Taitoluistelija Gracie Goldin paluu osoittaa, että masennus ei määritä loppuelämää

masennus
Kuva: Leon Biss / Unsplash

Gracie Gold on kuin syntynyt tähdeksi: lahjakas ja kaunis luistelija saavutti vuonna 2012 junioreiden MM-kisoissa hopeaa. Juniorisarjojen menestyksen jälkeen 23-vuotiaalle Goldille on karttunut kaksi Yhdysvaltain mestaruutta, kaksi nelossijaa taitoluistelun MM-kisoissa ja kasa mitaleita kansainvälisistä kilpailuista. Menestyksen myötä Goldista tuli median ja yleisön lemmikki, Taylor Swiftin paras kaveri ja taitoluistelun suuri lupaus. Sitten hän romahti ja katosi kilpajäiltä.

Marraskuussa Gold palasi kilpailemaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Hän kertoi tauon johtuneen masennuksesta, ahdistuksesta ja syömishäiriöstä.

Goldin tarina osoittaa, että kuka vain voi sairastua masennukseen – jopa se kaikkein lahjakkain, menestynein ja kaunein. Masennus tai muut mielenterveyden ongelmat eivät katso ikää, sukupuolta tai sosiaalista asemaa, ja sairautena masennus on sangen yleinen. Esimerkiksi suomalaisista joka viides sairastuu siihen elämänsä aikana, ja lähes jokainen meistä kohtaa masennuksen joko itse tai lähipiirissään.

Gold on puhunut julkisuudessa mielenterveysongelmistaan, jotta niiden ympärillä edelleen vellova häpeä ja vaikenemisen kulttuuri hälvenisivät. Goldin lisäksi mielenterveysongelmistaan ja uupumuksestaan ovat viime aikoina kertoneet Kiira Korpi ja Ashley Wagner, jotka molemmat ovat menestyneitä urheilijoita. Sellaisia, joista ei voisi päätellä, millaisia taisteluita pään sisällä on käynnissä. Ne taistelut eivät näy ulospäin tai kerro heikkoudesta, huonoudesta tai ihmisarvosta. Ne kertovat ainoastaan sen, että joskus sitä vain sairastuu.

Viime viikonloppuna Gold näytti Moskovan GP-kilpailussa, että masennus ei määritä hänen luistelu-uraansa tai loppuelämäänsä. Kilpailudebyytti monituhatpäisen yleisön edessä vaati suurta rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lisäksi se osoitti, että urheilukilpailun tulos ei määritä ihmisarvoa tai onnellisuutta. Tauolta palannut Gold jäi viimeiseksi, mutta voiton sijaan tärkeintä kilpailussa olivat paluu, uudelleen yrittäminen ja toipuminen. Goldin omin sanointhe goal was just to show up and try to be brave.

Ja sitä Gold oli. Hän luisteli ja näytti, että toipuminen ja paluut ovat aina mahdollisia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s