää raatamista, jota ajaa tarve ulkoiseen palkkioon, kuten ihailuun, eikä enää sisäinen palo.

Tunnistin Martelan kuvauksesta nuoremman itseni. Olen aina harrastanut täysillä. Minulle ei ole ollut keskitasoa, on ollut pelkkä huippu tai ei mitään. En ole vain harrastanut täysillä, vaan olen tehnyt monta muutakin asiaa täysillä: tutkinut ruokavalioita täysillä tai kympin tyttöillyt ihan huolella vielä korkeakoulussa. Jälkikäteen arvioituna vitosrivin tavoittelu yliopistossa oli turhaa ja väsyttävää.

Erinomaisuuteen kätkeytyy toinenkin ansa. Paitsi, että sen tavoittelu jokaisella elämän osa-alueella väsyttää, se tuppaa aiheuttamaan myös sen, että mikään ei ikinä riitä. Hyvä arvosana ei tunnu hyvältä. Hyvä urheilusuoritus ei tunnu miltään. Onnistunut konsertti ei säväytä. Jos omanarvontunto on sidoksissa suorituksiin, ajautuu helposti kierteeseen, jossa mikään ei koskaan ole tarpeeksi ja jossa urheiluvammat lisääntyvät tehokkaammin kuin kanit keväällä.

Viime vuonna opettelin löytämään rauhan. Lopulta en löytänyt sitä joogasta tai metsästä vaan keskinkertaisuudesta. Siitä, että en pinnistele äärisuorituksiin harrastuksissa tai töissä ja siitä, että valitsen taisteluni ja jätän aikaa ihmisille. Se ei aina ole minulle helppoa, mutta se tekee onnelliseksi.

Keskinkertaisuus on hyvä. Kohtuullisuus on hyvä.

Opiskelun suhteen olen toivonut, että olisin kuullut tämän koulumenestykseen viittaavan vitsin vähän aiemmin:

Miksi kutsutaan lääkäriä, joka valmistuu ykkösen keskiarvolla?

Lääkäriksi.

FACEBOOK      BLOGLOVIN      INSTAGRAM

12 thoughts on “Keskinkertaisuus on parasta

  1. Miun mielestä monesta asiasta menee suorastaan maku, jos pyritään vain ensisijaisesti olemaan parhaita. Yksi harrastuskin on jäänyt osaksi siitä syystä (toinen syy oli fyysinen loukkaantuminen, jonka jälkeen ei sitten enää kiinnostanut palata), että hauskanpidosta oltiin pikkuhiljaa siirrytty siihen, että jokainen peli oli voitettava, oli menestyttävä! Häviöitä märehdittiin liikaa ja ilo harrastuksesta hävisi kohdallani. Kyseessä kun kuitenkin oli vain _harrastus_, eikä korvausta saanut voitti tai hävisi.

    Liked by 1 henkilö

    1. Keskinkertaisuus on juuri hyvä! 🙂 Mutta, olen myös varma, että jokaisella meistä on jotakin erityistä – lahjakkuutta, kiinnostuksen kautta hankittuja taitoja, sosiaalisia taitoja tai muita luonteenvahvuuksia. On hassua, että esimerkiksi ystävällisyyttä tai empatiakykyä tai luovuutta ei aina nähdä erityistaitoina, vaikka nehän ovat juuri niitä. Jos muuten haluat testata omia luonteenvahvuuksia, niin täältä löytyy jeesiä: https://upeaatyota.wordpress.com/tyokaluja/#luonteenvahvuudet 🙂

      Liked by 2 people

      1. Hei täytyykin heti testata 🙂 kai sitä ajattelee, että täytyisi olla hyvä jossain konkreettisessa kuten piirtämisessä tai laulamisessa ja unohtaa, että oikeastaan taidot voivat kattaa paljon muutakin 🙂

        Liked by 2 people

      2. Tuo on hyvä pointti, ja se voisi olla ihan oman postauksensa, ja oikeastaan laajemman arvokeskustelun paikka. Sehän kertoo ennen kaikkea yhteiskunnan arvoista. Tällä hetkellä kaikkea rahassa mitattavaa pidetään ”arvokkaana” ja monia ”pehmeitä” asioita, kuten humanistisia aloja, hoivaamista tai taidetta pidetään turhana höpöhöpönä. Mutta jos ajatellaan asiaa sitä kautta, kuinka paljon onnea, iloa tai valoa näillä pehmeillä asioilla voidaan ihmisten elämään tuoda, ollaan mun mielestä rutkasti plussan puolella, ja siksi sitä ”pehmeää höpöhöpöä” todella pitäisi arvostaa.

        Liked by 1 henkilö

  2. Liikunta on yksi mistä menee maku kun mietitään hyvän olon sijasta siihen, että pitää saada tulosta, näyttää mahtavalta ja olla mahtava. Ahdistavaa. Nykymaailmassa mättää juuri se, että keskinkertaista ei arvosteta. Eikä ihmisten sisältöä! Jos olet kiltti ja avulias, niin ihan sama jos et näytä tietyltä ja tee tiettyjä asioita. Vain tietynlaiset kiinnostavat, eivätkä ne perus ihmiset jotka on ihan yhtä hyviä! 😕

    Liked by 1 henkilö

    1. Siis just noin! Paljon arvokkaampaa on se, että on kiltti, avulias tai empaattinen. Toiseen kommenttiin jo kirjoittelinkin, että on hassua, että sosiaalisia taitoja tai luonteenvahvuuksia ei nähdä arvostettavina erityistaitoina, vaikka ne just on niitä tärkeimpiä taitoja ❤

      Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle Saila Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s